Metsänhoidollisia toimenpiteitä ei ole luontoa kaunisteleva luontokirja. Dokumentaristi-, valokuvaaja- ja kirjailijakaksikon teos on ennenkaikkea kaupunkilaisen mahdollisuus ymmärtää Suomea ja suomalaisuutta vuonna 2009, tehometsätalouden vuosikymmenten jälkeen, kun metsää tai metsäteollisuutta ei enää entiseen tapaan tarvita. ”Pikkuhiljaa (metsä) hiipuu taka-alalle vähämerkityksellisten asioiden joukkoon, eikä enää synny edes mielikuvia siitä millaista olisi olla metsässä, syvällä, niin että se vavahduttaisi.”

Joskus sieni- ja marjaretkellä harmittelemme miten vaikeakulkuiseksi ja rumaksi metsä on mennyt hakkuiden jälkeen, mutta muuten teemme työtä ja elämme elämää. Sureeko järkevä ihminen metsän hakkuuta? Onko sillä mitään merkitystä mitä koemme? Nykykirjat harrypotterista alkaen kertovat kansilehdillään painopaperin saamasta metsäsertifikaatista. Tämä kirja räväyttää heti alkuun: kaikilla kirjan kuvissa esiintyvillä metsillä on kansallinen FFCS-sertifikaatti. Ja näitä ”metsiä”, joista puu on otettu, riittää.

Kirjailijakaksikon vuosikymmenen mittainen tutkimusmatka on vienyt metsien äärellä lapsuudestaan saakka eläneiden ihmisten kotimetsiin, kuulemaan siitä mitä oli, mistä ei enää voi ottaa valokuvaa. Kaikkialle työntyvät metsätiet ja suo-ojat tekivät meistä vankeja omassa maassamme, marjamaat vietiin, kauneus hävisi, jäi vain parin minuutin läpikäveltäviä metsänsirpaleita.

Metsänhoidollisten toimenpiteiden kuva avautuu ilmasta ja ruohonjuurelta. Tämä kirja on tehometsätalouden hakuteos niille, joiden silmiä virallinen totuus ei ole sulkenut. ”Metsät ovat osa julkista imagoamme, osaamistamme ja mainettamme, jota ei sovi horjuttaa”, mutta nyt on aika katsoa mitä se on. Uudistava avohakkuu ja maanmuokkaus näyttäytyy kuin Birkenaun parakit järjestelmällisyydessään loistavina, kauniin sävyisinä lentokoneesta kuvattuna, silti laajuudessaan niin kauhistuttavina. Kirjailijat eivät manifestoi naisnäkökulmallaan. Silti tämä teos uskaltaa kysyä juuri niitä kysymyksiä, joille metsämiehet tuhahtelevat akkojen höpötyksinä. Yksityinen tarina onkin yleinen, koska maiseman ja metsän hävitys on tapahtunut kaikkialla maassamme. Järjestelmällinen matka syrjäseuduille ja valtion ja yhtiöiden tihutöihin on hämmentävän samankaltainen, kuin aarniometsiä biologian ja biodiversiteetin näkökulmasta etsineiden metsäaktivistien ja inventoijien kokemus viime vuosikymmeniltä. Esteetikkojen kirja vaihtaa kuvien ja tekstin rytmiä aiheen mukaan, kiihdyttää ja rauhoittelee lukijaansa. Melkein huomaamatta mukaan on otettu parin muunkin kuvaajan otoksia muun muassa kaadettujen ja pinottujen puiden alle jääneistä linnunpoikasista sekä muutamia muiden kirjaamia omia tai haastattelutarinoita metsistään. Tämä avarakatseisuus vain lisää teoksen arvoa.

Lukijaa tosin voi harhauttaa kartoilla esitetty teiden ja ojien vyöryminen, josta hieman epätarkasti mainitaan kartan sinisten vaakaviivojen olevan suo-ojia. Nykyisten maastokarttojen ja topografisten karttojen monenlaisista sinisistä viivoista tietynlaiset kuvaavat itseasiassa ojittamatontakin suota.

Metsähoidollisia toimenpiteitä on vaikeasti luokiteltava teos. Siinä on piirteitä valokuvateoksesta, tietokirjasta, pamfletista, elämäkerrasta, oppikirjasta ja kaiken lopuksi siitä löytyy novellikin. Tekijäkaksikko ei erottele omia osuuksiaan, joten kunnia kuuluu tasaisesti molemmille. Varsinainen täydentävä kertomus Suomenmaan metsistä!

Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo: Metsänhoidollisia toimenpiteitä. 200 s. Hiilinielu tuotanto ja Miellotar 2009.