Intian alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä, adivaseja, pakkosiirretään sähkö- ja kastelujärjestelmien vuoksi rakennettavien patojen alta suurkaupunkien laitamille hökkelikyliin. Slummeissa heillä ei ole elinkeinoa eikä yhteisön tuomaa turvaa. Myös metsä- ja kaivosteollisuus tuhoavat adivasien asuttamia luonnonmetsiä. Jokien patoaminen ja metsien tuhoaminen ovat kasvava ongelma koko Intian alueella.

Alkuperäisväestöllä ei ole virallisia maanomistustodistuksia, joten he jäävät usein vaille kunnollista korvausta.

”Metsästä on tullut yritysten taloudellinen hyödyke. Adivasit ovat eläneet metsästä vuosituhansia sitä riistämättä ja tuhoamatta. Nyt meistä on tehty tunkeilijoita omalla maallamme”, adivasi ja Samta Manch -naisjärjestön puheenjohtaja Indu Netam sanoo.

Intian räjähtävä väestönkasvu aiheuttaa ongelmia muun muassa energiantuotannon ja veden ja ruuan riittävyyden suhteen.

”Intia tarvitsee sähköä. Nyt pitäisi kuitenkin panostaa sähkön säästämiseen. Ihmiset tuhlaavat sähköä turhien tarpeiden täyttämiseen sen sijaan, että keskittyisivät perustarpeisiin”, Netam toteaa.

Toisen maailmansodan jälkeen 30 miljoonaa adivasia on häädetty kotiseuduiltaan. Muodollisesti yhtiöt toteuttavat pakkosiirrot metsähallinnon päätöksen nojalla, mutta usein siirrot tehdään laittomasti ilman hallituksen lupaa.

”Viranomaiset katsovat laittomia siirtoja sormien läpi. Lain mukaan siirtoihin pitäisi olla myös paikallisten yhteisöjen suostumus, mutta lakia kierretään”, Ville-Veikko Hirvelä Uusi Tuuli ry:stä kertoo.

Hän jatkaa, että usein alkuperäisyhteisöjen on pakko muuttaa pois elinkelvottomaksi muuttuneelta alueelta, vaikka varsinaista pakkosiirtoa ei tehtäisikään.

”Narmada-joen valtavan patohankkeen alta on joutunut lähtemään paljon ihmisiä Keski-Intiassa. Intian itäosassa, Orissassa esimerkiksi kaivosteollisuus tuhoaa metsäyhteisöjä”, Hirvelä sanoo.

Naisjärjestö, jossa Netam toimii, pyrkii säilyttämään ja elvyttämään adivasien perinteitä ja kulttuuria. Lisäksi järjestö toimii aktiivisesti metsien suojelemiseksi alkuperäiskansan asuttamilla alueilla.

”Juhlimme adivasi-kulttuurin perinteisiä festivaaleja, jotka noudattavat pitkälti vuoden kiertokulkua. Nämä perinteiset juhlat, kuten sadonkorjuujuhla, eivät kuulu nykyiseen Intian mainstream-hindukulttuuriin. Monet nuoret ajattelevat, ettei adivasien kulttuuri ole riittävän hyvä. Yritämme muuttaa näitä asenteita.”

Järjestö pyrkii perinteisen kulttuurin säilyttämisen ohella luomaan yhteisöllisyyttä adivasien keskuuteen.

”Lisäksi turvaamme yrttien käyttöä. Aiemmin yrtit olivat metsässä kaikkien adivasien vapaasti käytettävissä. Nykyisin uhkana on moderni lääketiede ja yrttien kaupallinen hallinta.”

Adivasien tilanne on tällä hetkellä erittäin synkkä. Viimeisen viiden vuoden aikana on Netamin mukaan tapettu tuhansia adivaseja.

”Kaikesta huolimatta emme saa tulla kyynisiksi ja ajatella, että mikään ei muutu. Pitää uskoa voittavansa, vaikka tilanne näyttäisi miten huonolta tahansa.”

_______________

Alistettu alkuperäiskansa

Adivasien asemaa voidaan verrata Intiassa perinteisesti alimpaan kastiin kuuluneiden dalitien asemaan. Intian hallituksen toimet adivasien ja Intian köyhimpien kansalaisten auttamiseksi ovat vähäisiä. Indu Netam kertoo hallituksen säädöksestä, jonka mukaan tietyn köyhyysrajan alapuolella eläville ihmisille jaetaan riisiannos normaalia halvemmalla hinnalla.

”Köyhyysraja ja sen alapuolella elävien ihmisten määrä laskettiin väärin. Lopputuloksena monet aidosti köyhät ihmiset jäivät ilman etuutta, ja monet rikkaat saivat käytettyä edun hyväkseen.”

Intiassa elää tällä hetkellä noin 90 miljoonaa alkuperäisväestöön kuuluvaa ihmistä. Adivasit elävät villeissä metsissä luonnonmukaista elämää esi-isiensä perinteiden mukaisesti.

Netam toteaakin, että adivasien kulttuuri ja elämäntapa voi säilyä vain, mikäli metsä ja adivasien oikeus elää metsässä turvataan.

”Adivasit ilman metsää ovat kuin kala ilman vettä tai vaatteet ilman ruumista. Niin tärkeä metsä meille on”, Netam sanoo painokkaasti.