Lukuaika: 4 minuuttia

Emme ole onnistuneet vähentämään luonnonvarojen käyttöä pysäyttämättä talouskasvua. Ilmastokriisin ratkaisemiseksi on kuitenkin keinoja.

Juha Sääski: Luonto vastaa, öljy kankaalle, 140 x 170 cm, 2020

Voima-talous-logo: Talous-tekstin O-kirjaimen sisällä teksti "Voima".

Artikkeli on julkaistu Voiman visionäärisessä talousliitteessä.

Ensimmäinen Voima-talous julkaistiin Voiman 5/2021 välissä ja Issuussa.

Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.

Koronakriisin supistamaa kansantaloutta pyritään elvyttämään takaisin kasvuun.

Samaan aikaan pitäisi hillitä tehokkaasti nopeasti etenevää ilmastokriisiä.

Ilmastokriisin hillitsemiseksi Suomen tavoitteena on hiilineutraalius eli laskennallisten hiilipäästöjen nollaaminen vuoteen 2035 mennessä ja sen jälkeen tase negatiiviseksi. Päästöt laskevat, mutta ovat 30 vuoden tutkimusjakson aikana ajoittain myös nousseet, eikä vähenemisen nykyvauhti riitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.

Suomen ilmastotoimia ohjaa kestävän kasvun ohjelma, joka nojaa alakohtaisiin tiekarttoihin, eli eri teollisuudenalojen palkkaamien konsulttien tekemiin hahmotelmiin siitä, miten päästövähennysten on mahdollista toteutua.

Itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö BIOS kuvaa eduskunnan talousvaliokunnalle jättämässään lausunnossa karttoja ”toiveiden tynnyriksi”, joka sisältää päällekkäisiä laskelmia resurssien käytöstä ja perusteet- toman optimistisia arvioita tekniikan kehityksestä.

”Kokonaisnäkemys muutoksen ehdoista ja tavoitteista puuttuu, samoin luonnonvarojen kulutuksen seuranta”, harmittelee BIOSin tutkija Tere Vadén.

Suomessa luonnonvarojen kulutus on suurta henkeä kohden, joten kestävän kulutustason saavuttamiseksi sitä pitäisi roimasti vähentää. Kokonaiskulutuksen tulisi Biosin laskelmien mukaan laskea nykyisestä noin 650 miljoonasta tonnista vuodessa noin kahteensataan miljoonaan tonniin vuoteen 2070 mennessä. Toistaiseksi missään päin maailmaa ei ole onnistuttu luonnonvarojen käytön vähentämisessä talouden kasvaessa.

Suomen kestävän kasvun ohjaustoimet keskittyvät taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen. Ilmastotavoitteet ehkä toteutuvat, jos monta optimistista sattumaa osuu kohdalleen.

Prioriteetit ovat nurinkuriset, sillä jos taloustavoitteet toteutetaan maapallon ekologisen kantokyvyn kustannuksella, lyhytaikainen hyöty johtaa ympäristön korjaamattomaan tuhoon. Talousjärjestelmän toimintaperiaatteet voidaan neuvotella ihmisten kesken uudelleen, mutta ympäristön toimintaa ohjaavia luonnonlakeja emme pysty muuttamaan.

BIOSin mukaan ekologinen tieto pitää yhdistää talousajatteluun. Meidän tulee ymmärtää paremmin talouden ekologisia ja sopimuksellisia reunaehtoja ja päästää irti talouden vanhoista paradigmoista.

”Tarvitaan siirtymäpolitiikkaa, jossa valtio ohjaa taloutta ekologisista reunaehdoista lähtien. Pitkään on ajateltu, että talous on vaan teknologisesti neutraalia rahataloutta ja markkinat tuottavat parhaat ratkaisut. Jotta saavutetaan siirtymäpolitiikan tavoiteet, tarvitaan ekologisista reunaehdoista lähtevää, tieteeseen perustuvaa aktiivista teollisuuspolitiikkaa. Ei voida enää ajatella, että katsotaan mitä markkinoilta tulee. Valtion täytyy ohjata taloutta ja tarvittaessa investoida itse”, sanoo tutkija Paavo Järvensivu BIOSilta.

