Säästämisen hyveen tulokset ovat Suomessa tavanneet ohjautua talletus- ja säästötileille. Nollakorkojen ajassa tämä ei riitä. Sijoittamalla saadaan tuottoa, mutta kasvatetaan riskejä. Pankkitilit ovat laajalti talletussuojan piirissä. Suoja ei yllä rahastoosuuksin tai osakkeisiin.
Sijoitussäästämisen häviäjät ovat harvassa niin kauan, kun keskuspankkien halvan rahan politiikka säilyy nykyisellään. Piensäästäjien suora kytkeminen finanssimaailmaan kasvattaa kuitenkin halvasta rahasta riippuvien määrää. Enää siitä eivät ole riippuvaisia vain eläkeyhtiöiden kaltaiset suurpelurit ja kasvava eläkeläisjoukko. Riippuvuus lisääntyy myös työikäisissä. Tulevaisuudessa ehkä jopa vastasyntyneissä. Rahanpyörittäjien kylä kasvaa.
Miksi suomessa säästetään? Enemmistölle kyse on asunnosta. Kun lainaraha on halpaa, hinnat ovat nousseet monissa kaupungeissa tuloja nopeammin.
Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat venyneet jopa 35–45 vuoteen.
Talletuksille ei käytännössä makseta korkoa eikä inflaatio syö lainoja. Historiallisen halpa velka on nostanut sekä asuntojen että sijoitusten hintaa. On syntynyt finanssi-inflaation kierre, jossa säästämisen keino ja syy ovat sama.
Karl Marxin mukaan keskeinen kapitalismin kehityssuunta on rahan tuottaminen rahalla ilman tuotannon välivaiheen vaivoja. Velkavipua kammetaan sen sijaan uutterasti. Vivutukselle on vaikea määrittää päätepistettä.
Finanssiromahduksen riskit koskevat kuitenkin yhä useampia. Sijoituksille olisi mieletöntä taata talletusten kaltaista suojaa.
Suuntana lieneekin maailma, jossa säästämisen tarve ja kannusteet kiertyvät entistä vahvemmin keskuspankkien vuodesta 2008 harjoittamaan rahapolitiikkaan. Voi vain arvailla, miten valtavat vieroitusoireet tämän kierteen katkaisusta seuraisi. Niinpä kierteelle voidaankin povata vielä pitkää ikää.
Kirjoittaja on talous- ja sosiaalihistorian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa.