Verkon kautta voittoon

Teksti Jenni Järventaus

Barack Obaman menestys Amerikan presidentinvaaleissa oli yhtä historiallinen kuin hänen armeijakurilla johdettu kampanjansa. Kaksi vuotta kestänyt Obama-mania mullisti varainkeruun ja internetin käytön tavalla, jonka jälkeen perinteisiin kampanjoihin ei enää ole paluuta.

En ikinä uskonut, että tämä maa kykenisi tähän, ällisteli eräs washingtonilaismies tiistaina iltayhdentoista jälkeen Amerikan itärannikon aikaa, kun Barack Obama, 47, julistettiin Yhdysvaltain 44. presidentiksi.

Mies ei ollut ihmetyksensä kanssa yksin. Uutiskanavien julkistettua arvionsa voittajasta Washingtonin Capitol Hill -naapurusto, kuten koko kaupunki, tuntui hiljenevän pariksi minuutiksi. Sitten lukemattomista kotibileistä ja baareista kajahti ilmoille ekstaattinen möykkä ja samppanjapullojen poksahtelu, jotka paljastivat pääkaupungin äänestäneen lähes sataprosenttisesti Obamaa.

Oli odotettavissa, että liberaalit rannikkokaupungit menisivät Obaman taakse. Mutta moni otti epäuskoisen onnen vallassa vastaan tiedon, että jopa perinteiset republikaaniosavaltiot Ohio, Colorado, Virginia ja kovasti kilpailtu Florida päätyivät kannattamaan Illinoisin senaattoria.

Obaman voitto oli historiallinen, mutta niin oli myös hänen kampanjansa. Se oli jenkkityyliin tietysti täysin super-sized: kaikkien aikojen kallein ja pisin. Mutta se myös heitti häränpyllyä verrattuna perinteisiin vaalikampanjoihin, ja mullisti keinot, joilla äänestäjät saadaan vaaliuurnille ja tuhannet vapaaehtoiset laulamaan ehdokkaansa ylistyksiä.

Kuten Amerikassa aina, raha ratkaisi. Obama onnistui keräämään lahjoituksia käsittämättömän summan, 750 miljoonaa dollaria (590 miljoonaa euroa). Valtaosa ei kuitenkaan tullut miljonäärilahjoittajilta, vaan pieninä summina yksittäisiltä lahjoittajilta. Pelkästään syyskuussa Obaman kampanja haali 150 miljoonaa dollaria – kaikkien aikojen ennätys. Yhteensä Obamalle antoi rahaa 3,1 miljoonaa ihmistä, joiden keskimääräinen lahjoitus oli alle 100 dollaria.

John McCain puolestaan päätti pyörittää kampanjansa 84 miljoonan julkisella kampanjarahoituksella, joka rajoittaa muuta varainkeruuta. Republikaanipuolue onnistui keräämään McCainin tueksi 240 miljoonaa, mutta McCainin kampanjabudjetti oli silti Obamaan verrattuna taskurahaa. Tämä johti harvoin amerikkalaispolitiikassa todistettuun tilanteeseen, jossa aiemmin varainkeruussa loistaneet republikaanit olivat koitoksen tyhjätaskuja.

Pelkästään televisiossa Obama pyöritti kolme mainosta jokaista McCainin yhtä tv-spottia kohden. Juuri ennen vaaleja Obaman kampanja osti seitsemältä suurimmalta kanavalta puoli tuntia mainosaikaa infomercial-tyyppiselle kampanjaviestille, jonka näki yli 33 miljoonaa ihmistä. Tämä kirvoitti McCainin esiintymään Saturday Night Live -sketsissä, jossa hän kaupitteli ideologiaansa ostoskanavalla – ainoalla mihin hänellä oli enää varaa.

Nyt vaalirahoitusta vahtivat ryhmät pohtivat, oliko Obaman lumivyöryvoitto hyvä vai huono asia demokratialle. Pitäisikö ehdokkaat rajata ottamaan vain julkista rahoitusta, jotta 750 miljoonan lottojättipotteja ei enää kertyisi? Vain onko pienten lahjoitusten määrä kansanvaltaa parhaimmillaan, koska Wall Street -miljonäärit eivät enää pääse sanelemaan vaalien lopputulosta?

Selvää ainakin on, että demokraatit eivät halua luopua voittoisasta rahankeruusysteemistään. Ja republikaanit tietysti teroittavat jo hampaitaan odottaessaan kiistan etenevän kongressin käsiteltäväksi.

