Elämme ajassa, jolloin taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut ennätykselliseksi ja ekologinen tuho näyttää vääjäämättömältä. Harvat kasaavat satumaisia rikkauksia samaan aikaan kun ihmiskunnan enemmistö kamppailee päivittäisestä selviytymisestään. Kapitalistisen talousjärjestelmän ongelmat ovat käyneet vuosi vuodelta ilmeisemmiksi, mutta sen muuttaminen tuntuu silti mahdottomalta.

Sarjakuvataiteilija Riina Tanskanen ja väitöskirjatutkija Samu Kuoppa väittävät tekstiä ja kuvaa yhdistävässä teoksessaan Kapitalismin suuri illuusio (Into 2023), että kapitalismin haastaminen on sekä mahdollista että välttämätöntä.

”Idea kirjan kirjoittamiseen lähti ruokapöydän ääressä käymistämme keskusteluista. Mietimme paljon kapitalismia, ja halusimme tehdä asiat itsellemme selväksi”, Tanskanen kertoo. “Kun löysimme vastauksia, tajusimme, ettei aiheesta ole kirjoitettu kirjaa tavallisille ihmisille ymmärrettävällä kielellä.”

Tanskanen toteaa, että Suomessa on paljon ihmisiä, joilla menee huonosti, ja jotka kärsivät kapitalismin aiheuttamista ongelmista. Myös hyväosaiset kohtaavat samoja ongelmia arjessaan, ja yhä useammat kamppailevat mielenterveytensä kanssa. Työelämää leimaa kiire, stressi ja suorittamisen pakko.

Tanskanen on käsitellyt teemoja aiemminkin feministisessä sarjakuva- ja taideprojektissaan Tympeät tytöt, jossa hän yhdistää yhteiskuntakritiikkiä pastelliväreissä hehkuvaan, karnevalistiseen estetiikkaan. Hän sai vuonna 2022 Valtion tiedonjulkistamispalkinnon epätasa-arvoa, rasismia, seksismiä ja etenkin tyttöjen ulkonäköpaineita käsittelevästä työstään. 

Tanskasen puoliso Kuoppa on kirjoittaja, aktivisti ja tutkija, joka tekee Tampereen yliopistolla valtio-opin väitöskirjaa energiapolitiikan valtasuhteista. Kuoppa on kirjoittanut ekokriisistä, talouskurista, rasismista ja mielenterveydestä. Pariskunta toimittaa yhdessä verkkomedia Vita Nuovaa, joka julkaisee asiaproosaa yhteiskunnallisista, poliittisista ja kulttuurisista aiheista. 

Talouskritiikkiä tuoreista näkökulmista

Tanskanen ja Kuoppa purkavat teoksessaan julkisen talouspuheen uskonkappaleita tarkastelemalla talouden osa-alueita kuten eriarvoisuutta, luokkaa, rahaa, velkaa, hoivaa, demokratiaa ja työelämää. Kapitalismin ulkokultaisen silotellun julkisivun takaa paljastuu rakenteelliseen alistamiseen, orjuuteen, rasismiin ja luonnon hyväksikäyttöön perustuva talousjärjestelmä.

”Toivomme, että kirjamme auttaa ihmisiä yhdistämään pisteitä toisiinsa ja tunnistamaan yksilöllisten ongelmiensa taustalla vaikuttavia rakenteellisia tekijöitä”, Tanskanen sanoo.

Pariskunnan intohimo kapitalismikritiikkiin käy ilmeiseksi sekä heidän tekstistään että puheistaan. Avatessaan näkemyksiään he pysähtyvät hämmästelemään vallitsevan talousjärjestelmän absurdiutta.

Kapitalismikritiikki ei ole Tanskaselle ja Kuopalle pelkästään teoreettinen ongelma vaan koko elämää koskettava kysymys. Kapitalismin suuren illuusion lukija jää kirjan kannet suljettuaan ihmettelemään, kuinka tämä kriisejä tuottava, epätasapainoinen ja tuhlaava talousjärjestelmä voi ylipäänsä pysyä pystyssä. 

