Lukuaika: 2 minuuttia

Lukeminen tekee myös pahaa: radikalisoitunut mieli voi löytää kirjallisuudesta tukea hirmuteoille

Japanilaista Shōkō Asaharaa kutkutti ajatus maailmanherruudesta. Hän perusti vuonna 1984 Korkein totuus -nimisen kultin (japaniksi Aum Shinrikyo), joka alkoi värvätä huippuosaajia eri tieteenaloilta. Asaharan seuraajia kiehtoivat kulttijohtajan väitetyt levitoimisen kaltaiset ihmeteot ja kyky tunnistaa ihmisiä, vaikka Asaharaa pidettiin sokeana. 

Kultti levisi ympäri maailman. 1990-luvun puolessa välissä jäseniä oli jo noin 40 000. Todellinen aarreaitta maailmanlopun suunnittelussa oli juuri uudelleen omaksi valtiokseen erillistynyt Venäjä. Romahtaneen neuvostovaltakunnan raunioilla kulttilaiset saivat sotilaskoulutusta, aseita ja tieteellisiä välineitä. Laboratorioissa valmistettiin kemiallisia aseita, räjähteitä ja huumeita. Korkeimmalla totuudella oli suhteita muun muassa lakkautetun KGB:n jäseniin ja yakuzaan. Huhut kertovat peräti kultin hallussa olleesta ydinpommista.

Yksi suuresti kultin oppiin vaikuttanut kirjasarja oli Isaac Asimovin Säätiö, jonka osat ilmestyivät vuosina 1942–1986. Sarjassa galaktinen sivilisaatio on vaarassa romahtaa 30 000 vuodeksi. Romahduksen ennustaa tiedemies Hari Seldon, joka tarttuu toimeen, ja perustaa Säätiö-nimisen salaseuran estämään synkeän tulevaisuuden toteutumista. Sheldon kokoaa yhteen aikansa suuria tiedemiehiä ja historioitsijoita säilyttämään ihmiskunnan tietoa universumista. Kun Sheldon kuolee, salaseuran merkitys vaihtuu, ja se muuntuu uskonnoksi. 

Teos ruokki Korkein totuus -kulttilaisten apokalyptisia näkyjä.  Vuonna 1995 kultti yritti aikaistaa maailmanloppua, ja se levitti Tokion metroon sariinikaasua. Iskussa kuoli 13 matkustajaa, ja terveyshaittoja seurasi noin tuhannelle. Asahara tuomittiin kuolemaan vuonna 2014 ja hirtettiin pitkän oikeuskäsittelyn jälkeen vuonna 2018. Kultti jatkaa yhä toimintaansa Aleph-nimisenä. 

Tapaus osoittaa, ettei hirmutöitä innoittaneen fiktiivisen teoksen tarvitse olla pahamaineisimmasta päästä. Säätiö-kirjasarja on klassista tieteiskirjallisuutta, ei aatteellista julistamista. Ilman medialukutaitoa tai kriittistä ajattelua mikä tahansa teksti voi vääristää yksilön ajattelua – varsinkin jos maailmankatsomukseen liittyy korkealentoisia visioita, joille voi saada tukea tieteiskirjallisuudesta tai fantasiasta.

Joseph Conradin kirjojen tarinat eivät kumpua korkealentoisista scifivisioista. Hänet tunnetaan parhaiten Kongon siirtomaa-ajasta kertovasta Pimeyden sydän -teoksestaan, joka on innoittanut muun muassa Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvaa ja Specs Ops the Line -videopeliä. Pimeyden sydämen perintö popkulttuurille on suuri, ja kirjailijan muukin tuotanto on vienyt lukijoita mukanaan synkkyyteen. Conradin vuoden 1907 Anarkistit -teoksen Professori-hahmo inspiroi 1900-luvun tunnetuinta teknologiaa vastustanutta pommimiestä, Theodore Kaczynskiä.    

mainos

Ted Kaczynski alias Unabomber lähetti vuodesta 1978 alkaen kirjepommeja ympäri Yhdysvaltoja. Pommikampanja päättyi vuonna 1995, kun hän lähetti manifestinsa Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus The Washington Post ja The New York Times -lehdille. Molemmat julkaisivat manifestin. Iskuissa kuoli kolme ja haavoittui 23. Manifestissa ajettiin teknologiavastaista vallankumousta.

Wikipedia-artikkelin juonikuvauksen mukaan Anarkistit-teoksen anarkistipoppoo puhuu yleviä, mutta sählää liikaa saadakseen vallankumousta aikaiseksi. Yksi pääteemoista on terrorismi. 

Kun Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi teki rynnäkön Kaczynskin kotiin, metsässä piilossa olevaan mörskään, sieltä löytyi Anarkistit puhki luettuna. Kaczynski myös käytti usein salanimeä ”Conrad” esimerkiksi kirjautuessaan hotelleihin.

Fiktio auttaa jäsentämään vaikeita aiheita, joiden käsittely olisi muuten ihmismielelle hankalaa. Fiktiossa voidaan kertoa yhteiskunnallisista tabuista kuten ihmissyönnistä, pedofiliasta tai massamurhista. Yhteiskunnallisten kipukohtien käsittely on tärkeää ymmärryksen lisäämiseksi, mutta tulenarka aihe voi osoittautua hankalaksi.

Kauhun mestari Stephen King kirjoitti teoksen koulusurmasta, mutta katui sen julkaisua myöhemmin. Pahamaineinen Raivo julkaistiin vuonna 1977. King käytti kirjan julkaisussa Richard Bachman -salanimeä. Teoksessa Charlie Decker -niminen nuori mies ampuu kaksi opettajaansa ja ottaa luokallisen oppilaita panttivangeikseen. Teos yhdistettiin 80- ja 90-luvuilla lukuisiin tosielämän koulusurmiin. Lopulta erään koulusurman jälkeen teos löydettiin tekijän kaapista. Tämä oli Kingille liikaa, ja hän pyysi kustantajaa vetämään kirjansa markkinoilta.  

Kommentoi Facebookissa