Artikkeli on aiemmin julkaistu Voimassa 4/2013.

Tuskastun. Etsin tietoa Euroopan vakausmekanismista ja törmään sellaisiin sanoihin kuin joukkovelkakirja, luottoriskisijoitukset ja sixpack-lainsäädäntö. Googlaan. Eksyn Wikipediaan.

Olen ymmärtänyt, että Euroopassa jaetaan miljardeja euroja ilman, että niiden jakoperusteista käydään selkeää keskustelua. Kansantaloudet romahtavat, ihmiset kärsivät. Kuinka tässä kävi näin? Miksi en ymmärrä mitään?

Syy voi olla se, että osa keskustelusta hukkuu virkamiesten kehittämän hämärän kielen sumuun, osa eksyy EU-populistien hokemiin siitä, että Etelä-Euroopassa vain laiskotellaan ja me täällä ylväässä Pohjolassa maksamme. Mistä tässä on kyse?

Aikomuksenani oli tehdä juttu pelkästään Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä. Se on rahoitusjärjestelmä, joka on kehitetty antamaan rahaa kriisimaille, joiden korot markkinoilla ovat nousseet liian korkeiksi. Tuen ehtona ovat sopeutustoimet ja budjettileikkaukset.

Mutta jotta ymmärtäisi, mistä EVM:ssä on kyse, on ymmärrettävä taustoja koko eurotaloudesta.

”Euroasioita käsitellään tietoisesti sekavasti. Sanomalehdissä pidetään yllä linjaa, jonka mukaan on vain tiettyjä ihmisiä – taloustieteen professoreja tai pankkimaailman ekonomisteja – jotka osaavat sanoa, mistä on kyse. Harva ymmärtää euroon liittyviä sopimuksia ihan jo siksikin, että sopimukset ovat salaisia”, tutkija-aktivisti Antti Ronkainen sanoo.

Katsotaan, miten minun ja sinun käy, voiko tästä talouspuheesta sittenkin tajuta jotain?


Rahoitusjärjestelmien kehitys

Jos valtio voisi mennä konkurssiin, niin Kreikka olisi kaatunut vuonna 2009. Kreikan valtio ajautui velkoihin pankkien sijoituskeinottelujen vuoksi. Vuonna 2008 Kreikan valtiolla oli velkaa 240 miljardia euroa. Velka kasvoi muutamassa vuodessa 360 miljardiin. Antti Ronkainen tarkentaa, että valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen eli BKT:hen kasvoi myös huomattavasti: 105 prosentista (vuonna 2008) 156 prosenttiin (2013), pahimmillaan velka nousi 190 prosenttiin.

Palataan velka-asiaan vielä myöhemmin. Nyt on tärkeää ymmärtää, että kansainvälinen kriisi oli synnyttänyt tilanteen, että Kreikalla oli velkaa niin paljon, ettei sillä ollut mitään mahdollisuuksia maksaa sitä takaisin.

Kreikan jälkeen ongelmiin ajautuivat Irlanti, sitten Portugali, Espanja ja Italia. Näitä kutsutaan maiden englanninkielisten nimien alkukirjainten mukaan PIIGS-maiksi. Viimeisimpänä kriisiin ajautui keväällä 2013 Kypros.

Talouden epävakautta ryhdyttiin setvimään heti, kun Kreikan ongelmat paljastuivat ja ratkaisuksi kehitettiin vakausväline.

Rahaliitosta oli puuttunut mekanismi, jolla voisi tasata valtioiden ali- ja ylijäämien välistä epätasapainoa. Kyse oli siitä, ettei Euroopan keskuspankki eli EKP rahoita euromaita, minkä seurauksena ne voivat tehdä konkurssin. Markkinat hermostuivat, ja kriisimaiden korot nousivat.

Epätasapaino taas johtui juuri siitä, että alun perin rahaliittoa synnytettäessä mukaan otettiin taloudellisesti erivahvuisia talouksia.

Esko Seppänen kuvaa rahaliiton epätasaista pohjatilannetta valuviaksi kirjassaan Emumunaus.

Tilannetta voisi kuvata puiston hiekkalaatikkoesimerkillä: samalle hiekkalaatikolle pääsi leikkimään, jos oman ämpärin pohjalla oli jo kunnon kerros hiekkaa. Osa leikkijöistä huijasi: täytti ämpärin pohjan risuilla ja levitti siihen päälle vain pienen kerroksen hiekkaa. Hetken aikaa kaikki näytti hyvältä, kunnes huijaus paljastui.

