Yhteiskunta

Unkarin kuningas jatkaa

Lukuaika: 4 minuuttia

Unkarin kuningas jatkaa

Teksti Frans Vuori

Ovela uusi vaalilaki toi oikeistopopulistiselle hallituspuolue Fideszille jopa kaksi kolmasosaa parlamenttipaikoista 44 prosentin äänimäärällä. Opposition kannattajat seurasivat tuloksia kyynisen masentuneina.

”Viktor, Viktor, Viktor”, ihmismassa huutaa hurmoksessa oikeistopopulistisen Fidesz-puolueen vaalivalvojaisissa Budapestin keskustassa. Vaalilähetystä köyhän VIII. kaupunginosan eriparihuonekaluilla sisustettuun vaihtoehtobaariin Gólyaan sunnuntai-illaksi seuraamaan kerääntynyt väki tuhahtaa.

Pääministeri Viktor Orbánin puolue, Unkaria kahden kolmasosan enemmistöllä viimeiset neljä vuotta hallinnut oikeistopopulistinen Fidesz voitti odotetusti sunnuntaina 6. huhtikuuta järjestetyt parlamenttivaalit yhdessä kristillisten liittolaistensa kanssa.

On kuitenkin vielä epäselvää, onnistuuko Fidesz saavuttamaan tavoitteensa ja saamaan jälleen kahden kolmasosan jymyenemmistön parlamenttiin. Kahdella kolmasosalla puolue voi muuttaa perustuslakia aina halutessaan, mitä se teki viimeisen neljän vuoden aikana toistuvasti. Puolue on myös säätänyt lukuisia lakeja, joiden muuttamiseksi vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö.

ETYJ:in kansainvälisen vaalitarkkailijaryhmän johtaja Adão Silva totesi järjestön maanantaina julkaisemassa tiedotteessa, että vaikka vaalit olivat avoimesti ja tehokkaasti järjestetyt, hallituspuoluella oli niissä aiheeton etulyöntiasema.

Orbán kommentoi ETYJ:in viestiä maanantaisessa tiedotustilaisuudessaan sanomalla, että äänestäjät kertoivat mielipiteensä kritiikistä sunnuntaina, eikä hän aio perehtyä asiaan.

Euroopan parlamentti, Euroopan neuvosto sekä useat YK-elimet ovat viime vuosina kritisoineet voimakkaasti Fideszin toimia poliittisen vallan kahmimisessa, median itsenäisyyden rajoittamisessa, perustulakituomioistuimen päätösten mitätöinnissä, työ- ja sosiaalisten oikeuksien kaventamisessa sekä esimerkiksi kodittomuuden kriminalisoinnissa. Euroopan neuvoston Venetsian komissio totesi kesäkuussa 2013 Unkarin perustuslakimuutosten vaarantavan demokratian ja oikeusvaltion toiminnan Unkarissa.

Lopullinen vaalitulos selviää todennäköisesti vasta parin päivän päästä, koska Budapestin XVII. kaupunginosassa ero keskustavasemmistolaisen opposition edustajan ja hallituksen ehdokkaan välillä on niin pieni, että äänet laskettaneen uudestaan.

Maanantaiaamuna, kun äänistä oli laskettu 98,7 prosenttia, Fideszin ehdokas johti 22 äänellä. Unkarilaisessa järjestelmässä osa parlamenttipaikoista määräytyy niin, että kustakin vaalialueesta kansanedustajaksi päätyy ainoastaan yksi, eniten ääniä saanut ehdokas. Jos Fideszin ehdokas päihittää vastustajansa, hallituksen kaksi kolmasosaa on kansassa.

Jopa 66 prosenttia parlamentista kontrolliinsa saava Fidesz sai kuitenkin vain 44,4 prosenttia annetuista äänistä. Maanantaiaamupäivän tietojen mukaan hieman yli 2,1 miljoonaa unkarilaista oli äänestänyt Fidesziä, mikä on vähemmän kuin koskaan vuoden 1998 jälkeen. Hämmentävästi Fidesz sai nykyistä enemmän ääniä myös vuosina 2002 ja 2006, jolloin se hävisi vaalit sosialistipuolue Mszp:lle.

Mistä oikein on kyse?

Yksi selitys on Fideszin mieleisekseen tuunaamaa vaalilainsäädäntö. Fidesz on tehnyt lakeihin lukuisia pieniä teknisiä muutoksia, joita harva äänestäjä ymmärtää. Unkarin juridiseen järjestelmään erikoistunut Princetonin yliopiston tutkija Kim Lane Scheppele analysoi muutoksia taloustieteilijä Paul Krugmanin blogissa The New York Timesissa peräti viiden äärimmäisen pitkän artikkelin verran maaliskuussa 2014.

