Artikkeli on aiemmin julkaistu Voimassa 6/2013.

Alle sadan kilometrin päässä Berliinistä sijaitsee Fürstenberg – sievä, alle kymmenentuhannen asukkaan kaupunki, jonka keskellä on kirkko. Kaupungin läpi virtaa joki.

Joki johtaa järveen. Siihen laskettiin läheisellä keskitysleirillä vuosien 1939 ja 1945 välillä tuhottujen ihmisten tuhkat.

Fürstenbergin rautatieasemalta käveli kaupungin läpi tuona aikana yli satatuhatta vankia Ravensbrückin keskitysleirille. Silti kaupungissa elettiin myös toisen maailmansodan aikaan näennäisen normaalia elämää. Keskitysleirin työntekijät asuivat vain kivenheiton päässä muista kaupungin asukkaista. Työntekijät järjestivät juhlia keskenään, ja heidän lapsensa kävivät koulua muiden lasten tavoin.

Leirin toiminta pysäytettiin vasta kun neuvostojoukot saapuivat paikalle huhtikuussa 1945.

Natsi-Saksan keskitysleireistä vastaavan SS-johtajan Heinrich Himmlerin vastuulla ollut Ravensbrück oli siitä harvinainen keskitysleiri, että sinne vangittiin lähinnä naisia. Ainoa toinen naisten vankileiri oli niin ikään Itä-Saksassa sijainnut Lichtenburg, joka suljettiin keväällä 1939.

”Naisten todellisuus keskitysleireillä oli joissain asioissa eri kuin miesten. Naisten piti esimerkiksi työskennellä prostituoituina muun muassa Auschwitzissa, Mauthausenissa ja Buchenwaldissa. Nämä naiset tuotiin keskitysleirien bordelleihin Ravensbrückista”, feministisissä ja antifasistisissa liikkeissä toimiva Katja kertoo.

Naisvankeja pakkosteriloitiin ja heille tehtiin kammottavia lääketieteellisiä kokeita, joihin monet menehtyivät.

Keskitysleirin vangit rakensivat leirille ja työntekijöiden asumuksiin johtavan mukulakivin päällystetyn tien. Vangit pakotettiin myös työskentelemään nykyisen matkapuhelinjätti Siemensin työparakeissa, jotka sijaitsivat aivan vankileirin vieressä, vain muutaman kymmenen metrin päästä itse leiristä.

Ravensbrückin leiri on nykyään museo, josta Siemensin parakit on eristetty piikkilangalla ja aidalla. Leirin kävijät repivät aidan auki aina uudelleen näyttääkseen rakennukset, vaikka aita parsitaan kasaan. Autonomisten antifasististen ryhmien jäsenet ovat asettaneet yhtiön roolista kertovia kylttejä orjatyöparakkien läheisyyteen.

”Tärkeä vääntö käydään siitä, onko alue keskitysleiri vai ei. Siemensin ’työleiriä’ ei ole ikinä virallisesti hyväksytty tai lähestytty paikkana, jossa keskitysleirien uhreja tulisi muistaa”, Berliinissä elävä Ricarda kuvailee.

Ravensbrückista selvisi eri arvioiden mukaan reilusta kymmenestä tuhannesta kolmeenkymmeneen tuhanteen vankia.

Ravensbrück toimi koulutuspaikkana tuhansille naisvartijoille. Koulutuksen jälkeen naiset lähetettiin töihin myös muille keskitysleireille eri puolille natsialueita.

Ravensbrückissa naisvartijat asuivat muutaman kymmenen metrin päässä kaasukammiosta, vankilasta sekä paikasta, minne uudet vangit tuotiin ja missä heidän hiuksensa leikattiin.

Työntekijöiden asuinrakennukset ovat nykyään yleisön nähtävissä. Rakennuksissa on valokuvia ja kuvauksia heidän elämästään ja työtavoistaan. Mustavalkokuvissa poseeraa nuoria tyttöjä ja aikuisia naisia. Jotkut kasvot näyttävät ilmeettömiltä, monissa kuvissa kuitenkin hymyillään.

Ravensbrückissa työskenteli monia tunnettuja naisvartijoita ja -valvojia, kuten Juana Bormann, joka todistajien mukaan tappoi ihmisiä päästämällä saksanpaimenkoiransa vankien kimppuun. Leirillä toimivat Auschwitzissakin työskennelleet Irma Grese sekä satojentuhansien ihmisten kaasukammiokuolemista syytetty Maria Mandel. Heidät kaikki tuomittiin rikoksista ihmisyyttä vastaan ja teloitettiin vuosien 1945–1948 aikana.

