Kuva: Ehud Neuhaus / Unsplash

Politiikka, Talous

Uusliberalismi ratsastaa monikriisin aallolla – valtion velkaantumisesta on piirtynyt vääristynyt kuva

Oikeisto käytti kriisimielialaa taitavasti hyväkseen. Nyt mielikuvien velkalaiva on lastattu radikaaleilla poliittisilla muutoksilla.

Lukuaika: 2 minuuttia

Uusliberalismi ratsastaa monikriisin aallolla – valtion velkaantumisesta on piirtynyt vääristynyt kuva

Kuva: Ehud Neuhaus / Unsplash

Artikkeli on julkaistu Voiman  talousliitteessä.

Voima-talous 2/2023 ilmestyi Voiman 8/2023 välissä.

Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.

Keskellä syvintä finanssikriisiä vuonna 2008 Yhdysvaltojen demokraattipuolueen oikeistosiiven kärkihahmo Rahm Emanuel totesi puheessaan maan elinkeinoelämän nokkamiehille: “Älä koskaan anna hyvän kriisin mennä hukkaan”. Sittemmin Emanuel on selittänyt tarkoittaneensa kommentillaan sitä, että yhteiskunnallinen kriisi tarjoaa aina mahdollisuuden tehdä asioita, joiden ei aiemmin kuvitellut edes olevan mahdollisia.

Vladimir Putinin aloittama brutaali hyökkäyssota Ukrainaan johti pahimpaan turvallisuuspoliittiseen kriisiin Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Siinä ohessa sota tarjosi mahdollisuuden ajaa Suomessa läpi radikaaleja uusliberaaleja reformeja.

Oikeistolle ja markkinafundamentalistisille ideologeille 2010-luku ei ollut erityisen hyvää aikaa. Finanssikriisi ja eurokriisi johtivat 1980-luvulta lähtien hallitsevassa asemassa olleen pysyvän talouskurin, työmarkkinaheikennysten ja finanssimarkkinoiden deregulaation paradigman kyseenalaistamiseen.

Suunta 2010-luvun lopulla oli selvä. Keynesiläisyys ja aktiivinen teollisuuspolitiikka olivat tehneet paluun. Pitkä uusliberalismin aikakausi oli ajautumassa päätökseen.

mainos

Sitten tuli kevät 2022 ja jotain naksahti bunkkeripappa Putinin päässä. Venäjän aloittama sota johti laajasti energian ja raaka-aineiden hintojen nousuun. Inflaatiota pahensivat vielä koronakriisistä seuranneet tuotannon pullonkaulat, jotka johtivat myös joidenkin hyödykeryhmien hintojen nousuun.

Kyse ei ollut kysyntäperäisestä inflaatiosta, jonka taltuttamisessa rahapolitiikan kiristäminen voi olla mielekästä. Tästä huolimatta keskuspankit ryhtyivät ennätyksellisen aggressiiviseen rahapolitiikan kiristämiseen.

Tämä johtui ennen kaikkea nykyisen inflaationhallintaregiimin puutteista. Keskuspankit pelkäsivät kustannusinflaation kääntyvän vielä palkka–hinta-inflaatioksi, joten ne pyrkivät tukahduttamaan inflaatio-odotuksia jo etukäteen työttömyyttä kasvattavalla rahapolitiikallaan. Oikeudenmukaisemmassa järjestelmässä palkkapainetta olisi voitu vähentää tulopolitiikan keinoin, mutta näistä instrumenteista oli laajasti luovuttu länsimaissa viimeisten vuosikymmenten aikana.

EKP:n rahapolitiikan kiristäminen johti luonnollisesti myös Suomessa valtion maksamien euromääräisten korkomenojen kasvuun. Tämän seurauksena julkisessa keskustelussa alettiin niin valtiovarainministeriön kuin monien talouskuria kannattavien kommentaattorien sekä oikeistopoliitikkojen suulla toistella, kuinka Sanna Marinin hallituksen ”velkalaiva” oli ajanut karille.

Tosiasiassa Suomen Ruotsia ja Tanskaa suurempi julkisen talouden velkasuhde on seurausta Suomen 2010-luvun heikosta talouskasvusta. Tässä vaiheessa Suomen kehitys alkoi erota Ruotsista ja Tanskasta – ei Marinin hallituksen kaudella. Tällaisella detaljilla ei kuitenkaan haluttu pilata hyvää tarinaa.

Lopputuloksena äänestäjille syntyi virheellinen kuva Suomen julkisen talouden velkaantumisesta. Moni varmaan pelkäsi aidosti maamme ajautuvan pian sille kuuluisalle Kreikan tielle.

Tämä kaikki johti lopulta hyvin radikaaliin hallitusohjelmaan, joka ei kylläkään erityisemmin vahvista julkista taloutta, mutta sisältää merkittäviä työmarkkinaheikennyksiä ja sosiaaliturvaleikkauksia.

Kävi juuri niin kuin Rahm Emanuel visioi Yhdysvalloissa vuonna 2008. Suuren kriisin varjolla saa aikaiseksi suuria muutoksia.

Kirjoittaja on Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja ja valtiotieteiden tohtori.

  • 13.12.2023