Naisasialiitto Unionin tiloissa Helsingin Bulevardilla on tuoli, jolle ei istuta. Se on Helmi Tengénin muistotuoli. Tengén (1875–1971) edusti järjestön ja samalla feminismin ensimmäistä aaltoa. Hän kamppaili naisten äänioikeuden puolesta.
Amani Al-mehsen istuu sohvalla siinä huoneessa, jossa muistotuoli on. Al-mehsen edustaa järjestön ja feminismin uusinta sukupolvea. Hänet valittiin Naisasialiitto Unionin puheenjohtajaksi vuoden 2025 alusta.
Paljon on ehtinyt tapahtua Tengénin ja Al-mehsenin välissä.
”On kunnia, että meillä on sellainen historia kuin on. Totta kai sinne mahtuu paljon, mutta se, että Suomessa on tehty tällaista työtä yli 130 vuotta, on pysäyttävää vain hyvällä tavalla”, Al-mehsen sanoo.
Amani Al-mehsen on Kuopiossa syntynyt ja kasvanut ihmisoikeuksien asiantuntija – ja nyt myös esikoiskirjailija. Otava julkaisi syyskuussa hänen romaaninsa Hayati, rakkaani, joka kertoo fiktion keinoin hänen äitinsä tarinan.
Kirjan päähenkilö Amal syntyy Irakissa 1962 varakkaaseen perheeseen, jossa ei kuitenkaan tyttönä nauti samoja vapauksia kuin veljensä. Hän käy koulua ja pääsee yliopistoon, mutta elämää varjostavat lähisuhdeväkivalta ja Saddam Husseinin valtaannousu. Vuonna 1995 Amal päätyy miehensä ja lastensa kanssa pakolaisena Kuopioon vietettyään ensin vuosia pakolaisleirillä.
Al-mehsen puhuu kirjassaan osin samoista teemoista kuin Unionin puheenjohtajana: naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja valtiotason sorrosta. Romaanin voi käsittää osaksi Al-mehsenin feminististä projektia.
”Feminismi on kuitenkin ollut läsnä lapsuudestani asti ilman sen nimeä tai tietoa siitä, mitä se on. Sama äidilläni.”
Lapsuudenkaupunki Kuopio on Al-mehsenille edelleen erityisen rakas paikka. Hän kertoo äitinsä aikanaan tunnistaneen savolaiskaupungin asukkaissa jotain samaa kuin ensimmäisen kotimaansa ihmisissä.
”Hän tunsi siellä välähdyksiä kodista. Ihmisissä oli jotain samaa ulospäinsuuntautuneisuutta ja yhteisöllisyyttä.”
Teini-ikäinen Amani Al-mehsen ei aina kokenut samaa yhteisöllisyyttä. Kun häntä kuudennella luokalla kiusattiin, kirjallisuudesta muodostui pakopaikka.
”Aloin lukea silloin vielä aiempaa enemmän. Luin aamuyöhön asti salaa möhkälekirjoja, fantasiaa ja sellaista. Kirjat näyttivät, että tämä maailma on paljon isompi kuin minun maailmani.”
Lukemisessa Al-mehsen on aina ollut hyvä. Hän suoritti aikanaan kolmoistutkinnon: lukion oppimäärän, ylioppilaskokeen ja lähihoitajan tutkinnon. Hän sai pitää uuden ylioppilaan puheen, jossa totesi: ”Mielestäni aidosti menestynyt ihminen on se, joka pitää jalkansa maassa, mutta päänsä aina hieman pilvissä.”
Al-mehsenillä on sanojensa mukaan ”tosi monimutkainen cv”.
Al-mehsenin luottamustehtävä Unionin puheenjohtajana ja päivätyö yhdenvertaisuuden asiantuntijana Suomen Partiolaisissa tarkoittavat, että hän miettii jatkuvasti konkreettisia kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta. Mutta hän tunnistaa myös ylioppilaspuheessaan mainitsemansa haaveilun.
”Jankkaan usein määrätietoisesta toivosta, mikä on varmasti henkistä perintöä äidiltä. Se tarkoittaa, että uskotaan siihen parempaan, mutta tehdään myös jotain sen eteen.”