Mitä kehitettiin?

Ensin päätettiin väliaikaisista rahoitusjärjestelmistä, joiden toivottiin riittävän kriisiin ajautuneiden PIIGS-maiden talouden vakauttamiseen.

Vuonna 2010 julkaistiin Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi ERVM ja Euroopan rahoitusvakausväline ERVV. Mekanismi ja väline – tässä ollaan nyt hämärän virkamieskielen keskiössä. Yritetään silti ymmärtää.

ERVM:n budjetti rajattiin 60 miljardiin euroon. ERVV:lle 
euromaat antoivat alun perin 440 miljardia, myöhemmin välineen varallisuus nostettiin 780 miljardiin euroon.

Palataan hiekkalaatikolle. Huijarit ovat juuri paljastuneet. Muut kakarat tajuavat, ettei huijarien hiekka riitä leikkeihin. Ensin paikalle kannetaan tyhjä ämpäri, jossa lukee ERVM. Kaikki hiekkalaatikon lapset kippaavat omasta ämpäristään sinne hieman hiekkaa. ERVM-ämpäriin laitettu hiekka on todellista.

Myöhemmin hiekkalaatikolle kannetaan valtava ERVV-säiliö. Nyt kukaan lapsista ei kaada omaa hiekkaansa säiliöön, mutta tekevät keskenään sopimuksen. Jos huijarit eivät pysty palauttamaan säiliöstä ottamiaan hiekkoja, muut lapset palauttavat hiekat omista ämpäreistään. Tässä vaiheessa hiekka on muuttunut kuvitteelliseksi. Huijarit saavat mielikuvitushiekkaa.

Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi (ERVM) on Euroopan komission alainen hätärahoitusohjelma. Euroopan rahoitusvakausväline on osakeyhtiömuotoinen rahasto, jonka päämaja on Luxemburgissa.

Ylivelkaantuneiden maiden suora avustaminen rahalla on kiellettyä EU:n perustussopimuksessa.

”Epäsuoraa avustamista lainatakauksilla kolmannen osapuolen kautta ei ole kielletty, ja ERVV on ollut sellainen kolmas osapuoli”, Seppänen kirjoittaa. Järjestelyllä kierrettiin myös se, ettei lainaa antavien maiden tarvitse antaa suoraan rahaa, vain takuut. Takuut eivät näy avunantajamaan budjetissa velkana.

Talouden vakauttamisen piti tapahtua näillä mekanismeilla ja välineillä siten, että ylivelkaantuneet maat saavat halpaa lainaa ei-niin-velkaantuneiden maiden takauksia vastaan.

Vakausväline tarvitaan siihen, että pieniongelmaisten euromaiden takauksia jalostetaan kansainvälisillä lainamarkkinoilla, Seppänen selittää. Jalostamiseksi kutsutaan kaupankäyntiä, joilla takuulupauksia muutetaan rahaksi lainamarkkinoilla. Tämä on pörssikauppaa.

Muistellaan hiekkalaatikkoa: niille, joilla on risuja ei kuitenkaan saa toinen leikkijä antaa suoraan hiekkaa. Myöskään vanhemmat eivät saa antaa hiekkaa niille, joilta sitä puuttuu, eikä tarhantäti. Kakarat keksivät systeemin: hiekkaa saa naapuripihan hiekkalaatikolta, ja naapurilaatikolta sitä saa antaa sitä tarvitseville. Tämän hiekkalaatikon kakaroiden vain pitää ostaa sitä muulla kuin hiekalla. Sopivaksi vaihdannan välineeksi käyvät kävyt, joille sovitaan arvo hiekkana. Kaupankäyntiin tarvitaan talonmies. Talonmies neuvottelee käpyjen arvon suhteessa hiekkaan naapurilaatikon leikkijöiden kanssa ja saa näin soveltuvan määrän hiekkaa ensimmäisen laatikon leikkijöille.

Rahoitusjärjestelmät tukevat kriisimaita lainaamalla rahaa, mutta jotta rahan saa, maiden on täytettävä tietyt ehdot ja niiden on ryhdyttävä tiettyihin toimiin. Ehdoista löytyy tarkemmin tietoa tekstilaatikosta ”Talouskuri, vähän rajumpi karkkilakko”.

