Valta vaihtui Gambiassa, kun 22 vuotta maata hallinnut diktaattori Yahya Jammeh taipui demokratian edessä.

Teksti ja kuvat Silja Kanerva

”Freedom, freedom, freedom!” väkijoukko huutaa Gambian presidentinlinnan edustalla. Uskaliaimmat kansalaiset ovat rohkaistuneet kadulle vaatimaan entistä presidenttiä Yahya Jammehia poistumaan maasta.

Yahya Jammeh hallitsi pientä Länsi-Afrikan maata 22 vuotta diktaattorimaisin ottein. Hänen kyseenalaisiin ansioihinsa kuuluu muun ­muassa toimittajien katoaminen, toisinajattelijoiden vangitseminen, homoseksuaalien uhkaaminen kuolemantuomiolla ja irtautuminen kansainvälisestä rikostuomio­istuimesta.

Ainakin 45 000 ihmistä pakeni pääkaupunki Banjulista maaseudulle tai Senegaliin sukulaisten luo. Huolena oli, että Jammeh ei suostuisi lähtemään määräaikana 18. tammikuuta keskiyöllä ja syntyisi sotilaallinen yhteydenotto.

Verenvuodatukselta ja väkivallalta kuitenkin säästyttiin. Diplomatia ja sovittelu voitti tällä erää. Mistä se johtui?

Joulukuun 1. päivä vaikutti tavanomaiselta vaalipäivältä Gambiassa, kunnes vaalitulos julkistettiin: opposition edustaja Adama Barrow oli voittanut. Häkeltynyt Jammeh onnitteli vaalien voittajaa ja kaikkien ihmetykseksi ilmoitti astuvansa sivuun. Hän sai puheluita Kofi Annanilta, Libe­rian presidentti Ellen Johnson Sirleafilta ja muilta vaikutusvaltaisilta ihmisiltä – kaikki suosittelivat luopumaan vallasta.

Viikon pähkäiltyään Jammeh kuitenkin vaati uusia vaaleja ja väitti, että edelliset olivat olleet epärehelliset.

Kenties hämmästyttävintä on se, ettei Jammeh etukäteen yrittänyt vaikuttaa vaalitulokseen kuten diktaattorivaltioissa on tapana. Jammeh ei todennäköisesti pitänyt häviötä mahdollisena. Kansalaisten mukaan hän käy jonkinlaisilla ennustajilla, jotka eivät ilmeisesti olleet väläyttäneetkään tappion mahdollisuutta.

Barrow’n voitto tuli monelle gambialaisellekin yllätyksenä, sillä Barrow lähti mukaan presidenttikisaan vasta kolme kuukautta ennen vaaleja. Muut oppositiopuolueet asettuivat lopulta hänen taakseen.

Gambian tilanteen osapuoleksi tuli talousliitto ECOWAS (Economic Community Of West African States), jossa aktiivisimpina toimijoina olivat Senegal, Liberia ja Nigeria. Vaikka ECOWAS on talousliitto, kuuluu sen mandaattiin ”alueellisen vakauden turvaaminen”. ECOWAS keräsi 7 000 kansallisten armeijoiden sotilasta, jotka saapuivat Gam­biaan turvaamaan vallanvaihdoksen. Sotilaat ovat edelleen maassa.

Valta-analyysin näkökulmasta voisi sanoa, että Gambia on pieni ja merkityksetön maa, jota on johtanut merkityksetön presidentti, joka on asettunut vastahankaan muiden maiden presidenttien kanssa. Vahvemmilla mailla oli nyt erinomainen mahdollisuus kasvattaa valtaa Gambiassa.

Nigeria oli aloitteellinen tapauksessa, koska se pyrkii kasvattamaan alueellista valtaansa Länsi-Afrikassa. Samaan pyrkii Ghana.

Gambia, jolla on jokaisessa suunnassa rajanaapurina Senegal, pelasi itse isoa roolia konfliktin ratkaisussa. Senegalin on sanottu aiemmin pillastuneen Jammehille, koska hän tuki Etelä-Senegalissa Casamancessa olevia separatistisia sissiryhmittymiä. Casamance-­alueella asuu Jammehille uskollisia ihmisiä, jotka kuuluvat hänen Jola-heimoonsa. Lähialueiden maiden on sanottu ärsyyntyneen myös siitä, että Jammeh on sallinut arvopuiden salakaupan kulkevan maansa lävitse.

Senegal vastaanotti valitun presidentti Adama Barrow’n turvaan ennen Jammehin kauden määräpäivää. Barrow myös vannoi presidentin valansa Senegalissa, Gambian suurlähetystössä. Voisi olettaa, että Barrow on jatkossa uskollinen Senegalin tahdolle.

Jammehin epäillään tyhjentäneen valtion kassan ja häipyneen Päiväntasaajan Guineaan. Käteisvaroja katosi yli 500 miljoonaa dalasia eli noin 10 miljoonaa euroa. Päiväntasaajan Guinea ei ole kansainvälisen rikostuomioistuimen jäsen, mikä heikentää mahdollisuuksia saada Jammeh oikeuden eteen. ECOWASin ja muun kansainvälisen yhteisön paine Jammehin hallinnon oikeudelliseen käsittelyyn on kuitenkin suuri.

Pahimmillaan Jammeh ei joudu syytteeseen. Toivottavampaa olisi, että hyvän hallinnon periaate on osa Afrikan ryhtiliikettä, ja myös ECOWAS tekee tässä yhä saumatonta yhteistyötä.

Barrow puhui kampanjansa aikana ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, riippumattomasta mediasta ja talouden uudistamisesta – mutta kovin konkreettisia toimenpiteitä hän ei esittänyt köyhälle maalleen. Barrow lupasi myös vapauttaa kaikki poliittiset vangit, perua sortavat lait ja saattaa Gambian takaisin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Jammehia on syytetty tribalismista eli oman etnisen vähemmistönsä suosimisesta, ja hänen on väitetty jakaneen heille etuoikeuksia. Tribalismi tai heimokuntaisuuden korostaminen on vihastuttanut gambialaiset, sillä monet gambialaiset ovat ristiin naimisissa eri heimojen edustajien kanssa eivätkä pidä heimojakoa keskeisenä.

Jammeh loukkasi viime aikoina useasti maan suurinta etnistä ryhmää, mandinkoja, joita on arviolta 42 prosenttia maan väestöstä. Hän muun muassa sanoi, että mandinka ei ikinä voisi olla maan presidentti. Barrow on mandinka.

Gambialaiset tuntuvat rakastavan Barrow’ta ja näkevät hänessä toivon. Barrow’sta ei kuitenkaan tiedetä vielä kovin paljoa: hän on asunut nuoruudessaan Britanniassa, toiminut liikemiehenä, ja hänellä on kaksi vaimoa. Varmaa on, että hänen valtakautensa on jo rajoitettu kolmevuotiseksi.

Juttua varten on haastateltu Risto Marjomaata, Helsingin yliopiston yleisen historian yliopistonlehtoria, ja Sabrina Mahtania, Länsi-Afrikan tutkijaa Amnesty Internationalista.