Lukuaika: 2 minuuttia

Kristuksen työn jatkajiksi julistautuneet: Uuden ajan messiaat ovat aloittaneet kultteja ja sisällissotia

Venäläisen kulttijohtajan Vissarionin tuhansien seuraajien joukko asui Siperian uumenissa Krasnojarskin alueella. Ennen messiaaksi julistautumistaan Vissarion oli liikennepoliisi Sergei Torop. Saatuaan jumalallisen ilmestyksen Toropista tuli Vissarion.

Vissarionin pidätyksestä uutisoitiin syyskuussa 2020. Uutiskuvissa Venäjän tiedustelupalvelu FSB ja poliisit kommandopipoissaan pidättivät Vissarionin. Siperian Kristusta on syytetty psykologisesta painostuksesta, ja häntä uhkaa pitkä tuomio. 

Vissarionin Viimeisen testamentin kirkko ei ollut mikä tahansa seurakunta: Vissarion oli julistautunut vuonna 1990 uudelleen syntyneeksi Jumalan pojaksi, ja hänen kirkkonsa yhdistäisi kaikki maailman uskonnot. Vissarion opettaa myös kirkkonsa selviävän pian koittavasta maailmanlopusta. 

Kultti on saanut paljon julkisuutta, ja sitä on esitelty dokumenteissa, matkaohjelmissa ja uutisklipeissä. Esimerkiksi Netflixistä löytyvässä Kovaksi keitetty kulinaarinen raportti -ruokaohjelmassa tutustutaan Vissarionin kultin kokkailuihin. Kultti on suosittu, seuraajia on kymmeniä tuhansia. 2010-luvun alussa “messiaan” opetuslasten muodostamassa ekokylässä asui noin 4000 seuraajaa.

Jeesukseksi tai messiaaksi itsensä kohottaneista henkilöistä on välillä tullut myös väkivaltaisia kulttijohtajia. Tällaisia ovat olleet Charles Manson, Shoko Asahara ja Jim Jones

Väkivaltaisiin oppeihin voi kuulua mutilaatioita. Esimerkiksi Venäjällä vaikuttaneiden skoptsien oppeihin kuuluivat kivesten, penisten ja rintojen irtileikkaamiset. Irti leikatut elimet edustivat liikkeen mytologiassa paratiisin kiellettyä hedelmää. 

Myös skoptseja johti 1700-luvulla uuden ajan messias: Jeesuksen jatkajankaan asema ei riittänyt Kondrati Selivanoville, vaan hän julistautui uudeksi tsaariksi, Pietari III:ksi. Neuvostoliiton aikana liike kuihtui olemattomiin. 

Uusia messiaita on saapunut Antarktista lukuunottamatta kaikille mantereille. 

Toiset messiaat ovat rakentaneet oman kulttinsa, toiset myhäilevät itsekseen omaa erinomaisuuttaan. Jerusalemissa vierailevat saavat ilmestyksiä ja julistautuvat messiaaksi niin usein, että sille on oma nimensä: Jerusalem-syndrooma. 

Jotkut messiaat, kuten alkuperäinen Jeesus, ovat onnistuneet uuden kokonaisen uskonnon aloittamisessa. Toiset ovat jääneet historiaan kapinajohtajina. 

Taiping-kapina oli maailmanhistoriallisestikin merkittävä tapahtuma Kiinassa 1800-luvulla. Opettaja Hong Xiuquan epäonnistui toistuvasti virkamiesten tasokokeissa. Hermoromahduksen yhteydessä hän sai ilmestyksen, jossa enkeli ojensi Xiuquanille miekan ja pyysi tätä puhdistamaan Kiinan demoneista. Xiuquan ymmärsi olevansa Jeesuksen pikkuveli. Uuden ajan messias muun muassa kirjoitti Raamatun uudelleen, sillä häntä ei oltu mainittu alkuperäisessä pyhässä kirjassa. 

Xiuqan värväsi liikkeeseensä sukulaisiaan ja klaanilaisiaan, ja lahkon hallussa oli parhaimmillaan lähes koko Jangtse-joen laakso. Lahko paisui, ja Kiinan valtakunta reagoi kasvaneeseen uhkaan. Syttyi 14 vuoden sisällissota, jonka aikana kulkutauteihin, nälänhätään ja taisteluihin kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. 

Xiuqanin taivaallisen valtakunnan pääkaupungin Nanjingin piirityksessä lahkon ruokavarastot alkoivat ehtyä. Onneksi Jumala Raamatussa ruokki juutalaiset mannalla, ja sama ihme pelastaisi myös Jeesuksen pikkuveljen seuraajat! Xiuquan tulkitsi mannan tarkoittavan villivihanneksia. Hän söi niitä ja kuoli ruokamyrkytykseen. Joissain lähteissä puhutaan itsemurhasta. 

 

Myös Suomessa on uusien messiaiden ja Kristuksen työn jatkajien seuraajia. Maassamme toimii Yhdistymiskirkko, joka tunnetaan myös moonilaisuutena tai unifikationismina. Liikkeen perustaja Sun Myung Moon syntyi vuonna 1920 nykyisen Pohjois-Korean alueella. Hän perusti kirkkonsa Etelä-Koreassa vuonna 1954, ja pian hän ilmoitti olevansa Kristuksen seuraaja maan päällä. Moonin kuoltua kirkkoa johti hänen vaimonsa Hak Ja Han Moon.

Moonilaisuus yhdistelee kristinuskoa itämaisiin oppeihin. Moon oli myös liikemies, ja Yhdistysmiskirkko tunnetaankin myös sen peliliikkeistä finanssimaailmassa. Ensikäden tietoa Yhdistymiskirkosta saa kuuntelemalla Perttu Häkkisen nimikko-ohjelman jakson Unifikationismin opetukset – puhdas mieli ja pyyteetön rakkaus. Häkkinen haastatteli Yhdistymiskirkon jäseniä. 

Kirkon jäsenten mukaan moonilaisuus antaa lupauksen tasaisesta, hyvästä ja raittiista elämästä. Samaa lupaavat monet muutkin liikkeet. Kriitikot kutsuvat Yhdistysmiskirkkoa kultiksi. 

Kommentoi Facebookissa