Al-mehsenillä on sanojensa mukaan ”tosi monimutkainen cv”. Hän luki Jyväskylän yliopistossa politiikan tutkimusta ja viestintää tehtyään ensin töitä terveydenhoidon alalla ikäihmisten, lasten, kehitysvammaisten, näkövammaisten ja autismikirjoon kuuluvien ihmisten kanssa. Hän on työskennellyt järjestöissä ja EU-tason hankkeissa sekä kirjoittaa kolumneja Ylelle ja Me Naiset -lehdelle.
Naisasialiitto Unioni perustettiin vuonna 1892, kun joukko nuoria naisasianaisia turhautui Suomen Naisyhdistyksen toimintaan. Yksi heistä oli Unionin perustajiin kuulunut Maikki Friberg. Häntä ärsyttivät Naisyhdistyksen klikit ja kumartelu. Fribergin mielestä ”eri mielipiteitä täytyi olla, ja se oli vain rikkautta”.
Helmi Tengén liittyi aikanaan Unionin jäseneksi juuri Fribergin innoittamana. Tengén kuului Unionin keskeisiin hahmoihin vielä yli 90-vuotiaana 1970-luvun alussa, kun järjestössä tyydyttiin järjestämään naisten joulumyyjäisiä ja syömään viereisen Ekbergin kahvilan lohileipiä. Näin Unionin julkaisema Tulva-lehti kirjoitti aikakaudesta vuonna 2022.
Unionin yli pyyhkäisi kuitenkin feminismin toinen aalto. Uusi sukupolvi otti vallan 1976.
”Rakastan puhetta Unionin kapinallisista ja vastaavista – se on hienoa. Mutta en tiedä, olenko itse sellainen.”
Murroksesta puhutaan edelleen vallankaappauksena. Sen myötä lehdistössä nähtiin Unionin siirtyneen vasemmistolaiseen suuntaan, etenkin kun uusi polvi hylkäsi 119 uutta jäsenanomusta, joiden jättäjistä osa vaikutti kokoomuksessa ja harva oli koskaan käynyt Unionissa. ”Eduskunnassa kiersi huhu, että Unionissa oltiin nostamassa Stalinin kuvaa seinälle”, kerrotaan Unionin historiikissa Suffragettien sisaret.
Järjestö kuitenkin oli ja on edelleen poliittisesti sitoutumaton. 1970-luvulla valtaan nousseet jäsenet ajoivat sitä paitsi lopulta samaa tasa-arvofeminismiä kuin aiempi sukupolvi, vaikka puhuivatkin kovaan ääneen feminismistä naisasian sijaan.
”Rakastan puhetta Unionin kapinallisista ja vastaavista – se on hienoa. Mutta en tiedä, olenko itse sellainen. Olen ennemminkin diplomaattinen”, Al-mehsen sanoo.
Diplomatiaa joutui harjoittamaan myös 1970-luvulla vallan kaapannut nuori polvi. Suffragettien sisaret -kirjan mukaan 1980-luvun alkupuolella Unioni oli jo vakiinnuttanut asemansa asiantuntijajärjestönä. Jäsenistön kesken käytiin kuitenkin neuvottelua feminismistä, etenkin kun järjestön riveihin ja hallitukseen astui avoimesti lesboja jäseniä.
Miehet rajattiin jäsenyyden ulkopuolelle 1980-luvulla. Vuonna 2017 kiisteltiin kuitenkin siitä, pitäisikö jäsenyys sallia kaikille sukupuolille. Ehdotus ei mennyt läpi. Siinä vaiheessa feminismin kolmas aalto oli kuitenkin tuonut Unioniin kysymykset intersektionaalisuudesta eli siitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen lisäksi monet risteävät tekijät luokasta uskontoon ja iästä etniseen taustaan. Unioni määritteli itsensä tässä vaiheessa jo antirasistiseksi ja naisten itsemäärittelyoikeutta kunnioittavaksi järjestöksi.
”Huivikielto ei vapauta ketään, se vain siirtää valtaa ja kontrollia.”
Unioni on heilunut aaltojen ja aatteiden mukana. Uudet tulijat ovat korjanneet joitain sokeita pisteitä, kun taas toiset ovat jääneet huomaamatta.
