Thaimaan etsityin ihminen

Teksti Kati Pietarinen

Junya Yimprasert tunnetaan Suomessa marjanpoimijoiden puolestapuhujana. Kesäkuussa Thaimaan sotilasjuntta etsintäkuulutti hänet.

Aurinko on juuri laskenut metsän laidalla sijaitsevan vaalean omakotitalon ikkunoiden ulkopuolella. Täsmälliset veitseniskut pilkkovat bataatin, lähimetsän kantarellit ja kesäkurpitsan. Tofu on kuutioitu omaan astiaan. Morttelissa valmistuu tuore, vihreä currytahna. Yksi kerrallaan ainekset kumotaan wokkipannuun.

Määrätietoisin elein keittiössä toimiva nainen on pukeutunut sinisävyisiin puuvillavaatteisiin ja vetäissyt tummat hiuksensa nopealle poninhännälle. Hän kertoo hullaantuneensa taikinajuureen ja harmittelee, ettei huoneen nurkassa seisova jykevä puu-uuni toimi.

”Minkä Pohjoismaan leipä on teidän mielestänne parasta?” hän kyselee ja kertoo omaksi suosikikseen tanskalaisen.

On vaikea käsittää, että 48-vuotias Junya Yimprasert on Thaimaan etsityin ihminen. Hänen kuvansa on ensimmäisenä etsintäkuulutettujen julisteessa, jonka maassa toukokuussa vallan kaapannut sotilasjuntta on kesällä levittänyt kaikille suomalaisen keskiluokan suosikkilomamaan poliisiasemille.

Lek tarkoittaa thain kielellä pientä. Se on sekä pienikokoisen Junya Yimprasertin että Thaimaan kuninkaan Bhumibol Adulyadejn eli Rama IX:n, perheensä nuorimmaisen, lempinimi. Thaimaata vuosisatoja hallinneeseen Chakri-dynastiaan kuuluva lähes yhdeksänkymppinen Rama IX on maailman pitkäaikaisin hallitsija: hän on istunut valtaistuimella 68 vuotta.

Kuningas-Lek on myös maailman rikkain kuninkaallinen. Forbes arvioi vuonna 2011 hänen netto-omaisuutensa olevan noin 23 miljardia euroa – summa vastaa lähes 8:aa prosenttia 70 miljoonan asukkaan Thaimaan bruttokansantuotteesta.

Junya Yimprasert puolestaan syntyi vuonna 1966 riisinviljelijäperheeseen pieneen kylään, joka sijaitsee sadan kilometrin päässä pääkaupunki Bangkokista.

Kylässä ei ollut sähköä, mutta kodin seinällä ylimpänä riippui kuningasperheen kuva. Kun sähköt lopulta saatiin, äiti ja isoäiti kävivät joka ilta naapurissa katsomassa kuningasperheen tekemisistä kertovat uutiset.

”Olin onnekas, koska olin perheeni seitsemäs lapsi. Vanhemmat sisareni työskentelivät sairaalassa siivoojina ja maksoivat minun ja nuoremman sisareni koulutuksen. Olen koko elämäni kokenut olevani velkaa. Siskoni uhrasivat oman elämänsä kouluttaakseen minut”, Yimprasert kertoo.

Siskojensa työn ansiosta Yimprasert pystyi käymään lukion. Hän sai erinomaisesti suoritetuista opinnoista kuninkaallisen palkinnon, jonka ojensi itse Thaimaan prinsessa. Parikymppisenä Yimprasert pääsi sukunsa ja kotikylänsä ensimmäisenä Bangkokiin maineikkaaseen Silpakornin yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntatieteitä ja kehitystä.

Yliopisto avasi Yimprasertin silmät. Osa tytöistä tuli luennoille omalla autolla, kun hänen kotikylässään yhdelläkään perheellä ei ollut varaa autoon. Yliopisto oli vahvasti valtion tukema, mutta Yimprasertin mukaan vain alle viisi prosenttia opiskelijoista tuli maanviljelijäperheistä.

”Aloin ymmärtää, miten epätasa-arvoinen Thaimaa on. Koin olevani velkaa sen, että taistelen epätasa-arvon vähentämiseksi.”

