Lukuaika: 7 minuuttia

“Tosiseikka oli kaikkien silmien edessä, mutta sitä ei suostuttu näkemään” – Johanna Vehkoon oikeusjuttu oli kafkamainen kokemus

Voit kuunnella tämän artikkelin! Ääniraita löytyy myös Spotifystä ja muista äänentoistopalveluista.

Korkeimman oikeuden tammikuussa 2022 julkistama päätös vapauttaa toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo häntä vastaan esitetystä kunnianloukkaussyytteestä päätti pitkän ja absurdeja piirteitä saaneen oikeusprosessin.

Oululaisen poliitikon Junes Lokan tekemä rikosilmoitus liittyi Vehkoon yksityiseen Facebook-päivitykseen, jossa hän kutsui Lokkaa natsipelleksi ja rasistiksi. Päivityksessään Vehkoo oli huolissaan Lokan aikeista tulla striimaamaan Vehkoota Youtube-kanavalleen ja esiintyä Kansan Uutisten toimittajana.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi Vehkoon huhtikuussa 2019 sakkoihin, ja Rovaniemen hovioikeus piti tuomion ennallaan. Vehkoon arvostelu kohdistui Lokan poliittiseen toimintaan, mitä alemmat oikeusasteet eivät kyenneet tunnistamaan.

Vehkoon kirja Oikeusjuttu (Kosmos 2021) ja korkeimman oikeuden päätös ovat lisänneet ymmärrystä oikeusjärjestelmän manipuloinnista sekä selkiyttäneet keskustelua sananvapaudesta.

”Kun oikeuden rattaat lähtevät liikkeelle, niitä ei voi pysäyttää järkipuheella, vaikka juttu olisi täysin vailla pohjaa ”, Vehkoo toteaa. ”Yritin vimmaisesti todistaa, että rikosilmoitus on tehty häiriköintitarkoituksessa ja poliittisten päämäärien takia. Oikeudelle näytettiin asianomistajan tekemiä videoita, joissa hän sanoo, ettei pidä tapausta kunnianloukkauksena ja että haluaisi poistaa kunnianloukkauksen rikoslaista. Tosiseikka oli kaikkien silmien edessä, mutta sitä ei suostuttu näkemään. Se oli kafkamainen kokemus.”

Hyökkäys journalismia vastaan

Vehkoo aloitti journalistisen työnsä Aamulehden kirjallisuustoimittajana, mutta siirtyi vuonna 2009 Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattiohjelman turvin Oxfordin yliopistoon tutkimaan journalismin tulevaisuutta. Palattuaan Suomeen hän oli mukana perustamassa tutkivaan journalismiin keskittyvää Long Play -verkkojulkaisua.

Vuonna 2015 hän ryhtyi kirjoittamaan Ylelle Valheenpaljastaja-juttusarjaa, jossa hän hyödynsi faktantarkistusta käsitteleviä tutkimuksiaan Washingtonissa Wilson Center -ajatushautomossa. Toimittajan työssään hän on erikoistunut muun muassa disinformaatioon ja faktantarkistukseen. Vehkoo on kirjoittanut myös tietokirjoja, joissa on tutkinut internethäiriköintiä ja vihapuhetta, journalismin kriisejä, jälkiteollisen ajan raunioita ja eriarvoisuutta.

Äärioikeistolaiset tahot olivat maalittaneet Vehkoota hänen journalistisen työnsä vuoksi jo pitkään ennen kunnianloukkaussyytöstä. Vehkoo tulkitsee näiden ärsyyntyneen hänen Ylelle tekemistään Valheenpaljastaja-jutuista, jotka käsittelivät kotimaista valemediaa. 