”Unionilla on varmaan vieläkin sokeita pisteitä. Veikkaan, että valkoinen feminismi on edelleen yksi”, Al-mehsen sanoo.
Hän seuraa tehtävässä vihreiden kansanedustaja Fatim Diarraa. Al-mehsen ei siis ole ensimmäinen ruskea nainen järjestön johdossa, mutta puheenjohtajan ihonväri ei toki ole yhtä kuin järjestön poliittinen ohjelma.
”Lisäksi on myös teemoja, joihin on vaikea tarttua ilman omaa kokemusta ja osaamista”, hän sanoo.
Puheenjohtajana Al-mehsen on puhunut pakottavasta kontrollista, joka liittyy myös kunniaväkivaltaan. Naisasialiitto Unionin mukaan pakottava kontrolli tarkoittaa ihmisen itsemääräämisoikeuden pakottavaa rajoittamista henkisillä, fyysisillä tai esimerkiksi taloudellisilla painostuksen välineillä.
Hänellä on myös tekeillä pidempi teksti huivikysymyksestä ja rasismista, joka siihen usein liittyy.
”Minulla on äiti, joka käyttää huivia, ja olen kasvanut ymmärtämään ne varjopuolet ja muut puolet. Koen, että siitä olisi hyvä kirjoittaa omalla nimellä ja naamalla. Se on riski ja etuoikeus samaan aikaan.”
Äiti puolusti tyttärensä oikeutta päättää huiviasiasta itse. Myös Al-mehsenin oma näkemys huivikysymykseen painottaa ihmisen omaa valintaa.
”Huivikielto ei vapauta ketään, se vain siirtää valtaa ja kontrollia, työntää ihmisiä pahimmillaan yhteiskunnan marginaaleihin ja näkymättömiin. Kieltämisessä tai pakottamisessa, molemmissa tilanteissa, naisen kehoa ja valintaa kontrolloidaan sekä pahimmillaan sanktioidaan. Ratkaisu ei ole kieltäminen, vaan tukeminen ja puuttuminen niihin juurisyihin, jotka sanelevat naisten pukeutumista. Täytyy luoda ympäristö, jossa jokainen voi aidosti valita itse ilman pelkoa tai painetta.”
”Olen ylpeästi kuopiolainen ja savolainen.”
Al-mehsen tunnetaan yhteiskunnallisena keskustelijana. Hän on kirjoittanut Ylelle kolumneja, joiden mukaan ”terveydenhuollossa on rasistista syrjintää” ja joissa hän puhuu ”suvaitsevaisuuden vääristymästä”, siitä, kun valveutuneet ihmiset eivät puutu pakottavaan kontrolliin vaan ”muistuttavat varovaisuudesta uskontojen tai kulttuurien yleistämisessä”.
Kolumnien sävy on aina asiallinen, mikä ei ole estänyt asiatonta kommentointia. Kun Al-mehsen valittiin puheenjohtajaksi, Savon Sanomat haastatteli häntä kuopiolaisessa torikahvilassa. Se oli merkityksellinen hetki: hän palasi rakastamaansa kotikaupunkiin ylpeänä saavutuksestaan.
”Mutta sitten luin lehtijutun kommentit. Siellä oli sellaista, että ’miten niin muka kuopiolainen’. Se iski minuun eniten, koska olen ylpeästi kuopiolainen ja savolainen.”
Unionin keulakuvana hän on entistä näkyvämmässä roolissa. Al-mehsenillä on sananvaltaa siihen, mihin järjestö ottaa kantaa ja mihin se käyttää rahojaan.
”Puheenjohtajan etu on myös se, että voin vaikuttaa omalla nimelläni ja kasvoillani. Unionin resurssit ovat rajalliset.”
Lokakuun alussa Unioni ilmoitti tehneensä 1,85 miljoonan euron kaupat.
Resursseja kuitenkin tarvitaan. Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa kertoo sähköpostitse, että Unionin tuloista huomattava osa tulee testamenttiomaisuuden tuotoista. Helmi Tengén on yksi Unionille perintöään testamentannut hahmo.