Autettava maa sitoutuu noudattamaan talouskurisäädöksiä, joiden toteutumista valvovat kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Euroopan unioni ja Euroopan keskuspankki EKP. Tätä kolmikkoa kutsutaan troikaksi.

Hiekkalaatikolla se tarkoittaisi tarhantätiä, vanhempia ja talonmiestä vaatimassa karkkilakkoa ja arestia ennen kuin hiekkaa saa omaan ämpäriin. Lisäksi he vahtivat, että lainattu hiekka käytetään juuri sellaisen kakun tekemiseen kuin on sovittu.

Väliaikaisista 
pysyvään

Seuraavaksi väliaikaisten rahoitusjärjestelmien sijaan päätettiin kehittää pysyvä järjestelmä. Sen nimi on Euroopan vakausmekanismi eli EVM, ja se piti ottaa käyttöön vasta tämän vuoden heinäkuussa, mutta sen käyttöönottoa nopeutettiin, kun talouskriisi yltyi. EVM julkaistiin 8. lokakuuta 2012.

EVM on Luxemburgiin perustettu osakeyhtiö ja maailman suurin kansainvälinen rahoituslaitos.

”[EVM:n] peruspääoma tulee olemaan kaikkiaan 700 miljardia euroa, josta 80 miljardia euroa maksetaan vuoden 2014 alkuun mennessä ja noin 33 miljardia euroa jo 12. lokakuuta 2012 mennessä”, Euroopan unionin neuvoston sivuilla kerrotaan.

Eli 80 miljardia on sopimukseen sitoutuneiden maiden jo maksamaa, loput maksetaan vaadittaessa.

Huomioi yksityiset

Kun Euroopan talouskriisistä puhutaan, kaikkien muidenkin asioiden lisäksi sekaisin menee julkisen velan ja pankkikriisin osuus.

Antti Ronkainen sanoo, että kriisin jälkeen alkaneelle julkiselle keskustelulle tämä on ollut tyypillistä, vieläpä niin, että yksityinen velka jätetään kokonaan huomioimatta.

”Ensinnäkään julkisvelka euroalueella ei ole kasvanut oleellisesti ennen kriisin puhkeamista euron käyttöönoton jälkeen. Sen sijaan kotitalouksien, yritysten ja erityisesti pankkien velkaantuminen on kasvanut huomattavasti samana aikana.”

Velkakeskustelussa pitäisi huomioida tämä kahtiajako: julkinen velka on valtioiden velkaa, yksityinen velka on kotitalouksien, yritysten ja pankkien velkaa.

”Yhtä usein kuin muistetaan mainita, että on vastuutonta elää yli varojen ja jättää julkisvelka tulevien sukupolvien maksettavaksi, jätetään sanomatta että kun euroalueen yli 90 prosentin julkisvelka ja yksityinen velka lasketaan yhteen, euroalueen kokonaisvelka on jo yli 480 prosenttia suhteessa BKT:hen.”

90 prosentin julkisvelan rajaa on pidetty kriittisenä, mutta sen määritelmä on nyt keväällä 2013 murroksessa. Siitä lisää kappaleessa ”Mitä seuraavaksi?”

Sitten yksityinen puoli otettiinkin mukaan, kun ensimmäinen takuupaketti ei ratkaissut ongelmia Kreikassa. Vuoden 2012 alussa maa oli jälleen huonossa jamassa, ja tilanteeseen kehitettiin toinen takuupaketti. Osana sitä osallistettiin yksityissektori niin kutsutulla Private Sector Involvementilla eli PSI:llä ja yksityisten omistamasta Kreikka-velasta napattiin 53,5 prosenttia pois.

Jos olit lainannut Kreikan valtiolle sata euroa, niin PSI:n seurauksena valtio maksoi takaisin vain noin 50 euroa.

Kyse oli ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta vasemmistolaisesta ongelmanratkaisusta eurokriisissä: velkojen leikkaaminen ei edellytä hyvinvointivaltion purkua.

Ennen PSI:tä yksityiset velkojat olivat saaneet rahansa täysimääräisinä takaisin muiden maiden Kreikka-avustuksista.

Pankkiryöstö Kyproksella

Vaikka EVM:ää kutsutaan pysyväksi ratkaisuksi ja se on luotu vasta pari kuukautta sitten, se on jo vähän eilispäivän uutisia. Tilanteen muutti kriisiin ajautunut Kypros. Sen pelastamiseksi suunniteltiin jo aivan uudenlainen ratkaisumalli, jossa verotetaan kaikkia yli 100 000 euron pankkitalletuksia.

