Lukuaika: 3 minuuttia

Tiina Elovaara, entinen perussuomalainen kansanedustaja: Empatia voittaa vihan

Tiina Elovaara

 

s. 1986 Tampereella

Valittiin perussuomalaisena Tampereen kaupunginvaltuustoon vuonna 2008. Valtuustoura jatkui vuoden 2012 vaalien jälkeen.

Eduskuntavaaleissa 2015 hänet valittiin kansanedustajaksi. Vuoden 2019 vaaleissa häntä ei valittu eduskuntaan.

Opiskelee aikuiskasvatustiedettä ja psykologista valmentamista. 

Työskentelee konsulttina. 

Harrastaa puutarhanhoitoa, koripalloa ja meditointia.

Lempielokuva on Call Me by Your Name.

Ihailee Gandhia, Malama Yousafzaita ja Frida Kahloa. 

Mistä vihapuhe kumpuaa?

”Päähän potkittujen kokemuksista”, vastaa Tiina Elovaara.

Elovaara muistelee, miten hän oli vihreiden poliitikon Jani Toivolan kanssa sisäministeriön podcast-keskustelussa. Tilaisuudessa tutkijat kertoivat huomanneensa, että on asioita, joiden jälkeen ikävää palautetta ryöppyää pitkin nettiä. Erityisesti, kun aiheina ovat Elovaaran mukaan ”maahanmuutto, turkistarhaus tai erilaiset vähemmistöt”, jopa Eduskunnassa lentää verbaalista kakkaa. 

”Kansanedustajat eivät varsinaisesti pelkää. Mutta vihapuhe on erittäin uuvuttavaa.” 

Pettymys ja viha kanavoituvat aggressiivisuutena. Jos ei koe voivansa vaikuttaa asioihin, jotkut etsivät kanavakseen ihmisiä, joita puolestaan sortavat: 

Elovaara karrikoi tuntoja vihan takana: ”‘Jos minä en ole kelvannut tähän yhteiskuntaan, niin miksi ton homon pitäisi kelvata?’, ne vihaajat ajattelevat.”

Tiina Elovaara on entinen perussuomalaisten kansanedustaja ja edelleen Sininen tulevaisuus -puolueen riveissä kaupunginvaltuutettu Tampereella.

Kesällä 2017 perussuomalaiset hajosivat uuden puheenjohtajan, Jussi Halla-ahon ja entisen puheenjohtajan Timo Soinin tukijoihin. Äänenpainot kävivät kovina, kun halla-aholaiset hyökkäsivät voimakkaasti uutta ryhmittymää vastaan. 

Elovaara putosi eduskunnasta seuraavissa vaaleissa. 

Loppuunpalaneena ja kyllästyneenä Elovaara päätti tällä kertaa aloittaa muutoksen itsestään. 

Nettisivuillaan hän kertoo: ”Vaikeuksien ja voittojen kautta työelämässä olen saanut huomata, että vuorovaikutustaidot ja empatia ovat ne taidoista tärkeimmät. Olemalla aidosti läsnä ja kuuntelemalla voimme todella kasvaa ja kehittyä yhdessä.”

Tiina Elovaara katsoo kaupunkia hymyillen, Helsingin rautatieaseman sisäänkäynnillä.

Elovaaraa vuotta vanhempi tamperelainen opiskelukaveri Sanna Marin kertoi aikoinaan Voimalle harkinneensa useita puolueita ennen kuin päätyi demareihin. 

Tiina Elovaara testasi demarinuoret ja päätyi perussuomalaisiin. 

”Meillä on [Marinin kanssa] samanlainen tausta. Ollaan pienituloisten äitien lapsia. Hän on nyt pääministeri, ja multa meni tunnetusti puolue alta, eli mä katson maailmaa vähän eri vinkkelistä.”

Aikoinaan Elovaara oli tyytyväinen perussuomalaisiin. 

”Kotilähiössä näkyi paljon työttömyyttä, mielenterveysongelmia ja koulukiusaamista. Nämä aktivoivat minussa protestin.”

Puolue, johon Elovaara liittyi, oli erilainen kuin nykyään.

