17. toukokuuta Frankfurt on kuin poikkeustilan alla. On aurinkoinen helatorstai, mutta rentoutuneiden lomalaisten seassa kaupunkia kansoittaa tuhansia poliiseja mellakkavarusteissa.

Kun saavun Frankfurtin asemalle, ymmärrän, että ensimmäinen liike on jättää tavarat aseman säilytyslokeroon – ison repun kanssa kulkiessa joutuu helposti poliisin tarkastusten kohteeksi. Kannan mukanani varavaatekertaakin pahempaa: telttaa. Jos minut pysäytetään, teltta takavarikoidaan viikonlopun ajaksi, ja minulta saatetaan kieltää pääsy kaupungin keskustaan pidätyksen uhalla.

Keskiviikosta lauantaihin Saksan merkittävimmässä finanssikaupungissa oli määrä kokoontua kymmeniätuhansia aktivisteja ympäri Eurooppaa. Ohjelman mukaan torstaina olisi vallattu kaupungin aukioita leireiksi, ja perjantaiksi kutsu kuului blokkaamaan Euroopan keskuspankki (EKP) sekä rahamaailman valloittama keskusta: tästä nimi Blockupy.

Vajaa viikkoa aikaisemmin suunnitellut tapahtumat kuitenkin kiellettiin. Ainoaksi lailliseksi kokoontumiseksi jäi lauantain suurmielenosoitus. Koko talven EKP:n edustalla seissyt Occupy-leiri häädettiin keskiviikkona, ja kaupunkiin tuotiin viisituhatta poliisia vesitykkeineen ja kyynelkaasuineen.

Poliisin valtuuksia kuvannee parhaiten vastaus, jonka saan, kun yritän tiedustella, miksi minulta ja kahdelta muulta mielenosoittajalta evätään pääsy keskustan ostoskadulle, jolle muut ihmiset kulkevat vaivatta: ”Koska minä sanon niin.”

Näytämme mielenosoittajilta. Kolmihenkinen seurueemme lasketaan kokoontumiseksi, ja sellaiset on kielletty. Tunne, kun katua ylittäessä poliisi kävelee luo, pyytää nähdä passin ja kysyy kaupungissa olemisen syytä, on sanoinkuvaamattoman ristiriidassa yhdentyneen Euroopan vapauksien kanssa.

”Viime kuukaudet Euroopassa ovat osoittaneet, että uusliberalismi ja demokratia on mahdoton yhtälö. Euroopan johtajat jatkavat, kuin mitään ei olisi tapahtunut – repressio on kaikki, mitä he voivat käyttää meitä vastaan”, juuri Brysselistä saapunut John Sinha muotoilee tuntemuksensa poliiseja kuhisevalla rautatieasemalla.

”Joko uusliberalismi tai sitten demokratia voittaa.”

Ainakaan Frankfurtissa ei tänä viikonloppuna tunnu olevan molemmille tilaa.

Massiiviseksi suunniteltu aktivistitapahtuma, joka – ottaakseen etäisyyttä maaliskuussa tapahtuneeseen mellakkaan – julkaisi hyvissä ajoin väkivallattomuuteen sitoutuvan konsensuksen, muuttuu siis kissa- ja hiiri-leikiksi mellakkapoliisin kanssa.

Torstaina vanhankaupungin keskustan aukioille nousee leirejä, mutta muutaman tunnin päästä virkavalta kantaa sekä aktivistit että teltat pois.

Perjantaina joitakin satoja ihmisiä onnistuu lyhytaikaisissa blokkauksissa: tosin vain istumaprotestina, sillä kaikki mielenosoitusvälineet on takavarikoitu. Berliinistä tulleet kolme bussilastillista aktivisteja on käännytetty takaisin poliisisaattueessa. Tietoa aktioista on vaikea saada ilman älypuhelinta. Toisinaan siitä, että kaupungissa on parituhatta aktivistia, muistuttavat vain sadat poliisiautot. Rekisterikilvistä näkee, että niitä on tuotu lukuisista ympäröivistä kaupungeista.

Kaoottisuus jättää kuitenkin tilaa spontaaneille reaktioille poliisin toimintaan. Perjantai-iltapäivänä osumme sillalle, jossa joukko suunsa umpeen teipanneita ihmisiä seisoo telttakankaasta tehdyn banderollin kanssa.

”Perusoikeuksista vapaa alue. Käynti omalla vastuulla”, lukee pressussa teipatuin kirjaimin. Fokus tuntuu siirtyneen taloudesta sananvapauteen.

Keskustan vilkkaimmalla kävelykadulla esiintyy ryhmä, joka laulaa tunnettuja saksalaisia iskelmiä eurokriisiä kommentoivin sanoituksin. Laulujen välissä esiintyjät ja yleisö puhkeavat ”A-anti-antikapitalista!” -huutoihin. Poliisin on vaikea puuttua asiaan.

