Luokkaerot ovat vielä osa 2000-luvun Suomea – sarjakuvataitelija Hannele Richert tuo niitä esiin uudessa teoksessaan

Hannele Richert

  • s. 1979, Hyvinkää
  • Asuu Helsingissä
  • Sarjakuva-albumeja: mm. Suuntavaisto (2019), Tänä talvena eletään viime kesä (2015), Enimmäkseen hyvä näkyvyys (2011), Sielun koostumus (2010).
  • Palkittiin tänä vuonna osana työryhmää Sarjakuva-Finlandialla teoksesta Sisaret 1918.

Sisällissota oli niin kauhea, että sen jälkeen kaikesta siihen liittyvästä vaiettiin ja yritettiin torjua mielestä, mutta jännitteet jäivät kytemään ja näkyvät tiedostamattomina virtauksina edelleen”, sarjakuvataiteilija Hannele Richert pohdiskelee. Hän kuvaa näitä jännitteitä ja yhteiskuntaluokkien risteäviä todellisuuksia ­uudessa Suuntavaisto-albumissaan.

Luokkaerot näkyvät siinä, mitä yksilö pitää elämässä normaalina. Richert alkoi tiedostaa näitä eroja ala-asteella. 

”Toisilla oli hienommat vaatteet kuin toisilla. Etenkin muistan tytön, jonka kanssa kilpailin juoksemisessa ja joka oli rikkaammasta perheestä. Häntä pidettiin yleisesti jotenkin muita parempana, ja ajattelin itsekin niin, mutta samalla kapinoin, että en ainakaan halua olla tuollainen”, Richert muistelee. 

Silti luokkastatukset olivat piirtyneet myös omaan mieleen.

”Itse olin työläisperheestä, mutta asuimme omakotitalossa, mikä taas oli joidenkin näkökulmasta todella rikasta. Kuvittelin myös, että kerrostalossa asuminen olisi jotenkin todella kauheaa, enkä voisi ikinä asua sellaisessa itse, mikä on nykynäkökulmasta ihan naurettavaa.” 

Myöhemmin Richert koki perhetaustansa tulevan esiin taustatiedon määrässä.

”En tiennyt yliopistoon mennessäni mitä kandidaatti tarkoitti. Akateemisista perheistä tulevat tietävät jo nuoresta, miten yliopistomaailma toimii, mikä auttaa eteenpäin. Tällaiset erot vaikuttavat myös siihen millaisiin piireihin pääsee mukaan. Toisenlaisesta taustasta käsin päätymiseni yliopistoon olisi ollut epätodennäköistä.”

”Mistä opittuja asenteita ja tunnemalleja toistan?”

Richertillä ei ole vahvaa luokka­identiteettiä. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri, opiskellut kielten ja kirjallisuuden lisäksi kuvallista viestintää ja sarjakuvailmaisua. Hän on tehnyt niin siivoustyötä kuin erilaisia toimistotöitäkin sekä luovan alan projekteja sarjakuvien parissa. Hän kokee olevansa välitilassa, tarkkailemassa ulkopuolella ja samaa asemointia hän tarjoaa myös Suuntavaiston lukijalle. 

Luokkaristiriidat tuottavat rajalla kulkevalle myös sisäistä ristiriitaa. 

”Halveksin ihmisten arvottamista ulkonäön perusteella ja kalliisiin vaatteisiin panostamista, ostan sekä omat että lasteni vaatteet käytettynä. Mutta välillä itsekin arvotan ihmisiä vaatteiden perusteella ja häpeän omaa rönttöisempää asuani.” 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Luokkaerot näkyvät myös kierrätysvaatetarjonnassa. 

”Lapseni pukeutuvat oikein hyvin, koska asun alueella, jolla ostetaan paljon uusia hienoja lasten vaatteita, jolloin löydän niitä helposti käytettynä. Mutta samalla mietin, että onko jotenkin väärin, että voin asua näin kauniissa talossa kuin nyt asun? Että kenelle kauneudesta nauttiminen on sallittua? Kun häpeän näitä asioita, mitä oikeastaan häpeän ja miksi? Mistä opittuja asenteita ja tunnemalleja toistan?” Richert pohdiskelee. 

”Aloin ymmärtää sosiaalisia eroja ja niihin liittyviä jännitteitä kunnolla vasta sisällissodan naisia käsittelevään Sisaret 1918 -antologiaan piirtäessäni.”

Joitain luokkaeroihin liittyviä tunteita Richert on jäljittänyt 1800-luvulle asti.