Opiskelija-aktivistit kiersivät maaseudulla rakentamassa kouluja ja kirjastoja kyliin. Yliopistolla opettajat valoivat uskoa vaikuttamiseen: Yimprasertiin teki vaikutuksen professori, joka neuvoi, että puolet siitä mitä saa pitää antaa takaisin yhteiskunnalle.

Samalla Yimprasert alkoi kyseenalaistaa naisten asemaa, uskonnon käyttöä kuninkaan palvelemiseen ja thaimaalaisia perinteitä.

”Kävin lähes kaikilla Thaimaan paikkakunnista ja tutustuin omaa taustaani syvempään köyhyyteen. Opiskelukaverit pitivät minua outona, koska en ollut koskaan luennolla, vaan aina jossain kiertämässä maata. Silti menestyin tenteissä.”

Valmistumisensa jälkeen 90-luvun alussa Yimprasert vietti seitsemän kuukautta tutkimusavustajana maan eteläosassa Koh Samuin saarella. Tutkimuksen aihe oli kasvavan turismin vaikutus paikallisväestöön.

”Olin sitä ennen ollut todella naiivi. Tunsin maaseudun köyhyyden, mutta Koh Samuissa näin kuinka saaren kalastajat oli häädetty pois kylistään isojen investoijien tieltä. Kiersin yökerhoissa tapaamassa seksityöntekijöitä, näin parittajia ja lavalla bikineissä toisiaan hakkaavia naisia. Ymmärsin, miten suuria thaimaalaisten naisten uhraukset ovat.”

Koh Samuin kaduilla länsimaiset miehet huutelivat, että he saavat kenet tahansa thainaisen rahalla. Ette saa, Yimprasert huusi takaisin.

”Kun kertoo ulkomailla olevansa Thaimaasta, on kuin otsaan olisi tatuoitu sana huora. Olen elänyt niiden kommenttien kanssa koko elämäni.”

Vihaisimmaksi Yimprasertin tekee se, että patriarkaalisessa Thaimaassa moni nainen raataa koko elämänsä elättääkseen vanhempansa tai sukulaisensa, koska sosiaaliturva on vähäistä. Vuoteen 2000 asti maassa ei ollut universaalia julkista terveydenhoitoa.

Sama pakko ajaa niin ulkomaiden rakennustyömaille, tehtaisiin ja marjametsiin päätyviä kuin seksityötä tekeviä naisiakin.

”Thaimaa elää naisten ruumiista.”

Yimprasert julkaisi aiheesta keväällä puolifiktiivisen kirjan. Nyt kirja on kielletty.

Valmistumisensa jälkeen Yimprasert työskenteli Hong Kongissa Asian Migrant Center -järjestössä, jossa hän auttoi hyväksikäytettyjä thaimaalaisia siirtotyöläisiä rikosilmoitusten sekä oleskelulupahakemusten teossa.

Vuonna 2000 hän perusti ystäviensä kanssa Thaimaassa Thai Labour Campaign -järjestön, joka pyrki saamaan huomiota vaate-, koru- ja leluteollisuuden työntekijöiden oloihin. Järjestön kampanjayhteistyö ulottui Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja eri puolille Aasiaa.

”Pyrimme saamaan isoja brändejä, kuten Nikea, Reebokia ja GAPia tunnustamaan tehtaiden ongelmat. Saimme joitakin voittoja, mutta työ oli loputonta: yksittäisiä asioita korjattiin, mutta rakenteet eivät muuttuneet.”

Yimprasertin perustama Thaimaan siirtotyöläisten ammattiliitto taistelee sekä thaimaassa olevien ulkomaisten työntekijöiden että ulkomaille lähtevien thaimaalaisten oikeuksien puolesta.

”Olen matkustanut 40–50 maassa puhumassa thaimaalaisten työntekijöiden tilanteesta. Olen tavannut kansalaisjärjestöväkeä, ammattiliittoja ja naisverkostoja. Harva on nähnyt niin paljon. Se velvoittaa toimimaan.”

Neljä vuotta sitten Yimprasertin maailma murtui.

Vuonna 2006 sotilasjuntta oli kaapannut vallan maata johtaneelta pääministeriltä Thaksin Shinawatralta. Keväällä 2010 kymmenet tuhannet entisen pääministerin punapaitaiset tukijat vyöryivät Bangkokin kaduille vaatimaan maahan ennenaikaisia vaaleja.