”Lisäksi merkittäviä tulolähteitä ovat jäsenmaksut ja lahjoitukset”, Aromaa kertoo.
Myös Unionin julkaiseman Tulva-lehden tilausmyynti ja erilaisten säätiöiden pienet kohdeavustukset auttavat pitämään Union talouden pystyssä. Tulva saa kulttuurilehtitukea, ja Unionin kolmivuotinen tasa-arvoisen neuvolan hanke pyörii pääosin EU:n rahoituksella.
Unionin perustoiminta ei kuitenkaan saa lainkaan julkista tukea, mikä merkitsee taloudellista riippumattomuutta poliittisista tahtotiloista. Hallituksen vaihtuminen ei tarkoita perustoiminnan budjetin heilahtamista.
Kaikki rahat eivät myöskään ole yhdessä potissa. Testamenttivarat ovat isolta osin omakatteisissa rahastoissa ja yhdessä säätiössä. Rakennelma on mutkikas ja Aromaan mukaan myös kallis ylläpitää.
Lokakuun alussa Unioni ilmoitti tehneensä 1,85 miljoonan euron kaupat. Se myi vuodesta 1964 asti omistamansa toimitilat Helsingin Bulevardilla. Samat tilat, joissa Al-mehsen haastattelun antaa. Ostaja on kirjakustantamo Förlaget, jonka enemmistöomistaja on Moomin Characters.
Al-mehsen on ilahtunut sekä kaupoista että kauppakumppanista, vaikka tiloista luopuminen on aiheuttanut haikeutta ja jännitteitä jäsenistössä. Naisasialiitto Unionin sosiaalisessa mediassa on käyty aiheesta vilkasta keskustelua, jossa hallitusta on kiitelty, mutta jossa toisaalta on lennellyt lauseita kuten ”esiäitimme varmaan kääntyilevät haudoissaan”.
”Feminismi on saanut kasvaa näiden seinien sisällä. Ne ovat tarjonneet turvasataman, mikä on tässä ajassa entistä tärkeämpää. Mutta sinne turvasatamaan pitää mahtua kaikkien.”
Pyörätuolilla liikkuville ihmisille tila on käytännössä saavuttamaton. Nykyiseen tilaan johtaa kapea ja pitkä portaikko, eikä sinne ole hissiä.
Unionilla on tammikuussa edessä muutto väistötiloihin. Järjestö on jo kerännyt toiveita uuden, pysyvämmän tilan suhteen.
”Olemme saaneet ihania unelmia feministilinnoista”, Al-mehsen kertoo.
Seinät ovat lopulta vain seinät. Tärkeämpää on, mitä niiden sisällä tapahtuu.
Anti-gender-liikehdintä näkyy Suomessakin tilastoissa, tutkimuksissa ja miesten asenteissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan.
Viime vuosina Unioni on kamppaillut aborttilain uudistamiseksi, tehnyt työtä tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen puolesta, kerännyt rahaa Malmin sairaala-alueen tapauksesta nostetun raiskaussyytteen viemiseksi hovioikeuteen, vaatinut hallitukselta toimia Gazan suhteen ja antanut lausuntoja lakiehdotuksista. Se järjestää Naistenpäivän marssia, pitää yllä juristipäivystystä ja tuottaa vuosittain feministisen arvion hallituksen budjettiesityksestä.
Tekemistä olisi enemmänkin. Maailmantilanne ei ole erityisen helppo myöskään feministisen järjestön kannalta.
”Esimerkkinä anti-gender-liikehdintä, joka on tosi hyvin resursoitua. Se iskee meille Suomeenkin, ja se nähdään tilastoissa, tutkimuksissa ja miesten asenteissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan”, Al-mehsen sanoo.
Taantumuksen aallot ja nais- ja vähemmistövihamielinen politiikka haastavat myös jo tehtyä työtä.
”Jossain Amnestyn paneelissa minulta kysyttiin, mikä on unelmani tulevaisuudesta naisten oikeuksia ja tasa-arvoa koskien. Taisin sanoa toivovani, että joku naistenpäivä me juhlisimme emmekä taistelisi.”