”Vastustan oikeistolaista ajatusta, että jokainen olisi oman onnensa seppä. Oikein suututtaa, kun ihmiset kuvittelevat, että kaikki on vaan itsestä kiinni! Ei ole, ihmisillä on erilaisia resursseja pärjätä ja yhteiskunnan pitää tasata näitä eroja. Pitää tukea ja auttaa niitä, jotka eivät pärjää. Oikeisto kritisoi, että valtio ei saisi olla mikään tuki­verkon korvike, mutta nimenomaan pitäisi, koska kaikilla ei ole lähiympäristöä, joka tukee.”

Richert vaatii kuitenkin itseltään taloudellista selviytymistä työnteolla:

”Samalla on ollut hirveän tärkeää, jonkinlainen kunniakysymys, että itse elätän itseni työnteolla, vaikka välillä on ollut taloudellisesti tosi tiukkaa. Olen jäljittänyt näiden asenteiden juuria 1860-luvun nälkävuosien ­politiikkaan asti, miten jonkun jauhopussin eteen piti tehdä töitä, ihmisiä ei autettu vaan jätettiin kuolemaan nälkään!” 

Suuntavaistossa kuvataan köyhyyttä, muttei kurjuutta. Päähenkilö, kahvilassa työskentelevä Mirjami muuttaa kauniimmalle mutta kalliimmalle asuinalueelle, vaikka pienellä palkalla on vaikeuksia saada kuluja katetuksi. 

”Mirjamin kautta kuvaan ulkopuolisuuden tunnetta. Hän on jättänyt vanhat ympyrät taakseen, muttei tunne uuden ympäristönsä sosiaalisia signaaleja, eikä oikeastaan edes ymmärrä että jotain jää havaitsematta. Halusin päähenkilön, joka on pystyvä ja selviytyvä, jolla on hyvä itsetunto ja joka on kotonaan maailmassa, mutta jolla on aika vähän turvaverkkoa.”

Mirjamin kautta Richert kuvaa kuinka taloudellisia ongelmia voi olla myös ilman suuria vastoinkäymisiä, tai että tekisi jotain typerää. 

”Halusin myös pitää hahmon helposti samaistuttavana, siksi hän ei esimerkiksi ryhdy rikolliseksi eikä prostituutioon.”

Mirjamin rinnalla päähenkilönä on kesäinen kaupunki, jonka monilla paikoilla on esikuvansa Helsingissä. Esimerkiksi vallattu talo, jossa Mirjami hengailee ja tapaa ihmisiä erilaisista taustoista, on saanut inspiraatiota Lauttasaaressa olleista puretuista taloista. 

”Vallattujen talojen kautta vauraillekin alueille voi syntyä ympäristöstä poikkeavia kulttuurisaarekkeita. Olisi poliittisesti tärkeää, että samoilla alueilla asuisi eri taustoista tulevia ihmisiä, jotta ihmisten elämismaailmat eivät liikaa erkanisi”, Richert pohtii. 

Asia on Richertin mielestä erityisen tärkeä nuoren kehityvän maailmankuvan kannalta.

”Nuorena varsinkaan ei aina tajua miten paljon eroja eri paikkojen ja maailmankuvien välillä voi olla. Voidaan hengata samoissa piireissä ja ehkä kasvaa yhteen – tai sitten erot luovat juopaa ja jännitteitä. Erityisesti ärsyttää, jos alueita kunnostetaan niin kalliiksi, että niiden vanholla asukkailla ei ole mahdollista enää asua siellä.” 

Mirjami ei tiedosta eroja, joita lukijalle näytetään, ja hengailee rennosti monenlaisten ihmisten kanssa – niin vallatussa talossa kuin rikkaan pojan kotonakin. Hän on seksuaalisesti avoin ja rohkea, kaupunki kuuluu hänelle. Kohtaamiset miesten kanssa ovat usein monitulkintaisia. 

”Esimerkiksi kohtaus jossa rikas ­poika pesee Mirjamin hiukset voi ajatella ilmentävän yhtä aikaa sekä hempeää ihmisen kohtaamista, että esineellistävää torjuntaa”, taiteilija tulkitsee. 

Joistain ihmisistä ja paikoista heijastuu albumissa tunteita myös menneistä ikävistä kokemuksista. Sarjakuva ei selittele liikaa, vaan antaa tilaa lukijan omille tulkinnoille. 

Monet Richertin sarjakuvista käsittelevät nuoruutta ja eskapististen unelmien toteuttamisen esteitä. Enimmäkseen hyvä näkyvyys -albumissa nuori nainen haluaa astronautiksi. 

”Eskapismin lisäksi tarvitaan realismia. Tai sitä väkisinkin tulee. Koulussa ainakin meille opetettiin, että kunhan vaan seuraat tätä tiettyä polkua, niin siitä seuraa menestys ja tietty taloudellinen perushyvinvointi, mutta näin ei ole. Taloudellisen turvallisuuden saavuttaminen on oikeasti aika vaikeaa ja vaatii monenlaisia resursseja.” 

Kommentoi Facebookissa
Miia Vistilä