Valtion pitäisi investoida sekä muutoksen suunnitteluun että toteutukseen. Järvensivun mukaan tarvitaan ”missiopohjaista innovaatiopolitiikkaa, eli valtio päättää mitä ratkaisuja tarvitaan ja kerää parhaat tahot niitä tekemään”.

Kokonaisnäkemystä tarvitaan, jotta investoinnit ovat tehokkaita ja järkeviä. Eri sektorien tulee pyrkiä koordinoidusti tahoillaan kestävämpien toimintamallien kehittämiseen ja käyttöön ottamiseen. Edistys yhdellä kestävän kehityksen alueella ei saa johtaa ongelmiin toisella alueella.

Bios ehdottaa muutoksen koordinointiin tiedevetoista teollisen murroksen suunnitteluyksikköä (System Upgrade Design Unit) eli SUDUa, ja sille 50 miljoonan euron rahoitusta ensimmäiseksi viideksi vuodeksi. Summaa voi hahmottaa vertaamalla sitä esimerkiksi hallituksen turvetuotannolle kehysriihessä myöntämään 70 miljoonan euron tukeen.

Juha Sääski: Häpeällistä 5, öljy kankaalle, 120 x 100 cm, 2016

Moni vastustaa valtion puuttumista markkinoiden toimintaan, ainakin silloin, kun tuetaan muuta kuin oman alan teollisuutta.

”Valtio tukee nytkin monia aloja ja määrittää markkinoiden toimintaa sataprosenttisesti joka tapauksessa. Kun markkinoiden vapauskin on valinta niillä aloilla joilla sitä on, määrittelyn määrä ei muutu, vaikka sen sisältö olisikin toinen”, Tere Vadén huomauttaa.

Yllättäen Yhdysvallat näyttää mallia elvyttävälle, poliittisia päämääriä palvelevalle ja maansa perinteestä poikkeavalle talouspolitiikalle. Presidentti Joe Biden kohentaa Yhdysvaltojen taloutta 6 biljoonan dollarin elvytyspaketilla, 18 000 dollarilla eli noin 14 000 eurolla kansalaista kohden. Suomen väkilukuun suhteutettuna vastaava rahamäärä olisi vähän alle 78 miljardia euroa, tämän vuoden valtion talousarviossa menot ovat noin 65 miljardia.

Laajan työelämää ja sosiaalista hyvinvointia käsittelevän tukipaketin myötä esimerkiksi sadat miljoonat yhdysvaltalaiset saavat 1 400 dollarin kertakorvauksen ja liittovaltion työttömyystuen maksamista jatketaan elokuun loppuun ja se nostetaan 400 dollariin viikossa. Pitkäaikaisempaa tukea ohjataan ilmastonmuutoksen torjuntaan ja varsin pohjoismaisessa hengessä taloudellisen eriarvoisuuden vähentämiseen. Paketti rahoitetaan Yhdysvalloille poikkeuksellisesti nostamalla laskussa ollutta suuryritysten ja pääomatulojen verotusta.

Bioslaisten visioma siirtymäpolitiikka lähtee ekologisista reunaehdoista ja pyrkii kestäviin ekologisiin ja sosiaalisiin tavoitteisiin. Se eroaa lähtökohdiltaan ja mittaustavoiltaan nykyisestä käytössä olevasta kasvuun perustuvasta ja bruttokansantuotteella mitattavasta talousajattelusta. Bruttokansatuote ei kerro, miten kasvu on saatu aikaan, eikä mitä sen saamiseksi on mahdollisesti tuhottu.

”Kestävä siirtymäpolitiikka on ajallista ja paikallista. Erilaisissa yhteiskunnissa on erilaiset ekologiset ja sosiaaliset tavoitteet. Niiden saavuttamiseksi täytyy tehdä eri asioita ja mittaamiseksi käytetään erilaisia lukuja”, Järvensivu täsmentää.

Bios on kehittänyt siirtymäpolitiikan seurantaan ja arviointiin siirtymäpolitikan kojelaudan. Sen mukaan Suomessa pitäisi seurata ympäristöön liittyvinä muuttujina hiilitasapainoa ja luononvarojen kokonaiskäyttöä, taloudellisina muuttujina valtion maksukykyä ja siirtymätyöllisyyttä, sekä yhteiskunnallista resilienssiä.

