Tsaarin palatsissa juhlitaan. Venäjän eliitti on pukeutunut valkoisiin ja tanssii keskellä yltäkylläisyyttä. Pieni tyttö, tsarina Anastasia Nikolajevna Romanova, menee nukkumaan, ja häntä tulee saattamaan unten maille isoäiti, keisarinna Maria Fjodorovna. Rakas mummi ja pikkuinen Anastasia laulavat soittorasian kappaleen tahtiin.

Pian tapahtuu vallankumous ja tsaarin perhe teloitetaan Jekaterinburgissa – kaikki, paitsi yksi heistä. Anastasia on ilmeisesti karannut bolševikkien kynsistä!

Mutta Anastasiaa löydy mistään, ja Pariisiin paenneen leskikeisarinnan (Sinikka Sokka) sydän on särkynyt surusta. Lopulta kaksi ovelaa Pietarin katujen kasvattia houkuttelee köyhän kadunlakaisijan ja orpokodin kasvatin Anjan (Pia Piltz) huijaamaan keisarinnaa: mummu antaisi paljon rahaa, jos jymäytys menisi läpi ja hän uskoisi Anjan olevan pojantyttärensä.   

Anastasia on libretoltaan ja musiikiltaan erittäin taitavaa työtä. Voima näki teoksen muutama vuosi sitten Broadwaylla, ja se valloitti testaajat täysin. Kappaleet ovat tyylilajiltaan pop-balladeja ja 1920-luvun charlestonia. Soittorasian kappale on hieman slaavilaista tyyliä muistuttava valssi, joka jää soimaan mieleen pitkäksi aikaa.

Tampereen Teatterin Anastasia on aika tarkkaan alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan tehty. Se on hyvä ja huono juttu. Hyvä sikäli, että tarkkaan Broadwayn henkeä puhaltava teos tarjoaa katsojalle takuuvarman kokemuksen suuren maailman tyyliä kopioiden. Huono homma se on sikäli, että mahdollisuutta varioida teosta sisällöllisesti ei ole.  

Petrus Kähkönen on taitava laulaja, ja hänen suorituksensa Tampereen Teatterissa Notre-Damen kellonsoittajana oli taituruuden huippua, mutta kummallisen kehnon patakampauksen kanssa hän ei ole tässä kovin vakuuttava ensirakastaja, Dimitri. Pia Piltz on tyylikäs Anastasia, mutta hän replikoi hieman liian nopeasti ja hengästyneesti. Laulut sujuvat häneltä hyvin, mutta niihin olisin kaivannut lisää volyymiä. Pelottava Joel Mäkinen, sympaattinen Sinikka Sokka ja tarinan hauskuuttajat Kaisa Hela ja Ville Majamaa loistavat. 

Erityiset kiitokset on annettava teoksen lavastaneelle Marjatta Kuivastolle, puvustaneelle Pirjo Liiri-Majavalle ja suomentaneelle Reita Lounatvuorelle: laulut svengaavat hyvin suomeksikin, ja aivan varmasti jotkut katsojat tulevat katsomaan teoksen sen upeiden pukujen takia. Teoksen lavastus ja projisoinnit ovat myös hyvin taitavasti tehtyjä.

MYÖS TAMPEREEN TYÖVÄEN Teatterissa katsotaan kauas taaksepäin. Liekehtivä Momentum 1900 -musikaali on massiivista, kotimaista työtä: Käsikirjoituksen ovat tehneet Sirkku Peltola ja Heikki Salo, joista jälkimmäinen on kirjoittanut myös laululyriikat. Teoksen säveltäjä ja sovittaja on suomalainen musikaaleihin erikoistunut huippu, Eeva Kontu. 

Momentum 1900 lähtee liikkeelle takauman kautta, kun kuvanveistäjä Ville Vallgren (suvereenin taitava Martti Suosalo) muistelee parinkymmenen vuoden takaista Pariisin maailmannäyttelyä. Venäjä ei olisi halunnut pienen suuriruhtinaskuntansa loistavan miljoonien ihmisten ihailun kohteena ja ansaitsevan näin oman identiteettinsä Venäjän vallan ulkopuolella. Onneksi Suomen paviljonkia lähti rakentamaan Vallgrenin kanssa kerrassaan uskomaton taiteilijaporukka, jossa olivat Akseli Gallén, Beda Stjernschantz, Ellen Thesleff ja Albert Edelfelt. Taitavat pohjalaiset timpurit tulivat pelastamaan Venäjän sabotoimat rakennustyöt, ja Vallgrenin kaunis ja villi sukulaistyttö Verna saapui hänkin paikan päälle ihailemaan belle epoquen hehkua maailman romanttisimmassa kaupungissa. 

