”Demokratia tarjoaa parhaiten elinkeinovapautta, ilmaisuvapautta ja mahdollisuuden vaikuttaa asioihin”, summaa Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen. 

Liberaaleissa demokratioissa, joissa on vapaat vaalit ja kansalaisilla laajat yksilönvapaudet, voidaan parhaiten myös taloudellisilla ja muilla hyvinvoinnin mittareilla. Toimiva demokratia vaatii sitä, että ihminen kokee kuuluvansa yhteiskuntaan ja voivansa vaikuttaa sen toimintaan. Lisäksi se vaatii väestöltä riittävää yleistietoa ja sitä, että demokraattisilla instituutioilla on todellista valtaa. 

Kylmän sodan päättyessä ja Neuvostoliiton hajottua uskottiin, että demokratia valloittaisi maailman. ”Enää niin ei uskota. Nyt tiedetään, että ei ole yhtä mallia, jonka mukaan demokratia edistyisi tai olisi kehityksen vääjäämätön päätepiste”, Heinonen huokaa.

Vahvinta demokratia on Pohjoismaissa, Länsi-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa on demokraattisia ja autoritaarisia maita sekä maita, joissa on joitain demokraattisia piirteitä tai demokratia on rapautunut. Autoritaaristen hallintojen alue ulottuu Lähi-idästä itäiseen Euraasiaan. Kaikilla alueilla maiden välillä on vaihtelua parlamentaarisen demokratian toimivuudessa.

Lähes 70 prosenttia maailman ihmisistä elää autoritaarisesti hallituissa valtioissa. Autoritaariset johtajat ja puolueet ovat nousseet valtaan monissa maissa Etelä-Amerikassa ja Lähi-idässä sekä Euroopan itälaidalla erityisesti 2010-luvun aikana. Tyypillisesti vapailla vaaleilla valittu puolue on alkanut valtaan päästyään rajoittaa mediaa, yksilönvapauksia ja kansalaisyhteiskuntaa sekä demonisoida vastustajiaan. Sen jälkeen vaaleja on järjestetty edelleen, mutta ne eivät ole olleet aidosti vapaita eivätkä rehellisiä.

Autoritaariset populistijohtajat lupaavat kansalaisille suoraa yhteyttä johtajaan ja vetoavat ihmisiin, jotka eivät luota valtioon tai poliittiseen järjestelmään. Oikeistopopulistiset puolueet vetoavat moniin myös vakiintuneissa liberaaleissa demokratioissa.

”Globaalissa etelässä, Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulla ja Afrikassa 1990-luvulla, edustukselliseen demokratiaan siirryttiin vaikeassa taloustilanteessa ja uusliberalististen rakennesopeutusohjelmien siivittämänä. Valtion omistamat luonnonvarat ja teollisuus yksityistettiin, julkista sektoria pienennettiin, työttömyys nousi, toimeentulo vaikeutui ja eriarvoisuus lisääntyi. Puolueiden ideologiset erot eivät hahmottuneet, ja oli helppo päätellä, ettei demokratia tuota hyviä tuloksia”, kertoo globaalin kehitystutkimuksen tutkija Eija Ranta Helsingin yliopistosta. 

Myös muualla demokratian suosiota nakertavat kysymykset, joiden ratkaisu on ollut parlamentaarisen demokratian ulottumattomissa. Uskoa demokratiaan rapauttaa globalisaation tuoma murros, kertoo Sitran Heinonen: ”globalisaatio on tuonut taloudellista hyvinvointia, mutta luonut samalla osattomuutta. Kokonaiset teollisuudenalat ovat kadonneet. Demokratia ei ole tuonut ratkaisuja suuriin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen, kestävyyskriisiin, väestön vanhenemiseen tai maahanmuuttoon.” Populistiset puolueet tarjoavat ongelmiin yksinkertaisuja ratkaisuja tai kiistävät niiden olemassaolon.

Demokratiaan vaikuttavat myös talouden ylikansalliset toimijat kuten suuryritykset ja järjestöt kuten Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, joilla on omia poliittisia tavoitteitaan. Yritykset voivat vaikuttaa demokratiaan esimerkiksi lobbaamalla poliittisia johtajia, tukemalla tiettyjä ehdokkaita taloudellisesti tai epäsuoremmin omien taloudellisten päätöstensä kautta. Mediayritykset voivat vaikuttaa rajoittamalla tai edistämällä kansalaisten tiedon saantia esimerkiksi piilottamalla tai suosittelemalla tietynlaista sisältöä. 

Myös Euroopan unionin sisällä muhii ongelma. Unkarissa ja Puolassa populistiset johtajat ovat valtaan noustuaan kaventaneet median asemaa ja vaikuttaneet oikeuslaitokseen. 

”EU.n lähtökohtina ovat tasa-arvoisuuden ja -vertaisuuden ideaalit, mutta sen hallinnossa on vain vähän turvamekanismeja sellaisiin tilanteisiin, joissa joku näistä arvoista lipeää. Unkari ja Puola testaavat Euroopan demokraattisuutta sisältä päin. Säilyykö yksittäisten jäsenmaiden veto-oikeus, jos maa ei noudata unionin sääntöjä? Entä miten käy yhteisen arvopohjan, jos sitä ei olekaan?” Heinonen pohtii. 

