Seksuaalikasvattaja Terhi Suokas toimii vapaaehtoisena tukihenkilönä lastensuojelun asiakasperheille ja on nähnyt alan ongelmia. Hänellä on myös omaa kokemusta lastensuojelun kanssa toimimisesta.

”On perheitä, joissa lapset tarvitsevat viranomaisten suojelua, ja on lastensuojelun yksiköitä, jotka tekevät hyvää lapsilähtöistä työtä. Mutta on myös perheitä, jotka pyörivät lastensuojelussa saamatta apua, ja prosessista tulee vain lisää ongelmia, myös niille lapsille, joiden tilannetta pitäisi auttaa”, Suokas linjaa.

Kriisityöntekijäksi opiskeleva Suokas on perustamassa yhdistystä kohentamaan lastensuojelun laatua. Lastensuojelun tuki- ja kehityskeskus -niminen yhdistys odottaa Patentti- ja rekisterihallituksen kirjaamista yhdistysrekisteriin. Järjestöön kuuluu asiakkaiden lisäksi tutkijoita ja lastensuojelun työntekijöitä. Monilla yhdistyksen jäsenillä on ollut huonoja kokemuksia lastensuojelusta.

”Lastensuojelun asiakkuus ei ole enää tabu. Ennen monella saattoi olla sellainen käsitys, että perheessä pitää olla vähintään väkivaltainen alkoholisti, jotta lastensuojelu puuttuu asiaan. Mutta nyt kun yhä useampi on lastensuojelun asiakas, moni on alkanut kertoa kokemuksistaan ja siitä, miten monenlaisista tilanteista lastensuojeluun on voitu päätyä”, Suokas kertoo.

Lastensuojelun huoli-ilmoituksen voi tehdä kuka vain, esimerkiksi naapuri, lapsen opettaja tai vanhempaa hoitava lääkäri. Ilmoituksen voi jättää myös nimettömänä, jos ei toimi viran puolesta. Ilmoituksia kannustetaan tekemään matalalla kynnyksellä.

”Moni on alkanut kertoa kokemuksistaan ja siitä, miten monenlaisista tilanteista lastensuojeluun on voitu päätyä.”

”Monella on sellainen virheellinen käsitys, että lastensuojeluilmoitus auttaa, jos perhe tarvitsee konkreettista apua arkeen tai lapsi esimerkiksi terapiaa. Mutta ei sieltä käytännössä saa sellaista tukea. Apu on usein tarkkailua ja yksinkertaisia käytännön neuvoja, joita moni vanhempi on jo ehtinyt kokeilla.”

Kuitenkin lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimiin voi tarpeen mukaan kuulua esimerkiksi tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen, lapsen kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja, tehostettua perhetyötä, perhekuntoutusta sekä muita lasta ja perhettä tukevia palveluja ja tukitoimia.

Ensin pitää tehdä asiakassuunnitelma.

Suokkaan mukaan on yleinen virhe, että asiakassuunnitelmaa ei ole tehty.

”Kun lapsi halutaan sijoittaa kodin ulkopuolelle, sijoitusta perustellaan sillä, että jotkut toimet, esimerkiksi tapaamiset, ovat olleet avohuollon tukitoimia eivätkä ne ole riittäneet, vaikka niitä ei ole sellaisina esitelty eikä sellaisina mihinkään kirjattu”, Suokas kertoo.

Eri alueilla on erilaiset resurssit palvelujen tuottamiseen. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen avaa ongelmien taustoja:

”On alueita, joilla lastensuojelun työntekijöistä on jatkuvasti pulaa. Voi olla, että pienillä paikkakunnilla ei ole resursseja tuottaa palveluja, tai palveluja ei tuoteta, koska tarvitsijoita on niin vähän. Vastaavan sosiaalityöntekijän osaamisesta myös riippuu, saako perhe kaikki palvelut, joita alueella on saatavilla. Mutta avun saaminen ei saisi olla kiinni siitä missä asuu tai kuka asiaa hoitaa.”

Kokouksia, keskusteluja ja väärää tietoa

Prosessin alettua moni perhe kokee, ettei tule kuulluksi eikä kunnioitetuksi, että viranomaiset ovatkin vihollisia, ja että byrokraattisen koneiston toiminta menee lapsen edun edelle.