Satakunta ihmistä kuoli, kun Thaimaan kuninkaallinen armeija murskasi mielenosoitukset. Yimprasertin mukaan noin 3000 Shinawatran punapaitaista tukijaa pidätettiin protestien aikana ja niiden jälkeen. Heistä satakunta on edelleen vangittuna.

”Silloin tajusin, etten voi jatkaa entisellä tiellä. Minun oli puhuttava thaimaalaisesta politiikasta ja armeijan sekä kuningasperheen roolista.”

Pian Bangkokin tapahtumien jälkeen Yimprasert kirjoitti pitkän, omaelämäkerrallisen Miksi en rakasta kuningasta -tekstin, joka julkaistiin netissä englanniksi ja thaiksi.

Siinä Yimprasert kertoo, kuinka hänen ihailunsa on elämän varrella muuttunut pettymykseksi kuninkaaseen, joka on hyväksynyt uransa aikana kaksitoista sotilasvallankaappausta.

Ranskankielisellä käsitteellä lèse majesté tarkoitetaan lakeja, jotka kieltävät hallitsijan loukkaamisen. Thaimaan laki kuuluu maailman tiukimpiin.

Korkeimman oikeuden viimevuotisen tulkinnan mukaan arvostelukielto koskee sekä kuolleita että eläviä kuninkaita. Se ulottuu kaikkiin kuningasperheen projekteihin, tapoihin, elämäntapoihin, omaisuuteen ja varainkäyttöön. Kuka tahansa voi tehdä rikosilmoituksen kuninkaan kunnian loukkaamisesta, ja poliittiset viholliset käyttävät lakia toisiaan vastaan.

Arvostelukielto sitoo myös kaikkia Thaimaassa toimivia ulkomaalaisia. Sillä on merkitystä, koska miljoonakaupunki Bangkok on Mekongin alueen keskus, jossa toimii lukuisia järjestöjä ja yrityksiä, myös suomalaisia ja suomalaisten tukemia. Yimprasertilla on tästä ehdoton mielipide.

”Kansainvälisten järjestöjen ei pitäisi toimia Thaimaassa. Muutosta tuovaa työtä ei voi tehdä, jos hyväksyy sananvapauden, kokoontumisvapauden ja järjestäytymisvapauden rajoittamisen. Järjestöt, jotka toteuttavat Thaimaassa hankkeita mutta välttävät ottamasta kantaa politiikkaan, tuhlaavat energiaansa. Tuomitsen sellaisen toiminnan”, hän painottaa.

”Olen yrittänyt puhua tästä Suomessa. Minulle vastataan, että parempi toimia kuin olla toimimatta. En ole samaa mieltä. Toiminta legitimoi Thaimaan diktatuuria ja syö järjestöjen omaa uskottavuutta.”

Yimprasertin mukaan kuninkaan arvostelukielto tukkii myös toimittajien suut.

”Lèse majesté -laki saa Thaimaan-kirjeenvaihtajat pysymään hiljaa, jos he haluavat jäädä maahan. Useilla on thaimaalainen puoliso, ja heidän on oltava varovaisia myös perheen vuoksi.”

Kritiikki kuningasperhettä kohtaan onkin ollut vähäistä. Huhtikuussa 2010 australialainen ABC-kanava näytti toimittaja Eric Campbellin reportaasin, joka käsitteli kriittisesti Thaimaan kuningasperhettä. Ohjelmasta syntyi kohu sekä Thaimaassa että Australiassa.

”Tällaisen jutun voi tehdä vain ihminen, joka ei työskentele tai elä Thaimaassa. Valitettava puoli on se, etten voi koskaan palata maahan”, Campbell kommentoi australialaismedialle.

Tuomiot kuninkaan arvostelusta ovat rankkoja: vähintään kolme ja enintään viisitoista vuotta vankeutta. Tuomioita on viime vuosina annettu herkästi. Pelkästään kuluneen kesän aikana uusia syytteitä on nostettu ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan 14 tapauksessa.

