Laajuutensa ja mukanaan tuomansa raikkaan ilman ansiosta toukokuun 15. päivän mielenosoitukset olivat pintaansa asti täynnä ihmisten iloa. Kenttäradio haastatteli joitain paikalla olijoita: ”Millaisena näet tulevaisuuden?” Ympärillä virtaavasta energiasta huolimatta monet haastatellut olivat pessimistisiä: ”Synkeänä.”

Maanantaina uutiset Solin leiristä alkoivat kiertää ilmassa leviävän ruudin lailla sosiaalisissa verkoissa. Sähköpostilistalla, jota käytetään tavaroiden ja palvelusten vaihtamiseen, kirjoitettiin: “Mitä väliä sillä on, että jotkut leiriytyvät, kun yhtä monet muut yhä jatkavat ostoksiaan tavarataloissa?”

Sillä on väliä, sillä kyseessä ei ollut vain yksi leiri lisää. Muutamien rohkea ele oli viesti monille: se on ”nyt tai ei koskaan”: ja tekemisen, puhumisen halu oli vapautettu.

Eräässä graffitissa luki: “Mahdotonta ei pysäytä mikään.” Solin tapahtumista ei ole parempaa kuvausta. Hyväntahtoisuus on vuolasta, hymyjä kaikkialla, kaverijoukkiot päättävät “mennä yhdessä aukiolle”. Toisista – jotka eivät enää ole tuntemattomia toisilleen – on tullut rikoskumppaneita yhteisessä liikkeessä, jota aukio vetää magneetin tavoin puoleensa…

Eräänä iltapäivänä eräiden ystävien vasta vuoden ikäinen poika alkoi huutaa “Sol, sol!” Olimme kävelleet pois päin aukiolta, ja hän etsi sitä aurinkoa, joka oli vaikuttanut meihin kaikkiin niinä päivinä. Kymmenen päivää sitten kukaan meistä ei olisi voinut kuvitella Solin voivan olla jotain muuta kuin erään eurooppalaisen pääkaupungin kaupallinen turistikeskus.

Sol odottamattomana tapahtumana (eikä maantieteellisenä paikkana), on murskannut kaksi vallitsevan asiaintilan tukipilareista. Yhtäältä se rikkoi konsensuksen, jonka mukaan Francon aikakauden jälkeen nykyistä puoluejärjestelmää on pidetty parhaana kuviteltavissa olevana hallitsemisen tapana – tapana, jonka kyseenalaiseksi asettaminen avaisi ovet kaaokselle ja diktatuurin pimeydelle. (Angels Barcelón lausahdukseen “Meidän ei ole vajottava nykyisen demokraattisen järjestelmän epäilemisen houkutuksiin“ liike vastaa: “Sitä kutsutaan demokratiaksi, mutta se ei ole sitä”.)

Toisaalta liike vastustaa tulkintaa, jonka mukaan kriisi on kuin meteorologinen sattuma, jonka kohdatessaan voi vain kiinnittää turvavyönsä. Talouskriisin poliittista käsittelyä aukio kommentoi huutaen: “Ne eivät ole kriisipaketteja, vaan kiristystä!” ja osoittaa, että vastuussa ovat hallitsijat ja pankkiirit.

Tunnemyrskyn vallassa, lähes voimatta uskoa, että “jotain todella tapahtuu”, he kiirehtivät tukahduttamaan sen ennen kuin sillä on todellista vaikutusta: poliitikot heittävät aukiolle “vaihtoehtojen” kiristyksen. “Sanotte ei, mutta teillä ei ole mitään ehdotuksia.” He eivät tiedä, että sukupolvelle ilman tulevaisuutta epävarmuus tulevan edessä on jokapäiväistä leipää ja vähintäänkin Sol antaa meille mahdollisuuden elää tätä epävarmuutta yhdessä.

Tuntui selvältä, etteivät Solin tapahtumat tai yleisemmin 15. toukokuun mielenosoitukset aiheuttaisi muuta kuin vallitsevien äänestystendenssien vahvistumista. Ja tosiaan: sosialistipuolue PSOE:n keskustelu on ollut ympäripyöreää, jopa Madridin kaltaisissa kaupungeissa, joissa populaaripuolue PP on vallassa. Mitä seuraavaksi?

Leirit, joita on pystytetty moniin muihinkin kaupunkeihin, tulevat jatkumaan. Eräs ystäväni sanoi: “Enää ei ole kysymys aukion valtaamisesta, vaan aukion luomisesta.”

Tähän taivallukseen tukeutuen heitän ilmoille hypoteesin: aukio luodaan ainoastaan painottamalla ja syventämällä niitä elementtejä, jotka tekivät sen syntymisen mahdolliseksi. Se luodaan poliittisen vallan kritiikillä (Suoraa demokratiaa nyt!) ja taloudellisen hallinnoinnin kritiikillä (Kriisit maksakoot ne, jotka ovat vastuussa!), jotka ovat kaksi pienintä yhteistä nimittäjää. Se luodaan monien yhteisellä käytännön työllä, joka tekee aukiosta todellisen ja käsinkosketeltavan ja yhteisestä nimittäjästä ei vain miellyttävän vaan riemastuttavan – jotain, jonka puolesta taistella.

