Brightonilainen pitkän linjan indie-puurtaja The Levellers soittaa Helsingin Nosturissa 7. marraskuuta. Edellisen Truth And Lies -levynsä vuonna 2005 julkaissut bändi tulee Suomeen mukanaan uransa kahdeksas ja kenties komein albuminsa, Letters from The Underground.

Kahdenkymmenen vuoden puurtamisen jälkeen syntynyt levy on kiihkeä, nopea, meluisa ja intensiivinen teos vailla varsinaisia hengähdystaukoja tai suvantoja. Levyn biisit ovat, kuten bändi itse ilmoittaa, tietoisesti poliittisia, ja niiden aiheet raskaita: Darfurin kriisi, median ylivalta, poliittinen päätöksenteko, läheisen ystävän kuolema, vanhuusiän tarpeettomuus ja pettäminen.

Bändi ei myöskään kainostele sanoitustensa kanssa. Lyriikat ovat konkreettisia ja suoria, mutta musiikki on yhtä kaikki energistä ja väistämättömän virvoittavaa. Poliittinen, mutta hirven lailla svengaava rock on siis mahdollista – ja vieläpä niin, että bändin keskeinen instrumentti on viulu!

Viulua, tai englantilaisittain fiddleä, soittaa Levellersissä alkuperäisjäsen Jon Sevink. Levyn voimallisesta suorapuheisuudesta vaikuttuneena kysyn häneltä sähköpostihaastattelussa lausunnosta, jonka hän ja bändin vokalisti Mark Chadwick antoivat Rumbassa kesällä 1997. Sen mukaan bändi ei enää ole kiinnostunut poliittisesta toimeliaisuudesta: ”Meillä ei enää ole minkäänlaista tarvetta julistaa yhtikäs mitään – se on intomielisten nuorten tehtävä. Mitä vanhemmaksi elää, sitä kyynisemmäksi sitä tulee. Kokemusten myötä kaikissa asioissa oppii näkemään niin monia eri puolia, että yhä vaikeampi on sanoa yhtään mitään vakaumuksen syvällä rintaäänellä [–] Liiallinen optimismi on ehtinyt karista.”

”Luulenpa, että lausunto on ollut reaktio omaan kyynisyyteemme”, Sevink vastaa vuonna 2008, kymmenen vuotta vanhempana. ”Nyt voi todeta, että olimme väärässä sanoessamme noin. Menetimme tuohon aikaan Levellersinä olemisen tarkoituksen ja samalla fanit lakkasivat uskomasta meihin. Meidän pitää puhua siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja kyseenalaistaa se, tehdä ihmisten olo epämukavaksi. Se on moraalinen velvollisuutemme.”

Ehkä tähän kiteytyy myös Levellersin asema populaarimusiikin maantieteessä. Kautta vuosien bändin musiikki on määritelty folkpunkiksi tarkentamatta sen syvemmin, mitä termi tarkoittaa. Ehkä sana folk viittaa viulun tai harmonikan soundiin, tai akustisten kitaroiden käyttöön sähköisten rinnalla, tai ehkä bändin vain on todettu soittavan ”ilmavampaa” ja ”sointukuluiltaan traditionaalisempaa” musiikkia kuin rockbändien yleensä. (Ja mikä musiikki toisaalta olisi perinneuskovaisempaa kuin rock?)

Mutta punk, se tarkoittaa joka tapauksessa sitä suoraan sanomisen ja konventioista vähät välittämisen asennetta, joka bändiä yhä syystäkin leimaa. Tai kuten Sevink sen sanoo: ”Minulle punk on aina merkinnyt anti-establismenttia.”

Alkuaikoina Levellers toteutti toiminnassaan tiukkaa yhteisöllis-taloudellista ideologiaa: kaikki saadut tulot kerättiin yhteiseen pottiin, josta jäsenille jaettiin heidän yhtä suuri päivittäinen osuutensa. Vuonna 1994 omaehtoisuus sai yhä konkreettisempia piirteitä, kun bändi hankki käyttöönsä vanhan kellotehtaan kiinteistön Brightonissa ja perusti siihen The Metwayn, päämajan, johon sijoitettiin bändin oma toimisto, äänitysstudio, keikkamyynti, fan club ja pubi sekä lukuisia käsityöläisten työpajoja.