”Perussuomalaiset oli pieni puolue, kannatus jossain kolmen prosentin paikkeilla. Koin, että se on uusi, järjestelmää ravisteleva liike.”

mainos alkaa

Elovaarasta maahanmuuton vastustaminen ja sen nostaminen politiikan keskiöön on tuntunut vaikealta, ja siksi nykyinen Perussuomalaiset on hänelle vieras: ”Se on profiloitunut täysin tämän teeman kautta.”

Politiikkaan tullessaan Elovaara kaipasi nimenomaan köyhiä auttavaa puoluetta. 

”Soini puhui televisiossa, miten näitä pieniä ihmisiä ja työttömiä ei saa unohtaa. Se vetosi ihmisiin, jotka tulivat tämmöisistä taustoista. Kyllä se varmasti oli populistista jo silloin, onhan Soini omienkin sanojensa mukaan populistinen johtaja.”

Elovaara pystyy katsomaan taaksepäin ja populistisen retoriikan sisälle:

”Se puoluehan perustui tunteeseen. Sen takia mikään muu puolue ei pärjää haastotilanteissa perussuomalaisille. Puolueen argumentointi ei perustu järkeen, eikä sitä voi perustella loogisin argumentein, vaan sen tehtävä on herättää tunteita, antaa väylä niille ja nostaa sellaisia ihmisiä näkösälle, jotka eivät muuten sinne pääse.”

Elovaaran mielestä puheenjohtajat eroavat toisistaan paljon:

”Soini käytti kaikkia tunteita, myös positiivisia. Hän käytti myös huumoria. Hänen retoriikkansa ei perustunut lähtökohtaisesti sellaiseen ihmisvihaan, mitä nykyisistä perussuomalaisista löytyy.”

Elovaara sanoo, ettei pelkää vihapuhetta ja jopa ymmärtää, mistä se kumpuaa. Silti hän näkee puhetavan koventumisessa valtavia uhkia: Tiina Elovaara katsoo kameraan hymyillen, Helsingin rautatieaseman laiturialueella valon alla. Taustalla pimeää.

”Sen rasittavuus on demokratiaa ja parlamenttityöskentelyäkin uhmaava ongelma. Ei ole tarkoituksenmukaista, että kansanedustajat, jotka muutenkin tekevät valtavan määrän työtä, menettävät aikaa voimia vievän informaation parissa.” 

Nettivihan tuhovoima on suuri. Demokratia on vaarassa. 

”Siihenhän se pyrkii. Vaientamiseen. Ja tätä tapahtuu samaan aikaan kaikkialla, siitä on viitteitä: Brexit, Trump, äärioikeiston nousu. Ja jostainhan se kertoo, ei kyse ole Trumpista, Soinista, kenestäkään henkilöstä. Se kertoo ilmiöstä, jota ei ole kyetty käsittelemään. Mä näen tämän yhteiskunnan evoluutiona.” 

Elovaaran on tyytyväinen siihen, että vihapuheen myötä jotkut näkymättömät rakenteet ovat paljastuneet. Hänen mielestään verkkovihaa pitäisi tutkia tieteellisesti paljon enemmän.

”Siellä voi olla vieraiden valtioiden vaikuttamispyrkimyksiä. Mutta siellä näkyvät myös sellaiset pettyneet kansanosat, jotka ovat kokeneet jääneensä paitsi.”

Ehkä vihapuhe voi kärsiä inflaation, kun mölisijätkin oppivat, minkä yhä useammat uhrit jo tajuavat: Viha ei kerro kohteestaan mitään. Se kertoo pelkästään vihaajasta, eikä anna tästä hyvän tai vahvan ihmisen kuvaa.

Elovaara on iloinen siitä, ettei hänestä ole tullut vihaajaa. Kyse ei ole kohtalosta vaan valinnasta.

”Olen oppinut käsittelemään asioita eri lailla. Valitsin toisen tien.”

Lue myös vuoden 2017 tapahtumia taustoittava juttu täältä.

Kommentoi Facebookissa
Ilona Iida Simes