Solin tapahtumat vastustavat tuhansien aikaisempien kollektiivien ja taisteluiden (auto)representaatioita, sillä niihin sisältyy balkanisoitumisen riski. Solin tapahtumat kutsuvat meidät etsimään yhdistymisen paikkaa, josta käsin voimme antaa osamme tähän yhteiseen, lähtien liikkeelle siitä mitä olemme – tietenkin – mutta myös sitoutuneina siihen, mikä tuo meidät yhteen.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Toukokuun 15. päivä todistaa voiman, joka liittyy arvaamattomaan tekijään. Tämä tekijä, “Pistä eteenpäin!”, saa nimensä yksinkertaisesta ja vapauttavasta itseorganisoitumisen huudahduksesta. “Pistä eteenpäin!” -lausahduksen syntyhistoria löytyy sodanvastaisista mielenosoituksista, maaliskuun 13. päivän tapahtumista, V de Viviendasta (A niin kuin Asunto). Ilman sen suurempaa järjestäytymistä kuin mitä ystävyyden ja sosiaalisten verkostojen punokset tarjoavat, ilman nimellisiä organisaatioita tai ohjelmia, yksinkertaisilla ja suorilla iskulauseilla reagoimme ulkoiseen tapahtumaan.

Tapahtuma liimasi meidät yhteen ja pakotti menemään kaduille. Monet ovat koettaneet käyttää tätä hyväkseen sopimalla tarkkoja päivämääriä verkossa, mutta “Pistä eteenpäin” on epäluotettava väline, erityisesti järjestäytyneiden ryhmien käytössä. Se on poliittisen halvaantuneisuuden vuosikymmenten lapsi, politiikkaan tympääntyneiden aikojen lapsi, ja siksi se painottaa väen voimaa, ihmisten voimaa. Merkitystä on ainoastaan vertaisverkoston (p2p) kutsuilla ryhtyä toimeen.

Kysyimme Bilbaosta saapuneelta pojalta, joka oli viettänyt Solin leirissä päiviä lumoutuneena tapahtumista, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän vastasi: “Ei tarvitse olla peloissaan leirien kuihtumisesta. Joskus aktivistit, innostuessaan, puristavat ulos kaiken voiman mitä heillä on kerralla ja uuvuttavat tapahtuman, kuten ylisuojeleva äiti käyttäytyy lapsensa kanssa. Minä en ole aktivisti, lähden täältä ja palaan elämääni, mutta palaan, kun seuraavan kerran tapahtuu jotain, olen paikalla.”

“Pistä eteenpäin” katoaa, ilmestyy, katoaa. Kuinka ottaa osaa tukahduttamatta? Kuinka asettua liikkeen laskimoon, sen rytmiin, särkemättä sydäntä? Kuinka oppia yhdistymään pienenä palasena tähän arvaamattomaan tekijään? Solin pöydälle jättämiä kysymyksiä.

Näinä päivinä argentiinalaiset ystävät väittivät: “Tämä on hyvin kiinnostavaa, mutta ei mitään Argentiinan vuoteen 2001 verrattuna. Siellä kaupungin valtasivat ne, joihin kriisi iski kaikkein kovimmalla voimalla. Täällä emme edes näe kriisin merkkejä.”

Ei ole kiinnostavaa tarkastella liikettä sen kautta mitä siltä puuttuu, vaan sen kautta, mitä se on tarjonnut. Kuinka Sol vaikuttaa kriisistä eniten kärsineisiin, kotinsa menettäneisiin, pitkäaikaistyöttömiin, lopullisesti harmaan talouden piiriin sysättyihin, paperittomiin, joilla ei ole mahdollisuutta saada oleskelulupaa ilman vakinaista työsuhdetta, tai niihin, joilta paperit on viety, koska he eivät tienanneet tarpeeksi.

Nämä alueet, joita mitä ahkerimmin läpäisevät erilaiset “sosiaaliset interventiot”, ovat kaikista syvimmän poliittisen tunnottomuuden valtaamia. He ovat uuden, Solin liikkeelle paneman vaiheen suuri tuntematon. Kuinka he tulevat mukaan?

Matkaa on jäljellä paljon, mutta halvaannus on lauennut. Voimme hymyillä.

Marta Malo on Madridissa asuva yhteistutkija. Malon keskeisin suomennettu teos on feministisessä tutkijakollektiivi Precarias a la derivassa kirjoitettu Hoivaajien kapina (Tutkijaliitto, 2009).

Tekstin on kääntänyt espanjasta Lotta Tenhunen.

_______________

”Poliitikot roviolle”

Madridin Solin leiri marssi 11. kesäkuuta kaupungintalon eteen vastustamaan pormestari Gallardónin virkaan nimittämistä. Poliisi hajotti rauhanomaisen mielenosoituksen väkivalloin. Madridilainen kuvataiteilija Manuel Olías kommentoi muutosta Espanjan suurmielenosoituksien osanottajien kohtelussa.

Video ja käännös Lotta Tenhunen.

_______________