Talletusverojärjestelmää on muun muassa Helsingin Sanomissa kutsuttu pankkiryöstöksi, jossa valtio vie rahat kansalaisten, firmojen ja instituutioiden tileiltä.

Toimittaja-aktivisti Antti Ronkainen lisää, että vaikka talletusverotusta markkinoidaan solidaarisuudella, kyse on muusta.

”Kreikan suhteen talouskuria oikeutetaan mielikuvilla laiskoista kreikkalaisista ja tuhlaamisesta samaan aikaan kun jätetään sanomatta, että Kreikassa oli jo valmiiksi alhainen sosiaaliturva ja että suuri osa julkisista menoista meni armeijaan ja poliisivoimiin. Nyt Kyproksen suhteen sanottiin, että on pelkästään ok viedä venäläisten oligarkkien rahoja. Kyseessä ovat pohjimmiltaan rasistiset myytit, joilla leikkauspolitiikkaa oikeutetaan.”

Ronkainen on huolissaan, sillä Kyproksella on tehty nyt myös mittavat kaasulöydökset.

”Käykö tässä nyt niin, että köyhä Kyproksen kansa ryöstetään näistä luonnonvaroistakin auttamisen motiivilla?”

Ronkainen lisää, että kapitalismiin kuuluu se, että pankkien omistajat ja velkojat kantavat vastuuta.

”Kuitenkin samaan aikaan kun tavallisten kansalaisten käteisnostot rajattiin 100 euroon, Kyproksen hallinto, pankkieliitti ja niitä lähellä olevat tahot siirsivät rahansa ulkomaille turvaan ennen kuin varsinainen talletusvero astui voimaan. Kyseessä on sijoittajavastuun irvikuva ja pankkiryöstö.”

Mitä seuraavaksi?

Eurotalous on risteyskohdassa. On mahdotonta arvioida, paljonko tulisi maksamaan, jos eurojärjestelmästä haluttaisiin irtautua. Kyseessä on kuitenkin niin valtava talouspoliittinen hanke, että se yritetään pitää hengissä melkein hinnalla millä hyvänsä.

Kaikkia muitakin kustannuksia on vaikea arvioida.

”Ihmiset luulevat, että taloustieteessä on kyse fysiikasta. Että voitaisiin valita vaihtoehtoisista malleista se kaava, jolla saadaan paras lopputulos. Käytännössä taloustiede on ihmislaboratorion koe”, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen selittää toimittajille Euroopan parlamentin tilaisuudessa.

Sille, että joku maa eroaisi eurosta ei ole määritelty mitään ohjeistusta, tapahtuisi se sitten maan omasta tahdosta ja EU:n poliittisesta päätöksestä tai ei. Niinpä sille ei pysty arvioimaan kustannuksiakaan.

Huhtikuun puolessavälissä selvisi, että monen oikeistolaisen suosikkiekonomistit Kenneth Rogoff ja Carmen Reinhart ovat tehneet tarkoitushakuista tutkimusta vuonna 2010 julkaistussa Growth in the Time of Debt -tutkimuksessa. Siinä Rogoff ja Reinhart tutkivat julkisen velan suhdetta talouskasvuun.

He arvioivat, että valtioiden talouskasvu hidastuu merkittävästi, kun valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen saavuttaa 90 prosentin kriittisen rajan. Tätä on pidetty EU:ssa kriittisenä rajana edellämainittuun tutkimukseen nojaten.

Nyt näyttää siltä, että Rogoff ja Reinhart ovat käyttäneet tutkimustaan varten tietoja tarkoitushakuisesti ja valikoivasti.

”He mystifioivat velkaa. He laskevat sen tavalla, josta on mahdotonta ymmärtää, mitä julkisvelka on. Toisin sanoen Reinhart ja Rogoff eivät tunne tutkimuksensa aihetta. Tämä asettaa koko käsityksen julkisvelasta erittäin hataralle pohjalla. Politiikkaa on perusteltu mielikuvilla ja harhaanjohtamisella”, Ronkainen selittää.