Hiilitasapainoa eli hiiltä ilmakehään päästävien ja päästöjä sitovien nielujen summaa seurataan jo osana ilmastonmuutoksen torjuntaa. Hiilipäästöjen ja luonnonvarojen kulutuksenkaan mittaaminen ei kerro suoraan biosfäärin monimuotoisista säätely- ja ylläpitomekanismien säilyvyydestä. Niiden ymmärtäminen ja tilannetta peruuttamattomasti huonompaan muuttavien murrosten ehkäiseminen vaatii laadullista tutkimusta.

Ekologisten reunaehtojen ohella siirtymäpolitiikassa tarvitaan Järvensivun mukaan parempaa ymmärrystä – ja kansalaiskeskustelua – rahan olemuksesta ja talouden sopimuksellisista reunaehdoista.

”Demokratiassa päätösten pitäisi syntyä avoimen tiedon ja keskustelun pohjalta”, Järvensivu muistuttaa.

Hänen mukaansa keskustelua pitäisi käydä myös talouden perusasioista: ”Miten raha syntyy? Mitä todellisia budjettirajoitteita meillä on? Mikä oikeasti rajoittaa taloudessa tehtäviä toimenpiteitä? Mitkä mekanismit niihin vaikuttavat? Mitä valtion maksukyky pohjimmiltaan tarkoittaa ja maan – ja sitten ihmetellään kun muutokset tulevat yllätyksenä ja mallit eivät vastaa todellisuutta.”

Julkisen ja yksityisen taloudenpidon erojen ymmärtäminen on tärkeä osa taloudellista yleistietoa. Valtioita eivät koske samat rajoitteet kuin yksityisiä talouksia, koska valtiot tai valtioliitot ovat rahan liikkellelaskijoita ja niillä on verotusoikeus. Siirtymäpolitiikka siirtäisi euroalueen kohti funktionaalista rahoitusta, jossa budjetista voidaan rakentaa yli- tai alijäämäinen yhteiskunnan ja talouden muiden tavoitteiden mukaan.

Suomessa elvyttävä, alijäämäinen tai rajustikin velkaan perustuva talouspolitiikka on mahdollista Euroopan keskuspankin (EKP) tuella. Jos EKP ilmoittaa jatkossakin takaavansa euroalueen vakauden ”hinnalla millä hyvänsä” eli ”whatever it takes” kuten EKP:n pääjohtaja Mario Draghi vakuutti 2012, vahvakaan elvytys ei uhkaa valtioiden velanhoitokykyä.

Raha ja velka syntyvät sosiaalisilla sopimuksilla. Nykyisessä talousjärjestelmässä yksityiset pankit luovat rahaa. Sitä syntyy, kun pankit myöntävät lainaa. Uutta rahaa luodaan myönnetyn velkasumman verran kirjoittamalla numeroita digitaaliseen järjestelmään. Lisäksi merkitään velalle korko, jota vastaavaa summaa ei luoda järjestelmään rahaksi. Velkaa siis syntyy enemmän kuin rahaa, ja sitä on maailmassa enemmän kuin rahaa. Kaikkia velkoja ei siis voisi edes teoriassa maksaa olemassa olevilla rahoilla.

Bios muistuttaakin kojelaudassaan, että ”raha ja velka ovat sopimuksenvaraisia asioita, eivätkä ne ole elimellisessä yhteydessä mihinkään aidosti rajalliseen kuten saatavilla oleviin arvometalleihin. Ihmisyhteisöt voivat aina neuvotella raha-asiansa uudestaan. Viime kädessä ihmistyövoima, osaaminen, teknologia, luonnonvarat ja poliittinen mielikuvitus ratkaisevat, mitä yhteiskunnat voivat saavuttaa.”

BIOS

  • tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan
  • tuottaa tietoa kestävään tulevaisuuteen pääsemiseksi ja pyrkii parantamaan kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä
  • kahdeksan tutkijaa eri aloilta
  • perustettu vuonna 2015
  • toimisto Helsingissä
  • rahoittajina Koneen Säätiö ja Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto
Kommentoi Facebookissa