Joutuakseen Ravensbrückiin naisen tuli olla esimerkiksi juutalainen, anarkisti, romani, kommunisti, Jehovan todistaja tai rikolliseksi tulkittu. Nämä kriteerit pätivät myös muihin natsi-Saksan keskitysleireihin.

Kävelymatkan päästä Ravensbrückistä sijaitsevaan Uckermarkin alaleiriin vangittiin myös sellaisia nuoria naisia ja tyttöjä, joita syytettiin esimerkiksi antiautoritaarisuudesta, lesboudesta ja avioliittoa edeltävästä seksistä.

”Nämä nuoret naiset leimattiin asosiaalisiksi. Leima lyötiin kolmannen valtakunnan aikana kaikille, jotka eivät sopineet tiettyyn mielikuvaan naisellisuudesta – siis, että naisen tuli olla uskollinen, ahkera ja ehdottomasti jossain vaiheessa äiti”, kertoo Ricarda.

Naiset joutuivat työskentelemään hirvittävissä olosuhteissa. Arvioiden mukaan leirille suljettiin 1 200 naista ja tyttöä.

Vuonna 1997 Fürstenbergin kaupunki halusi rakennuttaa moottoritien Uckermarkin alueen läpi.

Keskitysleiriltä selviytyneistä sekä heidän omaisistaan ja muista tukijoista koostuva Lagergemeinschaft Ravensbrück -järjestö vastusti rakennussuunnitelmaa, eikä tietä lopulta rakennettu.

Se, että moista hanketta ylipäätään ehdotettiin vanhan keskitysleirin päälle, sai monet havahtumaan.

Vuonna 1998 paikallinen ryhmä järjesti pohjoissaksalaisessa Bielefeldin kaupungissa Ravensbrückin naiset -näyttelyn ja alkoi toimia aiheen parissa.

Seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäinen yhteismatka Bielefeldistä Ravensbrückiin. Matkoja on siitä lähtien järjestetty joka huhtikuu. Ajankohta on erityinen, sillä leiri suljettiin juuri huhtikuussa.

Aluksi osallistujia oli vain muutama.

”Olimme hyvin vaikuttuneita ja järkyttyneitä, kuten useimmat ihmiset, jotka ovat Ravensbrückissa ensimmäistä kertaa. On hyvin erilaista lukea asioista kirjoista kuin vierailla paikassa, jossa on tehty hirveitä julmuuksia”, kertoo matkalle vuosittain osallistuva Katja.

Matkan järjestämisessä ja vierailijajoukossa on ollut vuosien varrella mukana erilaisia ihmisiä.

”Muutosten takia ryhmän ja kanssamme vierailevien henkilöiden kuvaileminen on vaikeaa. Olemme vasemmistolaisia, feministejä, antifasisteja. Naisia, lesboja, transihmisiä”, Katja listaa.

Vierailujen taustalla oli Saksan ja Itävallan feministisessä antifa-skenessä alkanut laajempi kiinnostus naisten rooliin kansallissosialismin aikoina, myös esimerkiksi keskitysleirin vartijoina.

”Naiset eivät olleet vain kansallissosialismin uhreja tai passiivisia seuraajia, vaan myös rikoksentekijöitä. Tänä aikana ensimmäiset ryhmät alkoivat kuvailla tuon ajan naisten todellisuutta. Ennen tätä historia oli miltei kokonaan miesten dominoima.”

Mikä saa Katjan lähtemään vuosi toisensa jälkeen Ravensbrückiin?

”Niin kauan kuin leiriltä selviytyneitä on elossa ja he ottavat osaa vuosittaiseen muistotilaisuuteen, haluan olla paikalla kunnioittamassa heitä ja näyttää, että uusissa sukupolvissa on ihmisiä, jotka välittävät siitä, mitä natsit tekivät heille. Tapaamistemme perusteella on selvinnyt, että selviytyjille on tärkeää tietää, että meitä nuorempia antifasisteja on olemassa.”

Katja haluaa, että ihmiset tietävät Ravensbrückista ja kansallissosialismin historiasta. Vierailu auttaa muistamaan, mitä natsit tekivät ja myös tajuamaan, mihin ihmiset ylipäätään ovat kykeneväisiä, hän sanoo.

