Lukuaika: 3 minuuttia

Myötähäpeää ja munan mittailua – tie bänditoimintaan on monille tytöille ja naisille yhä kivinen

Kuvassa Ninni Luhtasaari. Kuva: Valtteri Piira

Sukupuolinormien osalta perinteistä rock-kuvastoa on vaikea pitää erityisen vallankumouksellisena. Moni bänditoimintaan mukaan lähtevä joutuu kamppailemaan tunkkaisten sukupuoliroolien kanssa.

Toki alan kaanonia on aina myös haastettu. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2006 perustettu Pintandwefall-yhtye. Yhtyeen perustanut Ninni Luhtasaari on soittanut Pintandwefallin ohella muun muassa omaa nimeään kantavassa Ninni Forever Bandissa ja Risto-yhtyeessä.

Hän tarttui itsenäisesti bassoon ja päätyi ensimmäiseen bändiinsä noin 13-vuotiaana.

Musiikki oli mulle semmoinen turvallinen pakopaikka”, Luhtasaari kuvaa.

Luhtasaari painottaa perhetaustan merkitystä. Hänen isänsä soitti underground rock-yhtyeissä ja äitikin kävi aktiivisesti keikoilla. Musiikki ja bänditoiminta tuntuivat alusta asti tutuilta.

Tytöt aloittavat myöhemmin

Tutkija Tiina Käpylä havaitsi väitöstutkimuksessaan, että pojilla ja miehillä oli bänditoiminnassa selkeä yliedustus, ja nuorten tyypilliset polut harrastuksen pariin vaihtelivat sukupuolesta riippuen. Pojat muodostivat usein ensimmäiset bändinsä jo teini-iän alussa.

Tytöille taas oli tyypillisempää, että bänditoimintaan päädyttiin vasta myöhemmin, täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Luhtasaaren polku bänditoimintaan kulki siis tässä mielessä pojille tyypillisempää polkua.

Eroa selittävät Käpylän mukaan monet tekijät. Tyttöjä saatetaan kannustaa toisenlaisiin musiikkiharrastuksiin, kuten klassisiin musiikkiopintoihin. Etenkin aiemmin bändimaailman esikuvat ovat myös olleet enimmäkseen miehiä.

Tekemiseen liittyi Luhtasaarellakin varsinkin alkuvaiheessa omat lukkonsa. Hän ei olisi esimerkiksi voinut kuvitellakaan tekevänsä itse kappaleita ensimmäisille bändeilleen.

Sukupuolittuneet soittimet

Jotkut epävarmuutta lisänneet tilanteet on helppo muistaa vielä aikuisälläkin. Luhtasaari kertoo eräällä nuorisotalolla sattuneesta tapauksesta. Bändejä valmentanut kokeneempi muusikko, itsekin naispuolinen, oli todennut nuorille, ettei naisten kannata edes yrittää soittaa kitarasooloja, koska ne aiheuttavat vain myötähäpeää.

Tuollaisessa herkässä vaiheessa kuultu kommentti vanhemmalta tekijältä, joka ’tietää, miten asiat on’, vaikutti omaan kitaransoittooni todella paljon”, Luhtasaari muistelee.

Aluksi Luhtasaari ei uskaltanut ollenkaan soittaa kitarasooloja. Sittemmin hän on rohkaistunut puskemaan itsensä tälle epämukavuusalueelle, mutta toteaa yhä kokevansa jonkinlaista häpeää soolojensa jälkeen.

Myös Käpylä korostaa, että mielikuvat tietyistä soittimista, kuten kitarasta ja rummuista, ovat hyvin sukupuolittuneita.

Ihan pienetkin lapset pitävät sähkökitaraa miehisenä soittimena”, Käpylä toteaa.

Pintandwefallin Luhtasaari perusti lukion lopussa kolmen ystävänsä kanssa. Tässä yhtyeessä he uskalsivat huumorin varjolla kokeilla uusia asioita. Leikittely tuntui helpommalta naispuolisten ystävien kanssa.

Siitä tuli tietty vapaus, että ’okei, me ollaan kaikki samalla viivalla tässä asiassa’.”

Ihan pienetkin lapset pitävät sähkökitaraa miehisenä soittimena.”

Esikuvat raivaavat tietä

Pintandwefallin menestyksen myötä Luhtasaarelle aukeni uusia mahdollisuuksia musiikin kentällä. Myös alkuvuosia leimannut tytöttely ja muut ikävät lieveilmiöt ovat sittemmin vähentyneet. Luhtasaari kuitenkin korostaa, että ongelmallisia asenteita löytyy edelleen.

mainos

Muutosta on kyllä tapahtunut vuosien varrella, mutta juurisyyt eivät ole edelleenkään kadonneet minnekään.”