”Oikeusjuttuni asianomistaja oli tehnyt rikosilmoituksia monesta muustakin henkilöstä”, Vehkoo kertoo. ”Hän heitteli viehettä ja kokeili, milloin tärppää. Oikeusjuttu oli väistämättä edessä. Ellen olisi itse joutunut sen kohteeksi, joku muu olisi. Käräjäoikeudessa saamani tuomion jälkeen hän on tehnyt rikosilmoituksia tiettävästi vähintään 80 henkilöstä, jotka ovat käyttäneet samoja sanoja kuin minä.” 

Populistien keppihevonen

Sananvapaudesta on tullut oikeistopopulistisen politiikan keppihevonen, vaikka sananvapaus on joutunut uhatuksi kaikkialla, missä populistit ovat päässeet valtaan. Oikeistopopulisteille sananvapauskeskustelu on väline oman poliittisen agendansa edistämiseen. Kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on kääntynyt syrjiviä asenteita vastaan ja julkisessa keskustelussa on alettu tunnistaa alistavia rakenteita, populistinen oikeisto leimaa kritiikin sensuuriksi väittäen, että ”mitään ei saa sanoa”. Vehkoo osoittaa kuitenkin kirjassaan, että jopa henkeen ja terveyteen kohdistuvat uhkaukset jäävät usein Suomessa vaille syytettä tai edes esitutkintaa.

Vehkoo kirjoittaa ”strategisesta trollauksesta”, jota oikeistopopulistit hyödyntävät vaientaakseen vastustajiaan.

Vehkoon oikeusprosessista muodostui kafkamainen painajainen, sillä oikeus ei kyennyt tunnistamaan, ettei jutussa ollut kyse kunnianloukkauksesta, vaan pyrkimyksestä manipuloida oikeusjärjestelmää. Vehkoo kirjoittaa ”strategisesta trollauksesta”, jota oikeistopopulistit hyödyntävät vaientaakseen vastustajiaan.

Strateginen trollaus poikkeaa tavallisesta trollauksesta, jossa asiat lyödään yksinkertaisesti leikiksi. Strategisella trollauksella pyritään edistämään poliittisia päämääriä. Vehkoo on erikoistunut työssään tunnistamaan disinformaatiota, joten trollauksen keinot ja päämäärät ovat hänelle tuttuja.

”Strategisessa trollauksessa käytetään yhteiskunnallisia rakenteita ja instituutioita poliittisen toiminnan välineinä”, hän sanoo. ”Trollauksella pyritään aiheuttamaan mahdollisimman suurta häiriötä ja kiusaa ihmiselle, joka koetaan poliittiseksi vastustajaksi. Omassa tapauksessani se tarkoitti sitä, että minun toivottiin vaikenevan ja lopettavan valemedioista kirjoittamisen.”

Trollaus osana politiikkaa

Trollaus toimii, sillä se on verrattain uusi poliittinen strategia. Toimittajat saattavat antaa trollaajille näkyvyyttä kirjoittamalla juttuja, joissa heitä yksinkertaisesti siteerataan tarkistamatta heidän väitteidensä totuuspohjaa. Yhteiskunnalliset instituutiot eivät puolestaan ymmärrä somen alustojen ominaispiirteitä.

Vehkoo kertoo kirjassaan, kuinka hänen oli valistettava käräjäoikeuden tuomaria Facebookin yksityisyysasetuksien toiminnasta. Oikeus uskoi sinnikkäästi vastapuolen virheelliseen väitteeseen, jonka mukaan päivitys näkyi Vehkoon siihen tägäämiensä ystävien, Saara Särmän ja Rosa Meriläisen, kaikille kavereille, vaikka Vehkoo oli asetuksillaan estänyt tämän.

”Olen oikeusprosessin aikana oppinut, että instituutioilla on tosi vähän pokkaa”, Vehkoo toteaa. ”Instituutiot ovat varovaisia. Niinpä kaltaiseni yksilö joutuu kantamaan seuraukset sen sijaan, että instituutio astuisi esiin ja lakkaisi sallimasta häirintää. Kaikki seikat oikeusprosessissani ovat viitanneet siihen, ettei oikeuslaitos yksinkertaisesti ymmärrä, kuinka jutun asianomistaja toimii. Kyse on uudenlaisesta tavasta tehdä politiikkaa, jonka taustalla on valittu strategia ja päämääränä oman maineen kasvattaminen.”