”Sen lisäksi, että selviytyjät haluavat meidän jatkavan kamppailua unohdusta, fasismia, rasismia ja sotaa vastaan, he pelkäävät, että viimeisten aikalaisten kuoltua heidän kokemuksensa ja muistonsa sekä ’Ei koskaan enää’ -vaatimus unohdetaan.”

Mitä muuta vuosittainen Ravensbrückin-vierailu merkitsee Katjalle?

”Pohdiskelen täällä omaa poliittista työtäni, vakaumustani ja mielipidettäni.”

”Vierailut ovat osa taisteluamme dominanssista vapaan yhteiskunnan saavuttamiseksi ja tapa keskustella syrjintämekanismeista, jotka johtivat tuhoon ja massamurhaan natsi-Saksassa ja jotka elävät voimakkaina yhä. Tavoitteemme ei ole pelkästään tiedottaa historiasta, vaan osoittaa edelleen olemassa olevat jatkumot.”

Haastateltavien ja kirjoittajan nimet ovat muutettu. Kirjoittaja vieraili Ravensbrückissä vuonna 2012.

_______________

Avoimen muistamisen tila

Uckermarkin entisen keskitysleirin alue on nykyään lähinnä ruohikkoa. Alueen rakennukset purettiin sodan jälkeen, ja neuvostojoukot rakensivat niiden tilalle tukikohdan.

Ryhmä naisia, lesboja ja trans-ihmisiä järjestää Uckermarkissa kesäisin kansainvälisen työleirin niille, jotka haluavat tehdä töitä alueen säilyttämiseksi. Ryhmä selvittää, missä leirin alkuperäiset rakennukset sijaitsivat ja haluaa rakentaa ne uudelleen. Viime kesänä purettiin neuvostojoukkojen rakennuttamat rakennukset. Tänä vuonna leirille pääsevät vain ne, jotka ovat jo mukana Uckermark-aloitteessa.

”Fokus on aina siinä, että sukupuolella oli merkitystä natsi-ideologiassa ja sen jatkeissa. ’Asosiaalisuuden’ lisäksi ’seksuaalisesti turmeltunut’ oli keskeisin syy vangitsemiselle. Tämä kertoo paljon naisten seksuaalisuuden merkityksestä”, kertoo työleirille ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten tullut Ricarda.

Hänelle Uckermark-aloite ja sen feministis-lesbo-trans-luonne on erityisen tärkeä antifa-toiminnan yleisen miesdominanssin takia.

”Tarkoitus on avoimesti muistaa keskitysleirin uhreja ja tarkastella silloisen ’asosiaalisen’ stigman yhtäläisyyksiä nykypäivän kanssa”, hän kuvailee.

”Vaikka asosiaalinen ei enää merkitse samaa kuin tuolloin, stigma on yhä olemassa. Jotkut vahvat stereotypiat siitä, millainen hyvä nainen on, vastaavat entistä kuvaa. Samat sosiaaliset mekanismit pätevät edelleen”, hän pohtii.

Ryhmän päätavoite on pohtia yhdessä leiriltä selvinneiden kanssa, kuinka Uckermark voi olla arvokas paikka heidän kärsimystensä muistamiselle.

”Haluamme kunnioittaa ja tukea heidän tahtoaan sen sijaan, että toimisimme niin kuin usein virallisilla, valtiojohtoisilla muistomerkeillä toimitaan. Niissä selviytyjien kasvoja käytetään lähinnä Deutsche Vergangenheitsbewältigung -idean tyrkyttämiseen”, Ricarda selittää.

Vergangenheitsbewältigung tarkoittaa yritystä hallita tai alistaa historia tiettyyn malliin.

Uckermark-aloitteen tukijat haluavat pitää menneisyyden muistamisen itsenäisenä: samana päivänä kun Ravensbrückissa pidetään vuosittain leirin virallinen muistotilaisuus, Uckermarkissa järjestetään omaehtoinen muistotilaisuus, jossa ei esiinny valtion edustajia.

Tilaisuus on intiimi. Selviytyjät pitävät puheenvuoroja. Tunnelma on myös virallista juhlaa kriittisempi: siinä ei puhuta vain menneisyydestä, vaan myös yhtymäkohdista nykyaikaan.

”Tavoitteemme on myös tehdä alue tutummaksi ihmisille. Haluamme saada tehdä aluetta sekä paikkaa koskevat päätökset itse ja saada hyväksynnän avoimen muistamisen konseptille.”

Ryhmä on tehnyt aloitteen Uckermarkin alueen nimeämisestä muistomerkiksi.