”Hei kaikki. Tää on vähän off topic, mut – – onko tässä chatissa ketään taiteilijoita, jotka haluis tukea meitä ja tulla pitää performanssia tai työpajaa?” kyseltiin Joensuun tanssiskenen pikaviestiryhmässä. Viestin lähettäjä oli yksi Itä-Suomen yliopiston valtaajista.
Telegramin ryhmäkeskustelut vilkastuivat syyskuun puolivälistä alkaen, jolloin Helsingin yliopiston päärakennus vallattiin. Sekä Joensuun kampuksen että Taideyliopiston valtaus eteni nopeasti opiskelijoiden pikaviestiryhmän perustamisesta kollektiiviseen päätökseen aloittaa valtaus.
Kampusvaltausten aalto käynnisti yhteiskunnallisen liikkeen, joka vastusti etenkin oikeistohallituksen kaavailemia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon sekä lukukausimaksuja kansainvälisille opiskelijoille. Valtauksilla tehtiin paitsi politiikkaa, myös taidetta. Jo alkuvaiheessa liike veti puoleensa laajan kirjon taiteentekijöitä.
Orgaaniset ohjelmistot
Valtauksilla nähtiin eri taiteenlajeja elävästä musiikista spoken wordiin ja tanssista monitaiteeseen. Taiteentekijät olivat paikallisia, mutta joukossa oli myös valtauskiertueita tehneitä artisteja, kuten Henrik “Tiisu” Illikainen ja progefolkia soittava Lempivärit-bändi. Monilla kampuksilla esitettiin myös Jouko Aaltosen ohjaama ja Pontus Purokurun kanssa käsikirjoittama dokumentti Miten korjata maailma suomalaisen aktivismin lähihistoriasta.
Taide- ja kulttuuriohjelmaa oli helppoa haalia. ”Aluksi sitä tehtiin aika paljon henkilökohtaisten suhteiden kautta, mutta valtauksen jatkuessa on tullu yhteydenottoja ja opiskelijat on itse tarjoutuneet esiintymään”, kertoi yksi Taideyliopiston valtaajista, dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen maisteriopiskelija Pauli Patinen lokakuussa.
Valtausten taidetarjonta muotoutui melko orgaanisesti osaksi myös Itä-Suomen yliopiston valtausta. ”Meillä on aika rajalliset resurssit”, kommentoi psykologian opiskelija Mirna Kulas Joensuusta. ”Lähinnä on ollut sitä, mitä on oma-aloitteisesti tarjottu.”
Lempivärien ukulelebasisti ja laulaja Maria Häkkinen päätyi musiikkialan opintojensa kautta valtausta suunnittelevaan Whatsapp-ryhmään. ”Alettii laittaa viestejä, et haluutteks te musaa, ja sille oli todella paljon kiinnostusta.” Yhtye kiersi 11 kampusta puolessatoista viikossa. Kelkasta jäivät valtausliikkeen etapit, joilla esiintyminen olisi vaatinut yöpymistä. Bändi ja soittimet reissasivat kengännauhabudjetilla, julkisilla yhteyksillä. Matkakassaan pystyi lahjoittamaan MobilePaylla.
Valtausten venyminen päivistä jopa viikkoihin näkyi myös kulttuuritarjonnassa. Patisen mukaan ”yhä enemmän on ollut työpajatoimintaa ja skill sharingia [eli yhdessä tekemistä ja oppimista]”. Fokus siirtyi taide-elämysten tarjoamisesta valtauksen ydinporukan voimavarojen vahvistamiseen.
Solidaarisuutta, vetonaula, hengähdystauko
Valtauksilla oltiin montaa mieltä taide- ja kulttuuritarjonnan merkityksestä protestiliikkeelle. Moni artisti halusi tukea taiteellaan opiskelijoita. ”Se että tulee paikalle ylipäätään on tosi merkittävää”, kommentoi Lempivärien kitaristi-banjisti Saku Knuuttila. ”Me osallistutaan silleen, et ollaan tultu soittaa musiikkia valtaajille.”
Opiskelijoiden parissa taide koettiin voimauttavana. ”Se on rohkaissut ja valanut uskoa”, kertoi Kulas. Vallatuilla kampuksilla oli tiivis yhteishenki, jota taide vahvisti. ”Kautta linjan on ollu todella lämmin vastaanotto joka paikassa”, kuvasi Lempivärien Häkkinen.
Esimerkiksi Joensuussa valtaajat kuuntelivat paljon tunnelmaa kohottavaa musiikkia, kuten Viljan biisiä Yliopisto on vallattu. Kiertävät artistit tekivät valtausten välisistä kytköksistä entistä näkyvämpiä. ”Tiisun keikka ikään kuin kutoi yhteyttä muihin kouluihin”, kommentoi Kulas. ”Tää on tosiaan koko Suomea koskeva liike”.
