YhteiskuntaKirjoittanut Jari Tamminen

Poliisia vastapalloon

Lukuaika: 3 minuuttia

Poliisia vastapalloon

Teksti Jari Tamminen

Edesmenneessä Itä-Saksassa naapureiden kyttäämisestä tehtiin taidetta, Suomessa tunnutaan etenevän samaan suuntaan. Poliisin nettivinkki-palvelua parodioiva nettivinkki.fi yrittää avata keskustelua.

Poliisin tiedote Facebookissa kertoi maaliskuun 11. päivänä uudesta nettivinkkijärjestelmästä. Sen kautta ”kansalaiset, yritykset ja yhteisöt voivat helposti antaa vinkkejä laittomaksi epäillystä materiaalista”.

Reilua kuukautta ennen poliisin nettivinkki-palvelun ensi-iltaa avautui nettivinkki.fi-sivusto, eikä poliisilla ollut mitään tekemistä sen kanssa. Mahdollinen hämmennys on ymmärrettävää, vinkkisivut ovat varsin samankaltaisia.

Viestintäviraston tarjoamien tietojen avulla osaan hakeutua nettivinkki.fi-sivuston haltijan puheille. Soitan Harry Sintoselle kysyäkseni hänen sivustonsa luonteesta. Ennen kuin ehdin ensimmäistä kysymystä esittää, Sintonen heittäytyy kuitenkin monologiin. Parikymmentä minuuttia myöhemmin pääsen esittämään kysymykseni. Palataan siihen myöhemmin.

”Kuulin poliisin järjestäneen jonkin näköisen tiedotustilaisuuden, jossa oli esitelty tätä konseptia. Nettivinkki-domain oli kuitenkin vapaana ja päätin rekisteröidä sen”, Sintonen aloittaa.

”Kaikenlainen kyttäily ja muu on mennyt aika hurjaksi. Poliisin halukkuus käyttää uusia tekniikoita on sinänsä hyvä asia, mutta tapa toimia on väärä. Tällainen kyttäysideologia, käräytä naapurisi ja muu menee ajatuspoliisiin päin.”

Sana orwellilainen mainitaan.

”Netin ongelmiin pitäisi pikemminkin puuttua niin, että tehdään ihan oikeaa poliisityötä. Otetaan ne ongelmasivut oikeasti alas, eikä leikitä toimimattomien suodattimien kanssa. Keskusrikospoliisi (KRP) on itse myöntänyt, että ulkopuoliset pystyvät kaivamaan suodatusjärjestelmästä ulos listan suodatetuista sivustoista. Eli käytännössä KRP on julkaissut listan näistä laitonta materiaalia sisältävistä sivustoista.”

Internet-suodatuksella tarkoitetaan netin sensurointia, jonka tavoitteena on estää pääsy sivustoille, joiden sisältö on tai sen epäillään olevan laitonta. Suodatus itsessään ei poista sivustoja, se ainoastaan vaikeuttaa niille pääsemistä.

Sen lisäksi, että poliisi tuntuu keskittyvän seurauksiin eikä ongelmiin, on osa poliisin työstä ulkoistettu yhdistyksille ja järjestöille. Tämä ei kaikki miellytä.

Poliisin omassa Nettivinkki-palvelussa mainostetaan myös Pelastakaa Lapset ry:n Nettivihje-sivua, jonne voi ”ilmoittaa netistä löytyvästä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävästä aineistosta”. Sintonen ei ole vakuuttunut.

”Pelastakaa Lapset on yhdistys ei viranomainen. Silti se kerää tietoja hyvinkin samalla lailla kuin viranomainen ja on epävirallisessa viranomaisen tyylisessä asemassa. Poliisi myös linkittää heidän järjestelmäänsä, mikä on hassua. Eikö noiden tietojen pitäisi tulla suoraan poliisille?”

Mikäli viranomaiset edesauttavat järjestöjen tiedonkeruuta netissä, sopii tietojen keruu sitten varmasti myös omatoimisille kansalaisille.

”Katson olevani yhtä oikeutettu keräämään noita linkkejä. Voisi tosin olla ihan hyvä, jos yhdistyksiltä ja yksityishenkilöiltä otettaisiin pois oikeus tehdä näin.”