Käpylä on kuitenkin toiveikas. Hän uskoo, että musiikkityylien kirjossa tapahtuneet muutokset ovat osaltaan tehneet bänditoiminnasta saavutettavampaa.

”Kenttä on paljon laajempi ja varsinkin vaihtoehtomusiikin parissa on vähemmän portinvartijoita. Ja on uusia esikuvia, kuten Sanna ’Litku’ Klemetti”.

LUE VOIMASTA MYÖS: LITKU KLEMETIN HÄMMENTÄVÄ MAAILMA

Naisten todistelutaakka

Porilaislähtöisen Maria Makaaberi -yhtyeen Pauliina Vuolanne mainitsee Pintandwefallin inspiroineen häntäkin bänditoiminnan pariin:

Siitä välittyi niin isosti semmoinen asenne, että soittaminen on hauskaa ja musaa tehdään omaehtoisesti.”

Vuolanteen ensikosketus bänditoimintaan tapahtui Luhtasaaren tapaan teini-iässä. Siitä eteenpäin hän on soittanut erilaisissa kaveriklikkien ympärille muodostuneissa yhtyeissä.

Sosiaalisten klikkien merkitys bändejä muodostettaessa näkyy myös Käpylän väitöstutkimuksessa. Kaveriklikeissä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta ne voivat osaltaan lisätä bänditoiminnan poikavaltaisuutta. Nuoruuteen liittyy homososiaalinen vaihe, jolloin nuoret hakeutuvat pääasiassa saman sukupuolen edustajien seuraan.

Niin ikään Maria Makaaberissa vaikuttavalle Una Harnettille bändissä soittaminen on uudempi kokemus. Teini-iässä hän keskittyi lähinnä folk-musiikkiin. Rock-bänditoiminta tuli kuvaan mukaan vasta aikuisiän kynnyksellä.

Samalla Harnett alkoi kiinnittää eri tavalla huomiota bändimaailman asenneilmastoon. Folk-keikoillakin oli toisinaan tullut vastaan ikävää kommentointia ja naureskelua, mutta akustiseen kitaran vaihduttua sähköiseen asenteet tuntuivat jyrkkenevän.

”Paineet suoriutua hyvin ja ikään kuin todistaa paikkansa naisena ovat aika kovat.”

Maria Makaaberi

Ristiriitainen maskuliinisuus

Vuolanteen suhtautuminen kultuurin maskuliinisuuteen on kaksijakoinen. Hän on ollut lapsesta asti kiinnostunut maskuliinisiksi mielletyistä asioita. Rock-bändimaailman maskuliinisuus onkin tuntunut jopa voimaannuttavalta ja turvalliselta silloin, kun se on ollut omaehtoisesti haltuunotettua. Toisaalta kulttuuriin liittyy myös toksisia piirteitä.

Sekä Vuolanne että Harnett mainitsevat erityisen raskaana ilmiönä ”munan mittailun” eli negatiivisen kilpailuhenkisyyden. Toisia muusikoita arvioidaan usein yksiulotteisesti tekniseen taiturointiin keskittyen. Lisäksi miesmassasta erottuvia naispuolisia soittajia lähdetään helposti vertailemaan toisiinsa.

Maria Makaaberissa soittaminenkin on ollut yhtyeen jäsenille eheyttävä kokemus. He ovat saaneet toteuttaa itseään ilman negatiivista kilpailuhenkisyyttä.

Tasa-arvoista suhtautumistahan me kaikki tässä toivotaan.”

Seksualisoinnin väistelyä

Esiintymiseen liittyy silti ristiriitaisia tunteita. Harnett kuvaa, kuinka hän haluaisi tuoda esiintymisiin näyttävyyttä ja tyyliä, joka sopisi yhteen musiikin kanssa. Samalla hän kuitenkin pelkää näyttävyyden altistavan seksualisoinnille.

Välillä tulee semmoinen olo, että haluaisin vain laittaa jonkin perunasäkin päälle, että vain musaa kuunneltaisiin, eikä mietittäisi sitä, miltä mä näytän.”

Harnett ja Vuolanne yhtyvät turhautuneina Luhtasaaren näkemykseen siitä, että ihmisten asenteissa olisi yhä päivittämisen varaa. Kyse on lopulta melko itsestäänselvistä asioista, jotka on julkisuudessa todettu jo moneen kertaan.

Tasa-arvoista suhtautumistahan me kaikki tässä toivotaan”, Vuolanne kiteyttää, ”että kaikilla olisi semmoinen rauha tehdä.”

Kommentoi Facebookissa
  • 10.9.2021
  • Kirjoittanut voima