Kun natsit tappavat ohikulkijan, tietoa alkaa vyöryä – mutta ei viranomaisilta.
Teksti Suvi Auvinen Kuvat Anniina Pitkänen
Kun riittävän moni tarttuu samaan asiaan, syntyy liikettä. Lauantaiaamuna 17. syyskuuta alkoi Facebookissa levitä kertomus nuoren miehen, Jimi Karttusen, kuolemasta. Rippikuva, kynttilöitä ja kukkia, isän kirjoittama lyhyt teksti siitä, kuinka poika oli joutunut viikkoa aiemmin uusnatsien pahoinpitelemäksi. Teksti on sävyltään hillitty, jopa lakoninen, mutta herättää siihen, että jotain poikkeuksellista on meneillään.
Tieto liikkuu kuin tuulenpyörre. Murunen tiedosta ajelehtii sosiaalisessa mediassa uutisvirtaan, on hetken pinnalla ja katoaa taas näkyvistä. Toisella kierroksella tietoon tulee uusi taso: joku on tarkistanut taustan, kertoo aiheesta lisää ja yhä useampi huomaa tapahtumat.
Nopea vierailu uusnatsiryhmä Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) sivuilla tukee Facebookissa leviävää kertomusta. Sivuillaan uusnatsit rehentelevät kertomuksellaan onnistuneesta mielenosoituksesta, jonka loppupuolella ”on annettu kurinpalautus” SVL:tä vastustaneelle henkilölle.
Sivuilla on kuvia ja videolinkki. Videossa useampi ihminen tulee antamaan palautetta uusnatseille näiden toimista yhteiskunnassa. Videolta on tunnistettavissa pitkän linjan uusnatsi Jesse Eppu Torniainen, joka on käymässä ihmisten päälle näiden sanoessa vastaan uusnatsijoukolle. Hetkeä myöhemmin Torniainen pahoinpitelee ihmisen kuolettavasti. Sitä ei videolla näy. Videon lopulla nähdään kuitenkin verissäpäin kadulla makaava nuori mies.
Tunnit kuluvat. Kun yhteiskuntaa kohtaa perustavanlaatuinen kriisi, on siitä viestiminen vastuullinen teko. Avoin viestintä estää spekulaatioiden ja huhujen leviämisen tiedon asemasta. Niin poliisi kuin mediakin kuitenkin vaikenevat tapahtuneesta pitkälle lauantaihin. Vasta kun tiedon tuulenpyörre käy sosiaalisen median läpi ties kuinka monetta kierrosta, tulevat ensimmäiset uutiset aiheesta neljän aikaan iltapäivällä.
Helsingin Uutiset otsikoi: ”Johtiko Vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsingissä? – Poliisi vaitonainen tapahtumista.” Tuntia myöhemmin Helsingin Sanomat kirjoittaa aiheesta ensimmäisen kerran. Uutisessa kerrotaan poliisin vahvistavan, että miespuolinen uhri oli saanut viikkoa aiemmin tapahtuneessa pahoinpitelyssä iskuja pään alueelle. ”Poliisi ei ota kantaa pahoinpitelyn epäiltyihin tekijöihin tai tekotapaan, eikä siihen, liittyvätkö menehtyminen ja pahoinpitely toisiinsa”, kommentoi Helsingin poliisin rikoskomisario Pekka Seppälä tapausta lehdelle.
Myöskään Helsingin Sanomat ei kommentoi tapauksen taustoja, vaikka uhrin isältä on saatu haastattelu. Isä vahvistaa SVL:n videolla maassa makaavan miehen olevan sittemmin menehtynyt Jimi Karttunen ja kertoo uusnatsien pahoinpidelleen poikansa. Poliisi ei vahvista, joten media ei ota kantaa.
Samaan aikaan myös Ilta-Sanomat julkaisee uhrin isän haastattelun. Ilta-Sanomat otsikoi jo rohkeammin: ”Poliisi tutkii: Nuori mies pahoinpideltiin Vastarintaliikkeen tapahtumassa keskellä Helsinkiä – kuoli viikkoa myöhemmin.” Haastattelussa poliisi ei ota kantaa tapaukseen, mutta uhrin isä kertoo jälleen laajasti tapahtuneesta ja siitä, että on tehnyt kuusi päivää aiemmin rikosilmoituksen poikansa pahoinpitelystä.
Tähän mennessä poliisi ei ole tiedottanut tapauksesta mitään, vaikka raaoista pahoinpitelyistä tiedotetaan usein piankin poliisin virallisissa kanavissa.
Aavistuksen tuulen muuttuvasta suunnasta saattaa ohittaa olankohautuksella, mutta massaa keräävä tuulenpyörre on eri asia. Suomen leveysasteilla ei nähdä tornadoja lainkaan ja pienempiä pyörremyrskyjä, trombejakin, vain äärimmäisen harvoin.