Valtaajien määrä vaihteli päivittäin. Joensuun kampuksella oli kymmenisen yöpyjää, Taideyliopistolla parisen kymmentä. Päivisin valtaajien porukka kasvoi; tapahtumat ja taideohjelma toi valtaukselle moninkertaisesti opiskelijoita ja madalsi poliittisen osallistumisen kynnystä. ”Taide on vetänyt porukkaa. Se on ehkä tehny valtauksesta lähestyttävämmän”, arvioi Patinen Taideyliopistolta.
Kulttuuri- ja taidesisällöstä tuli vetonaula myös Joensuun valtauksella. Kulaksen mukaan ”ihmiset tuli leffaan tai keikalle, ja jäi sinne”.
Toisaalta kulttuuriohjelman tuottaminen vei valtaajien voimavaroja. Taiteen tekeminen ei kuitenkaan ole valtauksen päätarkoitus, huomauttaa Patinen. “Onko tällaisen kulttuurifestarin pyörittäminen kestävää? Keille tätä ohjelmaa kuratoidaan: niille, jotka lähtee pois, vai niille about viidelletoista, jotka on jatkuvasti paikalla?”
Toisaalta kulttuuritarjonta tarjosi latautumishetken monelle jaksamisen rajoilla kamppailevalle aktivistille. ”Alkuun ihmiset olivat tosi innoissaan ja tunnelma oli sähköinen”, muistelee alttoviulisti Leino Jylhänniemi Lempiväreistä. ”Pikkuhiljaa porukka väsyi ja huomasin, että ehkä se oma rooli olikin tuoda hetken huojennusta siihen puurtamiseen.”
Kulas Joensuun valtaukselta komppaa: ”Keikka antoi levähdystauon kaikesta”.
Politiikkaa, taidetta, poliittista taidetta
Suuri osa valtauksilla esitetystä taiteesta on ollut kantaaottavaa. Poliittisuus on näkynyt esimerkiksi kappaleiden sanoituksissa ja aiheissa. Tiisu oli tuunannut Elämältä turpiin sain -biisistään version, jossa elämän sijaan turpaan mätkii hallitus, havainnollistaa Mirna Kulas.
Lempivärien kappaleet eivät ole reaktioita nykyhallituksen leikkauspolitiikkaan, mutta niissä käsitellään samaa teemaa: katseen pois kääntämistä. ”Halusin, et meiän musiikki vois olla ajatuksia, vaikka pahennustakin herättävää”, pohtii Leino Jylhänniemi.
Kokeeko bändi tekevänsä poliittista taidetta? ”Joo, ehdottomasti. Jokainen ihminen on poliittinen”, linjaa Maria Häkkinen.
”Jos ei ota kantaa, on sen vallitsevan tilan puolesta”, puntaroi Saku Knuuttila ja tarkentaa: ”Ei meiän musiikki oo itsetarkoituksellisesti poliittista. Me vaan tehään sellasta musaa, josta me satutaan tykkäämään. Millaisia ajatuksia tulee maailman menosta, niin siitä laulaa.”
Teatterikorkeakoulun Torilla pidettiin työpajoja valtauksesta somaattisena kysymyksenä sekä unelmoinnista aktivistisena praktiikkana. Kaikki kulttuuritarjonta ei kuitenkaan ollut alleviivatun poliittista.
”Emme ole lähteneet tekemään poliittista taidetta vaan politiikkaa”, painottaa Pauli Patinen. Hän on närkästynyt siitä, että keskustelu taideopiskelijoista rajoittuu usein taiteen kehykseen. Ennakkoluuloinen suhtautuminen vaikeuttaa yhteiskunnallista vaikuttamista.
Taideopiskelijoilta vaaditaan myös usein erityistä ”taidepanosta” opiskelijaliikkeeseen. ”Miksei Aallon teekkareilta kysytä, miten niiden tekniikan osaaminen näkyy valtauksessa?”
Valtaajien taidetausta herättää myös kysymyksen siitä, voiko valtausta käyttää taiteen teon materiaalina ja jos voi, niin millä ehdoin. ”Politiikan estetisointi ei tunnu mielekkäältä tavalta lähestyä valtausta, vaan appropriaatiolta”, näkee Patinen.
Hänestä on vastenmielistä, että yksittäiset tekijät tai ryhmät voivat ikään kuin kaapata valtauksessa yhdessä tuotettuja merkityksiä ja materiaa. ”Sellainen nojaa neoliberaaliin arvontuotannon logiikkaan, jossa yksilö omii nimiinsä kollektiivista omaisuutta.”
Poliittisen kulttuurin uusi luku?
Taideyliopiston kolme viikkoa kestänyt valtaus on toistaiseksi pisin opiskelijavaltaus Suomen historiassa. Helsingin yliopisto oli vallattuna 18 päivää. Metropolian valtaus alkoi Arabian kampuksella ja siirtyi Myllypuron opinahjoon.
Viimeaikainen valtausliike on paitsi toiminut taiteen näyttämönä, myös luonut uudenlaista poliittista kulttuuria. Sen rakenteita ja käytäntöjä voikin tarkastella luovan prosessin tuotoksina, joita joku voisi kutsua taiteeksi.