”Talouskeskustelumme on yksipuolista”, Tanskanen sanoo. ”Se perustuu uusliberalistiseen taloustieteeseen eikä jätä juurikaan sijaa vaihtoehtoisille käsitykselle. Keskustelu on myös epädemokraattista, sillä siinä pääsevät ääneen lähinnä taloustieteilijät.”

Aloittaessaan työnsä kaksikko astui osaamisalueensa ulkopuolelle, sillä kummallakaan ei ole taloustieteilijän koulutusta. Kummankin akateeminen pohja on kirjallisuustieteessä. Kun työ eteni, he tajusivat, että humanistinen tausta, jota he pitivät aluksi heikkoutena, olikin itse asiassa vahvuus.

 ”Taloudesta tulisi voida puhua monista eri näkökulmista”, Tanskanen toteaa. ”Viljelemme kirjassamme viittauksia populaarikulttuuriin, kaunokirjallisuuteen ja myytteihin. Luonnehdimme kapitalismia Faustin ja Midaksen hahmojen kautta, ja tutkimme velkaantumista ja perittyä vaurautta Squid Gamen ja Bridgertonin kaltaisten Netflix-sarjojen avulla.”

”Taloustieteen opinnoissa ei juurikaan huomioida taloudellisten päätösten vaikutuksia ihmisten arkeen”, Kuoppa jatkaa. ”Talous vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin, ja koulutustaustamme voi tarjota siihen uudenlaista kosketuspintaa.” 

Kapitalismin suuri illuusio poikkeaa monista muista taloutta käsittelevistä kirjoista myös Tanskasen kuvituksen ansiosta. Värikylläinen kuvamaailma limittyy vakavaan yhteiskunnalliseen sisältöön.

”Kuvat auttavat ymmärtämään vaikeita rakenteellisia ilmiöitä”, Tanskanen sanoo. ”Talouskirjat ovat usein aika kuivakoita. Kuvien huumori korostaa osuvasti kapitalismin absurdia luonnetta. Koen myös monet kapitalismin väkivaltaiset ulottuvuudet ahdistavina. Kuvallisuus voi tarjota keinon lähestyä tällaisia ilmiötä hieman etäännytetystä näkökulmasta.” 

Modernin ajan taloususkonto

Kun järjestelmää kritisoiva ajattelu on suljettu pois taloustieteen opetuksesta ja julkisessa keskustelussa toistellaan uusliberalistisen taloustieteen oppeja, kapitalismista dogmeineen on tullut uusi uskonto. 

”Talousasiantuntijat esittelevät uutislähetyksissä pelottavia kaavioita, joita katsojat eivät usein ymmärrä”, Kuoppa sanoo. ”Asiantuntijat korostavat tilanteen vakavuutta ja vaativat uhrauksia. Meille on opetettu, että talouden kieltä tulee kunnioittaa. Nykyajan taloustieteilijät rinnastuvat keskiajan pappeihin, jotka saarnasivat kirkkokansalle latinaksi pyhiä opetuksia.” 

”Ei ollut väliä, ymmärsikö kansa, mitä papit sanoivat”, Tanskanen jatkaa. ”Olennaista oli, että kansa ymmärsi pappien puhuvan tärkeistä asioista.” 

Kuoppa toteaa, että asetelma on kiinnostava, sillä moderni kapitalistinen maailma mieltää itsensä maalliseksi ja taikauskosta vapautuneeksi.

”Järjestelmä vetoaa järkeen ja rationaalisuuteen, mutta se seisoo silti järjettömien uskomusten varassa.”

Tällaisia uskomuksia ovat käsitys rajattomasta kasvusta rajallisella planeetalla, olettamus hyväosaisille luovutetun vaurauden valumisesta vähäosaisille ja sokea luottamus omaa etuaan tavoittelevan homo economicuksen, taloudellis-rationaalisen ihmisen, valintojen viisauteen. ”Järkevää” taloutta ei ole järjestetty kaikkia vaan lähinnä varakkaita varten.