Kesäkuussa 2008 poliisi pidätti parikymppisen Rachapin Chancharoenin, joka ei ollut noussut elokuvateatterissa seisomaan varsinaista elokuvaa ennen näytettävän, kuningasperhettä ylistävän kansallishymni-videon aikaan.

Darunee Charnchoensilpakul on istunut jo kuusi vuotta viidentoista vuoden tuomiostaan. Hänet tuomittiin lèse majestén perusteella poliittisesta kampanjapuheesta, jossa hän ei maininnut kuningasperhettä suoraan, mutta kritisoi johtavaa luokkaa.

Tammikuussa 2013 päätoimittaja Somyot Prueksakasemsuk tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan hänen lehdessään julkaistusta kahdesta artikkelista, joissa kuninkaaseen viitattiin vain vertauskuvallisesti.

Yllä mainittuihin tapauksiin verrattuna Yimprasertin netissä julkaisema teksti ei jätä mitään tulkinnan varaan.

Tekstin lopussa on vaatimuslista: lèse majesté -laki on kumottava, kansalaisilla on oltava oikeus keskustella kuningasperheen varallisuudesta ja palatsin budjetin kasvusta 20-kertaiseksi. Kuningasperheen hankkeiden on oltava läpinäkyviä. Kuningasperhettä vartioivaa 60 000 sotilaan joukkoa ei tarvita, jos kansa todella rakastaa kuningastaan.

Vaikka Yimprasert ei puhu itse monarkiaa vastaan tai vaadi tasavaltaan siirtymistä, tekstin julkaisemisen jälkeen hänellä ei ollut palaamista kotiin.

”En ole vuoden 2010 jälkeen käynyt Thaimaassa tai Aasiassa lainkaan.”

Yimprasert pukee ulkoiluvaatteet, punaiset kumisaappaat ja ison pipon hirvikärpäsiä vastaan. Kirkkaanpunaiset puolukat näkee jo metsän laidan hiekkatieltä, sitten vähitellen alkaa huomata, että mustikoitakin on joka puolella. Yimprasert kauhaisee marjapoimurilla tottuneesti.

”Minulle on tärkeää omavaraisuus. Se, että tuottaa itse oman ruokansa.”

Juuri marjat toivat Yimprasertin Suomeen vuonna 2009. Hän on haastatellut satoja kotiin palanneita poimijoita Isanin alueella Kaakkois-Thaimaan maaseudulla ja vieraillut yli kymmenellä marjanpoimijoiden leirillä Suomessa.

Yimprasertin mukaan Suomi käyttää hyväkseen Thaimaan poliittista kaaosta lypsääkseen köyhiä riisinviljelijöitä. Thaimaassa ihmiskauppakartellien edustajat houkuttelevat poimijoita matkaan, hän sanoo. Hän ei arastele puhua orjakaupasta.

”Poimijoille tulee maksettavaksi 4000 euron kulut lentomatkoista Suomeen, majoituksesta, heille vuokratuista autoista ja bensasta. Jottei jää tappiolle kesän töistä, on poimittava selvästi yli neljä tonnia marjoja, päivässä noin 60 kiloa.”

Yimprasertin mukaan vain kymmenesosalle poimijoista jää kesän töistä mitään käteen. Kolmasosa, tuhat ihmistä vuodessa, jää tappiolle, kun otetaan huomioon kaikki poimintamatkan kulut, hän arvioi. Hän näkee, että taustalla on äärimmäisen kolonialistinen kuva työvoimasta: poimijoita ei kohdella ihmisinä vaan marjanpoimintakoneina.

”Itse sain poimittua 5–6 kiloa mustikkaa, ja se oli rankkaa hommaa. Ei kukaan suomalainen poimi neljää tonnia marjoja kesässä. Ei sellainen ole inhimillistä.”

Marjayrittäjät väittävät, että ilman ulkomaisia poimijoita marjat mätänevät metsiin. Mädäntyköön sitten – yrittäjien tukeminen ei Yimprasertin mukaan voi olla peruste poimijoiden oikeuksien polkemiselle.

”Kampanjoimme Thaimaassa siitä, että siirtotyöläisille pitää taata samat oikeudet kuin paikallisille, ja onnistuimme saamaan lain läpi. Kyllä nämä asiat Suomessa tiedetään!”

