Seison hämärässä kirkossa, jonka lasimaalatuista ikkunoista kajoaa vähän valoa. Seinät on peitetty graffitein, ja lattioilla lojuu tyhjiä pulloja. Edessäni on ryhmä pieniä lapsia, jotka harjoittelevat viheltämistä ja puhuvat kielillä, joita en ymmärrä. Pitelen vuoroin korvistani vihellyksen kaikuessa kirkon seinissä, vuoroin pyöräilykypärästäni, jota lapset yrittävät ottaa kädestäni.

Olen tullut Gesùn kirkkoon Brysselin St. Jossen kaupunginosaan. Kirkko ja sitä ympäröivät luostarirakennukset ovat olleet paperittomien ja heidän tukijoukkojensa valtaamina helmikuusta lähtien. Talossa asuu noin 150 ihmistä, joista suurin osa on paperittomia lapsiperheitä.

Käytännössä paperittomien ja heidän tukijoidensa valtaukset ovat luvattomia. Gesùn ja monien muiden talojen valtaukset on kuitenkin luvallistettu tietyksi aikajaksoksi. Juuri Gesùn kohdalla valtauslupaa on jatkettu siihen saakka, että paikalle kaavaillun luksushotellin rakentaminen alkaa.

Lupa valtauksille annetaan, koska viranomaiset eivät oikeastaan tiedä, mitä muutakaan tehdä noin 100 000:lle maassa asuvalle paperittomalle maahanmuuttajalle. Vaihtoehtona on, että kaikki pidätettäisiin tai pakotettaisiin asumaan kadulla. Näiden vaihtoehtojen ollessa epärealistisia ja epäinhimillisiä ratkaisuna on sallia valtaukset ainakin väliaikaisesti. Lisäksi valtaukset hyödyttävät viranomaisia, sillä monet kunnalliset instituutiot, poliisit, sekä ulkomaalaisvirasto lähettävät usein kaduilta löytyneitä paperittomia valtaajien luokse.

Luvallisuuden ja laittomuuden välimaastossa kamppailevat valtaajat joutuvat muuttamaan tasaisin väliajon talosta toiseen. Onneksi tilasta ei kuitenkaan ole puutetta. Gesùn valtaajien mukaan Brysselissä on 20 000-40 000 tyhjää asuntoa ja kaksi miljoona neliömetriä tyhjää toimistotilaa. Kaikki Brysselissä käyneet voivat uskoa luvun todeksi – joka kadulla tuntuu olevan vähintään yksi tyhjillään seisova talo.

Ketä nämä valtauksia tekevät paperittomat ovat? Syyskuun viimeisellä viikolla Brysselissä järjestettiin kansainvälinen No Border -leiri. Leiriläiset täyttivät kaupunkia maahanmuuttopoliittisella toiminnalla. Gesùssa järjestettiin työpaja, jossa keskustelijoina oli joukko paperittomia, entisiä paperittomia ja heidän tukijoitaan. Antaa heidän selittää.

”Paperittomat pystyvät asumaan ja elämään yhdessä, mutta mitään liikettä ei ole, koska yhteistä identiteettiä ei ole”, sanoi eräs entinen paperiton. Ainoa mikä yhdistää on halu saada paperit. Hänen mukaansa varsinainen liike on syntynyt ainoastaan Pariisissa, mutta sekin oli eliitin pyörittämä. Ulkopuoliset eivät voi liikettä synnyttää, ja monet entiset paperittomat taas jättävät taistelun saatuaan paperit. ”Ehkä liioittelen, mutta paperittomia auttavien järjestöjen välillä on myös keskinäistä kilpailua.”

Hetkeä aiemmin sisään astunut mies on eri mieltä. Hänen ranskassaan on vahvempi korostus ja hän hyökkää edellistä puhujaa vastaan. ”Sinua ei ole ikinä näkynyt Brysselissä. Olemme vallanneet taloja jo vuosia. Liike on olemassa, ja sitä johtavat paperittomat itse”, mies sanoo. Hänen mukaansa myös paperillisia tukijoita tarvitaan, koska he esimerkiksi hankkivat luvat mielenosoituksiin. ”Ei paperittomia kukaan manipuloi”, sanoi hän – myös entinen paperiton.

Keskustelua johtavat belgialaiset aktivistit. Lopulta sisään astuu kaksi miestä, jotka saattavat olla paperittomia. He kertovat kuninkaan mailla tekemistään rakennustöistä, joista he saavat kuusi euroa tunnilta. Lailliset työntekijät saavat kymmenen. Heitä kiinnostaisi järjestäytyä.

Kaikki miehet ovat meille nimettömiä ja tuntemattomia. He voivat olla ketä tahansa, ja heistä jokainen sanoo tietävänsä, mistä paperittomien elämässä ja taistelussa on kyse. He kaikki ovat oikeassa – juuri näin vaikeaa on puhua paperittomista. Naisia ja lapsia – niitä perheitä, joita Gesùssa asuu, ei keskustelussa näy. Työpajassa ehdottomasti suurimalla osalla on paperit.

No Border -leirin aikana Brysselissä puhuttiin vapaasta liikkeestä, itseorganisoitumisesta ja rajattomuudesta. Silti Gesùssakin on pystytetty rajoja. Yhdessä luostarin ovista on ketju ja kyltti, jossa huomautetaan murtumattomasta rajasta: vain nomadit ja No Border -leirin lehdistö saavat ylittää sen. Me Fifiin kirjoittavat edustamme massamediaa, eikä meitä toivotettu tervetulleeksi leirille. Joku nimetön sähköpostikontakti veti rajan vaihtoehtoisen median ja massamedian välille.

Jos itseään piti aktivistina eikä kuvia halunnut ottaa, sai kuitenkin kävellä sisään teollisuushalliin, jossa suuri osa leiriläisistä asui. Hallin kautta kulkivat aikoinaan siirtomaatuotteet. Nykyään alueella järjestetään liike-elämän tapahtumia, konsertteja ja messuja. Samaan aikaan leiriläisten kanssa hallissa kuvattiin mainoksia. Leirin ja mainoskuvaajien välillä kulki näkymätön raja – aivan kuten journalistin ja aktivistinkin.

Kukaan ei voi varmuudella tietää, kuka näitä rajoja toivoo: aktivistit, poliisi, tilojen omistajat, paperittomat? Viikon aikana pidätettiin satoja aktivisteja, mutta paperittomat jätettiin rauhaan luostarin koppeihinsa. Vain lasten vihellys lentää vapaasti.