Trollaus on internet-ajan politiikkaa. Populistiset poliitikot ja kansankiihottajat ovat toki hyödyntäneet trollausta kautta aikojen. Filosofi Theodor Adorno toi 1970-luvun alussa esiin ”demagogien temppuja” ja vaati koulujärjestelmää opettamaan niiden tunnistamista. Adornon mukaan populistit suosivat puhetapoja, joissa ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin, meihin ja muihin. Populistit liioittelevat, esittävät päämääränsä ehdottoman hyvinä, eivät siedä epävarmuuksia, puhuvat kansaa vastaan suunnatuista salaliitoista ja väittävät edustavansa pientä ihmistä, vaikka ovat usein varakkaita ja osa eliittiä.

Internet on tarjonnut populistiselle politiikalle uusia keinoja ja mahdollisuuksia: meemien ja disinformaation tehokkaan levittämisen, uhkausten esittämisen nimettömästi ja viestien välittämisen suoraan kannattajilleen. Suurten teknologia- ja someyhtiöiden algoritmit ja toimintatavat ovat mahdollistaneet esimerkiksi vaalien manipuloimisen.

Vehkoo tutki yhdessä kuvataiteilija Emmi Niemisen kanssa teoksessa Vihan ja inhon internet (2017) verkossa leviävää disinformaatiota ja vihapuhetta journalistisen sarjakuvan keinoin. Nykyperspektiivistä katsottuna monet 2010-luvun optimistiset visiot internetistä demokratiaa vahvistavana teknologiana huvittavat Vehkoota.

”Poliitikot eivät enää tarvitse journalistista mediaa viestinsä välittäjänä”, hän sanoo. ”Se on iso muutos. Monet poliitikot käyttävät kaksoisviestintää. Esimerkiksi Jussi Halla-aho puhuu sosiaalisessa mediassa omalle kannattajapohjalleen aivan eri tavalla kuin A-studiossa laajemmalle yleisölle. Perinteisen median on ollut vaikea haastaa tätä.”

Vaikka julkinen keskustelu on lisännyt tietoisuutta internetin ongelmista, populistien temput menevät edelleen läpi. Keskustelua tarvitaan lisää etenkin trollaamisesta ja uudenlaisista tavoista tehdä verkon välityksellä politiikkaa.

Samat keinot käytössä kaikkialla

Donald Trump on tietenkin malliesimerkki poliitikosta, joka osaa vedättää mediaa”, Vehkoo sanoo. ”Journalisteilla kestää aikansa tunnistaa uusia vaikuttamisen keinoja ja miettiä, miten journalismi voi reagoida niihin. Tällöin populistit ovat jo siirtyneet seuraaviin taktiikoihin. Politiikan journalismin pitkäaikainen ongelma on niin sanottu soundbite-journalismi eli väitteiden siteeraaminen ilman totuuspohjan tarkistamista. Faktantarkistus pyrkii vastaamaan juuri tähän. Vaatii pokkaa sanoa, että hei, tässä ei ole kaikki kunnossa.”

Oikeistopopulistiset poliitikot eri puolilla maailmaa ovat onnistuneet edistämään oikeistokonservatiivisia taloudellisia ja kulttuurisia uudistuksiaan vetoamalla rasistisiin tuntoihin.

