Kun Marvelin elokuvasarjaan kuuluvan, Brie Larsonin tähdittämän Captain Marvelin ensimmäinen traileri ilmestyi vuonna 2019, nettikeskustelu räjähti. Lukuisat faneiksi julistautuvat henkilöt huusivat näppäimistöjensä välityksellä kauhua ja vihaa. Larsonin kiinnittäminen rooliin koettiin merkkinä siitä, että valkoinen heteromies ei enää saa näkyä yhteiskunnassa. Äänekäs kritiikki ei kuitenkaan kertonut totuutta yleisön todellisista tunnelmista, ja elokuva keräsi lopulta yli miljardi dollaria lippuluukuilla. Se, kuinka moni vääryyttä huutaneista käyttäjäprofiileista oli aitoja, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Eivät Captain Marvelin synnyttämät reaktiot tietenkään olleet ainutlaatuisia. Samaa on koettu muidenkin elokuvien kohdalla ja myös pelimaailmassa, jossa naishahmot ovat vähitellen saaneet muitakin kuin koristeen tai pelastettavan neitokaisen rooleja. Niin sanottu Gamergate vuosina 2014–15 oli löyhästi organisoitunut trollauskampanja, jossa vastustettiin moninaisuutta ja feministiseksi katsottuja sisältöjä tietokone- ja konsolipeleissä. 

Mutta maailma muuttuu.

Paljon melua melko vähästä

Ei Marvel-elokuvia voi kehua varsinaisiksi feminismin riemuvoitoiksi, mutta omista motiiveistaan käsin toimivien naishahmojen lisääminen myös Hollywoodin isoihin rymistelyelokuviin on merkki aikojen muuttumisesta. Enää toiminnallisessa pääosassa ei nähdä ainoastaan vaaleaihoisia, jykeväleukaisia miehiä.

Captain Marvel -elokuvan jatko-osan, The Marvelsin ensimmäinen traileri ei yllättänyt ilmestyessään huhtikuussa 2023. Tällä kertaa elokuvassa Larsonin rinnalla tullaan näkemään myös Pakistanissa syntynyt Iman Vellani ja afroamerikkalainen Teyonah Parris. Lokakuussa ensi-iltansa saavan elokuvan traileri keräsi välittömästi ilmestyessään satojatuhansia alapeukutuksia YouTubessa, ja kommenttikenttä täyttyi kiukkuisista, jopa raivoisista kommenteista. Tästä ja vastaavista viisastunut YouTube poisti palvelustaan samoihin aikoihin alapeukutusten laskurin videoiden yhteydestä. Positiiviset peukut lasketaan yhä, mutta pahansuopa trollottelu vaikeutui.

Elokuva-arvioita yhteen kokoava Rotten Tomatoes -sivusto teki myös omat johtopäätöksensä. Erityisesti naisten tähdittämien elokuvien kerättyä röykkiöittäin huonoja arvioita jo ennen kuin kukaan oli niitä oikeasti nähnyt, arvostelupalvelu päätti muuttaa toimintalogiikkaansa niin, ettei vastaavaa enää pysty tekemään. Linjauksella on väliä, sillä ennakkotunnelmat vaikuttavat elokuvien saamaan näkyvyyteen ja tilaan. 

Muun muassa Marvel-elokuvat tuottavalla Disneyllä on selvästi huomattu raivoisten reaktioiden ja todellisuuden välinen kuilu. Syksyllä 2022 Disneyn suoratoistopalvelussa julkaistussa She-Hulk-sarjassa jopa kommentoitiin tätä misogynistä eli naisvihan varaan rakentuvaa älämölöä hyvin suoraan ja piikikkäästi. Äänekäs vähemmistö ei enää onnistunut säikäyttämään tuotantoyhtiötä, mikä ei ole alkuunkaan itsestäänselvää.

Maailmasta löytyy ei-merkityksettömän kokoinen ryhmä miehiä, jotka kokevat naisten toimijuuden ongelmaksi. Kenties taustalla on ajatus nollasummapelistä, jolloin yhden toimijuus on aina pois toisen toimijuudesta ja silloin luonnollisesti naisten saavuttama asema ja valta on pois miesten asemasta ja vallasta. Tämä tietenkin kertoo paljon näistä henkilöistä ja siitä, kuinka se lopulta maailman näkevät.