Tanskanen ja Kuoppa kuvaavat kapitalismia kaappauskoneeksi, joka toimii rajaamalla yhteistä vaurautta yksityiseksi omaisuudeksi. He kirjoittavat yhteismaiden aitaamisesta, kolonialismista ja orjuudesta jäljittäen kapitalistisen hallinnan historiallisia juuria osoittaakseen, kuinka sama haltuun ottava toimintalogiikka on ohjannut vuosisadasta toiseen järjestelmän toimintaa. 

”Elämme maailmassa, jossa ihmisten täytyy maksaa eloonjäämisestään”, Tanskanen puuskahtaa. ”Juomaveden, ravinnon ja asunnon kaltaiset elämän perusedellytykset on aidattu rahan taakse. Samoin on toimittu muiden ihmiselle lajityypillisten toimintojen kuten liikkumisen, tutkimisen, taiteen ja keksimisen osalta.”

Kaappauskoneen pitää käynnissä jatkuva tarve laajentua.

”Voidakseen kasata omaisuutta ihmisen on haalittava lisää työvoiman ja luonnonvarojen kaltaisia resursseja”, Kuoppa sanoo. ”Uusille maantieteellisille alueille levittäytyvät kapitalistiset toimijat ovat hankkineet resursseja kaappaamalla niitä niiden alkuperäisiltä haltijoilta. Jotta varallisuus voisi kasvaa, sen tulee kiihdyttää jatkuvasti tuhoisaa toimintaansa.”

Luokka, prekariaatti ja velka 

Rajatessaan yhteistä vaurautta yksityiseksi omaisuudeksi kapitalismi luo keinotekoista niukkuutta. Kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta on analysoitu perinteisesti luokkakäsitteen avulla. Tanskasen ja Kuopan mukaan käsitteen merkitys hiipui hyvinvointivaltioissa, joita vauraat maat rakensivat globaaliin etelään kohdistamansa väkivallan turvin, ja 1990-luvun laman jälkeisissä uusliberalistisissa yhteiskunnissa, joissa ylistettiin yksilön kaikkivoipuutta. Viime vuosina luokkapuhe on kuitenkin tehnyt paluuta niin akateemiseen tutkimukseen, nykykirjallisuuteen kuin mediaankin.

 ”Pienituloisten osuus väestöstä ei ole suinkaan vähentynyt vaan kasvanut”, Tanskanen toteaa. ”Luokkajaot eivät ole kadonneet, vaan ne ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi. Akateemisten köyhien kulttuurinen ja sosiaalinen luokka-asema saattaa olla korkea mutta taloudellinen luokka-asema matala. Monien teollisuusduunarien tulot saattavat puolestaan olla keskiluokkaiset mutta kulttuurinen ja sosiaalinen luokka-asema matala.”

Luokkaerojen lisäksi kapitalismi tuottaa epävarmuutta. Opiskelijoiden ja tutkijoiden kaksikymmentä vuotta sitten Suomeen tuoma prekariaattiteoria tuntuisi soveltuvan tätä nykyä kuvaamaan osuvasti entistä suuremman väestönosan tilannetta. 

”Prekaarisuus ei ole enää mikään poikkeus”, Tanskanen sanoo. ”Neljäsosa suomalaisista naisista työskentelee osa-aikaisissa työsuhteissa, ja neljäkymmentä prosenttia palvelualojen työntekijöistä saa soviteltua työttömyyspäivärahaa. Ruokalähettien työtä määrittävää alustatalouden mallia sovelletaan yhä useammille aloille. Meistä kaikista yritetään tehdä oman elämämme yrittäjiä.”

Samalla kun käsitys elämästä yrittäjyytenä läpäisee koko yhteiskunnan, entistä useammat ihmiset joutuvat ottamaan velkaa selviytyäkseen jokapäiväisistä menoistaan. Kotitaloudet velkaantuvat. 

Valtion velka näyttäytyy populistisessa keskustelussa kuolemansyntinä, vaikka se on aivan eri asia kuin yksityinen velka. Valtion velka kertoo valtiontalouden vajeesta suhteessa bruttokansantuotteeseen. Valtion velan aiheuttamia ongelmia ovat lähinnä korkokulut ja luottokelpoisuuden laskeminen. Kapitalismin suuri illuusio ironisoi suomalaisten velkapelkoa ja leikkaamisintoa hekumallisilla BDSM-kuvituksilla. 