Prosessia koordinoi lastensuojelun tiimi. Vastaavalla sosiaalityöntekijällä pitäisi olla tieto perheestä ja vastuu prosessin kulkemisesta, mutta työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, eikä henkilöstö aina täytä lain pätevyysvaatimuksia.

”Usein käytännössä kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa asiakkaana olevan lapsen tilanteesta“, Suokas summaa.

Usein lastensuojelun asiakkuus tuo vahemmille lisää työtä arjen helpottamisen sijaan.

Suokas on ollut usein tukihenkilönä kokouksissa, joissa lasten asioita käsitellään vanhempien ja moniammatillisen tiimin kanssa. Mukana voivat olla sosiaalityöntekijän ja vanhempien lisäksi esimerkiksi terapeutti, opettaja ja perhetyöntekijä.

”Virka-aikaan järjestettävässä kokouksessa voi olla läsnä kymmenenkin henkilöä, suuri osa näistä palkattuja ammattilaisia. Kokouksista ei saa etukäteen esityslistaa eikä ole määritelty, mitä niillä halutaan saada aikaan. On vain vapaata keskustelua, jonka hyötyä on usein vaikea nähdä. Kuitenkin vanhempien tulee järjestää arkensa näiden ympärille. Tämä hankaloittaa perheen arkea monin tavoin, esimerkiksi kokopäivätyön tekemistä, mikä taas voi vaikuttaa perheen taloudelliseen tilanteeseen”, Suokas kertoo.

Suokas on toiminut tukihenkilönä ihmisille, jotka yrittävät saada lapsensa sijoitusta puretuksi.

”Suoraan kysymykseen, mitä täytyy tapahtua, jotta lapsi voi palata vanhempiensa luo, ei saa suoraa vastausta. Mikään muu viranomainen ei voi tehdä päätöksiä yhtä määrittelemättömin perustein, subjektiivisten tunteiden ja tulkintojen perusteella. Prosessista puuttuu myös johtopäätösten perusteiden uudelleenarviointi kokonaan”, Suokas puuskahtaa.

Asiavirheiden ohella päätöksiä varjostavat henkilökohtaiset tulkinnat.

Suokkaan kokemusten mukaan kiusaaminen ja väärän tiedon välittäminen on helppoa.

”Faktantarkistusta ei ole lainkaan! Esimerkiksi eron jälkeen toinen puoliso voi väittää lastensuojelulle entisellä puolisollaan olevan mielenterveysongelma, jonka vuoksi hän käyttäytyy tietyllä tavalla, esimerkiksi ‘on kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniavaiheessa käynyt shoppailemassa’. Eksän sanomiset kirjataan sellaisenaan, ja ne vaikuttavat asioita hoitavien viranomaisten tulkintoihin. Lastensuojelun työntekijät voivat kysyä, että ‘oletko käynyt shoppailemassa’, mutta eivät varmista, onko diagnoosia tai väitettyjä ongelmia.”

Asiakkaalta vaatii erityistä vaivannäköä hankkia itseään koskevat lausunnot. Jos niissä on virheitä, virheistä voi ilmoittaa ja niiden korjaamista vaatia. Silloin kirjataan tietoihin, että asiakas on ilmoittanut virheellisestä tiedosta, mutta virheellinen tieto jää yhä raporttiin aikaisempaan kohtaan.

”Väärä tieto voi olla ohjannut tulkintoja asiakkaan tilanteesta pitkään ja ohjata käytännössä edelleen,” Suokas harmittelee.

Asiavirheiden ohella päätöksiä varjostavat henkilökohtaiset tulkinnat.

”Vanhemman tapa kommunikoida viranomaisten kanssa oletetaan malliksi kommunikaatiosta lapsen kanssa. Jos vanhempi turhautuu lastensuojelun väärinymmärrykseen, ja sitten tiuskii ja on vihainen tai itkuinen, tästä tulkitaan, että ei ole hyvä vanhempi. Mutta on luonnollista reagoida, jos menettää yhteyden lapseen”, Suokas kertoo.