Vaikka poliisi toisinaan tuntuu voittavan pelin, on pankkikeskustan blokkaus onnistunut. Perjantai-iltana yliopistolla puhuva poliittinen filosofi Michael Hardt aloittaa onnittelemalla saliin pakkautuneita satoja kuuntelijoitaan: ”Olette tehneet jotakin uskomatonta: nimittäin saaneet pankkiirit sulkemaan pankit.”

Jopa oikealle nojaava Frankfurter Allgemeine -sanomalehti herkuttelee sillä, ettei aktivistien ole tarvinnut edes vaivautua. Näin on tosiaan tapahtunut. Moni on ottanut muutenkin pitkän viikonlopun helatorstain takia, mutta lisäksi pankkien työntekijöille on annettu ylimääräisiä vapaapäiviä perjantaiksi. Ne, jotka ovat tulleet töihin, on sijoitettu konttoreihin kauemmas keskustasta. Poliisi on kehottanut keskustaan tulevia olemaan pukeutumatta pukuun.

Lauantain mielenosoitus on pelottelutaktiikasta huolimatta onnistunut, eikä sen lupaa evätä niin kuin poliisi on useaan otteeseen ehtinyt uhata. Frankfurtin kaduille saapuu yli 20 000 ihmistä värikkäiden banderollien ja suurten nukkejen kanssa.

Kansainvälinen solidaarisuus, samoin kuin pankkien vallan murtaminen, kaikuvat äänekkäinä huutoina lähes helteisessä päivässä. Mukana on järjestöjä Die Linke -vasemmistopuolueesta ja Attacista Occupyhyn ja No Border -aktivisteihin. Kulkueen keskivaiheilla marssii vaikuttavan järjestäytyneinä parisataa mustiin pukeutunutta. Poliisi on taas valmistautunut väkivaltaan, mutta mielenosoitus sujuu enimmäkseen rauhallisesti.

Kreikan lippua kantava Zitti Küster on tullut Etelä-Saksan Stuttgartista asti, ja sanoo että mielenosoituksia pitäisi olla paljon enemmän ympäri Eurooppaa.

”Tunnen solidaarisuutta kreikkalaisia kohtaan. He ovat finanssikapitalismin ensimmäisiä uhreja.”

Kysymykseen, mitä mieltä Küster on Saksan politiikasta, tulee vastaus kuin piipun suusta: ”Merkelin täytyy mennä.”

Belgialainen Emilie Paumard kantaa kahleisiin kiinnitettyä palloa, jossa lukee velka. Hän on viimeiset kaksi vuotta työskennellyt järjestössä, joka ajaa kehitysmaiden velkojen mitätöintiä.

”Alun perin keskityimme IMF:ään ja rakennesopeutusohjelmiin etenkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Nyt olemme alkaneet tuoda EKP:tä ja Troikkaa saman analyysin piiriin osoittaakseemme, että niiden logiikka ei ole mitään uutta.”

Paumardin mielestä Etelä-Euroopan maiden velanmaksua pitäisi lykätä, kunnes on selvitetty, mikä osa velasta on legitiimiä ja mikä ei – toisin sanoen, kaikkea ei pitäisikään maksaa takaisin.

Mielenosoittajien joukossa näkyy myös jonkin verran eteläeurooppalaisia. Huomiota herättävintä on kuitenkin se, kuinka Saksan vasemmistoryhmät ovat yhdistyneet Blockupyn taakse.

”Näyttää onnistumiselta: viisinumeroinen luku ihmisiä ja rauhanomainen tapahtuma. Tämä on laajin vasemmistolainen yhteenliittymä sitten vuoden -68”, toteaa Marius. Hän on Occupy-aktiivi, ja tullut aamuvarhaisella Bochumista bussilla, jossa valtaajien lisäksi oli antifasisteja ja ympäristöaktivisteja.

”Ryhmiä, jotka muuten tökkisivät toisiaan”, kuvailee parikymppinen Marius, jonka sulavapuheisuus on taattua Occupyta.

”Meitä yhdistää se, ettemme usko tähän kapitalismiin ja haluamme näyttää sen yhdessä. Bochumissa on juuri julkistettu 150 miljoonan euron säästöpaketti. Tahdomme näyttää, että sekä Saksan, Euroopan että maailman mittakaavassa on vaihtoehtoja, ja se vaihtoehto olemme me.”

Siitä, että kriisi koskee kaikkia, on edellisenä iltana puhunut myös Michael Hardt: ”On tärkeää, että tämä tapahtuu Saksassa. Tämä ei ole saksalaisten aktivistien aktio kreikkalais- tai espanjalaisparkojen puolesta, vaan eurooppalaisen liikkeen rakentamista.”

Blockupy on ottanut tärkeän askelen näyttääkseen, että kriisipolitiikkaa ei hyväksytä edes EKP:n portailla – ja yli 400 pidätystä todistavat, että vallan ytimeen osuminen sattuu.