Talous

Vallankumouksen uusi suunta?

Lukuaika: 2 minuuttia

Vallankumouksen uusi suunta?

Teksti IPS / Haaga-Helian toimittajaopiskelijat

Kuuba etsii julkisen talouden säästöjä helpottamalla yrittämistä. Erityisesti korkeakoulutettujen naisten on kuitenkin vaikea saada töitä.

HAVANNA (IPS) Moni korkeasti koulutettu ei ole vielä löytänyt paikkaansa Kuuban uudistuvilla työmarkkinoilla. Useilla aloilla yksityisyrittäminen on käytännössä mahdotonta.

Presidentti Raúl Castro pyrkii vähentämään yli miljoona valtion työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana. Uudistusten tavoitteena on palkkakustannusten leikkaaminen ja työn tuottavuuden parantaminen. Työntekijöitä kannustetaan kokeilemaan siipiään yksityisellä sektorilla ja perustamaan omia yrityksiään.

Kuuban valtio on julkaissut listan ammateista, jotka on avattu yksityisyrittäjille. Näistä 178 ammatista vain muutama on tarkoitettu korkeasti koulutetuille. Eniten kysyntää on kuljetusalalla ja ruuantuotannossa. Moni myös vuokraa huoneita ja pyörittää pieniä ravintoloita.

”Käytännössä kaikki sallitut työt ovat yksinkertaisia ja huonosti palkattuja. Ihmisiä ei kannusteta rikastumaan. Tämä ei ole oikea tapa synnyttää vaurautta”, sanoo arkkitehti Mario Coyula. Esimerkiksi juuri arkkitehtien on vaikeaa työllistyä omalle alalleen.

Coyulan mukaan Kuubassa on yhä ennakkoluuloja yksityisyrittämistä kohtaan. Valtion politiikan seurauksena yliopistotutkinnon suorittaneet joutuvat usein työskentelemään huonopalkkaisissa töissä.

Eri alojen ammattilaiset voivat vain toivoa, että maan hallitus muuttaa työmarkkinoiden lainsäädäntöä. Ainakaan tällä hetkellä valtio ei ole aikeissa muuttaa listaa vapaista ammateista.

”Jos suuri joukko ihmisiä olisi kiinnostuneita tietystä ammatista, sen mahdollista lisäämistä listaan saatettaisiin harkita”, sanoo Kuuban apulaistyöministeri Carlos Mateu.

_______________

Kuubassa joka toisen naisen paikka on kotona

Sukupuolten välinen epätasa-arvo on edelleen arkipäivää Kuubassa. Vaikka vuoden 1959 vallankumous paransi naisten yhteiskunnallista asemaa, yksityiselämässä vanhakantaiset sukupuoliroolit ovat yhä vallalla.

”Mitä yksityisempi parisuhde on, sitä enemmän sukupuolten välinen tasa-arvo hämärtyy”, sanoo Kuuban Nuorisotutkimuskeskuksen johtaja Natividad Guerrero.

Kuubassa naisilla on usein korkeampi koulutus kuin miehillä. Lukuvuoden 2009 lopussa yli puolet yliopistoista valmistuneista oli naisia. Kuitenkin vain 43 prosenttia naisista osallistuu työelämään. Miehillä vastaava luku on lähes 70 prosenttia.

Nuorimmat sukupolvet pitävät roolien muuttumista luonnollisena. He pitävät naisten opiskelua ja työssäkäyntiä normaalina ja myöntävät, että miesten tulisi myös osallistua kotitöihin.

”Vaikka naisten vapautuminen onkin osa vallankumouksen perintöä, monet nuoret on silti kasvatettu vanhanaikaisiin sukupuolirooleihin”, sanoo keskuksen tutkija Ana Isabel Peñate.

Sosiologi Maria Isabel Dominguezin mukaan nuoret tytöt jakautuvat kahteen ryhmään. ”Osa naisista on korkeasti kouluttautuneita, ja toiset käyvät vain keskikoulun eivätkä mene töihin”, hän selittää.

”Jälkimmäinen ryhmä haluaa vain napata hyvän miehen ja jäädä kotiin.”

Jutut on uutistoimisto IPS:n tarjonnasta suomentanut Haaga-Helian toimittajaopiskelijaryhmä harjoitustyönään.

  • 9.5.2011