Pankkisaldostaan Obaman kampanja saa kiittää internetiä, joka mullisti koko vaalikilvan. Obaman henkilökunnassa parveilee Facebook-, Twitter-, YouTube- ja muiden uusien medioiden parikymppisiä guruja, kun McCain taas ei ole koskaan käyttänyt sähköpostia ja odottaa avustajiensa neuvovan miten nettiä käytetään. Ei tarvitse olla vaalistrategisti arvatakseen kumpi kandidaatti uppoaa paremmin nuoriin äänestäjiin vuonna 2008.

Niin demokraatit kuin republikaanit myöntävät, että Obaman kampanja veti pisteet kotiin online-strategiallaan. Vapaaehtoiset työntekijät organisoivat ovelta-ovelle -operaatiot omissa chat-ryhmissään, äänestäjille kerrottiin vaalitilaisuuksista tekstiviesteilllä, ja tuhannet vapaaehtoiset nettisoturit vartioivat blogeissa ja keskusteluryhmissä muhivia juoruja, ennen kuin ne pääsivät valtajulkisuuteen.

Kampanja myös seurasi mitkä taktiikat – puheet ja mainokset – upposivat yleisöön laskemalla, minä päivinä kävijämäärät nousivat Obama-aiheisilla sivustoilla. Epäröiviä äänestäjiä puolestaan löydettiin kyttäämällä, millä alueilla äänestysrekisteröintilomakkeita ladattiin mitenkin tiuhaan.

Obamalaiset tajusivat, että parikymppisiä amerikkalaisia, joiden äänestysinto vaihtelee kuin tuuliviiri, ei enää tavoiteta sanomalehdillä tai televisiolla. Tämä johti niin ennätykselliseen varainkeruuseen kuin ennaltanäkemättömään julkisuuden hallintaan netin avulla. Obamalla oli tässä edelläkävijänsä – 2004 vaaleissa demokraattien Howard Dean äkkäsi verkon mahdollisuudet ensimmäisenä – mutta Chicagon Obama-päämajassa vietiin online-kampanjointi täysin astronomiselle tasolle.

Kuten Deanin kampanjapäällikkö Joe Trippi on todennut, jos Obaman kampanja oli Apollo 11, Deanin kampanja oli kuin Wrightin veljekset.

Kaikki kunnia voitosta ei tietystikään kuulu kampanjaorganisaatiolle. Obama oli hyvä ehdokas, jolla ei ollut yhtä painavia palloja jaloissa menneisyydestään kuin Hillary Clintonilla. Hänen taustansa on mainio sekoitus kulttuureja ja kansoja, eikä hänellä ole montakaan poliittista vihollista. Ja ennen kaikkea hän on amerikkalaisittain ilmaistuna easy on the eye ja loistava puhuja – menestyksen edellytykset television luvatussa maassa.

Obaman todellinen breikki tuli syyskuussa, kun Amerikan talouskriisi puhkesi. Verrattuna McCainiin, joka säntäili päätöksestä toiseen, luvaten ensin keskeyttää kampanjansa, lähtien sitten kongressiin sotkemaan elvytyspakettineuvottelut, ja palaten lopulta takaisin kampanjataistoon, Obama oli itse tyyneys. Tämä vakuutti äänestäjät siitä, että Obaman temperamentti sopi paremmin presidentille kuin McCainin, jonka 72-vuotiasta sormea ei monikaan enää halunnut kuvitella sille kuuluisalle punaiselle ydinasenäppäimelle.

Obama ei myöskään ottanut varapresidenttiehdokkaansa kanssa riskejä, vaan valitsi ulkopoliittisen konkarin Joe Bidenin. McCain, joka poimi joukkoihinsa Alaskan kuvernööri Sarah Palinin, vaikutti kadottaneensa loputkin arvostelukyvystään.

Obamaa saa kiittää tiistaisesta voitostaan tietysti myös George W. Bushia, jonka kahdeksanvuotinen valtakausi on upottanut Amerikan niin syvään jorpakkoon, että 90 prosenttia kansalaisista uskoo maan olevan menossa väärään suuntaan. Mutta Bushin tai McCainin töppäilyt eivät riitä selittämään muutama vuosi sitten täysin tuntemattoman poliitikon valintaa maailman vallakkaimmalle paikalle. Tutkijat, toimittajat ja poliittiset analyytikot ruotivat Obaman voitontietä vielä pitkään, mutta konsensus vallitsee kuitenkin jo siitä, että poliittinen kampanjointi ei enää tämän syksyn jälkeen ole entisensä.

Kirjoittaja on Fifin Washingtonin-kirjeenvaihtaja.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä