Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje osoitteesta voima.fi/uutiskirje.
Oxfordin yliopiston sanakirja valitsee vuosittain vuoden sanan. Vuonna 2025 valinta osui englanninkieliseen käsitteeseen ”rage bait”, joka kääntyy suomeksi jotakuinkin ”raivosyötiksi”. Se viittaa tahalliseen ärsyttämiseen, jota esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tehdään ihmisten yllyttämiseksi reagoimaan.
Some on keskeinen tiedon jakamisen väylä, johon tätä nykyä nojaavat niin perinteinen media kuin erilaiset aktivistit ja alakulttuurien toimijatkin. Somen käyttöä on helppo perustella tiedonvälityksellä, mutta alustan tavoitteena on käyttäjän koukuttaminen. Siinä primitiiviset tunteemme ovat oiva työkalu.
Tunteiden manipuloinnista on erityisesti sosiaalisen median myötä kehittynyt suuri teollisuudenala. Haaveilla ja unelmilla tehdään bisnestä. Pelkokin myy, mitä kritisoi tutkija Saara Särmä, kun haastattelin häntä Voimaan.
Algoritmien ohjaamissa ympäristöissä meitä ohjataan etenkin ärtymyksellä, sillä se koukuttaa ruudun ääreen vahvimmin. Poliittiset toimijatkin ovat oppineet käyttämään somejättien ketutuksenluontikonetta oman valtansa vahvistamiseen.
Algoritmi ohjaa ärtymystä ja ärtymys algoritmia. Kun järjestelmä huomaa, mihin huomiosi kiinnittyy, se tarjoaa lisää vastaavaa materiaalia, usein vieläkin vahvempia tunteita aiheuttavaa, usein sisällöltään vieläkin rajatumpaa ja maailmankuvaa vinouttavaa.
Palvelussa pysyminen on tärkeintä, ei ole väliä perustuuko informaatio todellisuuteen vai ei.
Sosiaalisen median viihdekäyttäjän rooliksi jää algoritmisessa tunnekarusellissa pyöriminen. Se viihdyttää ja kiihdyttää, mutta vie lopulta kaiken aikamme, vaikeuttaa hermostomme palautumista ja kaiken lisäksi tyhmentää.
Disinformaation leviämisestä ja ajattelun kapeutumisesta seuraa lisää ongelmia.
Ärtyneenä kykymme nähdä asioiden eri puolia heikkenee. Ärtymys ohjaa näkemään asiat – ja varsinkin ihmiset – selkeän mustavalkoisesti hyvinä tai pahoina monisävyisen todellisuuden sijaan.
Katseet, eleet ja ilmeet ohjaavat välitöntä vuorovaikutusta ja muistuttavat inhimillisestä samanlaisuudestamme. Kuinka moni somedraama kuolisi pystyyn, jos tekstinä vääntämisen tai videoilla ilkkumisen sijaan keskustelut käytäisiin kasvokkain?
Tappelusta hyötyy moni taho.
Vallanpitäjät ohjaavat alamaistensa huomion pois itsestään, kun huonontavat näiden oloja. Kun eri tavoin yhteiskunnallisen vallan ulkopuolelle sysätyt ryhmät kuten työttömät, työntekijät ja pien- ja pakkoyrittäjät, saadaan riitelemään keskenään, vallanpitäjät saavat olla rauhassa.
Samalla eripuraa edistävät informaatiosotaa käyvät valtiot, joiden trollitehtaat kylvävät riitaa. Mikä on somessa suosittua, ei välttämättä ole sitä ihmisten keskuudessa.
Paikallaan junnaavassa politiikassa jokainen pääsee vuorollaan syyttämään toisia yhteisistä ongelmista. Uhrin, syyttäjän ja pelastajan roolit kiertävät sen mukaan, kenellä on hallitusvastuu ja ketkä istuvat oppositioissa. Psykologiassa tämä uhrin, syyttäjän ja pelastajan roolien kierrätys tunnetaan Karpmanin draamakolmiona.
Kun draamaroolit on oppinut tunnistamaan, ne huomaa helposti myös politiikassa.
Tällainen show menee kuitenkin läpi vain, jos äänestäjät uskovat maailman jakautuvan meihin ja noihin toisiin, hyviksiin ja pahiksiin ja vain hyvisten tarpeet, ongelmat ja ratkaisut täytyy ottaa huomioon. Vajaa tilannekuva johtaa uusiin ongelmiin, ja karuselli jatkaa pyörimistään.
Mitä enemmän tutustumme maailmaan algoritmien ja kärjistettyjen draamojen tuolla puolen, sitä paremmin ymmärrämme, mikä meitä ihmisinä yhdistää ja mitä todella tarvitsemme. Vain niin voimme tehdä ja vaatia päättäjiltämme parempaa politiikkaa.