Omista tulevaisuudensuunnitelmistaan Al-mehsenillä ei ole yhtä selkeää visiota. Puheenjohtajan kausi on kaksivuotinen, eli hänen nykyinen rupeamansa kestää ensi vuoden loppuun.
”Kovasti minua on liehitelty mukaan politiikkaan, tosi pitkään jo.”
Hän ei pidä eduskuntatyötä mahdottomana ajatuksena jossain vaiheessa. Oman arvopohjansa hän sanoo osuvan ”demareista vasemmalle”.
”Mutta olen kyllä halunnut uskoa, että asioihin voidaan vaikuttaa muutenkin kuin vain puoluepolitiikalla.”
Unionin strategiaan kuuluu antaa feminismin moniäänisyyden kuulua. Feminismin neljättä aaltoa leimaa kuitenkin entistä laajempi hajaannus. Eriäviä näkemyksiä on myös siitä, eletäänkö feminismissä jo neljättä aaltoa – tai ovatko aallot mielekäs tapa ajatella feminismin historiaa. Nykyfeminismi elää yhä enemmän internetissä ja näkyy pophahmojen ulostuloissa sekä #metoo-teemoissa.
”Feminismin alla liikkuu monenlaisia eri aatteita. Mikä sitten on vallassa milloinkin, se vaihtelee. Kyllähän me nyt nähdään Yhdysvalloissakin tämmöistä feminismin ottamista mukaan tosi erilaisiin projekteihin, niin kuin tradwife-liikkeeseen.”
Tradwife-hahmot elävät todeksi vanhollista unelmaa kodinhengettärestä samalla, kun jotkut heistä tienaavat rahaa somen tulovirroista ja tähtäävät yksilömenestykseen. Myös terf-aktivistit, jotka rajaisivat transsukupuoliset naiskategorian ulkopuolelle, saattavat kutsua itseään feministeiksi.
Feminismin hajanaiselle kentälle pyrkii monenlaisia tahoja, joita kaikki eivät kutsuisi feministeiksi.
Unionin sisällä yksi jäsenistöä jakava aihe on ollut seksityö, johon järjestö on historiassaan suhtautunut tuomitsevasti. Nykyään Unionilla ei ole aiheeseen kantaa.
”Meillä on nyt mun kaudella ollut seksityökeskusteluita, ja niitä on tulossa lisää. Se ei tarkoita, että kanta olisi vielä mun aikanani muodostumassa, mutta asioista pitää keskustella ja ottaa selvää”, Al-mehsen kertoo.
Toukokuisessa Unionin tilaisuudessa olivat keskustelemassa muun muassa seksityöntekijä ja kirjailija Aallotar Haapasaari ja Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen. Al-mehsenin mukaan keskusteluissa pitää antaa ääni niille, ”jotka tekee ja jotka tietää”.
Puheenjohtaja pyrkii rakentamaan siltoja. Hän ymmärtää senkin, etteivät kaikki feministit halua osallistua järjestön toimintaan.
”Eiväthän kaikki tunne kuuluvansa Unioniin tai halua välttämättä olla täällä. Vaikka toivotamme tietenkin kaikki tervetulleiksi, se on täysin fine.”
Erimielisyys on ollut Unionille olennaista. Jäsenistö on ollut välillä jakautunut ja äänestysten pohjalta toimiva päätöksenteko riitaisaa, mutta jatkuva keskustelu on tuonut mukanaan asteittaista muutosta.
”Muutosta täytyy uskaltaa tehdä. En tiedä, onko se edes muutosta vai itselleen rehellisenä pysymistä: että tehdään sitä työtä, mitä sanomme tekevämme”, Al-mehsen sanoo.
Naisasialiitto Unionin 1800-luvun lopulla laadituissa säännöissä järjestön tarkoitukseksi mainitaan muun muassa naisten ”aseman korottaminen kodissa ja yhteiskunnallisessa elämässä”. Nykyisen Unionin visioon kuuluu murtaa ”sukupuolittuneet rakenteet, jotka aiheuttavat naisten miehiä heikomman yhteiskunnallisen aseman”. Päämäärä on periaatteessa edelleen sama.
Unionin historiassa on siis muutakin pysyvää kuin Helmi Tengénin tuoli ja järjestön sisällä muhivat jännitteet.