Asiasta uutisoitiin kaikkialla Excel-kämmi-otsikoilla, ikään kuin kyse olisi vain pienestä tilastoharhasta, kun kyse on laajemmasta mittakaavasta. Rogoffiin ja Reinhartiin on vedonnut esimerkiksi Olli Rehn, Euroopan unionin talous- ja raha-asioista vastaava komissaari, onpa kaksikkoa kutsuttu Talouselämä-lehdessä Rehnin suosikkiekonomisteiksikin.

”Tuhoisaa politiikkaa on tehty ilman perusteita. Työttömyyteen ei ole kiinnitetty mitään huomiota, vaan on keskitytty talouskuritoimiin”, sanoo yhdysvaltalainen taloustutkija Paul Krugman New York Timesissa. Nobel-palkittu Krugman on kriisitoimia kritisoinut kauppatieteen professori. Talouskuriin perustuvia järjestelyä kritisoidaan siitä, että ne ilmentävät uusliberalistista linjaa: talouskuritoimenpiteet ovat ulkoa ohjattuja, mikä jo lähtökohtaisesti kaventaa kunkin valtion demokratiaa. Uusliberalististen oppien mukaan kapitalistisen talouskasvun esteenä on hallitusten asettamat rajoitteet, joita talouskuritoimenpiteet purkavat.

”Elvytys on toinen vaihtoehto, mutta siitä saattaa seurata super-
inflaatio, jolloin jälleen kärsivät ne kaikkein pienituloisimmat. Kyllä päätöksenteossa pitäisi huomioida sosiaalinen ulottuvuus”, Sirpa Pietikäinen toteaa.

Muutoksen kevät on täällä Euroopan parlamentinkin tasolla, sillä huhtikuussa 2013 se hyväksyi vakavaraisuusdirektiivin uudistuksen, joka tehostaa EU:n pankkivalvontaa. Keskeinen uudistus on bonuskatto: pankkiireille ei voi maksaa isompia bonuksia kuin mikä heidän palkkansa on.

Ehkäpä tulevaisuudessa hiekkalaatikolle kokoontuu onnellisia kakaroita, joilla on ämpäreissään sen verran hiekkaa, että yhdessä voidaan leikkiä. Kävyt on siivottu, eikä mielivaltainen karkkilakko uhkaa.

__________

Tätä juttua varten keskustelin tutkija-aktivisti Antti Ronkaisen kanssa, joka on kirjoittanut muuan muassa Voimaan eurotaloutta käsitteleviä juttuja.

Euroopan parlamentin Suomen-tiedotus-toimisto järjesti huhtikuussa talousaiheiset aamukahvit toimittajille. Paikalla olivat Sirpa Pietikäinen (kok), Petri Sarvamaa (kok) ja Satu Hassi (vihr), siellä kuulin meppien näkemyksiä. Sen lisäksi keskustelin talousasioita ymmärtävän ystäväni kanssa, joka työskentelee pankkialalla, ikään kuin sisäpiirissä.

Yhdeksi tärkeimmäksi lähteeksi muodostui vasemmistolaisen entisen europarlamen-taarikon Esko Seppäsen kirja Emumunaus (Into Kustannus 2012).

__________

Keskuspankki?

Talouskriisikeskustelun osana pohditaan myös kansallisten keskuspankkien ja Euroopan keskuspankin roolia.

”Ovatko keskuspankit riippumattomia? Kyproksen parlamentti on tutkinut keskuspankin johtajan Panicos Demetriadesin toimia. Vaatimuksia Demetriadesin eroamiseksi on vaatinut maan uusi presidentti Nicos Anastasiades. Siihen Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on sanonut, että jos sen teette, hän vie asian EU-tuomioistuimeen. Mikä on keskuspankin rooli? Juhanavartiaiset hehkuttavat keskuspankin ‘riippumattomuutta’, mutta tosiasiallisesti tällä estetään kokonaan keskustelu rahapolitiikan vaihtoehdoista. Kannattaa muistaa, että Draghi on Goldman Sachsin lisko”, Antti Ronkainen sanoo.

Ronkainen viittaa yhdysvaltalaiseen liikepankki Goldman Sachsiin, jonka varapääjohtajana Draghi toimi vuoteen 2005 asti. Goldman Sachs on se pankki, jolta Kreikka sai vuonna 2002 apua Emu-kriteerien täyttämiseksi.

