ElokuvaKirjoittanut Julius HalmeKuvat Jeremy Bengts

Dokumentti kurkistaa ruokavallankumouksen ytimeen – Katso elokuva nyt!

Vuonna 2019 julkaistu dokumenttielokuva Meidän maa kertoo kumppanuusmaatalouteen keskittyvän osuuskunta Oma Maan toiminnasta ja aatemaailmasta. Voima esittää elokuvaa vuoden ajan.

Lukuaika: 2 minuuttia

Dokumentti kurkistaa ruokavallankumouksen ytimeen – Katso elokuva nyt!

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg aloitti keväällä 2018 koululakkonsa ja Oona Mattila poti vahvaa ilmastoahdistusta. Mattilan mielestä ilmastoasioista ei keskusteltu tarpeeksi, ja hän halusi käsitellä aihetta lisää. Välineeksi valikoitui dokumenttielokuva. Saman vuoden marraskuussa julkaistun lohduttoman IPCC-raportin myötä keskustelu ilmastonmuutoksesta kiihtyi ja antoi pontta myös dokumentin teolle.

Vuosien varrella Mattilan nahka on kovettunut ja ahdistus helpottanut. Osasyy helpotukseen on yhteiskunnan herääminen ilmastokriisin vakavuuteen.

Mattila pyrkii olemaan oman arkensa aktivisti kulutusvalinnoillaan ja elämäntyylillään. Nykyajan kulutuskulttuurissa eniten harmittaa tavaroiden kestämättömyys. Esineen mentyä rikki sitä ei voi korjata ja on pakko hankkia uusi. Eikä mistään tunnu löytyvän kestäviä tavaroita.

mainos

Puhdas ja lähellä tuotettu ruoka on Mattilalle tärkeä asia. Ennen dokumentin tuotantoa hän oli kokeilujäsenenä Oma Maa -osuuskunnassa, joka kasvattaa ekologisesti ruokaa jäsenilleen.

”Ensimmäisen ruokakassin saaminen oli kokonaisvaltainen kokemus. Hedelmät ja vihannekset maistuivat ja tuoksuivat niin erilaisilta ja tuoreilta, että ajattelin silloin, etten enää ikinä pysty ostamaan niitä kaupasta”, Mattila muistelee.

Ennen kuvauksia hän myös työskenteli vapaaehtoisena osuuskunnan maatilalla tutustuakseen aiheeseen. ”Me kaivoimme maa-artisokkia pellosta, ja meille heräsi aivan erilainen kunnioitus sitä ruokaa kohtaan.”

Kuvausten alettua kuvausryhmä majoittui Oma Maa -osuuskunnan luona Laitilan tilalla. Mattila muistelee kuvausviikkoa lämpimästi. Maatilan luonnonkauneus ja yhteisöllisyys olivat ihana elämys.

”Olimme kuvausryhmän hetken osa tilan arkea. Kävimme heidän kanssaan samaan ruokapöytään ja ruoka oli tietysti lähellä tuotettua, eli sieltä pelloilta peräisin. Kuvauspäivinä hengittelimme raitista ilmaa ja etsimme kuvakompositioita heinien välistä. Se oli todella sydäntä lämmittävä viikko”, Mattila kertoo.

Nykyaikana ruokailun yhteisöllisyyttä verottaa Mattilan mielestä kiire. Ihmisten on oltava näyttöpäätteiden ja älylaitteiden tavoitettavissa. Töissäkin ihmiset syövät päätteidensä äärellä.

Toinen syy on ihmisten laiskuus. ”Yltäkylläisyydessä eläneet ihmiset tapaavat kiintyä saavutettuihin etuoikeuksiinsa. Mutta kun ruoka tulee jatkuvasti jollain Woltilla ovelle, kyse on myös laiskuudesta. Kunnioitus ruokaa ja sen tuotantoa kohtaan on ehkä hiipunut.”

Katso elokuva YouTubesta! Elokuva on katsottavissa Voiman kanavalla 12.10.2023 asti. Voit valita elokuvalle englannin- tai suomenkieliset tekstitykset YouTubessa.

Meidän maa (2019)

Ruokavallankumous vai paluu juurille?  Oma Maa -luomuruokaosuuskunnan ruokakassien sisällön päättää ihmisen sijaan luonto. Toive kestävästä ruoantuotannosta kantaa toiminnan taloudellista voittoa vahvempana.

Food revolution or revert to the roots? The organic food co-operative Oma Maa’s food bags are provided by the nature’s harvest. The dream of sustainable food production culture is more important than profit.

Esiintyjät: Jon Dunn, Jukka Lassila, Jan Veltman, Ulla Pulkka, Joel Bird, Ruby van der Wekken
Käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja: Oona Mattila
Kuvaaja: Jeremy Bengts, Tuomas Rahikka
Leikkaaja: Oona Mattila
Äänittäjä ja äänisuunnittelija: Jaakko Malila
Sävellys: Julius Hirvi
Tekstitys: Julius Halme, Meri Mäkilä

Holding our ground (2019)

Food revolution or revert to the roots? The organic food co-operative Oma Maa’s food bags are provided by the nature’s harvest. The dream of sustainable food production culture is more important than profit.

Cast: Jon Dunn, Jukka Lassila, Jan Veltman, Ulla Pulkka, Joel Bird, Ruby van der Wekken
Written, produced and directed by: Oona Mattila
Cinematography: Jeremy Bengts, Tuomas Rahikka
Edited by: Oona Mattila
Sound design and recording by: Jaakko Malila
Music by: Julius Hirvi
Subtitles: Julius Halme, Meri Mäkilä

Juttua muokattu 02.11.2022: Selvennetty artikkelin viimeistä sitaattia.
Juttua muokattu 4.11.2022: Ruby van der Wekkenin nimi korjattu. Jutussa luki virheellisesti aikaisemmin Ruby Von Der Wekken.