Tietyt valtausliikkeen piirteet kytkevät sen juuri tähän aikaan: Liikkeen punainen lanka on hybridi yhteisöllisyyden kokemus, joka ammentaa vahvasta somepresenssistä sekä konkreettisesta tilan haltuun ottamisesta kampuksilla.
Liike järjestäytyi Telegram- ja Whatsapp-kanavissa, ja Instagramista tuli liikkeen tärkeä ulkoisen viestinnän alusta.
Valtausten kehollisuus on ollut monelle käänteentekevää. ”On ollu liikuttavaa kohdata ihmisiä, jotka on alottaneet korona-aikaan, ja joiden on ollu vaikeeta löytää paikkaa opiskelijayhteisössä”, Leino Jylhänniemi kommentoi. ”Ja sit valtauksen myötä ne on löytäneet ne ihmiset ympärilleen”.
Fyysinen läsnäolo on kampusvaltausten elinehto. Taideyliopiston valtauksella ylintä päätösvaltaa on käyttänyt yleiskokous eli ne valtaajat, jotka olivat livenä paikalla. Lisäksi valtausten organisaatio on pitkälti perustunut matalaan hierarkiaan, inklusiivisiin käytäntöihin ja radikaalin demokratian periaatteisiin.
Kampusvaltauksilla päätösvalta on hajautettu valtaukseen osallistujille. Horisontaalinen järjestäytyminen vaikutti toimivan jähmeämpää politiikantekoa vierastaville. ”Ihmiset tuli helposti istumaan ja opiskelemaan meidän kaa, osaksi valtausta”, kertoo Mirna Kulas.
Valtauksilla linjattiin turvallisemman tilan periaatteita ja järjestettiin hiljentymistilaa sitä tarvitseville. ”Välillä, kun kappaleet on aika kantaaottavia ja ehkä sarkastisia ja kärkkäitä, niin voi olla jänniäkin hetkiä sen kanssa, et mitenhän meidät otetaan vastaan”, pohtii Jylhänniemi. ”Mut noi oli meille bändinä tosi turvallisia tiloja, kun tietää, et valtaajilla on kapinahenkee mukana.”
Valtauksilla huolehdittiin myös aktivistien jaksamisesta. ”Jokainen osallistuu omien resurssien puitteissa”, avasi Kulas Joensuun valtauksen toimintaa. Itä-Suomen yliopistolla valtaajien voimavaroja on tukenut se, että eri ihmiset ovat päivystäneet ja yöpyneet valtauksella eri aikoihin. Myös myöhemmin liikkeeseen liittyneet opiskelijat ottivat koppia vastuutehtävistä.
Valtausliike keräsi poikkeuksellisen laajaa sympatiaa koulujen sisällä.
Teatterikorkeakoulun Torilla yöpyi ainakin yksi tuntiopettaja sekä professori. ”Kaikkiin operatiivisiin vaatimuksiin on suostuttu”, kertoi Pauli Patinen. ”Rehtori on antanut täyden tukensa valtaukselle.”
Taideyliopisto tarjosi aamupalan sadalle ensimmäiselle valtaajalle ja saunoja pidettiin päällä normaalia pidempään. Valtaukseen osallistumisesta voi myös saada opintosuoritteita Valtauksen dramaturgia -kurssista.
Joensuussa henkilökunta toi valtaajille ruokaa, osallistui paneelikeskusteluun ja vetosi tukiadressilla yliopiston johtoon.
Joidenkin koulujen johtoportaat ovat kuitenkin olleet nihkeitä ryhtymään konkreettisiin toimiin liikkeen tavoitteiden edistämiseksi. ”Osalla valtaajista on ollu paljon vääntöä oppilaitoksensa johdon kanssa”, huomauttaa useita valtauksia kolunnut Leino Jylhänniemi.
Lahden valtauksella vartijat tulivat pysäyttämään Lempivärien keikan. ”Siinä oli ollu vaan väärinkäsitys siitä, millon siel saa olla ja millon ei”, kertoo Maria Häkkinen. ”Se meni tosi smuutisti, ei ollu mikään välikohtaus.”
”Jos valtaus on noin helppoa ja mutkatonta, niin vois aatella, et missä on konfliktin kärki”, aprikoi Patinen. Esimerkiksi Taidekoulu Maan opiskelijat tukivat valtausliikettä valtaamatta kouluaan. Onko valtaamisessa mieltä ilman merkittävää koulun sisäistä vastakkainasettelua?
Valtausliikkeen näkökulmasta on. Kampusvaltauksista nousee valtakunnallisen liikkeen voima. Konfliktin kärki ei ole yksittäisissä kouluissa vaan oikeistohallituksen epäinhimillisessä leikkauspolitiikassa, johon vaikuttaminen vaatii kovaa ääntä ja välittävää poliittista kulttuuria. Valtausliikkeen poliittinen terä kohdistuu siten päättäjiin, mutta myös oppilaitoksiin rakenteina, joiden ei tarvitse toimia oikeistolaisen politiikan kumileimasimina.