Not all men, but only men

Elokuvien saaman raivostuneen palautteen takana on ollut sekalainen porukka, josta merkittävä osa putoaa niin sanottuun incel-lokeroon. Incel on lyhenne sanoista involuntary celibate eli vastentahtoinen selibaatti. Kyseessä on heteromiesten kulttuuri, jossa vastuu epäonnesta pariutumismarkkinoilla vieritetään naisten niskaan, ja selibaatista puhutaan, vaikka runkkaamisesta ei alakulttuurissa pidättäydytäkään. Erityiseksi ongelmaksi kerrotaan seksikumppanien puute, ja Suomessa jotkut ovat ehdottaneet ratkaisuksi esimerkiksi valtion maksamia seksityöläisten palveluksia.

On hyvä huomata, että kaikki ilman seksikumppania vastoin tahtoaan jäävät eivät kuulu incel-porukkaan. Ja vaikka incel-termi viittaa tahdon vastaiseen, kaikki inceliksi identifioituvat eivät välttämättä sittenkään pidä tilaa pelkästään vastentahtoisena. Huhtikuussa yli 20 000 rekisteröityneen käyttäjän Incels.is-keskustelufoorumin ylläpitäjä, nimimerkillä Komesarj esiintyvä henkilö pudotti pommin ja lopetti ylläpitohommat. Aikaisemmin Komesarj on kuvaillut itseään ”incelien LeBron Jamesiksi” viitaten yhteen kaikkien aikojen parhaaseen koripalloilijaan. Eronsa syyksi hän ilmoitti sen, että hän oli löytänyt kumppanin, ja näin ollen johtoroolin säilyttäminen incel-yhteisössä ei tuntunut soveliaalta. Mikäli alakulttuuriin kuuluisi vilpitön huoli seksin puutteesta ja halu parantaa yksilöiden elämää, foorumilla olisi varmasti onniteltu Komesarjia. Nyt kuitenkin kävi niin, että lukuisat yhteisön jäsenet syyttivät onnekasta miestä petturiksi ja periksiantajaksi, suoranaiseksi takinkääntäjäksi. 

Incel-kulttuurin vieressä ja lomassa elää myös muita monin tavoin rinnasteisia alakulttuureja. Esimerkkinä tästä voisi toimia niin sanottu Red Pill -nettiyhteisö. Punainen pilleri viittaa Matrix -elokuvaan ja siinä Morpheus-hahmon tarjoamaan valintaan: sininen pilleri antaa autuaan unohduksen ja punainen näyttää kivuliaan todellisuuden. On ironian huipentuma, että tämä naisia ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjä halveksuva yhteisö on lainannut nimensä elokuvasta, joka oli tarkoitettu allegoriaksi transkokemukselle. Sen ohjanneet Wachowskit ovat sittemmin tulleet julkisuuteen transnaisina.

Himo ja viha ovat lähellä toisiaan

Yksi keskeinen ristiriita incel-kulttuurissa liittyy syvään ja myrkylliseen naisvihaan. Samalla, kun kulttuuriin samaistuvat henkilöt voivottelevat naisen puutetta, he myös usein surutta ja rajoituksitta haukkuvat naisia ja väheksyvät heitä monin tavoin.

Incel-kulttuurin ongelmallisuus ei myöskään rajaudu vain alatyyliseen ja asiattomaan nettikeskusteluun. Sillä on maailmalla perusteltu myös väkivaltaa ja jopa henkirikoksia. Helsingin yliopiston tutkija Emilia Lounelan yhdessä Dublin City Universityn Shane Murphyn kanssa kirjoittamassa Incel Violence and Victimhood -artikkelissa tarkastellaan kulttuurin väkivaltaista puolta. Lounela ja Murphy tutkivat useilla incel-foorumeilla käytyä keskustelua vuonna 2021 Isossa-Britanniassa tapahtuneista ampumatapauksesta, jossa tekijän motiivit yhdistyivät kyseiseen kulttuuriin. Tutkijat muistuttavat, että vaikka incel-kulttuuriin sisältyy voimakasta naisvihaa, on misogyniaa, niin on tuota misogyniaa esiintynyt jo aikaisemmin ja muuallakin. Ja vaikka väkivaltaisuus tai ainakin sen uhka on liitetty incel-kulttuuriin, he muistuttavat myös siitä, että suinkaan kaikki yhteisön jäsenet eivät hyväksy väkivaltaa.