Vääristynyt demokratia

Käsitys kapitalismin ja demokratian yhteydestä perustuu Tanskasen ja Kuopan mukaan samanlaisiin paikkansa pitämättömiin uskomuksiin kuin käsitys kapitalismista poikkeuksellisen rationaalisena talousjärjestelmänä.

”Länsimaissa on vaalittu tarinaa, jonka mukaan eurooppalaiset ovat luoneet demokratian ja ryhtyneet sitten viemään sitä maailmalle rauhanomaisin keinoin”, Kuoppa sanoo. ”Kuva neutraalin objektiivisesta ja hyvinvoivasta lännestä vahvistui entisestään Neuvostoliiton romahdettua. Historian esitettiin päättyneen liberaalin demokratian ja kapitalismin vakiintumiseen. On helpompi uskoa valheelliseen tarinaan kuin kohdata järjestelmän väkivaltaisuus.”

Tanskanen ja Kuoppa väittävät, että todellisuudessa kapitalismi ja demokratia seuraavat täysin päinvastaista logiikkaa. 

”Käsityksemme demokratiasta on vääristynyt”, Kuoppa toteaa. ”Demokratian ajatellaan olevan sitä, että kansalaiset käyvät neljän vuoden välein äänestämässä vaaleissa. Kun edustuksellinen demokratia otettiin käyttöön Euroopassa, suuri osa taloudellisesta toiminnasta suljettiin demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle. Todellisessa demokratiassa ihmisillä on mahdollisuus osallistua kaikkien omaan elämäänsä vaikuttavien päätösten tekemiseen.”

Talouden demokraattinen sääntely oli korkeimmillaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Uusliberalistisen talouspolitiikan nousun myötä sääntelyä alettiin purkaa ja valta luovutettiin Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja yksityisten pankkien kaltaisille epädemokraattisille instituutioille.

”Näillä instituutioilla ei ole minkäänlaista demokraattista vastuuta, ja ne tekevät eturyhmiään palvelevia päätöksiä”, Tanskanen sanoo. ”Epädemokraattisten instituutioiden hallussaan pitämä valta tulisi palauttaa demokraattisen päätöksenteon piiriin, mutta tämä tuntuu mahdottomalta, sillä parlamenttien toimintakenttä on rajattu niin suppeaksi. Radikaaleihin talousdemokraattisiin toimenpiteisiin, kuten pääomaverotuksen muuttamiseen progressiiviseksi, ei ole minkäänlaisia työkaluja.” 

Antikapitalistisen siirtymän näkymiä 

Kapitalismin suuri illuusio piirtää esiin kuvan hatarien uskonkappaleiden varaan rakentuneesta talousjärjestelmästä, joka jakaa vaurautta harvoille ja kärsimystä monille. Toistuvat talouskriisit ja lähestyvä ekologinen tuho osoittavat, että muutoksen tarve on suuri.

Toiminta asioiden muuttamiseksi antaa Tanskaselle ja Kuopalle toivoa.

 ”Maailma ekosysteemeineen on ajautunut sellaiseen tilaan, että mikäli jatkamme eteenpäin vanhaan tapaan, tulemme näkemään romahduksia kaikkialla”, Kuoppa toteaa. ”Muutos tulee olemaan raju, ja se tulee väistämättä. Eurooppa valmistautuu jo siihen rakentamalla muureja. Juuri nyt tärkeintä olisi estää pahimpia uhkakuvia toteutumasta ja huolehtia siitä, että muutos sujuisi mahdollisimman hyvin.”

Tanskanen ja Kuoppa korostavat tarvetta purkaa kapitalismia asteittain ja estää äkillinen muutos, joka olisi tuhoisa erityisesti heikoimmassa asemassa oleville. He eivät ehdota valmista mallia antikapitalistiselle siirtymälle, mutta he nostavat nykykulttuurista esiin toivoa herättäviä piirteitä. Ne voivat avata ihmisille mahdollisuuksia tavoitella asioita, joita kapitalismin väitetään meille antavan, mutta joita se ei todellisuudessa anna.

