Suuri osa ihmiskunnan ongelmista ratkeaisi kolmella poliittisella projektilla: työn vähentämisellä, ilmaisella rahalla ja rajojen avaamisella.

Köyhille pitää antaa ilmaista rahaa. Töitä kannattaa tehdä vain kolme tuntia päivässä. Valtioiden rajojen purkaminen johtaa maailmantalouden uuteen kukoistukseen.

Yhtäkkiä kansainvälinen keskustelu politiikasta ja taloudesta pursuaa aloitteita, jotka hetki sitten tuntuivat absurdeilta. Hollantilaisen toimittajan Rutger Bregmanin hittikirjan englanninkielinen nimi Utopia for Realists (2016) ilmaisee, mistä on kyse. Vihjeitä antavat myös Nick Srnicekin ja Alex Williamsin Britanniassa kohahdusta herättänyt kirja Inventing the Future (2015), Peter Frasen Four Futures (2016) ja Aaron Bastanin kesällä 2018 ilmestyvä Fully Automated Luxury Communism.

Pitkästä aikaa on sallittua ottaa vakavasti ajatus paremmasta tulevaisuudesta, realistisesta utopiasta. Kirjojen esittämät vaatimukset perustuvat tutkimukseen ja viime vuosien yhteiskunnallisten liikkeiden avauksiin, ja ne ovat saaneet yllättäviä tukijoita.

1. Minimoidaan työaika. Yritykset pyrkivät nyt korvaamaan kallista ihmistyövoimaa koneilla, roboteilla, keinoälyllä, datankeruulla ja algoritmeilla. Tätä kehitystä pitää syleillä, ehdottavat Nick Srnicek ja Alex Williams.

Mitä jos palkkatyön puolustamisen sijaan pyrkisimme siitä aktiivisesti eroon? Entä jos tuottavuuden lisääntymisen hedelmät käytettäisiin vapaa-ajan lisäämiseen? Jos työviikko olisi 40 tunnin sijaan 15-tuntinen?

Minimaalinen työviikko oli itse ­asiassa valtavirtainen ajatus 1930-luvulta 1970-luvun alkuun. Taloustieteilijä J. M. Keynes arvioi vuonna 1930, että elleivät poliitikot tee tuhoisia virheitä, vuonna 2030 työviikko kestää vain 15 tuntia. 1960-luvun puolivälissä Yhdysvaltojen senaatin valiokunnan raportti puolestaan ennusti, että vuonna 2000 amerikkalaiset työskentelevät 14 tuntia viikossa ja lomailevat vähintään seitsemän viikkoa vuodessa.

Tuhoisia virheitä kuitenkin tehtiin, ja työviikko on Yhdysvalloissa vain pidentynyt 1930-luvulta. Suunta kannattaa kääntää takaisin kohti Keynesin visiota, koska työn vähentäminen ratkaisee niin monta ongelmaa.

Ensinnäkin se helpottaa työttömyyttä, koska työpaikka voidaan jakaa useamman ihmisen kesken. Eläkerajan ei tarvitse olla niin jyrkkä, koska vanha jaksaa lyhyempää työviikkoa pitempään. Nuorten taas on helpompi yhdistää 15 tunnin työviikko opiskeluun, lastenhoitoon tai ihan vain hauskanpitoon.

Työn jakaminen tasaa nykytilannetta, jossa osa väestöstä tekee valtavasti palkkatöitä ja osa ei tee yhtään. Erityisesti se auttaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, koska se ohjaa miehiä tekemään vähemmän palkkatyötä ja enemmän koti- ja hoivatyötä, joka on tavallisesti jätetty naisten palkattomaksi työksi.

Ympäristösyytkin puoltavat pienempää työaikaa. Kun työmatkoja tehdään vähemmän, liikenteen tuottamat päästöt laskevat. Energiankulutus laskee, samoin tarve kiireistä arkea helpottaville ostoksille ja palveluille.

Lyhennetylle työviikolle löytyy perusteluja myös työn ja terveyden tutkimuksesta. Vähemmän työtä tekevät ovat elämäänsä tyytyväisempiä. Sairauspoissaolot vähenevät, tuottavuus nousee, ihmiset nauttivat työstään enemmän ja sitoutuvat siihen paremmin.

John Ashton, Britannian kansanterveyslaitoksen entinen johtaja ja yksi maan tunnetuimmista lääkäreistä, vaati vuonna 2014 työviikon lyhentämistä neljään päivään. Ashtonin mukaan uudistus vähentäisi stressiä, antaisi perheille enemmän yhteistä aikaa ja laskisi työttömyyttä. Meksikolainen telemiljardööri ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, Carlos Slim, on puolestaan ehdottanut kolmepäiväistä työviikkoa ihmisten elämänlaadun parantamiseksi.

Uudistusta voi siis perustella täysin eri suunnista. Työväenliike saa vapautta ja autonomiaa työläisille, valtio saa paremman kansanterveyden ja matalammat menot, ja yritykset saavat tuottavampia työntekijöitä.