Psykiatrian vaje valuu lastensuojeluun

Kaikki vanhemmat eivät vastusta lapsensa huostaanottoa. Monet toivovat sitä.

21-vuotias Ella oli sijoitettuna lastensuojelulaitokseen useita vuosia 2010-luvulla. Ellan vanhemmat ottivat yhteyttä lastensuojeluun, kun tämä oli 11-vuotias. Ella karkaili kotoa ja viilteli itseään. Teini-ikäisenä Ella oli välillä hoidossa psykatrisella osastolla, välillä kotona ja välillä sijoitettuna lastensuojelulaitokseen, josta hän myös karkaili.

Nyt aikuisena Ella asuu omillaan, opiskelee ja käsittelee teini-iän kokemuksiaan psykoterapiassa.

”Näen lastensuojelun nyt ihan eri tavalla kuin silloin kun olin sen kohteena. Silloin harmitti, että äiti kiusaa, kun haluaa minut pois. Nyt ymmärrän, että käyttäytymiseni oli vanhemmilleni rankkaa, ja että he eivät olisi kestäneet jatkuvaa huolta, jos olisin asunut kotona ja karkaillut koko ajan. Huostaanotto auttoi ennen kaikkea perhettäni.”

Ella ei ihmettele, että lastensuojelusta jää negatiivisia kokemuksia. Vaikka Ella ymmärtää huostaanoton olleen välttämätöntä, hänelle on jäänyt etenkin rajoittamisesta ja kiinnipidosta traumaperäistä stressiä. Kokemuksiaan lastensuojelusta hän on käsitellyt nyt aikuisena psykoterapeutin avustuksella.
”Jos ei pääse käsittelemään kokemuksiaan, mieleen jää ne huonot muistot sellaisena kuin ne silloin koki.”

Ellalla on psykiatrisia diagnooseja ja muiden perheenjäsentensä tapaan neuroepätyypillisyyttä. Mielen häiriöihin ei lastensuojelulaitoksessa osattu reagoida, vaikka laitoksessa piti olla osaamista juuri tällaisten ongelmien hoitoon.

”Laitoksessa nuori nähdään tekojensa kautta ja rajoitetaan niitä, mutta ei selvitetä käytöksen syitä. Tunteet ohitetaan”, hän harmittelee.

Aikuista Ellaa ihmetyttää eniten, että edes selkeään itsetuhoisuuteen ei puututtu.

Vieläkään Ella ei tiedä, mistä tai miksi kaikki alkoi. Teini-iän käytös johti uusiin traumatisoiviin kokemuksiin. Hän esimerkiksi joutui karkumatkallaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

”On yleistä, että karanneet nuoret harrastavat seksiä jonkun kanssa vain saadakseen olla jossain yötä”, Ella kertoo. Hyväksikäyttäjä jäi sattumien kautta kiinni ja sai lopulta ehdollisen tuomion. Oikeudenkäyntiin Ella ei kestänyt osallistua, vaan tahtoi psykiatriselle osastolle oikeudenkäynnin ajaksi.

”Olisin tarvinnut pitkäkestoista psykiatrista osastohoitoa”, Ella tietää nyt aikuisena.

Ellan kotikaupungissa saatavilla olleet nuorisopsykiatriset hoitojaksot olivat liian lyhyitä ja paikat täynnä. Potilaita nukkui välillä käytävillä, hän muistelee. Teini-ikäinen Ella myös kieltäytyi välillä hoidosta.

Ellan ongelmat ovat alkaneet kunnolla purkautua vasta aikuisena psykoterapian myötä. Jälkihuoltoon Ella on tyytyväinen, vaikka palvelu vähenikin hänen muutettuaan toiseen kaupunkiin.

Ellan äiti, joka toimii itse asiantuntijatyössä sosiaali- ja terveysalalla, oli monin tavoin tyytymätön sosiaalityöhön:

”Koen, ettei minua ja perhettä kuultu, ja tuntui, että Ellan laitostaminen oli tavoitteena eikä se, mitä toivoin, eli hoito ja kuntoutus.”

Ellan äiti kertoo, että sosiaalityöntekijä jätti sovittuja asioita hoitamatta: ”Muun muassa Ellan sairaalalaskut, jotka hänen piti hoitaa, menivät perintään ja minulle tuli kirje, jossa kerrottiin niiden menevän ulosottoon ja minun menettävän luottotietoni, jos niitä ei heti makseta.”

