YhteiskuntaKirjoittanut Kadri Taperson

Kyyditettyjen kansa

Lukuaika: 2 minuuttia

Kyyditettyjen kansa

Teksti Kadri Taperson

Kun Naši-liike ja Johan Bäckman esittävät kohuttuja tulkintojaan Viron 1940-luvusta, Virossa kasvaa vieraan pelko. Naapurit ovat juuttuneet pelokkaaseen tanssiin, jossa 60 vuoden takaiset tapahtumat estävät näkemästä tämän päivän ongelmia, Kadri Taperson kirjoittaa.

Helsingin eilisestä Naši-mielenosoituksesta lukiessani ensimmäinen ajatukseni oli, että on hyvä, ettei isoäitini näe tätä.

En voi kuvitella, miltä tuntuu, kun Siperiaan viety ihminen lukee Johan Bäckmanin sanovan, että kyydityksillä pelastettiin ihmisiä jo päättyneen sodan tieltä. On totta, että karkoitetut – tai siis ne harvat, jotka vielä palasivat Siperiasta koteihinsa, miehitetylle maalle – pysyivät vaiti eivätkä osoittaneet mieltään niitä vastaan, jotka puhuivat tyhmempiäkin kuin Bäckman nyt.

Tätä osaa historiasta ei voi kirjoittaa uudelleen tai toiselta kulmalta. Kaiken takana oli pelko on oikea nimi kirjalle, joka kertoo Viron miehitysajasta. Tuntuu, että pelko on kaiken takana nytkin.

Kysyin eilen ystäviltä kommentteja Helsingin tapahtumista.

”Kirjoita, että ollaan kiitollisia. Nyt sitten tiedetään, miksi meidät kyydittiin täältä pois”, piruili yksi.

Toinen oli rauhallinen ja sanoi, että onhan Našilla oikeus osoittaa mieltä. ”Meillä on sananvapaus, tiedätkö.”

Sen sananvapauden ovat kyllä unohtaneet kaikki ne nettikommentoijat, jotka kirjoittivat koko eilispäivän ajatuksiaan mielenosoituksesta ja – kuten voitte arvata – Bäckmania vastaan.

On ihan yleisemminkin totta, että täällä ihmiset suuttuvat todella voimakkaasti mielenosoituksista. Ei täällä rakasteta ihmistä, jolla on kovaäänistä sanottavaa, oli kyse sitten eläinoikeusaktivistista tai homoaktivistista tai kenestä vaan. Tuntuu, että virolaiset tarvitsevat yhteistä vihollista koko ajan. Emme osaa enää elää ilman sitä.

”Hallitus käyttää retoriikallaan tätä võõravihaa, vierasvihaa, hyväkseen”, arveli toinen ystävä vielä. ”Se on ainoa asia, joka yhdistää virolaisia: kun vihollinen hyökkää, me yhdistymme sitä vastaan.”

Ensimmäinen lisäsi, että tyhmyyttä ja vieraan pelkoa on Virossa niin paljon, että tuntuu, että neuvostovalta lopulta voitti. Aivot kyyditettiin pois, tapettiin tai ajettiin ulkomaille. 60 vuotta sitten.

”Tänne jäi vain ryhmä tyhmiä, pelokkaita ihmisiä.”

Koko neuvostoajan läpi virolaisia yhdisti toivo itsenäisyydestä, tai ainakin niitä, jotka uskalsivat ja osasivat vielä toivoa jotain. Nyt itsenäisyyden hyväksi paljonkin tehneet ihmiset, poliitikotkin, ovat jakautuneet kahteen leiriin. Yhdet ovat taantuneet politiikasta kokonaan, koska he eivät pidä valtiosta, joka tänne on rakennettu; toiset huutavat täyttä kurkkua olleensa kovempia itsenäisyyden sankareita kuin toiset.

Itsenäisyyttä rakastavat nyt kaikki, nekin, jotka vielä parikymmentä vuotta sitten katsoivat itsenäisyysaktivisteja samalla tavalla paheksuen kuin nykyään esimerkiksi anarkisteja. Hyvin nuoretkin virolaiset identifioivat itsensä vahvasti kansalaisuuden kautta ja ovat valmiit hyökkäämään heti esimerkiksi našisteja vastaan. Eletään menneisyydessä, tämän päivän ongelmia ei nähdä tai niitä pelätään. Yleistän nyt, mutta se on helppoa.

Uskon itsekin, että venäläisessä ja virolaisessa kulttuurissa on niin paljon eroa, että ne eivät helposti elä rinnakkain. Mutta onko meillä sitä kulttuuria ollenkaan? Kulttuuri vaatisi toisinajattelun ymmärtämistä ja rauhallista pohdintaa siitä, miten muita kansalaisuuksia integroidaan tänne. Kulttuuri vaatisi sitä, että nauraisimme niille, jotka puhuvat historiasta idioottimaisia asioita.

Venäjällä vaalien jälkeen kovasti heikentyneen Naši-liikkeen ja Yövartion mielenosoitus ei edistä rauhallista pohdintaa eikä varmasti ainakaan vähemmistöjen integrointia. Tuntuu, että se syventää eroja myös Suomen ja Viron välillä.

Yhden kanavan tv-uutiset esittelivät kyselyä aiheesta ”voiko Viro luottaa Suomen tukeen suhteessa Venäjään?” 67 prosenttia vastaajista ei luottaisi. Voi olla, että tämä on taas sitä retoriikkaa.

Kirjoittaja on hiidenmaalainen toimittaja ja Fifin Viron-kirjeenvaihtaja.

Lue myös Ville Ropposen juttu Pieni spektaakkeli Venäjältä ja Oksana Tšelyševan juttu Naši ja Yövartio, kummat petikaverit.