Momentum 1900 on kunnianhimoinen teos hyvästä aiheesta. Sen olisi sikäli kannattanut ottaa mallia Broadwayn peruskaurasta, että se olisi voinut valita selkeästi muutaman olennaisen noston, joihin keskittyä. Kun esimerkiksi Anastasiaa lähtee juonen tasolla perkaamaan, se paljastuu hyvin yksinkertaiseksi teokseksi, jossa on vain muutama tärkeä, mutta yhteen kietoutuva juonne. Momentum 1900 on runsaudensarvi, jossa varsinkin alkupuolella joutui jumppaamaan aivojaan pysyäkseen tilanteen tasalla.

Musiikillisesti ja tanssillisesti teos tarjoaa hengästyttävää menoa, mutta varsinaisia tarttuvia melodioita kuitenkaan ei. Huippukohta, joka ansaitsee kehut ja kiitokset, oli toisen näytöksen Sammuta sinä, minä sytytän -kappale, joka lainaa Juhani Ahon kertomusta Suomen liekeistä, joita Venäjä yrittää turhaan tukahduttaa.

Todella hauska yksityiskohta oli Suosalon esiintyminen Suomea syvästi paheksuvana ja ruotuun panevana Venäjän tsaarina – epäilemättä Hamiltonista lainattu idea! Joka toimi kyllä näinkin. Ja jännää oli, että rap-musiikki on päässyt myös suomalaiselle musikaalinäyttämölle ja jopa ihan alun kohtaukseen. Ehkä Hamiltonin perua sekin. 

PRISCILLA, AAVIKON KUNINGATAR on “bilemusikaalien klassikko” Helsingin Kaupunginteatterin mukaan, ja epäilemättä sen musiikki sopii hyvin pikkujouluista tai miksei vaikka vapusta huumaantuneelle yleisölle. Musiikki svengaa upeasti, mukaan lukien La Traviatan Sempre Libera -aaria.

Priscilla on kolmen Australian halki matkaavan drag-kuningattaren bilebussin nimi. Jo itse matka on jonkinlainen määränpää, sillä he taistelevat alituiseen itsensä ja toistensa hyväksymisestä, yhteiskunnan suopeasta suhtautumisen saavuttamisesta puhumattakaan.

Priscilla etenee kuin rasvattu bussi kohti huippukohtaansa, ja matkan varrella on jos jonkinmoista möyheää tanssimenoa kermakakkupukuineen paljettien ja glitterin kimalluksessa. Lopun nousukohtaa on pysähtyminen ja rauhoittuminen menon keskellä. 

Musiikki koostuu tunnetuista hiteistä, jotka koko kaarti esittää taitavasti. Kuitenkin toisessa näytöksessä alkaa mieleen jo hiipiä, että vähemmän olisi enemmän, ja se ei totisesti ole tämän teoksen mottoja.

Bernadette eli Clarissa Jäärni on laulutaidoiltaan päätrion heikoin lenkki, mutta hänen transhahmonsa on mitä suloisin ja ylivoimaisesti mieleenjäävin persoona. Kinky Bootseista tuttu Lauri Mikkola on edelleen vahva esiintyä, ja Niki Rautén on varmasti lähitulevaisuuden kirkkaimpia musikaalitähtiä. Kuitenkin musiikin kannalta näiden bileiden tukevimmat taiturit ovat “Diivat”: Johanna Försti, Maria Lund ja Jennie Storbacka. Bändiä johtaa Eeva Kontu. Tämänkin, kuten Anastasian, on ohjannut Samuel Harjanne, Suomen musikaaliskenen ehtivin ammattilainen.

Tampereen teatterissa Anastasia 13.5.2023 asti. 

Tampereen Työväen Teatterissa Momentum 1900 15.4.2023 asti. 

Helsingin Kaupunginteatterissa Priscilla, aavikon kuningatar 6.5.2023 asti.