Samaan aikaan Euroopassa soditaan. 

Demokratian geopolitiikka

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vahvisti geopolitiikan merkitystä myös talouspolitiikassa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ajatellaan, että Ukraina taistelee eturintamassa demokratian puolesta. Imperialistisen ja autoritaarisen Venäjän hyökkäys täytyy torjua paitsi Ukrainan itsenäisyyden ja vapauden, myös Euroopan turvallisuuden, talouden vakauden ja demokraattisten arvojen takia. Talouspakotteilla pyritään rajoittamaan Venäjän varallisuutta ja pienentämään sen sotakassaa. Euroopan johtajien retoriikassa pakotteetkin siis toimivat demokratian puolesta.

Sota vahvisti myös valtioiden kauppakumppanien luotettavuutta korostavaa suhtautumista kauppapolitiikaan ja teknologiaan. Yhdysvallat ja EU-maat pohtivat yhä vakavammin, miten irrottaa itsensä riippuvuudesta kiinalaisesta tekniikasta, mineraaleista ja ohjelmistoista. ”Kiinalaisen tekniikan keräämä tieto menee Kiinan valtiolle ja edistää ennennäkemättömän valvontakoneiston toimintaa”, Heinonen muistuttaa. 

”Eurooppa on palvelutalous, raaka-aineiden tuotanto ja samalla sen ilmasto- ja muut vastuullisuuskysymykset ulkoistettiin muille. Nyt on iso kysymys, mistä saadaan raaka-aineita. Tuhlailutalouden aika on ohi, resurssien käyttöön tarvitaan tehokkuutta ja strategista autonomiaa”, Heinonen sanoo. 

Vaikka YK:n yleiskokous tuomitsi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, monet maat eivät halua valita puoltaan. Venäjä ja Kiina investoivat laajasti globaaliin etelään maissa, joissa on digitaalisiin laitteisiin tarvittavia mineraaleja. ”Globaalin etelän maat voivat nyt opportunistisestikin miettiä, mikä heille itselleen on parasta”, Heinonen huomauttaa.  

Kiinan ja Venäjän toiminta koetaan globaalissa etelässä pyyteettömämmäksi verrattuna vanhoihin kolonialistimaihin, kertoo tutkija Ranta. ”Kiina ja Venäjä käyttävät hyväkseen kolonialismin ajan traumoja ja länsivastaisuutta. Länsi puhuu demokratiasta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, Kiina mainostaa apuaan ‘ilman ehtoja’, vaikka oikeasti erilaisia taloudellisia ehtoja on. Kiina tarjoaa tasavertaista ‘etelän apua etelälle’, ja Venäjä näyttäytyy vaihtoehtona lännen imperialismille.” Taloudellisen yhteistyön rinnalla leviävät lainsäädännön mallit ja poliittiset toimintatavat, esimerkiksi kansalaisjärjestöjen rajoittaminen laeilla ja poliittisista vastustajista käytettävä retoriikka.  

Kiinassa kansa ei voi kyseenalaistaa valtaa pitävän puolueen asemaa. ”Autoritaaristen maiden ongelma on, että vaikka sellaisen hallinto voi olla tehokasta silloin kun se toimii, ei ole mekanismia, joka korjaa kurssia, kun valittu suunta ei toimi. Silloin autoritaarisyys hajottaa maata sisältä päin”, Heinonen analysoi. 

Koronarajoituksia vastustavat mielenosoitukset osoittivat, että Kiinassakin voidaan saada aikaan muutoksia aikaan protestoimalla. Heinonen ennustaa, että Kiinassa kytee väestön vanhenemisen, yhden lapsen politiikan ja tyttösikiöiden abortoinnin aikaansaama väestökriisi, joka voi johtaa epäluottamuksen kasvuun, talouskasvun hiipumiseen ja lisääntyvään tyytymättömyyteen myös poliittista järjestelmää kohtaan. 

Heinonen uskoo, että ”vahvojen miesten aikakausi” hiipuu kaikkialla ja autoritaariset hallitsijat joutuvat taistelemaan vallastaan: ”Ihmisillä on universaali kaipuu vapauteen päättää omasta elämästään. Esimerkiksi Iranissa nuori sukupolvi ei alistu autoritaariseen hallintoon ja ihmisoikeuksien polkemiseen. Kun yhteiskuntasopimus on huono, ennen pitkää siihen vaaditaan muutosta.”

Demokratiaa ei voida istuttaa maahan ulkoa päin, mutta sitä voidaan tukea. Myös demokratian palautuminen on vaikeaa, koska autoritaarinen hallinto on usein ottanut valtaa vähitellen. Demokratia tarvitsee vallan vahtikoiria: kansalaisjärjestöjä, riippumatonta mediaa ja vapaata yliopistolaitosta. Juuri nämä autoritaariset hallinnot pyrkivät tukahduttamaan heti valtaan noustuaan.

