YhteiskuntaKirjoittanut Olli Tammilehto

Miksi vihreällä kansalla on ympäristöä tuhoavat johtajat?

Lukuaika: 2 minuuttia

Miksi vihreällä kansalla on ympäristöä tuhoavat johtajat?

Teksti Olli Tammilehto

Mielipidetutkimuksissa suomalaiset ajattelevat punavihreästi. Politiikka vetää kuitenkin oikealle. Vika ei ole äänestäjissä, vaan korruptiossa: vaalirahaskandaali paljastaa, miksi elinkeinoelämän ääni kuuluu niin vahvasti politiikassa.

Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa 8.9. kummallisesta paradoksista: valtaosa suomalaisista kannattaa vasemmistolaisten arvoja. Niiden kannatus on EVA:n teettämien tutkimusten mukaan noussut viime vuosikymmeninä ja on nykyisin jopa 80 prosenttia. Kuitenkin enemmistö poliittisista valtaapitävistä on oikeistolaisia ja politiikka on muuttunut entistä oikeistolaisemmaksi.

Rahkonen jättää mainitsematta, että samojen EVA:n tutkimusten mukaan sama paradoksi koskee ekologisia näkemyksiä. Suurimmalla osalla suomalaisista on ollut 80-luvulta lähtien käsityksiä, joita valtajulkisuudessa pidettäisiin radikaalivihreinä. Esimerkiksi valtaosa on kannattanut väitettä ”Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä.” Viime vuonna tämän väitteen kanssa samaa mieltä oli 76 prosenttia vastaajista. Kuitenkin suuri enemmistö poliitikoista ja politiikasta on vielä vähemmän vihreätä kuin vasemmistolaista.

Rahkonen pyrkii selittämään tätä paradoksia sillä, että mielipidetiedustelut eivät kerrokaan totuutta ihmisten arvoista. Tämä on kummallinen väite ihmiseltä, jonka johtama laitos tekee mielipidetiedusteluja. Rahkonen ei voi olla tosissaan, sillä jos hänen selitystään uskottaisiin, hänen firmansa tekisi vararikon.

Parempi selitys on kuitenkin käden ulottuvilla. Avaimet siihen tarjoaa Helsingin Sanomien erittäin ansiokkaasti paljastama poliittinen korruptio. Poliitikoilla on Matti ja Maija Meikäläisten lisäksi toinen äänestäjäkunta, jonka näkemysten mukaan toimiminen on paljon tärkeämpää kuin tavallisen vaalikarjan kuuntelu.

Lions- ja Rotary-klubeissa, taloudellisen johtamisen kursseilla, seminaareissa, cocktail-kutsuissa, vastaanotoilla, risteilyillä, kabineteissa, edustushuviloilla ja saunailloissa taloudellinen eliitti opettaa poliittisille kellokkaille, mikä on taloudellisesti realistista, millaisia ovat epärealistiset vaatimukset, miten talous saadaan kasvamaan ja miten kilpailukykyä hoivataan. Tosin sanoen heille selvitetään, mikä on suurten yhtiöiden ja pankkien eli ”elin”keinoelämän eli ”Suomen” Etu.

Oppimiskykyisille eli Edun ajamiseen halukkaille luvataan vastapalveluksessa myönteistä julkisuutta Edun äänenkannattajissa eli lähes koko valtamediassa.

Tämän yläportaan esivaalin tulosten toteutumisen esteenä on kuitenkin muuan kiusallinen seikka: näille erinomaisille Edun ajajille on vielä saatava runsaasti ääniä valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Se ei ole aivan helppoa, kun kansanliikkeiden pelossa 1900-luvun alun eliitit erehtyivät antamaan äänioikeuden myös kaikenmaailman ymmärtämättömille moukille.

Onneksi kuitenkin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmaantui hätään joutuneita eliittejä auttamaan nerokas ihminen. Hän oli Sigmund Freudin sisarenpoikaa Edward Bernays, joka keksi miten yleinen äänioikeus tehdään tyhjäksi. Bernays alkoi soveltaa enonsa teorioita joukkojen manipulointiin. Hän loi modernin mainonnan, jossa piilotajunnan tasolla liitetään mihin tahansa asiaan tai esineeseen mitä tahansa uusia merkityksiä. Niinpä pätevä mainostoimisto voi nykyisin kääriä minkä tahansa puolueen tai ehdokkaan sopivan vihreään ja vasemmistolaiseen kääreeseen niin, että tämä voidaan onnistuneesti myydä suurelle äänestäjäjoukolle.

Onnistunut propagandakampanja vaatii kuitenkin paljon rahaa. Mutta sitähän taloudelliselta eliitiltä löytyy ja miksei se sitä antaisi, kun kyseessä on Suomen Edun turvaaminen. Näin saadaan useimmiten yläportaan esivaalin tulos vahvistettua ilman suurempia yllätyksiä.

Mutta onko tällainen demokratianäytelmä lainkaan tarpeen? Eikö voisi reilusti palata vanhojen hyvin aikojen järjestelmään, jossa eliitti suoraan valitsi keskuudestaan sopivat henkilöt hallitsemaan rahvasta?

Kansanvallan kulissi on kuitenkin osoittautunut erinomaiseksi keinoksi oikeuttaa ylivallankäyttö. Ei ole väliä, vaikka harjoitetaan politiikkaa, jota valtaenemmistö vastustaa, joka on selvästi ihmisten etujen vastaista ja joka uhkaa ”tuhota vähitellen luonnon ja lopulta myös ihmiset”. Kaikkihan on äänestäjien syytä: mitäs meidät valitsitte!