Nouseva ja kiihtyvä virtaus pakottaa reagoimaan. Niin käy lopulta myös Helsingin poliisille, joka twiittaa Ylen uutisen aiheesta. Yle otsikoi viranomaisten niukalle viestinnälle uskollisena: ”Viikko sitten Helsingissä pahoinpidelty mies kuoli – yhteys Vastarintaliikkeen kokoontumiseen epäselvä.” Uutiseen haastateltu Helsingin poliisin edustaja kertoo poliisin tutkivan, mikä ryhmittymä on ollut paikalla pahoinpitelyn sattuessa. Viikko sen jälkeen, kun uusnatsit ovat itse levittäneet videota tapahtuneesta, kuusi päivää rikosilmoituksen jälkeen.
Poliisi kertoo myös tiedottavansa lisää tapauksesta seuraavana päivänä. Jo myöhään lauantaina tulee kuitenkin poliisin tiedote, joka kuuluu kokonaisuudessaan: ”Mediassa huomiota saaneeseen pahoinpitelyyn viime lauantaina Asema-aukiolla ja siihen liitettyyn kuolemantapaukseen liittyen on asian esitutkinta kesken ja siitä ei voida tiedottaa tässä vaiheessa enempää.”
Tietoyhteiskunnassa tyhjiö ei ole mahdollinen. Vapaat toimittajat, bloggaajat ja tutkijaryhmät päätyvät tekemään työn ja sammuttamaan ihmisten tiedonjanon. Kuvia vertaamalla löytyy pian lista nimiä, nimiin liittyviä aiempia rikoksia, uusnatsiryhmän historiaa ja useita kommentaattoreita. Blogosfääri räjähtää jokaisen sanoessa sanansa aiheesta.
Päätiedotusvälineet puolestaan jättävät tiedonhaun ja sen julkistuksen pitkälti muille toimijoille odottaessaan poliisin omaa tiedotusta aiheesta. Helsingin Sanomien uutisointi keskittyy toteamaan, ettei uutisoida oikein voi ennen kuin poliisilta saadaan virallinen lausunto. Kun tietoa on saatavilla muistakin lähteistä – varmistettua tietoa, silminnäkijöitä, historiaa, oikeuden dokumentteja – tuntuu jäänteeltä menneisyydestä odottaa viranomaistiedotuksen virallista versiota ennen syväluotaavaa uutisointia.
Valtakunnan odottaessa poliisi tiedottaa sunnuntaina onnistumisestaan. Mutta ei uusnatsien tapauksessa vaan saatuaan jotkut pikkuvarkaat kiinni itse teossa. Poliisin tiedotuksen aiheesta vihdoin alkaessa on kuin junaonnettomuutta katsoisi: ei voi katsoa kohti, mutta ei oikein voi katsoa poiskaan.
Poliisi tiedottaa tutkineensa, mikä ryhmittymä Asema-aukiolla oli pahoinpitelyn tapahtuessa. Pian käy ilmi, että uusnatsit ovat itse tehneet ilmoituksen tapahtumasta poliisille etukäteen. Ilmoituksen on itse asiassa tehnyt Karttusen pahoinpidellyt Jesse Eppu Torniainen, joka on poliisin vanha tuttu. Ilmoitus on kuitenkin ollut poliisien mukaan ”epäselvä”, eivätkä poliisit tämän vuoksi olleet kuulemma menneet paikalle, vaikka kyseinen uusnatsiryhmä on liitetty useisiin väkivaltaisiin iskuihin pahoinpitelyistä puukotuksiin ja kaasuiskuihin.
Uusnatsien videolta huomataan pian, että poliisipartio on itseasiassa ollut paikalla Asema-aukiolla tapahtumien aikaan, tosin hoitamassa toista tehtävää. Kritiikkiin siitä, miksei paikalla ollut partio ole puuttunut uusnatsien toimintaan, vastataan poliisista, etteivät poliisit voi tuntea kaikkia eri ryhmien käyttämiä tunnuksia.
Tiedotuksen absurdiuden huippu saavutetaan Aamulehdessä, kun tapausta tutkiva komisario Teemu Kruskopf kommentoi: ”Meikäläinen on pikku taapero ja tapahtuneen asian tutkinnanjohtaja.” Kukaan ei esitä tarkentavia kysymyksiä.
Muutamaa päivää myöhemmin poliisi twiittaa jo hyvänmielenkuvia meriharjoituksista ja liikenneturvallisuudesta. Tornadojen ennustaminen on vaikeaa, koska niiden syntyyn tarvittavia olosuhteita ei tarkoin tunneta. Tiedonmurusia sataa ympärillämme kuin pyörteestä karanneita kuivuneita lehtiä.
Jää meidän harteillemme päättää, pysähtyykö liike ja lakaistaanko lehdet pois katukuvasta vai nouseeko jälkeemme hirmumyrsky, jonka voimaa ei voi sivuuttaa. Viranomaisviestinnän näytettyä hiljenemisen mahdin jää meille entistä suurempi vastuu pitää pyörteet yllä muilla keinoin.