Suomen korkean koulutustason, hyvinvointivaltiomekanismien ja konsensushakuisen politiikan voisi ajatella toimivan suojaavina tekijöinä. Vehkoo varoittaa kuitenkin tuudittautumasta uskoon, ettei demokratiaa uhkaava oikeistopopulistinen kehitys voisi toistua myös Suomessa.

mainos

”Suomessa suhtaudutaan usein huolestuttaviin kehityskulkuihin toteamalla, että eihän tällaista voi meillä tapahtua. Mutta Suomessahan ei pitänyt olla valemedioita eikä disinformaation levittäjiä, rokotusten vastustajien oletettiin olevan marginaalinen ryhmä eikä eduskunnassa pitänyt olla kansanedustajia, jotka uhkailevat ja solvaavat muita kansanedustajia. Olemme alkaneet vähitellen ymmärtää, etteivät nämä uskomukset pidä paikkansa. Emme ole immuuneja tällaisille ilmiöille.”

Vehkoota huolestuttaa Suomessa vallitseva itsetyytyväisyyden ilmapiiri.

”Suomessa suhtaudutaan usein huolestuttaviin kehityskulkuihin toteamalla, että eihän tällaista voi meillä tapahtua.”

”Täällä ajatellaan, että koska olemme niin sivistyneitä ja koulutettuja, muissa maissa tapahtuvat ilmiöt eivät voi iskeä meihin. Kansallinen kertomus on niin voimakas, että se toistuu, kun Suomesta uutisoidaan kansainvälisessä lehdistössä. Kerrotaan ihailua uhkuen, kuinka Suomi on voittanut sodan disinformaatiota vastaan ja Sanna Marin vie Suomen nelipäiväiseen työviikkoon, vaikka nämä eivät lainkaan pidä paikkansa. Meidän tulisi olla paljon enemmän huolissamme esimerkiksi oikeistopopulismin ja nettihäirinnän vaikutuksista. Tarvitsemme nyansoidumpaa keskustelua näistä aiheista.”

On tutkittava, on tunnistettava 

Itsetyytyväisyyden lisäksi suomalaista yhteiskunnallista keskustelua vaivaa Vehkoon mukaan oletus siitä, että vaikeat asiat katoavat, kun niistä vaietaan.

”Kun Helsingin sanomissa julkaistiin juttu Ano Turtiaisesta, monet kommentoivat, ettei sitä olisi pitänyt tehdä, koska tämä jengi saa vain lisää huomiota. Mutta jos meillä on eduskunnassa kansanedustaja, joka toimii kuten jutussa kerrotaan, julkiseen intressiin kuuluu tietää ja kertoa siitä. Sama koskee natseja. Todella moni tajusi, että heitä tosiaan marssii kaduilla vasta sitten, kun heillä oli hakaristiliput mukana. Miksi ihmeessä Helsingin kaupunki antaa fasistien kaapata katunsa päivänä, jolloin meidän tulisi juhlia itsenäistä Suomea?”

Suomessa huomattavan laaja kansanosa kokee äärioikeiston houkuttelevaksi. Turhautumisen, vihan ja voimattomuuden tunnot ovat kanavoituneet populististen puolueiden ja liikkeiden kannatukseksi. Vehkoo kaipaisi lisää tutkimusta siitä, mistä viha ja kauna kumpuavat.

”Vihapuheen kohteeksi joutuneita on tutkittu, mutta ei juurikaan vihapuhujia. Olisi tärkeää selvittää, mikä heitä motivoi. Sen avulla voisi saada osviittaa keinoista, joilla heidät saataisiin lopettamaan. Tutkijat ovat arvelleet, että lisääntynyt keskustelu valkoisten miesten etuoikeuksista on saanut jotkut reagoimaan vihalla. Etuoikeuksista on hankala keskustella. On rankkaa kuulla, että täällä on muitakin, joilla on oikeuksia ja joiden ääntä tulisi kuunnella. Siihen liittyy muutosvastarintaa.”

Keskustelua sananvapaudesta

Vehkoo toteaa, että oikeuslaitoksen manipulointi tunnistetaan EU-tasolla suhteellisen hyvin. EU:ssa on etenemässä hiljentämistä ja pelottelua estävä anti-SLAPP (Strategic Lawsuit Against Public Participation) -lainsäädäntö. Jos se menee läpi, myös Suomen oikeusjärjestelmä voi hyödyntää sitä.