Myös kansalaiset asettavat paineita uudistumiselle, mutta Heinosen mukaan “demokratian vahvistaminen on edustuksellisen demokratian, hallinnon, kansalaisjärjestöjen ja Sitran kaltaisten yhteiskunnallisten toimijoiden vastuulla myös”. 

”Kehitysyhteistyössä pitäisi tukea näitä demokratiaa vahvistavia tahoja”, vetoaa Ranta. 

”Demokratiaa vahvistaa sekin, että me itse noudatamme demokraattisia arvojamme. Että emme polje niitä jotain muuta hyötyä saadaksemme”, Heinonen huomauttaa.  

Demokratian digitaalinen tulevaisuus

Myös vakiintuneissa demokratioissa kuten Yhdysvalloissa demokratia on kärsinyt.  Digitaalisella kehityksellä on ollut kaksinainen vaikutus demokratiaan. Toisaalta sosiaalinen media tuo ihmisiä yhteen, helpottaa ihmisten tavoittamista protesteihin ja vastarintaan autoritaarisia hallintoja vastaan ja luo digitaalisia tiloja esimerkiksi kaupunki- ja kaupunginosademokratialle. Toisaalta somea on helppo käyttää myös rapauttamaan demokratiaa: valheiden levittämiseen, poliittisten kilpailijoiden haukkumiseen ja illuusioiden luomiseen. “Ostamalla botteja tuuttaamaan jotain viestiä sosiaaliseen mediaan, saadaan luotua kuva, että asia on suosittu, vaikka ei oikeasti ole”, Ranta havainnollistaa. 

Myös yritysten valta ja vaikutus demokratiaan näkyy sosiaalisessa mediassa. Algoritmit, jotka ohjaavat näytettävää sisältöä, ovat mediajättien omistajien varjelemia liikesalaisuuksia. Niiden tarkoitus on saada käyttäjä pysymään palvelussa mahdollisimman pitkään. Ne tarjoavat tunteisiin vetoavaa, usein kärjistävää, sisältöä, joka vastaa käyttäjän ennakkokäsityksiä, ja johon nopeimmin ja todennäköisimmin tämä reagoi. Eräs demokratiaa heikentävä ja sosiaalisen median voimistama ilmiö on se, että osa varsinkin naisista tai vähemmistöihin kuuluvista ei halua lähteä ehdolle vaaleihin verkossa leviävän vihapuheen pelossa.  

Globaalista heikkenemisen trendistä huolimatta parlamentaarinen demokratia voi hyvin etenkin Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Pohjoismaat ovat maailman demokraattisimpia maita. Mutta vahvojenkin demokratioiden kipupisteitä ovat äänestysaktiivisuuden laskeminen ja se, että yhä useampi tuntee itsensä osattomaksi. ”Suomessa äänestysaktiivisuus on noin 10 prosenttia matalammalla kuin muissa Pohjoismaissa. OECD:n luottamusarvioissa suomalaiset eivät usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa”, Heinonen kertoo.

Suomessa demokratia on siitä huolimatta vahva osa arkea. ”Kansalaisaloitteet ovat Suomessa suosittuja, samoin osallistava budjetointi. Demokratia on läsnä arjessa monella tasolla: taloyhtiöissä, järjestöissä, urheiluseuroissa. Vaikuttaminen kiinnostaa nuoriakin, mikä näkyy esimerkiksi nuorten ilmastoliikkeessä”, Heinonen listaa. 

Heinonen tutkii Sitrassa keinoja vahvistaa demokratiaa. ”Elämme edelleen murrosvaiheessa, jossa informaatiotulva ja nopeus hämmentää. Tarvitaan informaatiolukutaitoa ja keinoja, joilla kuratoidaan tulvasta luotettavaa tietoa”, Heinonen uskoo.

Tiedonkäsittelytaitojen ohella tarvitaan kuuntelutaitoa ja kunnioittavaa asennetta eri näkökulmia kohtaan. ”Tarvitaan esimerkiksi fasilitoituja keskustelualustoja, joilla voidaan käydä kunnioittavaa keskustelua kipupisteistä, ja kansalaispaneeleja, jotka voivat ratkoa yhteiskunnallisia ristriitoja. Irlannissa tällainen kansalaispaneeli johti esimerkiksi aborttilainsäädännön mutokseen.”

Heinonen kannattaa äänestysiän laskemista 16 vuoteen ja toivoo lisää suoraa demokratiaa. ”Edustuksellinen demokratia on 1900-luvun tuote, joka pitää päivittää. Osallistumisen tulee olla helppoa ja toiminnan läpinäkyvää, ihmisten täytyy tietää milloin ja miten voi vaikuttaa. Digilaitteita kannattaa hyödyntää, kun niitä ihmiset käyttävät muutenkin. Ja lisäksi tarvitaan uusia rohkeita visioita siitä, mitä kaikkea demokratia voi olla!”