Sintosen Nettivinkki-sivulle jätetylle tiedolle tapahtuu ylläpitäjän mukaan jotain, mutta sen tarkempaa kommenttia aiheesta ei saa. Eivät yhdistyksetkään ilmoita mitä keräämällään tiedolla tekevät.

”Sen verran kerron, että tietoihin ei kukaan ulkopuolinen pääse käsiksi vaikka koneet takavarikoitaisiin”, Sintonen toteaa. Hän määrittelee itsensä tietotekniikasta kiinnostuneeksi yksityishenkilöksi ja nörtiksi. Sivulla ei myöskään kerätä henkilötietoja, joten henkilötietolakiakaan ei rikota. Pieneen ylimääräiseen vaivaan on kuitenkin varauduttu.

”KRP haluaa keskustella kanssani sivustosta. En kuitenkaan näe, että tästä mitään ongelmia seuraisi koska sivustossa ei ole mitään laitonta. En myöskään ole toistaiseksi saanut yhtään oikeaa vinkkiä, kävijät ovat ymmärtäneen sivuston luonteen.”

Poliisin sivua parodioivassa kyselylomakkeessa udellaan asioita, joiden viimeistään pitäisi vihjata sivuston luonteesta. Kysymykseen epäillyn materiaalin luonteesta voi valita vastauksen ”Hallituksen vastainen agitaatio”. Laittoman materiaalin löytöpaikaksi voi ilmoittaa ”Selaimeni välimuisti”. Ajattelevan kansalaisen hälytyskellojen luulisi soivan.

Kun vihdoin pääsen esittämään kysymykseni Sintoselle, siirtyy keskustelu valittuun toimintatapaan. Miksi parodia on hyvä keino avata keskustelua?

”On äärettömän vaikeaa keskustella näistä ongelmista ilman, että joku rupeaa huutamaan pedofiiliksi tai lasten vihaajaksi. Tämä sivu toimii osana keskustelua ja onkin toistaiseksi herättänyt huomiota. Kissa on saatu nostettua pöydälle. Valintaan vaikuttaa myös aiempien parodiasivujen kohtelu. Suomen laki ei tunnu tuntevan parodiaa nykyisellään, tekijänoikeuslaki menee kaikesta muusta yli. Pidin huolen siitä, että tällä kertaa sitä kautta ei kimppuun päästä hyökkäämään.”

Kyseessä ei tosiaan ole ensimmäinen kerta, kun viranomaisten toimintaa verkossa on kommentoitu parodian keinoin. Erityisesti Matti Nikki on profiloitunut suodatuslistoja kritisoivien nettisivujensa kautta. Nikin lapsiporno.info-sivustolla käsitellään verkkosensuuria ja sen ongelmia, Pelastakaa Pedofiilit -sivusto heittää sen lisäksi pilkkakirvestä Pelastakaa Lapset ry:n suuntaan.

Valtakunnansyyttäjänvirasto päätti viime vuoden maaliskuussa olla nostamatta syytettä lapsiporno.info-sivustosta. Helsingin hovioikeus puolestaan katsoi toukokuussa 2008 antamassaan ratkaisussa Pelastakaa Pedofiilit -parodian rikkovan Pelastakaa Lapset ry:n tekijänoikeuksia.

Nikin strategia on ollut avoimen provosoiva, Sintonen puolestaan uskoo rauhallisempaan lähestymistapaan. Tällä kertaa tekijänoikeusrikkomusta ei ole edes voinut tapahtua, Sintonen avasi sivustonsa ennen poliisia. Sintosen sivulla keikkuva poliisin Nettivinkki-kuvake puolestaan on esillä poliisin ohjeiden mukaisesti. Kuvakkeen saa laittaa mille tahansa sivulle, kunhan huolehtii siitä että sitä klikkaamalla päätyy poliisin sivuille.

”Olin oikeasti yllättynyt siitä, kuinka samanlainen poliisin sivusto on, minullahan ei ollut hajuakaan tulevasta. Poliisin avattua oman sivunsa ainoastaan lisäsin heidän linkin omalleni.”