”Ennen oikeusjuttuani Suomessa ei keskusteltu lainkaan oikeusjärjestelmän manipuloinnista tai häirintätarkoituksessa esitettyjen kunnianloukkaussyytösten tehtailusta”, Vehkoo sanoo. ”Kun asiasta on nyt ryhdytty puhumaan, olettaisin, että myös syyttäjien ja tuomarien olisi helpompi tunnistaa, milloin on kyse tällaisista tapauksista. Onneksi juttuni meni korkeimpaan oikeuteen, sillä jos hovin päätös olisi jäänyt voimaan, se olisi rajoittanut suomalaista sananvapautta radikaalilla tavalla.”

Voiman kannessa Johanna Vehkoo ja teksti "Oikeus ja kohtuus" sinisellä taustalla.
Voima 1/2022 on mediakasvatuksen teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan Voiman vuositilausta hintaan 39€.

Vehkoo pitää surullisena kehitystä, jonka myötä sananvapaudesta on tullut laitaoikeiston keppihevonen. 

”Tuntuu, etteivät juuri muut kuin oikeistolaiset ole viime aikoina puhuneet sananvapaudesta. Oikeistolibertaarit pitävät niin sanottua woke-kulttuuria suurimpana uhkana sananvapaudelle. Mutta kun korkein oikeus antoi syytteessäni päätöksensä, se ei kelvannut heille. Tämä paljastaa, että heidän huolensa sananvapaudesta koskeekin vain heitä itseään ja heidän kaltaisiaan. Toivon, että tapaukseni ympärillä käyty keskustelu laajentaisi julkista keskustelua sananvapaudesta.”

Sananvapauskeskustelua selkiyttäisi Vehkoon mukaan myös yhdenvertaisuuden lisääminen kunnianloukkaussyytöksissä. Suomalaisten oikeusistuimien kunnianloukkaussyytteet ja niiden tuomiot eivät ole johdonmukaisia. Tutkijat Kristiina Koivukari ja Sara Lehtilä ovat huomanneet, että esitutkintaa koskevat päätökset vaikuttavat tällä hetkellä sattumanvaraisilta: todella rankkoja loukkauksia jää tutkimatta, ja toisaalta jokin melko mitätön juttu voi edetä syytteeseen.

”Korkeimman oikeuden päätös selkeyttää oikeustilaa”, Vehkoo toteaa. ”Syyttäjänlaitoksen tulisi ottaa aloite ja ryhtyä tarkastelemaan, mikä siellä on pielessä ja toteuttaa reformi, jossa luodaan syytekynnykselle valtakunnalliset kriteerit. Nyt yhdenvertaisuus ei toteudu, ja se on oikeusvaltion kannalta kestämätöntä.”

Katse kunniasta turvallisuuteen

Yhdenvertaisuuden lisäämisen lisäksi koko kunnianloukkauspykälää tulisi Vehkoon mielestä tarkastella kriittisesti. Oikeusjuttu-kirjan keskeisimpiä juridisia argumentteja on vaatimus painopisteen siirtämisestä kunniasta turvallisuuteen. Vehkoo esittää, että poliisi tutkisi uhkailua, häiriköintiä ja maalittamista mieluummin esimerkiksi laittomina uhkauksina ja tietoturvaan liittyvinä rikoksina kuin kunnianloukkauksina.

”Keskusteltuani kymmenien ihmisten kanssa, jotka ovat joutuneet verkossa maalituksen ja uhkausten kohteeksi, olen päätynyt siihen tulokseen, etteivät he ole niinkään huolissaan kunniastaan vaan turvallisuudestaan. Heitä huolestuttavat omaan tai läheistensä terveyteen ja henkeen kohdistuvat uhkaukset. Olen nähnyt tapauksia, joissa poliisi sanoo uhkailun kohteeksi joutuneille, ettei heidän kannata tehdä rikosilmoitusta laiton uhkaus -nimikkeellä vaan kunnianloukkauksena. Millä tavalla se loukkaa kunniaani, jos minut uhataan tappaa?”