Tanskanen uskoo, että yhteiskunnallinen umpisolmu on avattavissa vain, jos onnistumme saamaan ihmiset yhteyteen toistensa kanssa. 

”Kapitalismia käsittelevästä yhteiskunnallisesta teoriasta ei ole puutetta, ja haasteena onkin edetä teoriasta käytäntöön. Kapitalismin suuri illuusio on vastauksemme ongelmaan. Joukkoistuminen on välttämätöntä. Tarvitsemme ruohonjuuritason kollektiiveja, jakamistaloutta ja paikallista toimintaa.” 

Kuoppa näkee ilmassa myös positiivisia merkkejä. 

”Ihmiset alkavat käsittää, että kamppailut liittyvät toisiinsa. Näin tapahtui esimerkiksi syksyllä järjestettyjen hoitoalan työntekijöiden, opiskelijoiden ja hallituksen rasistista politiikkaa vastustavien mielenosoitusten yhteydessä. Sama periaate on ohjannut eri puolilla maailmaa toimivia liikkeitä. Meksikon zapatistit, Rojavan kurdit ja monet alkuperäiskansat osoittavat, että yhteisön elämä on mahdollista järjestää tasa-arvoisesti, demokraattisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen.” 

Kaksikko pitää myös Elokapinaa ja muita ekologisia liikkeitä, perustuloliikettä sekä rahatalouden uudistamiseen keskittyvää liikettä toivoa herättävinä. Tanskanen korostaa hoivan merkitystä yhteiskunnallista muutosta ohjaavana periaatteena. Hoiva on vahvasti esillä myös hänen Tympeät tytöt -sarjakuvassaan.

”Hoiva on elämälle välttämätöntä, mutta kapitalismi on häivyttänyt sen näkyvistä. Mitä tapahtuisi, jos talousjärjestelmäämme ohjaisi ajatus siitä, että ihminen tarvitsee hoivaa ja että ihmisellä on tarve hoivata? Hoiva on uuden luomista, hengissä pitämistä ja rakentamista.” 

Kuoppa lisää, että meille kaikille tuttu kirjastolaitos tarjoaa parhaan mahdollisen mallin yhteiskunnalliselle muutokselle.

 ”Kirjastolaitos on yksi suomalaisten eniten arvostamista instituutioista, mutta vain harvat ymmärtävät, että sen ajatus on puhtaan kommunistinen. Kirjasto pyrkii yksinkertaisesti täyttämään ihmisten tarpeita ja parantamaan heidän elämäänsä. Kuinka voisimme laajentaa tätä periaatetta elämän muihin osa-alueisiin ja järjestää sen pohjalta uusiksi yhteiskunnallisia suhteitamme?” 

Tanskanen kehottaa ihmisiä suuntaamaan katseensa nykyisyyden lisäksi menneisyyteen.

 ”Ihmiset ovat eläneet tällä planeetalla parisataatuhatta vuotta, ja sinä aikana on ollut olemassa lukemattomia erilaisia yhteiskuntia. Korostamme poliittisen mielikuvituksen merkitystä, sillä juuri se on nyt jumiutunut. Jos kykenemme tunnistamaan ihmiskunnan historiallisen moninaisuuden, kenties kykenemme kuvittelemaan myös ihmiskunnan tulevaisuuden moninaisena.”

Tanskanen ja Kuoppa kokivat yhteistyön kirjan parissa hedelmälliseksi ja luontevaksi, ja he ovat pallotelleet ajatusta jatkokirjasta. Molemmilla riittää kuitenkin kiireitä: Tanskanen työstää tyttöyttä ja taloutta käsittelevää Tympeät tytöt -albumia ja Kuoppa tekee väitöskirjaansa.

”Tutkimme Kapitalismin suuressa illuusiossa ongelmia, ja nyt olemme siirtyneet keskusteluissamme ratkaisuihin”, he toteavat. ”Toiveissamme on kirjoittaa kirja, jossa keskitymme kapitalismin purkamisen askelmerkkeihin.”