Yhteisvaikutukseltaan dramaattisia teknisiä muutoksia ovat kaksikierroksisen vaalijärjestelmän muuttaminen yksikierroksiseksi, Fidesziä hyödyttävä etnisten vähemmistöjen erityisvaalilista sekä äänestysalueiden jakaminen uusiksi niin, että perinteisesti vasemmistoa äänestäneet alueet on hajotettu, tai ne ovat merkittävästi oikeistoa kannattavia alueita suurempia.

Fideszin voittoa vahvisti myös Unkarin kansalaisuuden ja äänioikeuden myöntäminen yli 500 000:lle naapurimaiden unkarilaisvähemmistöihin kuuluvalle ihmiselle. Vaaleissa äänesti lopulta lähes 90 000 ulkounkarilaista, joista maanantaiaamun tulosten mukaan yli 95 prosenttia antoi äänensä Fideszille.

Vaalitavan luomasta epäsuhdasta huolimatta sitä ei voi kiistää, että Fidesz on ehdottomasti Unkarin suosituin puolue, eikä sen voitto ollut yllätys kenellekään.

”Kuka meitä muka uhkaa”, pääministeri Viktor Orbán vitsaili hallitusta kannattavan Echo-tv:n pitkässä haastattelussa kymmenen päivää ennen vaaleja, ja etsi katseellaan huvittuneesti vastustajia selkänsä takaa. Vanhempi miestoimittaja nyökkäili innostuneesti esiintyneen pääministerin puheille, ja keskeytti hänet vain kehuakseen hallituksen aikaansaannoksia.

Toisiksi suurimman äänimäärän saavuttanut keskustavasemmistolaisten oppositiopuolueiden yhteenliittymä Hallituksenvaihtajat sai äänistä vain lähes 26 prosenttia.

”Täällä valmistellaan näitä hautajaisia”, iäkäs hattupäinen mies totesi seuralaiselleen sunnuntai-iltana Budapestin keskustassa sijaitsevalla Madách-aukiolla, jossa aloiteltiin oppositiopuolueiden yhteislistaan osallistuneen, bisnesmies ja ex-pääministeri Gordon Bajnain johtaman Yhdessä 2014 -puolueen vaalivalvojaisia.

Valvojaiset olivat jäädä pitämättä: puolueen hyvissä ajoin poliisille ilmoittamasta tapahtumasta huolimatta paikka oli vaaleja edeltävänä päivänä aidattu ja sinne oli tuotu kyltti, joka kielsi pysäköinnin alueella lauantai-illasta maanantaiaamuun. Puolueen aktiivit purkivat aidat sunnuntaina, eikä rakennustyöntekijöitä näkynyt. Aluetta hallinnoi Fideszin johtama paikallishallitus, joka kertoi, että alueella piti tehdä rakennustöitä.

Alkuillan auringossa paikalle saapuneet puolueen hyvin pukeutuneet nuoret kannattajat joivat olutta muovituopeista vielä hymyssä suin, mutta viisi tuntia myöhemmin Bajnai myönsi puolueen kärsineen tappion, ja myös kannattajien joukossa hiljainen hautajaistunnelma oli ottanut vallan.

Uuden vaalilain tekniset yksityiskohdat ajoivat osaltaan keskenään riitelevät oppositiopuolueet yhteislistaan – muuten ne olisivat arvioiden mukaan menestyneet merkittävästi nykyistäkin huonommin. Toisaalta moni koki yhteislistan itselleen vieraaksi, koska siinä kamppaili rinnakkain riitaisia puolueita, joista osa oli syntynyt toistensa vaihtoehdoiksi.

Sekavuudesta ja erimielisyydestä ymmärtää jo paljon, kun listaa yhteislistan puolueet. Yhteenliittymän suurin puolue oli entinen valtapuolue sosialistit (MSZP), jonka rinnalla kampanjoi sosialisteista eronneen entisen pääministeri Ferenc Gyurcsányin DK-puolue, hajonneen vanhan liberaalipuolueen tilalle syntynyt uusi liberaalipuolue, vihreästä LMP-puolueesta eronnut PM-puolue sekä Unkarin medialain vastaisen Facebook-ryhmän synnyttämän liikkeen ja kahden muun kansalaisliikkeen yhteispuolue Yhdessä 2014.