”[Goldman Sachs] antoi Kreikalle miljardien suuruiset dollari- ja jenilainat ja räätälöi näistä valuutoista ja niiden koroista mittatilauksena swapin (swap = kahden osapuolen välinen sopimus finanssituotteiden vaihdosta). Se oli 
johdannainen, jolla tilastot manipuloitiin käyttäen hyväksi väärää valuuttakurssia”, Esko Seppänen kirjoittaa.

Keskeistä on hahmottaa, ettei raha ole mitään konkreettista. Se on bittejä, joilla keinotella. Tukipaketit eivät ole suoraa tukea, ne ovat lainatakauksia, joita kansainvälisillä lainamarkkinoilla kaupitellaan paremmin tuottaviksi. Johdannaiset ovat arvopapereita ja sopimuksia, joiden arvo johdetaan joidenkin muiden arvopapereiden tai hyödykkeiden hinnoista, Maailmantalouden ABC ja D -kirjassa selitetään. Tällaisilla johdannaiskaupoilla Kreikan tilit saatiin näyttämään paremmalta, jotta se voitaisiin ottaa mukaan Emuun.

__________

Kriisiaikajana

1993

• Talous- ja rahaliitto Emu astuu voimaan osana Maastrichtin eli Euroopan unionin perustamissopimusta. Muissa Emu-maissa käytössä on euro, Ruotsilla, Tanskalla ja Britannialla on erityissopimus, joka vapauttaa maat euron käytöstä.

1998

• Kesäkuussa perustetaan Euroopan keskuspankki.

1999

• Euro otetaan käyttöön tilivaluuttana.

2001

• Kreikka saa luvan liittyä euroon.

2002

• Euro otetaan käyttöön käteisvaluuttana Suomessa ja muissa
 euromaissa kolmen vuoden
 siirtymäajan jälkeen.

2003

• Syyskuussa Ruotsissa järjestetään kansanäänestys euroon liittymisestä. 56 prosenttia äänestäneistä vastustaa maan liittymistä Emuun.

2008

• Kypros ja Malta liittyvät euroon.

• Globaali velkakriisi kärjistyy, kun Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden hintakupla puhkeaa.

• Myös kaikki euromaat alkavat 
velkaantua.

2010

• Kahtena toukokuun päivänä peräkkäin perustetaan ensin ERVV ja sitten ERVM.

• Kesällä Kreikalle annetaan ensimmäinen tukipaketti.

• Marraskuussa Irlanti hakee talousselvitysapua EU:lta.

• Portugalin talousongelmat alkavat kasautua.

2011

• Huhtikuussa Portugali saa tukipaketin EU:lta.

• Heinäkuussa Italian taloustilanne näyttää olevan vaakalaudalla.

2012

• Helmikuussa toinen tukipaketti
 Kreikalle.

• Suomen eduskunta hyväksyy EVM-sopimuksen 21. kesäkuuta.

• Heinäkuussa Espanja ja Kypros ilmoittavat talousongelmista.

• Syyskuussa perustetaan EVM.

2013

• Maaliskuussa Kypros pyytää ja
 saa 23 miljardin euron tukipaketin, josta 10 miljardia EVM:stä.

__________

Sanastoista apua

Eurotalouden ymmärtäminen ei ole yksinkertaista. Se on huomattu muussakin mediassa, sillä esi-merkiksi Ylen verkkosivuilta löytyy eurokriisi-suomi-sanakirja. Hyvät perusteet kansainväliseen talouspolitiikkaan antaa Matti Ylösen ja Hanna Kuuselan toimittama Maailmantalouden ABC ja D -kirja (Attac 2012). Sanastossa käydään läpi muun muassa luottoluokituslaitokset, sixpack-lainsäädäntö ja veroparatiisit.

__________

Talouskuri, vähän rajumpi karkkilakko

Vakausvälineen käyttöönoton myötä kriisitilannetta hoidettiin pakottamalla Kreikka ja muut kriisiin ajautuneet maat ”sisäisellä devalvaatiolla sopeutumaan Saksan talouden tilaan”, Esko Seppänen kirjoittaa. Seppäsen mukaan sisäinen devalvaatio tarkoittaa hyvinvointivaltion purkua, sillä sosiaalimenot joutuvat ensimmäisenä leikkuriin. Juuri tämä teko syvensi lamaa entisestään.

Talouskiristämisiä ja leikkauksia budjetista kutsutaan talouskuriksi (austerity). Sana sisältää ajatuksen toimien moraalisuudesta. Kuri – ikään kuin ongelmissa olevissa maissa oltaisiin oltu tuhmia.

