Näyttelijähahmo Hendrik Höfgren maalaa kasvoihinsa Mefiston maskia. Samalla hän selittää brechtiläisesti suoraan yleisölle, kuinka natsien myötäileminen on perusteltua, koska hän on vain pieni näyttelijä, joka haluaa tehdä työtään: ”Voinhan teeskennellä, että teen yhteistyötä heidän kanssaan. Olen näyttelijä, osaan teeskennellä.”
Viron Draamateatterissa vuodesta 2021 esitetty Mefisto vierailee elokuussa Helsingin juhlaviikoilla. Kertu Moppelin ohjaama näytelmä perustuu Klaus Mannin vuoden 1936 romaaniin, jossa natseja mielistelevällä näyttelijällä oli esikuvansa kirjailijan lähipiirissä.
Höfgreniä esittävälle Juhan Ulfsakille kysymys teatteritekijän yhteiskunnallisesta vastuusta on henkilökohtainen. Teatterialan gaalassa vuonna 2019 pitämässään puheessa hän varoitti Viron hivuttautumisesta silloisen oikeistohallituksen myötä Unkarin tielle. Siitä nousi poliittinen kohu.
”Seison yhä puheeni takana, mutta jouduttuani sellaisen huomion kohteeksi, ymmärsin etten halua tulla nähdyksi vain kapeasti yhteiskunnallisena taitelijana. Haluan tehdä taidetta myös itsekkäästi taiteen itsensä takia. Esimerkiksi juuri nyt ohjaan Pärnussa komediaa teatterin tekemisestä, vaikka yhteiskunnallisena tekijänä minun varmaan pitäisi tehdä näytelmää Kiovan pommituksista”, huokaa Ulfsak.
”Siksi olen Höfgrenin hahmon sisäisissä kamppailuissa vahvasti läsnä myös omana itsenäni.”
Virossa näytelmän kuvaama yhteistyö totalitaaristen vallanpitäjien kanssa viittaa vahvasti myös neuvostoajan traumoihin.
”Tietenkin olosuhteet ovat monimutkaisella tavalla erilaisia natsi-Saksan, Neuvostoliiton ja nykyajan välillä. Silti suoraan itsekin muistamastani ajasta on esimerkiksi Höfgrenin pohdiskelu siitä, voisiko hän teatterijohtajana muuttaa systeemiä sisältäpäin.”
Esityksen finaalissa näyttämö täyttyy fasistisella rekvisiitalla. Hakaristibanderollien värit ovat kuitenkin sinivalkoisia, mikä Virossa on tulkittu viittaukseksi sikäläisiin perussuomalaisiin eli Ekreen.
”Meille tekijöille ne ovat ennemmin Viron värit, jotka kansallismieliset ovat omineet itselleen. Pitkän esityskauden aikana meillä on ollut muitakin hallituksia ja nähdäkseni esillä oleva uhkakuva on toiminut koko ajan hyvin”, täsmentää Ulfsak.
Uusi teatterisukupolvi
Juhan Ulfsak on Virossa tunnettu näyttelijä ja ohjaaja, joka on vieraillut paljon Suomessakin niin näyttämöillä kuin elokuvissa ja tv-sarjoissakin. Tällä hetkellä hän on myös Tallinnan Telliskivessä toimivan Von Krahl -teatterin taiteellinen johtaja.
”Von Krahl on perinteisesti ollut provosoiva ja ajankohtainen, vaikka mukana on myös pilkettä silmäkulmassa. 51-vuotiaana en halua tehdä sen kautta ensi sijassa omaan auktoriteettiini nojaavaa taidetta, vaan haluan vahvistaa sitä itseäni nuoremman sukupolven ilmaisupaikkana”, linjaa Ulfsak.
Von Krahlissa on jo vuodesta 2021 esitetty yli sata kertaa Juha Jokelan Suomessa jo vuonna 2006 kantaesitettyä Fundamentalistia. Marta Aliide Jakovskin ohjaama esitys vierailee sekin nyt Juhlaviikoilla.
Ulfsak arvelee näytelmän suosion johtuvat paitsi Liisa Saaremäelin ja Erki Laurin onnistuneesta näyttelijätyöstä, myös siitä, että uskonnollisesta lahkolaisuudesta kertova näytelmä puhuttelee virolaisia teemallaan.
”Viro on hyvin ateistinen maa, mutta juuri siksi meillä on kulttuurissa jumalan mentävä aukko, jota yritetään siten täyttää kaikella muulla. Tätä kautta kiinnostavia ovat kysymykset siitä, mihin ja miten uskoo.”
Ulfsak epäilee, että neuvostoajan perintönä Viron nykyteatteri on edelleen poliittisuuden suhteen varovaisempaa kuin lännessä laajemmin. Poikkeuksia on, kuten vuosina 2004–2019 toiminut NO99-teatteri tai nykyään esimerkiksi Kanuti Gildi Saalin ympärillä toimivat nuoren polven tekijät.
”Mutta näkökulmissa on eroa. Kun NO teki poliittisia spektaakkeleita laajoista yhteiskunnallista kysymyksistä, tämän päivän yhteiskunnallinen tekijäkunta tuntuu työstävän esitystaiteen keinoilla erityisesti identiteettipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä.”
Hamletista Rimbaudiin
Moppelin sovituksessa Mannin Mefiston kylkeen on ripoteltu Faust- ja Hamlet-viitteiden lisäksi ainakin Tšehovia ja Ibseniä. Yhdessä alkutekstin päälle kirjoitetussa luokkasatiirisessa kohdassa Höfgren yrittää ohjata riistettyjen köyhien oikeita tarinoita työväen näyttämölle, mutta turhautuu, kun ne eivät vastaa hänen romanttisia odotuksiaan.
Ulfsakin mukaan paljolti improvisoiden rakennetun kohtauksen tekeminen oli hauskaa.
”Siinä viitataa meille taiteilijoille tyypilliseen tekopyhään flirttiin työväestön suuntaan. Toistuu sama tilanne, jossa surrealisti André Breton meni suurin odotuksin tapaamaan rautatieläisiä, mutta pettyi kun he halusivat puhua vain rautateistä.”
Silti juuri teatteri voi tällä tavoin avata puhuttelevia näkymiä luokkajakoon ja yhteiskuntaan.
”Itse olen rimbaudilaisessa mielessä romanttinen modernisti. Ajattelen, että taiteen tehtävä on muuttaa maailmaa, mutta se voi tehdä sen myös poeettisesti ja vaikka yksi ihminen kerrallaan”, tuumii Ulfsak.
Kysymys siitä, mitä suomalainen yleisö saa Mefistosta, herättää näyttelijässä mefistomaisen virneen.
”Sanoisin ironisesti, että toivottavasti he saavat viihdyttävän teatteri-illan ja voivat hetkeksi unohtaa maailman murheet!”
Viron Draamateatterin Mefisto Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 15.–16.8.
Von Krahl -teatterin Fundamentalisti Kulttuurikeskus Stoassa 20.–21.8.
Voima vieraili myös kesäkuun alussa Von Krahl -teatterissa, jossa esitettiin Fundamentalistissa toista pääosaa esittävän Liisa Saaremäelin ohjaamaa Monoliit Estoniaa.