Suomessa työntekijöitä koskee taustasta riippumatta samat lait. Kyse on siitä, ettei marjanpoimijoita pidetä työntekijöinä. He ovat juridisesti harmaalla alueella.

Yimprasertin mukaan poimijat ovat päivänselvästi heidät kutsuvien yritysten työntekijöitä: sanat työntekijä ja työnantaja toistuvat kaikissa virallisissa papereissa, jotka poimijat Thaimaan puolella ennen lähtöään allekirjoittavat.

Marjayritysten käyttämät thaimaalaiset välittäjät opastavat poimijoita ja ohjaavat työtä. Poimijoille ei myöskään makseta suoraan marjoista, vaan koordinaattori pitää kirjaa tienesteistä.

Yimprasertin mukaan poimijoille pitää siis maksaa tuntipalkat, lomapäivät ja ylityökorvaukset, ja heillä on oltava oikeus työterveyshoitoon ja järjestäytymiseen. Samoilla linjoilla oli työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön asettama selvitysmies Markus Wallin, joka suositteli poimijoiden työsuhteistamista kevättalvella 2014 julkaistussa raportissaan.

Marjayrittäjät ovat sanoneet julkisuudessa, että jos poimijat työsuhteistetaan, suomalaiset työttömät jonottavat heille töihin. Yimprasert ei pidä sitä huonona vaihtoehtona.

”Poimijoiden tuominen toiselta puolelta maailmaa ei ole taloudellisesti järkevää. Siitä jää myös raskas ekologinen jälki.”

Tämän vuoden toukokuussa Thaimaassa tapahtui jälleen sotilasvallankaappaus. Vuonna 2011 valtavalla vaalivoitolla maan johtoon noussut pääministeri Yingluck Shinawatra, Thaksinin sisko, oli siirretty syrjään jo kuun alussa.

Heti vallankaappauksen jälkeen sotilasjuntta julisti ulkonaliikkumiskiellon. Yli viiden hengen kokoontumiset kiellettiin. Heinäkuuhun mennessä yli 300 ihmistä oli pidätetty, Human Rights Watch kertoo. Juntta pani toimeen laajan sensuurin, joka käytännössä kieltää sen toiminnan kritisoimisen mediassa.

Neljä päivää vallankaappauksen jälkeen Yimprasertin passi peruttiin, ja kesäkuun lopulla hänet etsintäkuulutettiin.

Yimprasertin ystävät välittivät tälle valokuvan julisteesta, jossa on kuvat noin 60:stä Thaimaan etsityimmästä ihmisestä, ensimmäisenä Yimprasert. Valokuva oli otettu hänen henkilöpaperihakemuksestaan.

Aikaisemmin tänä vuonna Yimprasertille oli tarjottu työtä kamputsealaisen naisjärjestön johtajana, ja hän oli harkinnut paluuta Aasiaan.

Suunnitelmat muuttuivat, ja Yimprasert päätti hakea turvapaikkaa Suomesta. Se myös myönnettiin. Edelliset kolme vuotta hän oli asunut Suomessa ystäviensä luona väliaikaisilla oleskeluluvilla.

”En halunnut hakea turvapaikkaa, koska koin, että minun olisi pitänyt tehdä jotain maksaakseni saamani sosiaaliturva takaisin yhteiskunnalle. Ajatus tuntui raskaalta. Elin mieluummin kitsaasti pienillä kirjoituspalkkioilla.”

Yimprasert sanoo pelkäävänsä, että häntä pidetään täällä pelkkänä riidankylväjänä, koska hän nostaa esille marjanpoimijoiden kohteluun liittyvät ongelmat.

”En kuitenkaan voi vaieta siksi, että olen Suomelle kiitollisuudenvelassa.”

Nyt Yimprasert käy suomen kielen kurssia muiden ulkomaalaisten kanssa, mutta hänen ajatuksensa ovat muualla. Vaikka paluu Aasiaan peruuntui, ihmisoikeusaktivisti kokee, että suurin työsarka odottaa häntä siellä.

”Thaimaa tarvitsee minua, Aasia tarvitsee minua. Suomessa voin poimia mustikoita tai pestä vessoja. Ei Suomi minua tarvitse.”

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2019
Vocapeople