”En koskaan ajatellut, että päädyn äänestämään sosialisteja. Olen aina ennen äänestänyt jonkun puolesta, nyt äänestin vain Fidesziä vastaan”, yhteislistalle äänensä antanut hattupäinen nelikymppinen mies kommentoi Gólya-baarissa sunnuntai-iltana.

Tutkija Kim Lane Scheppele piti ylipäänsä poliittisena ihmeenä sitä, että neljä keskenään riitelevää oppositiopuoluetta onnistui tammikuun puolivälissä sopimaan yhteisestä vaalilistasta. Yhteislista ehti vaihtaa nimeään useita kertoja kevään aikana. Puolueet pitivät sunnuntaina omat vaalivalvojaisensa eri puolilla pääkaupunkia, mutta puheenjohtajat kerääntyivät keskiyön aikaan yhteiseen surukuvaan sosialistien puoluetoimistolle.

”Antakaa meidän nukkua pari päivää”, väsyneen oloinen ex-pääministeri Ferenc Gyurcsány totesi häntä piirittäville toimittajille saapuessaan loppuillan yhteistapahtumaan.

Kolmanneksi eniten ääniä, 20 prosenttia, sai äärioikeistolainen Jobbik-puolue, joka kasvatti suosiotaan viime vaaleista. Puolueen puheenjohtaja, oikeuden vuonna 2009 kieltämän paramilitaarisen äärioikeistolaisen Unkarin kaartin perustaja Gábor Vona totesi olevansa pettynyt tulokseen. Puolueen oli arvioitu jopa nousevan maan toiseksi suurimmaksi.

Äärioikeisto saattaa kuitenkin olla parlamentin toiseksi suurin ryhmä, koska keskustavasemmiston yhteislistan puolueet haluavat todennäköisesti muodostaa omat, erilliset parlamenttiryhmänsä.

Ajatuspaja Political Capitalin vaaliasiantuntija Róbert László arvioi, että äärioikeiston suosion kasvu johtuu osittain puolueen omaksumasta pehmeämmästä imagosta. Budapestissa jaetuissa puolueen mainoslehdissä nuori oopperalaulajatar tunnustautuu puolueen kannattajaksi, ja morsiamensa kanssa halailukuvassa hymyilevä puolueen kansanedustaja kannustaa nuoria miehiä kihlaamaan mielitiettynsä, koska avioliitto on naisille tärkeää. László painotti, että herkästä pr-kampanjasta huolimatta puolueen äärimmäisen romanivastainen ja antisemitistinen linja ei ole muuttunut.

Neljäs parlamenttiin yltänyt puolue oli vihreä ja vasemmalle kallellaan oleva LMP, joka ylitti juuri ja juuri parlamenttiin pääsyyn tarvittavan viiden prosentin äänikynnyksen. LMP, koko nimeltään Lehet Más a Politika eli Politiikka voi olla muuta, pääsi parlamenttiin ensi kertaa viime vaaleissa, mutta hajosi kahtia ja menetti suuren osan kansanedustajistaan.

”Ainoa syy äänestää LMP:tä on se, että he eivät ole saaneet aikaan mitään huonoa. Eivät he ole kyllä saaneet aikaan mitään hyvääkään”, totesi nelikymppinen budapestiläinen sosiaalityöntekijä sunnuntai-iltana. Miehen puoliso kertoi antaneensa äänensä vihreille.

Maanantaina puoleen päivään mennessä lähes 38 000 ihmistä oli tykännyt pääministeri Viktor Orbánin Facebook-sivuilleen sunnuntaiyönä postaamastaan voittoselfiestä, jossa hän poseeraa tytärtensä kanssa.

Sunnuntaiaamuna Orbánia äänestyspaikalle kuvaamaan lähetetty Unkarin uutistoimiston MTI:n kuvaaja sai viime hetkessä päätoimittajalta puhelun, jossa häntä kiellettiin kuvaamasta pääministeriä vaalipaikalla. HVG-lehden mukaan tällaista ei ole ennen tapahtunut Unkarin tietotoimiston historiassa. Pääministeri halusi ilmeisesti varmistaa näyttävänsä kuvassa mahdollisimman hyvältä. Äänestyshetkestä levitettiin lopulta hallitusta kannattavan Magyar Nemzet -lehden valokuvaa.

Orbán jatkaa vielä ainakin neljä vuotta Unkarin kuninkaana.

Kirjoittaja seurasi vaaleja Budapestissa. Kirjoittajan nimi on muutettu.

  • 7.4.2014