Lukuaika: 2 minuuttia

Valtamedian ilmastojournalismin kritisointi vie aikaa ja resursseja. Energia kannattaisi suunnata omaehtoiseen tekemiseen.

Juha Sääski: Parhaan kolmiulotteisen tv-kanavan valintaa, öljy kankaalle, 130 x 100 cm, 2013

Voima-talous-logo: Talous-tekstin O-kirjaimen sisällä teksti "Voima".

Artikkeli on julkaistu Voiman visionäärisessä talousliitteessä.

Ensimmäinen Voima-talous julkaistiin Voiman 5/2021 välissä ja Issuussa.

mainos

Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.

Journalismissa käsitellään ilmaston lämpenemistä hyvin paljon. Ilmastotutkijoiden huolestuneet puheenvuorot saavat tämän tästä runsaasti tilaa tiedotusvälineissä, ja onpa jopa ilmastoteemoille omistautuneita kirjeenvaihtajia.

Ilmastonäkökulmat ovat näkyvästi esillä myös talousjournalismissa, kun entistä ärhäkämmistä ja arvaamattomammista luonnonilmiöistä tulee itsestään selvä osa vastuullisten yritysten riskienhallintakulttuuria.

Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että journalismin tulisi ottaa ilmastokriisi vielä huomattavasti nykyistä vakavammin. Maaliskuussa Elokapina-ympäristöliike osoitti mieltään Sanomatalolla Helsingissä ja vaati, että maan suurimman päivälehden Helsingin Sanomien pitäisi käsitellä ilmastokriisiä nykyistä kattavammin ja pontevammin.

Se, että ilmasto on juttuaihe tai näkökulma, ei riitä, vaan eksistentiaalisena uhkana ympäristökriisi pitäisi ottaa kaikkea journalistista tekemistä määrittäväksi reunaehdoksi – sellaiseksi kyseenalaistamattomaksi ydinarvoksi, kuin demokratia on journalismille perinteisesti ollut.

Hiljattain lakkautetun Vihreän langan entinen päätoimittaja Riikka Suominen kiinnitti taannoisessa blogitekstissään niin ikään huomiota median ansiokkaiden ilmastojuttujen ja arkijournalismin väliseen railoon: Työlleen omistautuvat toimittajat tekevät erinomaisia ilmastoreportaaseja, mutta seuraavalla sivulla hurrataan talouden komeita kasvulukuja tai mietitään matkailualan kurimusta. Viereinen mainos usuttaa ostamaan älypuhelimen, joka on pantu kokoon kongolaisten lasten kaivamista verimineraaleista.

Tällaiset ristiriidat eivät kumpua journalistien tai tiedotusvälineiden tietämättömyydestä tai ajattelemattomuudesta. Kyse on niistä historiallisista olosuhteista, joissa journalismi on muovautunut nykyiseen muotoonsa. Journalismi, kuten muutkin teollisuusyhteiskuntien demokraattiset instituutiot, on syntynyt fossiilienergian vauhdittaman talouskasvun ympärille.

Politiikan tutkijan Timothy Mitchellin kuuluisan teesin mukaan moderni massademokratia on ytimeltään ”hiilipohjainen” järjestely. Poliittisia oikeuksia edistämään ryhtynyt työväenliike syntyi kaivoksissa ja tehtaissa kamppailemaan fossiilienergian aikaansaaman talouskasvun hedelmistä. Konfliktit lientyivät hyvinvointivaltion myötä, kun pääoma pakotettiin aiempaa tasaisempaan tulonjakoon.

Puoluevetoinen massademokratia ja fossiilisten polttoaineiden tukema talouskasvu ovat kasvaneet toisiinsa kiinni. On vaikeaa kuvitella laajaa kansansuosiota nauttivia poliittisia puolueita, jotka eivät kannattaisi talouskasvua. Ainakin lyhyellä aikavälillä talouskasvun hylkääminen merkitsisi inhimillistä kurimusta ja yhteiskunnallisen epävakauden lisääntymistä. Harva poliittinen liike toivoo moista.

Myös nykymuotoinen journalismi syntyi 1800-luvulla, kaupungistuvan teollisuuskapitalismin nokisessa kuhinassa. Journalismi kasvoi osaksi talouskasvuun nojaavaa fossiilikapitalistista yhteiskuntaa. Se alkoi kerätä itselleen mahdollisimman suuria yleisöjä, joiden huomiosta kulutustuotteita mainostavat yritykset olisivat valmiita maksamaan.

Liberaalidemokraattisesti hallitusta kapitalismista kehittyi journalismin arkijärki, ideologia, jonka ulkopuolelle on vaikea hypätä.

Myös journalismin kriitikkojen olisi syytä ymmärtää nämä rajat. Ei ole selvää, että journalismi voi katkoa sidoksensa talouskasvuun ja kuluttamiseen. Se on vaikeaa muillekin demokraattisille instituutioille, kuten puolueille.

Toimittajien tai lehtitalojen moralisointi ei välttämättä kanna pitkälle. Voi olla, että nykyistä radikaalimpi ilmastojournalismi edellyttää Hesarin kritiikin sijasta vaihtoehtoisten medioiden kehittämistä. Ainakin osa energiasta kannattaa kanavoida omaehtoiseen tekemiseen.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Kommentoi Facebookissa
  • 18.6.2021
  • Kuvat Juha Sääski