Kaikki ja enemmän

Teksti Janne Siironen Kuva Velda Parkkinen

Katerina Andonov on kasvanut 15 vuodessa klubiskenen luottohenkilöstä artistiksi, jolta on lupa odottaa paljon.

Tavoitan Katerina Andonovin tämän kotoa Espoosta sunnuntai-iltana kahdeksan aikaan. Dj-artisti on kiireinen. Työn alla on Pitchforkin toimittajan radio-ohjelmaan menevä miksaus, ja hartioita painaa vielä perjantain koko illan setti Helsingin uudessa trendipaikassa Post Barissa. ”Oli rankkaa, mutta mulle sopii pitkät setit. Saa itse rakennettua kaaren iltaan. Siellä oli ihmisiä jotka oli alusta loppuun asti kuuntelemassa, se on tosi hienoa.”

Sofiassa, Helsingissä, Lontoossa ja Berliinissä asuneen Andonovin oma kaari Helsingin klubiskenessä ulottuu 2000-luvun alkuun. Ensimmäinen tönäisy klubbauksen maailmaan tuli hieman yllättävältä taholta. Andonovin isä on bulgarialainen muusikko ja agentti. Häneltä oli yritetty buukata paikalliselle klubille ”kuuluisia dj:tä, jotka vetäisivät yleisöä”. Isä kysyi asiasta Katerinalta ja näytti tälle asiak­kaan lähettämän referenssilistan, jolta löytyi esimerkiksi Yhdysvaltalainen super-dj Carl Cox.

Jazzin, soulin, funkin ja hip hopin parissa kasvanut Andonov kiinnostui asiasta ja alkoi tutkimaan uutta genreä.

”Pikkuhiljaa aloin tutustumaan klubikultuuriin ja keräämään musaa. Kun täytin 18 niin aloin käymään teknobileissä ja innostuin siitä vielä enemmän. Vuosikausia unelmoin salaa, että minustakin tulisi dj, mutta silloin oli niin vähän naispuolisia dj:tä etten oikein osannut edes kuvitella, että se olis mahdollista. Sitten hankkiuduin vain duuniin tähän skeneen, tekemään ihan mitä vaan.”

Aluksi Andonov toimi isänsä assistenttina tämän buukatessa artisteja ja dj:tä yökerhoihin Sofiassa. Helsingissä hän pääsi työskentelemään klubikentän päätekijöiden Toni Rantasen ja Timi Uskalin tiimissä, vastuu­alueenaan sen hetken vetonaula: Rose Garden. Samaan aikaan hän sukkuloi Sofian ja Lontoon väliä. Lontoossa hän teki töitä legendaariselle Ministry Of Soundille.

Ota aikaa itsellesi

Vaikka Andonovin ura juuri promoottorina on mittava, hän ei itse siitä jaksaisi enää keskustella. Nuo vuodet olivat lopulta vain yksi askel kohti todellisia tavoitteita. Lopulta siirtyminen dj-tiskin taakse ei ollut ”hyppy eikä mikään”.

”Olin menossa ekalle keikalleni ja sanoin Jori Hulkkoselle, että hitto mua jännittää ja Jori sanoi, että ’sä olet ollut iät ja ajat dj-kopissa, houstannut dj:tä ja seurannut kun ne soittaa, se on sulle luonnollinen paikka’. Kun sitten pääsin sinne koppiin, niin se oli juuri niin, mulle tuli tosi nopeasti fiilis, että mut on tarkoitettu tekemään tätä.”

Andonoville menestys dj:nä on ollut toteutunut unelma, mutta ei silti päätepysäkki. Vuonna 2016 hän muutti Berliiniin syventyäkseen musiikin tuottamisen teknisen puoleen. Pari vuotta Andonov käytännössä eli kotistudiollaan. Hän opiskeli musiikin ohjelmointia, äänitekniikkaa ja miksaamista, apunaan vain YouTube-tutoriaalit ja muutama ystävä. Syntyi paljon omaa musiikkia ja uusi alku.

”Mä tarvitsin tuon ajan Berliinissä, jotta sain rauhassa löytää oman juttuni. Se oli henkisesti pelastukseni kun tajusin, että pystyn tuottamaan ja kehityn nopeasti – että musiikin­teko tulee jatkumaan loppuelämäni.”

Klubikulttuuri elää juuri nyt murroksen aikaa. Moni yöelämän hyvävelikerho, joka ei aiemmin ole buukannut juurikaan naisia tai muun­sukupuolisia tuntuu tehneen u-käännöksen. Kauan skeneä seurannut Andonov iloitsee siitä, että mahdollisuuksia jaetaan tasapuolisemmin, mutta ei aina luota alan motiiveihin. Hänen mukaansa usein kyse on yksinkertaisesti rahasta. On huonoa bisnestä olla seuraamatta trendejä.

”Tuntuu siltä että tällä hetkellä on paniikki saada esimerkiksi naisia riveihin. Mäkin olen joutunut sanomaan monelle levy-yhtiölle, ettei mulla ole teille mitään, tyylini on ihan eri kuin teidän lafkalla.”

Andonovin debyyttilevy Just When You Thought It Was Over julkaistiin viime syyskuussa saksalaisella Cómemella. Hän kehuu levymerkkiä ”humaaniksi ja sivistyneeksi levy-yhtiöksi, joka arvostaa aidosti hyvää musiikkia”. Oma levy-yhtiö Émotsiya valmistelee ensimmäistä lanseeraustaan: Émo001 -EP tulee ulos huhtikuussa. Alkuvuodesta solmittiin myös sopimus maineikkaan Futura-agentuurin kanssa. Tällä hetkellä Andonovilla on kesäksi sovittu ainakin ensiesiintyminen Ibizalla (Circoloco), festarikeikkoja Euroopassa ja dj-setti Flowssa. Uutta musiikkiakin on luvassa parin kuukauden päästä.

Andonovia kiire ei ahdista.

”Kaikella on tarkoituksensa. Se, että breikkaat jotenkin tässä hommassa vaatii kaiken ja enemmän. Moni on kysynyt, että miten olet päässyt eteenpäin, niin vastaus on, että olen valmis tekemään töitä. Olen ollut klubeilla joka viikonloppu puolet elämästäni, olen käyttänyt kaiken ajan musiikin opiskeluun, skeneen tutustumiseen ja suhteiden ylläpitämiseen ympäri maailman. Ja sitten kun mulla on ollut itselläni vihdoin jotain jaettavaa, niin jengi on ollut silleen, että ’hei me tuetaan sua’, koska mäkin olen auttanut tosi paljon. Jos mä oisin ollut vuosia pelkästään ’minä minä minä’, niin en usko, että olisin tässä tilanteessa.”

Kommentoi Facebookissa

Seitankunkku
voima
  • 27.3.2019
  • Kuvat Velda Parkkinen