Tamperelainen filosofi ja kirjailija Antti Salminen on tutkinut sivilisaation laajoja kehityskaaria naftologisen ajattelun, eli fossiiliseen energiaan keskittyvän tarkastelutavan, kautta. Salminen väittää, että fossiilisen energian hyödyntäminen on määrittänyt ratkaisevasti moderneja yhteiskunnallisia rakenteita ja kokemusmaailmaamme. Samalla energian tuottama anergia – hukattu ja käyttökelvoton energia, jolla on ollut kohtalokkaita seurannaisvaikutuksia – on ajanut ihmiskunnan kuilun partaalle.
”Planetaarinen tuho on jo nyt täällä”, Salminen toteaa. ”Elämme raunioitumisen maisemassa, mutta tuhon seuraukset jakautuvat epätasaisesti. Köyhimmät alueet, haavoittuvaisimmat väestöt, eläimet ja luonto kaikkinensa kärsivät eniten.”
Huolestuttavinta tilanteessa on, että ekologisen kriisin ratkaisemisen sijaan yhteiskunnalliset voimat kiihdyttävät sitä.
”Olemme ylittäneet jo monia keikahduspisteitä”, Salminen sanoo. ”Parhaan luonnontieteellisen ja yhteiskunnallisen tutkimuksen tarjoama tieto ei saa riittävästi kokemuksellista vastinetta. Rationaalisen ymmärryksen ja poliittisen toiminnan välillä on tiedollinen kiila, ja siksi sivilisaation kehitysrakenteiden muuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta.”
Fossiilinen kokemus
Salminen on toiminut pitkään filosofisen Niin & näin -lehden päätoimittajana ja opettaa kirjoittamista Teatterikorkeakoulussa osa-aikaisena professorina. Hän on kirjoittanut yhdessä filosofi Tere Vadénin kanssa suomalaiseen ekologis-filosofiseen ajatteluun merkittävästi vaikuttaneen energiatrilogian, johon kuuluvat teokset Energia ja kokemus (Niin & näin 2013), Elo ja anergia (2018) ja Merkitys ja ala-aine (2024).
”Nykyinen kapitalistinen realismi on kuitenkin täysin katteetonta, ikään kuin huonoa spekulatiivista fiktiota.”
Teokset julkaistaan keväällä 2026 yhteisniteenä nimellä Energia. Kaunokirjallisuuden saralla Salminen on keskittynyt kokeelliseen proosaan, ja häneltä on julkaistu sivilisaation romahduksen jälkeiseen maailmaan sijoittuva Olosuhteet-trilogia, joka koostuu romaaneista Lomonosovin moottori (Poesia 2014), MIR (2019) ja Summa Tunguska (2024). Hän on kirjoittanut myös teoksen Lantun henki (2023), joka kertoo Pohjois-Karjalassa omavaraisena elävän Lasse Nordlundin elämäntavasta ja -näkemyksestä.
Salmisen tuotantoa ja ajattelua ohjaa kiinnostus siihen, kuinka fossiilinen energia on muuttanut jokapäiväistä elämäämme, ajatteluamme, kehollisuuttamme ja sosiaalisuuttamme.
”Kehollinen yleiskokemus tuntuu irtautuneen ympäristössä tapahtuvasta muutoksesta”, hän sanoo. ”Ekologinen kriisi syvenee, mutta täällä jatketaan elämää vanhaan tapaan. Fossiilitalouden lupaukset vaikuttavat edelleen niin kestäviltä, ettemme osaa tehdä muutoksia. Nykyinen kapitalistinen realismi on kuitenkin täysin katteetonta, ikään kuin huonoa spekulatiivista fiktiota.”
Salminen ja Vadén lähestyvät Energia-trilogiassaan fossiilisen energian inhimillistä kokemuksellisuutta muokkaavia vaikutuksia kahden keskeisen käsitteen, fossiilisyntaksin ja fossiilisubjektin, kautta.
”Fossiilisyntaksi on fossiilikapitalismin rakenteellinen kehikko, joka määrittää millaisiksi elämä, arki ja yhteiskunta muovautuvat”, Salminen sanoo. ”Fossiilisubjekti on puolestaan fossiilisyntaksin tuottama itseyden rakenne. Fossiilisen energian merkitys inhimilliselle kokemukselle on ollut niin ratkaiseva, että nykymodernia itseymmärrystä on vaikea kuvitella ilman sitä.”
Havahtumisen tarve
Salminen ja Vadén väittävät, että öljyn, kivihiilen ja maakaasun merkitystä sivilisaation kehitykselle ei ole osattu tunnistaa.
”Fossiilisen energian tiheys, hyödynnettävyys ja liikuteltavuus on otettu itsestäänselvyytenä”, Salminen sanoo. ”Illuusion ytimenä on vierauttaminen eli se, että energia ja kokemus ovat irronneet toisistaan. Hyödynnetty energia on tehnyt työtä käskemätöntä, ja ilmastokatastrofi on syntynyt eräänlaisena monumentaalisena oheisvahinkona.”
”Muutos olisi saatava liikkeelle ennen kuin on liian myöhäistä, ja nyt on jo aivan kovin myöhäistä.”
Ihmisen aiheuttama ekologinen tuho ei ravistele ainoastaan ihmisyhteisöjä vaan myös eläimiä, kasveja, luonnonympäristöjä ja planetaarista kivikehää, eli maapallon elotonta osaa.
”Nykymuotoinen planetaarinen kapitalismi tulee tuhoamaan itse itsensä”, Salminen toteaa. ”Muutos olisi saatava liikkeelle ennen kuin on liian myöhäistä, ja nyt on jo aivan kovin myöhäistä. Yksilöiden ja pienyhteisöjen tasolla tärkeää olisi etsiä vaihtoehtoisia elämänmuotoja ja -tapoja, kehittää uusia yhteyksiä, vaalia taitoja ja kartuttaa ymmärrystä. Tämän lisäksi tarvitaan organisoitumista. Jos muutoksen momentti avautuu, ympäristöliikkeillä tulee olemaan keskeinen rooli.”
Salminen pitää olennaisena kysymystä siitä, kuinka paljon ihmisten on kärsittävä, jotta muutos toteutuisi. Kärsimys motivoi toimimaan, mutta toisaalta se voi vääristää muutospyrkimyksiä.
”Kärsimys lisää reaktiivisuutta ja synnyttää ylisukupolvisen väkivallan ketjuja. Kärsimyksen nostattamalla vihalla voi toki olla oma tehtävänsä muutoksessa, mutta liian suuri määrä kärsimystä lamauttaa yksilöt ja yhteisöt. Kärsimys tiivistyy keskuksiin, ja joskus syrjään vetäytyminen voi olla strateginen ele.”
Voit kuunnella Antti Salmisen haastattelun myös Metsä, maailma ja me -podcastissa.
Jutun ja podcastin tekemistä on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