2. Annetaan ilmaista rahaa kaikille. Köyhyyden lopettaminen on erittäin helppoa: riittää, että ihmisille annetaan ilmaista rahaa puhtaana käteen. Rahan jakaminen on toistuvasti osoittautunut tehokkaaksi keinoksi vähentää köyhyyttä riippumatta kokeilun mittakaavasta tai kestosta.

Kokeiluissa Lontoosta Keniaan ja Namibiasta Kanadaan perustulo tai perustulon kaltainen raha on parantanut koeryhmien terveyttä, tukenut ihmisten kouluttautumista ja vähentänyt pienrikollisuutta.

Riittävän suuri perustulo vapauttaa ihmiset käyttämään päivänsä mielekkäästi. Se tekee palkkatyöstä vapaaehtoista, mikä antaa mahdollisuuden kieltäytyä huonoista ja tylsistä työpaikoista. Tähänastisissa kokeiluissa ilmainen raha ei kuitenkaan ole lopettanut ihmisten halua tehdä työtä.

Perustulolla on kannatusta Björn Wahlroosista Piilaakson teknologiasijoittajiin ja vihreistä vasemmiston kautta anarkisteihin. Se tarjoaa turvaverkon niin työntekijöille kuin työttömille, siirtolaisille, alityöllistetyille ja vammaisille. Se tukee naisten taloudellista itsemääräämistä ja auttaa lähtemään haitallisista ihmissuhteista.

Perustulosta puhuminen herättää aina kysymyksen rahoituksesta. Koska raha on ihmisten välinen sopimus ja tyhjästä luotu symboli, rahoitus on pohjimmiltaan puhtaasti poliittinen kysymys. Käytännössä rahoitusta voi nykyisessäkin talousjärjestelmässä kerätä ympäristö-, perintö- ja varallisuusverotuksella, estämällä veronkiertoa, vähentämällä yritys- ja maataloustukia sekä siirtämällä julkista kulutusta armeijasta ja varustelusta – Suomi on parhaillaan käyttämässä kymmeniä miljardeja euroja uusiin hävittäjiin.

1900-luvun aikana vauraat valtiot löysivät poliittista tahtoa muun ­muassa Kuuhun matkustamiseen, miljoonien ihmisten teolliseen tappamiseen ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Perustulo ei lopulta ole kovin vaativa uudistus näiden tekojen rinnalla.

Toisaalta perustulo voi mullistaa yllättävän paljon. Robert van der Veenin ja Philippe van Parijsin klassisen artikkelin A Capitalist Road to Communism mukaan riittävän suuri perustulo voi johtaa tilanteeseen, jossa vastenmielinen työ automatisoidaan, koska kenenkään ei ole pakko tehdä sitä. Miellyttävä työ puolestaan muuttuu ilmaiseksi, koska ihmiset ovat valmiita tekemään sitä palkatta. Näin perustulon avulla voidaan oikeastaan hävittää palkkatyö.

3. Avataan rajat. Maailmanpolitiikka ja maailmantalous perustuvat globaaliin väestönerotteluun. Varmin tie pitkään elämään ja vaurauteen on syntyä rikkaaseen maahan. Valtioiden rajoja voikin pitää syrjinnän voimakkaimpana muotona.

Vapaa liikkuvuus nostaa köyhien tuloja, lisää maailmanlaajuista tuottavuutta ja mahdollistaa siirtolaisten helpomman palaamisen lähtömaahansa, kirjoittaa Rutger Bregman.

Bregman viittaa seitsemään eri tutkimukseen, joiden mukaan maailman työmarkkinoiden avaaminen kasvattaisi globaalia bruttokansantuotetta 67 ja 172 prosentin väliltä. Avoimet rajat lisäisivät esimerkiksi keskiverron nigerialaisen vuosituloa 22 000 dollarilla.

Vaatimus rajojen purkamisesta voi tuntua rajulta. Tiukasti valvotut rajat ovat kuitenkin olleet olemassa vain satakunta vuotta. Passijärjestelmän yleistyminen oli pitkälti ensimmäisen maailmansodan seurausta. Sitä ennen liikkuvuus oli hyvin vapaata, joskaan useimmilla ihmisillä ei ollut varaa matkustaa.

Jos rajat avataan, seuraako siitä valtava muuttoliike? Markkinatutkimusyritys Gallup teki vuosina 2007–2009 kyselytutkimuksen, joka kattoi 135 maata. Tutkimuksen mukaan vain 700 miljoonaa eli noin 16 prosenttia maailman silloisesta aikuisväestöstä olisi halukas lähtemään siirtolaiseksi.

Nykyisestä globalisaatiosta huolimatta vain noin kolme prosenttia maailman väestöstä elää syntymämaansa ulkopuolella.

Ja entä sitten, vaikka ihmiset alkaisivat liikkua enemmän? Bregman muistuttaa, että maailman rikkain valtio, Yhdysvallat, on siirtolaisten perustama ja rakentama. Emme tiedä, mihin kaikkeen ihmiskunta pystyisikään, jos ihmiset vain liikkuisivat enemmän.