Stakesin kehittämispäällikkö Jukka Mäkelä tietää, että lasten ja nuorten psykososiaaliseen hoitoon on saatavilla liian vähän rahaa. Sairaanhoitajat toimivat sekä henkisten että taloudellisten resurssien äärirajoilla eikä täydennyskoulutukseen ole mahdollisuuksia. Ala olisi kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana, mutta käytännön työssä käytetään vanhoja oppeja.

Lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi saa tällä hetkellä paljon huomiota. Puhe on kuitenkin raakaa leikkiä lasten hyvinvoinnilla, kun mitään lisäresursseja ei olla suuntaamassa lasten psykiatriseen hoitoon.

”Tuntuu, että lasten ja nuorten psykiatrisessa hoidossa keskitytään henkilökunnan suoritteisiin, ei hoitamiseen ja sen kehittämiseen. Luultavasti koulujen joukkosurmat olisi voitu estää, jos perheen ja lapsen ongelmiin olisi puututtu ja tarjottu apua silloin kun hälytysmerkkejä oli näkyvillä.”

Näin toteaa nimettömänä pysyttelevä lasten ja nuorten psykiatrinen sairaanhoitaja. Hälytysmerkeiksi Kauhajoen tapauksessa hän laskee koulukiusaamisen ja armeijan keskeyttämisen.

Sairaanhoitaja ei kerro nimeään, jottei menettäisi työtään.

”Erityisesti pääkaupunkiseudulla sairaanhoidossa on yleistynyt sellainen piirre, ettei työntekijöistä pidetä kiinni, jos he kritisoivat.”

Lastenpsykiatri ja kehittämispäällikkö Jukka Mäkelä Stakesista sanoo, että keskustelevalle 1960-luvulle ei voida palata psykiatrisessa hoidossa. Ajan henki kiteytyy tulosvastuullisuuteen: luvut tilastoissa ovat tärkeämpiä kuin todelliset henkilöiden kohtaamiset.

”Lakiin perustuen täytyy sairaanhoitajien kirjata asiakkaiden käynnit ja hoitotoimenpiteet koneelle. Pulma alalla on se, että ei ole mittareita, joilla saataisiin kirjattua hoitoon liittyviä oleellisia asioita.” Mäkelä kertoo, että huostaanotetun lapsen käytöksestä voidaan päätellä, onko sijaishuollossa onnistuttu. Instrumentit, joilla havainnoidaan lapsen tapaa olla yhteydessä läheisiinsä, eivät kuitenkaan ole oleellisia tulosvastuullisuuden kannalta.

”Niin kauan asiat on vielä hoidettavissa, kun johdossa on henkilöitä, jotka ovat tehneet johtamaansa työtä jokin aika sitten. Ongelmia tulee erityisesti silloin, kun johtoon palkataan henkilöitä, joiden aiempi kokemus on aivan muulta alueelta kuten liike-elämästä”, Mäkelä lisää.

”Lastensuojelun tarpeen arviointia voi joutua jonottamaan puoli vuotta”, nimettömänä esiintyvä sairaanhoitaja huomauttaa. Lain mukaan selvityksen tulisi kestää maksimissaan kolme kuukautta.

Tämän viikon tiistaina julkaistiin selvitys uuden, vuoden alusta voimaan tulleen lastensuojelulain toimivuudesta. Selvityksen tekivät Lastensuojelun Keskusliitto ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Sosiaalityöntekijöiden mukaan heidän asiakkaidensa lukumäärän pitäisi pudota puoleen, jotta lapset ja perheet saisivat asianmukaista hoitoa. Keskimäärin yhdellä sosiaalityöntekijällä oli vastuullaan 53 lasta.

Selvityksen mukaan ehkäisevään lastensuojelutyöhön ei riitä resursseja lainkaan. Alalla työskentelevät vaativat lisää henkisiä resursseja. Sosiaalialalla pitäisi miettiä, miten työntekijöitä koulutetaan, ketä koulutetaan, minkälaisia hoitoja päädytään antamaan ja annetaanko perheille oikeita välineitä hoitoon.

Stakesin Jukka Mäkelä on samoilla linjoilla. ”Psykososiaaliseen hoitoon on liian vähän rahaa. Jokainen työntekijä alalla tekee töitä jaksamisensa rajoilla. Kehittämispotentiaalia ei ole. Siitä, miten toteuttaa hyvää ja toimivaa lasten ja nuorten psykiatrista hoitoa, tiedetään tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin 15 vuotta sitten, mutta tietoja ei pystytä hyödyntämään. Ei ole rahaa kouluttaa työntekijöitä.”

Käytännöt täydennyskoulutuksen mahdollisuuksista vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin. Joissain piireissä sairaanhoitajille katetaan kuluista 70 prosenttia. Toisissa koulutukseen saa kaksi palkallista vapaa päivää, muut kulut pitää maksaa itse. Täydennyskoulutukset saattavat maksaa useita tuhansia euroja.

Mäkelän mukaan lasten ja nuorten mielenterveystyöhön tarvittaisiin lisää kuntien budjeteista tulevaa perusrahoitusta, ja samalla valtiolta lisärahaa myös kehittämiseen.

Lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon liittyvät ongelmat ovat maanlaajuisia. Selvityksen mukaan sosiaalialan työntekijöistä viidennes ei täytä alan kelpoisuusvaatimuksia. Huonoin tilanne on keskisuurissa kaupungeissa.

Nimettömän sairaanhoitajan mukaan uusi lastensuojelulaki toi alalle ongelmia. Yhdeksi ongelmaksi hän mainitsee sen, että huostaanotossa sukulaissijoitus on ensisijainen ratkaisu.