Vehkoo viittaa kansainvälisiin lehdistönvapaus- ja ihmisoikeusjärjestöihin, jotka ovat yksimielisiä siitä, että kunnianloukkauksen tulisi olla siviiliasia ja että sitä tulisi suitsia anti-SLAPP -lainsäädännöllä. Vehkoon mielestä niin kutsuttu jumalanpilkkapykälä tulisi poistaa rikoslaista.

”Ajatus jumalanpilkasta rikoksena tänä päivänä tuntuu turhalta. Se on jäänne menneisyydestä. Vähemmistöryhmiä, kuten uskonnollisia ryhmiä, suojaa kiihottaminen kansanryhmää vastaan -pykälä, joka on todella tärkeä.”

Laitaoikeisto on tulkinnut korkeimman oikeuden päätöstä siten, että nyt kenestä tahansa voi sanoa mitä tahansa.

”Päätöksessä on hyvin selkeästi kirjattu, että olennaisia ovat olosuhteet, eli se, millaisesta asiasta puhutaan ja millainen on sen yhteiskunnallinen merkitys.”

”Ei päätös tietenkään tarkoita sitä”, Vehkoo toteaa. ”Päätöksessä on hyvin selkeästi kirjattu, että olennaisia ovat olosuhteet, eli se, millaisesta asiasta puhutaan ja millainen on sen yhteiskunnallinen merkitys. Tapaukseni asianomistaja on poliitikko ja aktivisti, ja toiminnassani oli kyse hänen poliittisen toimintansa arvostelusta. Poliitikoilla on perinteisestikin ollut matalampi kunniansuoja. Korkeimman oikeuden päätös ei anna ’vapaudu syytteestä’ -korttia ihmiselle, joka haluaa solvata satunnaista feministiä Twitterissä.”

Vehkoo tuo kirjassaan avoimesti esiin oikeusprosessin henkilökohtaisen kuormittavuuden ja kuvailee yksityiskohtaisesti sen seurauksia mielenterveydelleen. 

”Eräs käymätön yhteiskunnallinen keskustelu on se, kuinka pitkät oikeudenkäynnit vaikuttavat niiden osapuoliin ja heidän läheisiinsä”, hän toteaa. ”Korostan läpi kirjani, etten menettänyt työkykyäni äärioikeiston tai Lokan takia vaan oikeusjärjestelmän takia.” 

Vehkoo on edelleen pöllämystynyt korkeimman oikeuden päätöksestä. Hän toteaa kuitenkin olevansa äärimmäisen huojentunut.

”En pystynyt luottamaan, että oikeudesta tulisi oikea ratkaisu, vaikka valituslupahakemuksemme oli todella hyvin kirjoitettu ja argumenttiemme kumoaminen olisi ollut todella vaikeaa. Kaikki siihen asti oli mennyt tismalleen päinvastoin kuin olin odottanut.”

Vehkoon jutun eteneminen korkeimpaan oikeuteen osoittautui tärkeäksi. Oikeuden päätös ohjaa jatkossa alempien oikeusasteiden päätöksiä.  Journalistiliitto pitää korkeimman päätöstä vapauttaa Vehkoo kunnianloukkaussyytteistä sananvapauden kannalta merkittävänä.

Lue aiheesta lisää:

Mikko Niskasaari: Vihapuherikoksia tutkitaan ani harvoin ja syytteitä nostetaan mielivaltaisesti (Voima 9/2020)
Elina Hirvonen: Hovioikeuden päätös sivuutti poliittisen toiminnan (Voima 9/2020)
Mikko Niskasaari: Toimittaja Johanna Vehkoon ja kaupunginvaltuutettu Junes Lokan välisessä oikeusriidassa uusi käänne (voima.fi 8.4.2021)

Kommentoi Facebookissa
  • 14.2.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Nauska