Ostopalvelussa asiakas on hyödyke

Ellan äiti pyysi lastensuojelun apua uudelleen viime vuonna, Ellan pikkusiskon ongelmien hoitamiseen. Siskolla oli vaikeuksia käydä koulua, jossa oli paljon melua, hälyä ja siirtymiä. Hän pääsi sairaalakouluun, jossa opiskelu sujuu. Pikkusiskolle luvattiin myös tukihenkilö, mutta lupauksista huolimatta sellaista ei ole saatu.

Sen sijaan perhe sai ulkopuoliselta palveluntuottajalta ostettua perhetyötä. Ellan äiti koki, että nämä työntekijät yrittivät keksiä uusia ongelmia, jotta yrityksen tuottamia palveluja voitaisiin myydä heille lisää.

Ellan äiti raportoi kirjallisesti palvelun tuottajalle muun muassa seuraavasti:

”Perhetyöntekijöiden käytös oli monin tavoin rajatonta ja asiatonta. Kummallakin oli kännykkä kädessä ja he hoitivat muita asioita ollessaan meidän kanssa, ja he myös keskustelivat muista tarjouksista, asiakkaista (!) ja omista asioistaan meidän kuullen ja meille. Asiakastilanteisiin ei pitäisi kuulua muiden asiakkaiden asioiden lisäksi myöskään työntekijän omat perhe- ja ihmissuhdeongelmat, kiroilu, työntekijän harrastukset tai muut työntekijän asiat ellei niillä pyritä tukemaan asiakasta, jos silloinkaan.”

Psykologilta oli myös pyydetty lausunto perheen tilanteesta ja jatkotarpeesta kysymättä perheeltä siihen lupaa, heitä tapaamatta ja ilman ensikäden tietoja tai edes lääkärin lausuntoa. Ammatillisen taustansa kautta Ellan äiti tietää, että sellainen toiminta on sekä perhetyöltä että psykologilta epäeettistä ja vastuutonta, ja että siitä tulee ilmoittaa psykologien eettiseen lautakuntaan.

”Kokonaisuudessaan kokemus oli sellainen, jota ei kenelläkään pitäisi olla”, hän päättää raporttinsa palveluntuottajalle.

Rakennemuutos ja lisää resursseja

Ellan äiti kaipaa alalle lisää resursseja ja parempaa laadunvalvontaa:

”Resurssit ovat vähentyneet sairaanhoidossa ja on ruvettu käyttämään ostopalveluja sosiaalihuollossa. Mekin olisimme voineet saada tosi hyvää ja asiantuntevaa apua nyt 2021, jos palveluntuottaja olisi ollut hyvä. Kalliiksi tuli ja raskasta oli nyt se, mikä toteutui.”

Lapsiasiavaltuutettu Pekkarinen tietää, miten lastensuojelua pitäisi kehittää:

”Jotta lastensuojelu toimisi, työmäärä sosiaalityöntekijää kohti tulee olla siedettävä ja vastavalmistuneella aina kokeneempi työpari. Sen lisäksi tarvitaan hyvää johtamista ja riittävä palkka. Olisi myös hyvä, että lastensuojelun työntekijöillä olisi mahdollisimman avoin käsitys siitä, että ihminen voi elää elämäänsä monella tavalla. Jos työntekijällä on kovin keskiluokkainen tausta, se voi näkyä siinä, miten asioita tulkitsee.”

Järjestöaktivisti Suokkaan mielestä järjestelmä vaatii suuria rakenteellisia muutoksia:

”Lasten ongelmien taustalla olevia syitä pitäisi selvittää paremmin ja ratkoa niitä perimmäisiä ongelmia. Tarvittaisiin myös lisää avohuollon tukipalveluita ja perheille konkreettista tukea, kuten siivousapua arkeen”, Suokas kuvaa.

Suokas vastustaa palvelujen yksityistämistä. ”Kun toisten hädällä tehdään rahaa, ei ole kannustinta vähentää sitä hätää vaan lisätä, jotta voidaan ansaita enemmän rahaa.”