”Lapsi sijoitetaan päihdeongelmaiselta ja väkivaltaiselta äidiltä mummulle. Usein ongelmat ovat sukupolvelta toiselle siirtyviä ongelmia, ja lapsi saattaa päätyä sijoituskierteeseen. Lasten todellista etua ei ajeta, vaan kanteiden pelossa lapsi sijoitetaan sukulaisille. Toisenlaista sijoituspäätöstä ei uskalleta tehdä, koska laki velvoittaa toimimaan tällä tavalla.”

Sairaanhoitajan mukaan lastensuojelulaista tehtiin vanhempainsuojelulaki.

Jukka Mäkelä sanoo: ”Lain isoimpia pulmia on se, että siinä asetetaan toissijaiseksi lapsen oikeus tasapainoiseen ja turvalliseen kasvuympäristöön ja ensisijaiseksi biologinen sukulaisuus. Jos biologisen perheen kyky turvata lapsen terve kehitys on toistuvasti osoittautunut riittämättömäksi, lapsen ei silti anneta irroittautua siitä johonkin toiseen, turvalliseen ympäristöön. Yhteys biologiseen perheeseen pidetään yllä, vaikka se haittaisikin lasta. Nyt ylimpänä arvona on se, että vanhemmat voivat yrittää uudestaan. Lapsella pitäisi olla oikeus turvalliseen kotiin.”

Mäkelän mukaan laissa on kuitenkin paljon hyvää nimenomaan ennaltaehkäisevän hoidon osalta, mutta sen vaikutukset eivät vielä näy.

Kun lapset ja nuoret voivat pahoin, ei ongelma ole vain hoidossa. Pienten lasten parissa työskennelleenä psykologina Saara Salo huomauttaa, että myös aivan tavalliset perheet ovat uupuneita.

Salokin tietää, että tarve lisärahalle on selvä lasten ja nuorten psykiatrisessa hoidossa. Hän uskoo, että vanhemmat ovat nykyään tietoisia lasten ja nuorten mahdollisesta henkisestä pahoinvoinnista ja pystyvät aktiivisesti toimimaan asioiden parantamiseksi.

”Kuitenkin samaan aikaan sosiaaliset ongelmat keskittyvät joihinkin perheisiin. Yhteiskunnassa eriytyy ryhmä, jotka eivät pysty huolehtimaan lasten hyvinvoinnista”, Salo toteaa.

Salon mukaan Talentian ja Lastensuojelun Keskusliiton julkaisemassa tutkimuksessa nousee puhuttelevia ongelmia. Hän on kuitenkin myös optimistinen.

”Perheet voivat tehdä paljon itse. Perheet tarvitsevat selviytyäkseen kuitenkin jo varhaisesta vaiheesta sellaista tietoa, joka auttaa heitä rakentamaan hyvän vuorovaikutussuhteen lapseen. Tämä ei ole nykyisin itsestäänselvyys. Hyvä vuorovaikutus vaatii aikaa ja paneutumista. Se vaatii ehkä myös sellaisten taitojen opettelua, joita ei ole aikanaan itse saanut osakseen. Lasten kanssa tekemisestä saa kuitenkin paljon itselleen.”

Salo korostaa myös vertaisryhmien tukea ja eri tasoilla työskentelevien ammattiryhmien tukea perheille.

”Esimerkiksi päivähoidon henkilökuntaa voisi kouluttaa kohtaamaan uupuneita vanhempia paremmin. Vanhempien aktiivisuutta pitää voida korostaa. Vanhemmat ovat usein hyvin etäällä siitä, mitä päiväkoti- ja koulumaailmassa päivittäin tapahtuu. Lapsilla on valtava aikuisen läsnäolon puute.”

Sekä Saara Salo että Stakesin Jukka Mäkelä huomauttavat, että Suomessa on valloillaan liian paljon itsenäisyyttä korostava kasvatusmalli.

”Pitäisi miettiä sellaisiakin vaihtoehtoja, että pienten lasten vanhemmille tarjottaisiin mahdollisuuttaa työskennellä osa-aikaisesti. Lasten henkistä pahoinvointia aiheuttavat monet asiat. Aikuiset uupuvat työssä, ja se aiheuttaa pahoinvointia lapsille”, Salo toteaa.

Mäkelä sanoo samaa, mutta hänen mukaansa ratkaisu ei ole vain se, että vanhemmat olisivat kotona pidempään.

”Ylimenevä stressi on lapselle yksiselitteisesti haitallista. Jos rahaa olisi, pitäisi tukea mallia, jossa vanhemmat olisivat osa-aikaisesti töissä. Suomalaiseen kulttuuriin liittyy se harha, että lasten oletetaan pärjäävän omillaan todella varhain. Toisaalta varhaiskasvatuksesta puuttuu välineet siihen, että miten olla läsnä lasta hoitaessa.”

Lasten ja nuorten pahoinvointi ei usein käänny äärimmäisiksi väkivallan teoiksi. Pahaa oloa on silti paljon. Syyllisyyttä ei ole tarve siirtää vain perheisiin.

”Ongelma ei ole ratkaistavissa vain perheissä”, Mäkelä muistuttaa.

Rahoituksen säästäminen lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta tuntuu julmalta. Yhtä aikaa koko Suomi on huolissaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista, mutta rahaa tai tekoja sen poistamiseksi ei kuitenkaan löydy.

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. puhutaan yksinäisyydestä. Paikalliset mielenterveysseurat järjestävät tapahtumia ympäri Suomen.