Vietnamilainen Dj Lotus elää juuri nyt jossain kansainvälisen ja henkilökohtaisen katastrofin välimaastossa.
Teksti Janne Siironen Kuva Riku Vejander
Kun tapaan dj Lotus Discon eli Bong Nguyen aamupäivällä San Franciscon Market Streetillä, hän kertoo itkeneensä koko aamun. Paypal on ilmoittanut, että rahansiirto aasialaiselta tililtä yhdysvaltalaiselle on epäilyttävä, ja jäädyttänyt summan. Ärsyttävä välikohtaus ei ole maailmaa mullistava, mutta tämä on vain yksi monista jäävuoren huipuista, joihin Bong on törmännyt muutettuaan Yhdysvaltoihin kuukausi sitten.
”Välillä tämä on vain niin vitun raskasta.”
Alkuvuoden euforia onnistuneista keikoista Euroopassa – myös Helsingin Kaiku-klubilla – ja uudesta alusta Amerikassa on muuttunut angstiksi raha-asioista, työhakemuksista ja ennakkoluuloista. Täällä Bong ei ole vielä juhlittu dj, vaan vain yksi maahanmuuttaja Vietnamista.
Bong piristyy hieman esitellessään minulle San Franciscon homoaluetta Castroa, jonka katukivetyksiin on upotettu queer-historian merkkihenkilöiden muistokylttejä. Bong kertoo sujuvasti Harvey Milkin, Sylvesterin ja Frida Kahlon elämistä. Aina välillä palaamme Bongin omaan tarinaan.
Bong syntyi vuonna 1993 Vietnamin sosialistisen tasavallan suurimmassa kaupungissa Saigonissa. Hänen kouluttamattomat vanhempansa työskentelivät torilla vihannesmyyjinä, kunnes isä sai paikan autonkuljettajana. Pojan ensimmäiset musiikilliset muistot liittyvät juuri isän autostereoissa pyörineisiin Eaglesin ja Boney M:n levyihin.
Kaapelitelevision yleistymisen myötä länsimaiset listahitit tavoittivat myös vietnamilaisnuorison. Miljoonien muiden teinien tavoin 15-vuotias Bong kilahti Lady Gagaan ja inspiroitui tämän Born This Way -ideologiasta. Lady Gaga innoitti Bongin tulemaan kaapista.
Tanssiharrastuksensa kautta koulut kesken jättänyt Bong sai jalkansa oven väliin 2011 startanneeseen MTV Vietnamiin. Työharjoittelijana hän kuvasi, editoi, teki grafiikoita ja kaikkea muuta, mitä hänelle keksittiin nakittaa. Samaan aikaan hän aloitti myös levyjensoiton. Bongin mentorina toimi filippiiniläinen dj Edge Pamute, ja koulutus alkoi tylyllä käskyllä: ”Putsaa nuo vitun levarit.” Vähitellen siirryttiin biittimiksaukseen ja oman tyylin etsimiseen.
Länsimainen pop oli tullut Bongille tutuksi lähinnä MTV:n yksitoikkoisilta soittolistoilta, mutta tutustuessaan amerikkalaiseen 1970-luvun diskomusiikkiin hän tiesi tulleensa kotiin.
”Disko on täynnä rakkautta, himoa ja toivoa. On ehkä epätyypillistä, että kaltaiseni nuori kundi rakastaa sitä, mutta minusta tuntuu, että tajuan diskon tärkeimmän pointin: se ei ole vain musiikkia rakkaudesta ja kiimasta, vaan myös intohimoa paremman maailman puolesta.”
Keikkailtuaan menestyksekkäästi kotimaassaan, Thaimaassa, Singaporessa ja Kiinassa, Bong sai kutsun esikuviltaan, Lontoon dj-poppoolta Horse Meat Discolta tulla soittamaan Lontooseen.
Muutamassa vuodessa Lotus Disco on tehnyt kansainvälisiä dj-keikkoja, hankkinut levytyssopimuksen ISM Recordsin kanssa ja luonut kontakteja Ralph Teen kaltaisiin pitkän linjan klubikettuihin Britanniassa.
”Unelmoin nuorempana, että soittaisin joku päivä diskoa Lontoossa, ja se toteutui. Vuosien suunnittelun ja valmistelun jälkeen olen vihdoin tässä pisteessä.”
Mutta Bong on vasta 23-vuotias, kaikki on vielä alussa. Tällä tasolla dj-ura on juuri niin vahva kuin pari kolme viimeistä keikkaa. Perhe painostaa edelleen ”järkevään ammattiin”. Isoäiti mäkättää ja vertailee serkkutyttöön, joka on valinnut perinteisemmän koulutuksen ja uran rahoitusalalla Yhdysvalloissa. Perhe on suostutellut Bongia jopa manikyristiksi. ”Kuvittele!” nauraa Bong epäuskoisena.
Uusi alku San Franciscossa on osoittautunut ennakoitua tahmeammaksi. Itseoppinut mutta monipuolinen mediatyöläinen herättää kummastusta kaupungissa, jossa vietnamilaiset lähinnä tarjoilevat kevätrullia. Rasismista Bong ei kuitenkaan halua puhua. Juuri nyt hänellä on tarpeeksi huolia omasta takaa.
”Yritän elää elämääni ajan laatikossa, in the box of time, ilman pääsyä tulevaan tai menneeseen, juuri nykyhetkessä”, sanoo Bong selatessamme vinyylejä hänen uudessa suosikki-levykaupassaan, Haight Streetillä sijaitsevassa Vinyl Dreamsissa.
Uteluihini Bongin perheen reaktioista tämän homouteen Bong suhtautuu melko välinpitämättömästi.
”Tiedäthän, että Saigonissa on iso ladyboy-kulttuuri, homous ei ole siellä big deal.”
Silti yksi surunaihe muiden joukossa tuntuu olevan sekava rakkauselämä. Niin kuin kenellä tahansa 23-vuotiaalla.
Erotessamme Bong vaikuttaa jo hyväntuulisemmalta.
”Loppujen lopuksi kuolisin tylsyyteen, jos olisin valinnut normaalin elämän.”
Seuraavan iltana Bong lähettää minulle kirjoittamansa esseen History Of Love. Kyseessä on hänen henkilökohtainen manifestinsa diskomusiikista, levyjen soittamisesta ja elämästä. Rivien välistä on helppo lukea, että ”rakkauden historia” on Bongin oma tarina. Musiikki ja levyjen soittaminen on Bongin näyteikkuna maailmalle, näyttämö, jossa hän esittää tarinansa valitsemiensa levyjen kautta.
”Intohimo on Iso lihava narttu, Big Fat Fart Bitch. Se on ahne, itsekäs, määräilevä, ja sinusta tulee orja palvellessasi sitä. Ja sinä pidät siitä. Se on kuin huumetta, fyysisestikin, ja aiheuttaa riippuvuutta. Mutta tämä huume ei vahingoita sinua.”
