Suomalaisten elämäntapa ja työelämä vaativat radikaaleja muutoksia, jotta ilmaston keskilämpötilan nousu voidaan pysäyttää Pariisin ilmastosopimuksessa rajattuun 1,5 asteeseen. Koronaviruspandemia on osoittanut, että yhteiskuntaan ja talouteen vaikuttavia erittäin järeitäkin toimia on mahdollista tehdä jopa hyvin nopeasti, jos se koetaan tarpeeksi välttämättömäksi.
Koronapandemian torjuntatoimet ovat vaikuttaneet dramaattisesti työllisyyteen. Varsinkin lomautettujen osuus on pandemian aikaan kasvanut. Helsinki Graduate School of Economicsin mukaan vuonna 2020 lomautusjaksoja alkoi 454 000, mikä on yli viisi kertaa enemmän kuin vuonna 2019.
Esimerkiksi kuljetus- ja palvelualan työntekijöitä on lomautettu. Lienee selvää, että nämä alat muuttuvat teollisuustoimialojen lisäksi hiilineutraalisuutta tavoittelevassa yhteiskunnassa, kun elämäntapamme ja kulutustottumuksemme muuttuvat. Työntekijät tulee huomioida tässä murroksessa varmistamalla heille oikeudenmukainen siirtymä ja turvaamalla heidän työuransa jatkuminen aktiivisella työvoimapolitiikalla.
Viimeistään pandemia osoitti, että muutosta tarvitaan elämäntapamme lisäksi myös suomalaiseen työvoimapolitiikkaan. Vaikka lomautettujen määrä kasvoi viime vuonna kymmenillä tuhansilla, työ- ja elinkeinoministeriön tilastotietojen mukaan työvoimakoulutuksen aloittaneita lomautettuja oli vain noin tuhat enemmän kuin vuonna 2019.
Huomattava osa lomautetuista on nyt ollut yli vuoden lomautettuna – heistä on tullut pitkäaikaistyöttömiä.
Lyhyetkin koulutukset, jotka antavat digitaitoja tai parantavat sosiaalisia taitoja ja verkostoja, antavat aivan jokaiselle tulevaisuuden vähähiilisessä työelämässä tarvittavaa osaamista.
Nyt olisi välttämätöntä ohjata niin työttömiä kuin lomautettujakin kehittämään osaamistaan. Toivottavasti mahdollisimman moni lomautetuista pääsisi palaamaan vielä vanhaan työhönsä. Valitettavasti kuitenkaan työhönsä palaavillekaan mikään ei ole tällä hetkellä varmaa, kun yhteiskunnassamme tapahtuu ja tarvitaankin suuria muutoksia.
Vaikka lomautettu voisi palata vanhaan työhönsä jossakin vaiheessa, nyt olisi oiva hetki tarjota hänelle oman osaamisen kehittämistä, joka kantaa myös tulevaisuuden muutosten tuulissa. Lyhyetkin koulutukset, jotka antavat digitaitoja tai parantavat sosiaalisia taitoja ja verkostoja, antavat aivan jokaiselle tulevaisuuden vähähiilisessä työelämässä tarvittavaa osaamista.
Aktiivisinkaan työvoimapolitiikka ei voi auttaa kaikkia työnhakijoita, jos kaikille ei yksinkertaisesti riitä työpaikkoja, kuten kävi pandemian aikaan. Työvoimapolitiikan avulla voidaan kuitenkin parhaimmillaan auttaa työntekijöitä pääsemään kiinni kestäviin työuriin ja siten parempaan tulevaisuuteen.
Kirjoittaja on työvoimapoliittinen asiantuntija SAK:ssa.