Australialaisen New South Walesin yliopiston tutkija Robert C. Brooks  kollegoineen puolestaan esitti artikkelissa Incel Activity on Social Media Linked to Local Mating Ecology, että yksi sosiaalisen median incel-keskustelua aktivoiva tekijä näyttäisi olevan pienet erot miesten ja naisten palkoissa. Toisin sanoen naisten kasvanut taloudellinen itsenäisyys vaikuttaa myös parisuhteiden muodostamiseen. Tämä on sikäli loogista, että muutos parinmuodostuksen dynamiikassa muuttaa kaikkien rooleja ja silloin myöskään miesten vanha rooli ei ehkä toimi toivotulla tavalla.

Me kaikki elämme elämämme ja toimimme suhteessa yhteiskunnan sääntöihin ja käytänteisiin: joku seuraa niitä tarkemmin, joku huolimattomammin ja joku ui vastavirtaan. Vaikka uusi tilanne ei kaikille mieluinen olekaan, ei odotettavissa ole paluuta menneeseen ja naiset tuskin suostuvat sankoin joukoin palaamaan nyrkin ja hellan väliin. Kuvitellun menneen ajan onnelan muistelun sijaan olisi hienoa, mikäli kaikki kykenisivät paremmin löytämään paikkansa osana nykyisyyttä. 

Oikeuksia vai etuoikeuksia?

Yhden ihmisen oikeudet eivät ole pois toisten oikeuksista. Oikeuksien rinnalla monilla meistä on kuitenkin myös erilaisia etuoikeuksia ja ne ovat usein pois toisten oikeuksista. Harmillisesti varsinkin omien etuoikeuksien erottaminen oikeuksista on usein vaikeaa.

Samalla, kun naisten ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat vahvistuneet ja lisääntyneet, ovat jotkut miesten etuoikeuden saattaneet vastaavasti kaventua. Tätä ei kuitenkaan tulisi sekoittaa miesten oikeuksien kaventumiseen. Naisten oikeus määrätä omasta elämästä ja tehdä valintoja omien toiveiden mukaan ovat tietenkin samoja oikeuksia joista miehetkin ovat tottuneet nauttimaan. Nyt vaan yksien etuoikeus määrittää toisten valintoja on hieman kaventunut.

Maailma muuttuu ja niin muuttuvat roolitkin

Tilanteessa, jossa naiset ovat kasvattaneet yhteiskunnallista liikkumatilaansa ja itsenäisyyttään ja käsitys sukupuolisuudesta on yleisestikin laajentunut, on miesten vaikeampaa pärjätä tyystin erilaisessa tilanteessa syntyneet roolin mukaisella käytöksellä. Jos aikaisemmin mieheltä odotettiin silkkaa elättäjän roolia, nykyinen vaatimus on, että mies huomioi puolisonsa ja perheensä hyvinvoinnin kokonaisvaltaisemmin ja tasa-arvoisemmin. Väärän palkinnon – eli materialistismaskuliinisen turvan – tarjoaminen johtaa vain siihen, että kovinkaan yritys ei välttämättä tuo toivottua tulosta. Muiden syyttäminen muutoksesta – tai ainakin omasta kyvyttömyydestä mukautua siihen – on kuitenkin väärin ja lopulta aina turhaa.

Incel-kulttuurin kaltaiset ilmiöt ja niiden heijastumat nettiraivoineen ovat merkki siitä, että moni mies kokee tulleensa petetyksi tässä elämän pelissä. Vaikka raivon takana oleva havainto perustuisikin väärille päätelmille, on tunne aito ja kertakaikkisen traaginen. Ongelma ei kuitenkaan ratkea sillä, että naisiin kohdistetaan vihaa ja netti täytetään sietämättömällä kuonalla. Eivätkä muut oikeasti voi pakottaa meitä miehiä löytämään uusia tapoja olla mies kuin me miehet itse. Yksin kenenkään ei kuitenkaan ongelman kanssa pidä jäädä ja tukea pitäisi saada niin läheisiltä kuin yhteisöltäkin.

Mikäli pettyneiden heteromiesten toiveena on saada toisen sukupuolen edustajilta, silloin kannattaisi kuunnella sitä, mitä kiinnostuksen kohteet kertovat omista toiveistaan. Ja sitten nämä toiveet kannattaisi myös ottaa vakavasti. Raivoaminen naisten tähdittämistä elokuvista tuskin auttavat ketään ylös kuopasta.