Näitä talouskuritoimenpiteitä vastaan kansa on noussut Euroopassa, erityisesti Espanjassa ja Kreikassa, joissa on nähty valtavia mielenosoituksia. Huhtikuun 22. päivä pitämässään puheessa Euroopan unionin puheenjohtaja Jose Manuel Barroso käänsi kelkkansa ja sanoi, että talouskuri-politiikka on ollut liian kireää.

”Talouskuri säästää kansallisvarallisuutta, mutta maksaa sosiaalisesti”, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen sanoo. Köyhät kärsivät, mutta valtion kassassa tilit tasaantuvat.

Tuntuu selvältä, ettei yksikään talousongelmiin joutunut maa selviäisi tilanteesta omin avuin. Nyt vain on niin, että ehdot ovat liian kireitä.

Sopeuttamistoimet näyttävät niin kutsutulta sokkihoidolta, josta yhdysvaltalainen toimittaja Naomi Klein kirjoitti uusliberalismia kritisoivassa teoksessaan Tuhokapitalismin nousu. Sokkiterapia toimii niin, että kriisin jälkeisessä kaaostilassa maihin ajetaan systemaattisella ohjelmalla syvempää kapitalismia, yksityistämisiä ja valtion roolin pienentämistä. Kaaoksen takia näiden toimien vastustajat eivät ehdi ottaa kantaa tai järjestää vastarintaa.

Talouskuritoimet ovat saaneet vasemmistolaiset aktivistit nousemaan barrikadeille, mutta myös erilaiset populistiset ryhmittymät ovat nostaneet suosiotaan.

Britanniassa pääministeri, konservatiivipuolueen David Cameron, puuhaa kansanäänestystä siitä, pitäisikö Britannian erota EU:sta.

Saksassa järjestetään liittopäivävaalit 22. syyskuuta. Jos Angela Merkelille käy niissä 
huonosti, EU-kriittiset tahot saattavat voittaa ja koko rahaliitto natista.

Hannele Huhtala __________

Viisi keinoa pelastukseen

1. Euroopan perustamissopimus eli Maastrichtin sopimus on muutettava niin, että Euroopan keskuspankki voi rahoittaa jäsenmaita ja sille annetaan vastuu inflaation torjumisesta ja työttömyysluvuista. Lisäksi on voitava erottaa EKP:n johto. Talouskurisopimuksen ”vakauden” mittarit hylätään ja korvataan mittareilla työllisyydestä, palkkakehityksestä, kokonaisvelasta sekä ali- ja ylijäämien tasapainosta.

2. Pankkiunioni on valmisteilla oleva elin, jolla lisätään pankkien valvontaa, mutta nykyisestä esityksestä puuttuvat kontrollia lisäävät elementit. Pankkiunionissa tulee erottaa toisistaan liikepankkitoiminta ja spekulatiivinen investointipankkitoiminta, jotta kotitalouksien säästöillä ei voida keinotella. On otettava käyttöön myös Brasilian malli, jossa pankkien johtokunnat vastaavat henkilökohtaisella varallisuudella tekemistään päätöksistä. Läpinäkyvyyden lisäämiseksi pankkisalaisuus on poistettava ja rahoituksesta on tehtävä täysin julkista.

3. On erotettava toisistaan finanssikeinotteluun ja yhteiskuntien kehittämiseen käytetyt velat niin että kotita-loudet, yritysten, julkislaitosten ja eläkerahastot voivat jatkaa toimintaansa. Tämän jälkeen suoritetaan Euroopan laajuinen hallittu velka-armahdus, joka toimeenpanee sijoittajavastuun ja kitkee moraalikadon.

4. Eurooppaa vaivaa myös ali-investointikriisi. Tarvitaan investointeja homekoulujen, sairaaloiden ja rapistuvan infrastruktuurin peruskorjaamiseen. Yksityistäminen on lopetettava ja hyvinvointi palautettava julkisiksi palveluiksi. Eurooppaan on rakennettava uusiutuvilla energioilla hyrräävä sähköverkko, jonka suunnittelu ja rakentaminen työllistää pitkäksi aikaa.

5. On järjestettävä Emu-kansanäänestys, jolla mitataan kansojen tukea näille uudistuksille sekä sille, haluavatko valtiot jatkaa vielä rahaliitossa.

Antti Ronkainen