Vuoden 1995 Zeitgeistista alkaen Levellersin levyt on tehty Metwayssa, ja nyttemmin yhtye myös julkaisee levynsä kokonaan itse On The Fiddle -levy-yhtiössään. Omaehtoisen hauskuuden maksimoimiseksi bändi perusti vuonna 2003 myös oman Beautiful Days -festivaalinsa Devoniin Englantiin.

Sevinkin mukaan bändin ”tee-se-itse” -lähestymistapa musiikkibisnekseen on voimakas viesti alan toimijoille.

”Uskon, että määrittelemme musiikkiteollisuutta uudelleen. Suurten levy-yhtiöiden bisnes on lähestulkoon romahtanut, koska ne eivät ole osanneet suhtautua verkkomyynnin ja ilmaisen lataamiseen aiheuttamiin muutoksiin”, Sevink sanoo. ”Me olemme seuranneet toista linjaa ja julkaisseet omat levymme erottuvan imagomme turvin ja omilla ehdoillamme establismentin ulkopuolella. Iso bisnes on kiinnostunut vain rahan hankkimisesta, ja me taas haluamme varjella mahdollisuuksiamme tehdä musiikkia missä ja miten haluamme. Meillä on oma studio, oma julkaisija ja oma levy-yhtiö, teemme kaiken itse.”

Mitä muiden musiikintekijöiden siis tulisi oppia teidän toimintatavastanne?

”Ensinnäkin sen, että se on mahdollista, niin voi tehdä. Toisekseen, uskokaa itseenne. Meillä on bändissä sanonta: jos haluat saada jotain tehdyksi, tee se itse.”

Yhtyeen uusi levy Letters from The Underground sisältää, kuten sanottu, voimakkaita viestejä yhteisestä sosiaalisesta todellisuudestamme. Suomalaisen kuulijan pysäyttää selkäpiitä karmivasti kappale Burn America Burn, joka kuvaa Virginia Techin kouluverilöylyn tapahtumia ampujan ylimielisestä näkökulmasta. Bändin mukaan laulun kirjoittamisen motivaatio oli heijastella Amerikan sisäistä luhistumista yksittäistapauksen näkökulmasta.

Kerron Sevinkille, miten voimakkaan reaktion laulu minussa aiheutti, ja kysyn, olisiko bändi valmis laajentamaan sen tematiikkaa myös Yhdysvaltain ulkopuolelle. Vastaus on ytimekäs:

”Aseet. Isossa-Britanniassa meidän on huomattavasti vaikeampi ostaa aseita. En tarkoita sanoa, ettei ihmisillä olisi niitä. Mutta meillä ei ole kouluampumisia.”

Entä soitatteko biisin tulevalla keikallanne Helsingissä?

”Totta kai soitamme. On tärkeää, ettei unohdeta, mitä on tapahtunut. Jos haluamme, voimme ryhtyä toimiin ja varmistaa, ettei niin käy enää koskaan…”

On valitettavaa, ettei sähköpostihaastattelussa voi tehdä lisäkysymyksiä ja pohtia, millaisia nämä toimet voisivat olla. On kuitenkin aistittavissa, että The Levellersiin liitetty punavihreä tai anarkistinen maailmankatsomus on edelleen vahva, ja että vuosien takainen epäusko oman vaikuttamistyön mielekkyyteen on hälvennyt. Sevink sanookin, että bändi on yhä intohimoinen musiikin ja maailman suhteen.

”Ja ehkä todella jopa hieman enemmän sen suhteen, että meillä todella on poliittinen ääni, jota käyttää. Elämme kiinnostavia aikoja, ja tämän bändin jäsenenä olen aina innoissani siitä, että maailma kääntyy ylösalaisin. Onhan selvää, että jos kirjoittaa protestilauluja, koskettaa ihmisiä paljon todennäköisemmin kuin että jos vain puhuu maailman pelastamisesta. Ehkäpä ihmiset siksi arvostavat Bonoa, mutta kukaan ei pidä Chris Martinista?”

Kenelle bändi sitten haluaa lähettää maanalaiset kirjeensä?

”Kaikille ja kenelle tahansa. Jos ei sinulla ole varaa ostaa sitä, lataa se ilmaiseksi.”

Entä millaista keikkaa Helsingissä on lupa odottaa?

”Hikistä! Haluamme soittaa kaikkia uuden levyn biisejä, joista olemme todella ylpeitä, ja haluamme, että ihmiset tanssivat. Ei ole mitään mieltä tehdä lauluja vaikeista aiheista, jos ne eivät saa ihmisiä tanssimaan. Ei niitä silloin kukaan kuuntele.”