Järjestöt ja yksittäiset kansalaiset auttavat siellä, missä hallitukset ovat kääntäneet selkänsä inhimilliselle hädälle.

Kuva & teksti Henri Salonen

Jos jollain on joskus ollut ajatus lännestä tai Euroopasta hyveellisten arvojen edustajana, niin viimeistään pienen kreikkalaisen Idomenin kylän kyljessä olevalla pakolaisleirillä tämä harhaisuus häviää. Rakennelma lännestä paljastuu propagandaksi – toiveeksi, jota ei osattu toteuttaa, ja arvoiksi, jotka olivat kaupan kiperän tilanteen koittaessa.

Eurooppa on rakentanut jo pitkään uusia muureja kylmän sodan aikaisten purettujen tilalle. Pohjois-Eurooppaa kohti kulkevat pakolaiset ja siirtolaiset saavat tällä kertaa odottaa oikeutta ja ihmisarvoa mutaisella kentällä Kreikan ja Makedonian rajalla. Euroopan ulkopoliittinen yhtenäisyys – jos sellaista ikinä olikaan – on murtunut niinkin helpolta kuulostavaan asiaan kuin turva­paikkojen jakamiseen.

Saapuessani Idomenin leirille käynnissä on turvapaikanhakijoiden järjestämä mielenosoitus, joka liikkuu peltoa halkovaa maantietä pitkin kohti raja-aitaa ja avustustyöntekijöiden ruuanjakelupistettä. Mielenosoituksessa vaaditaan rajoja auki, huudetaan Merkeliä apuun ja ilmeisesti manataan Syyrian diktaattorimaista presidenttiä al-Assadia. Arviolta muutama tuhat vihreään sadetakkiin pukeutunutta ihmistä on pakkautunut pienelle maantielle valtavaksi jonoksi. Kaikki on täysin märkää, niin ihmiset, teltat kuin maakin, joka tulvii sadevettä.

Idomenin leiri on kerännyt valtavasti kansainvälistä huomiota viime kuukausina. Se symboloi EU:n ja Balkanin maiden muuttunutta politiikkaa turvapaikanhakijoita kohtaan. Niin kutsuttu hallitsematon maahanmuutto on haluttu katkaista panemalla ”rajat kiinni”, kuten pitkin syksyä Suomen toreilla ja turuilla on huudeltu.

Kun Unkari, Itävalta ja Pohjois-Euroopan maat alkoivat kiristää rajavalvontaa, Balkanin valtioissa painettiin omaa paniikkinappia. Euroopan mittakaavassa köyhät entisen Jugoslavian maat, kuten Serbia ja Makedonia, eivät halunneet, että heidän aiemmin läpikulkumaana toimineelle alueelleen jää jumiin kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita.

 

Ruotsalainen Anna Tascha Larsson ja saksalainen ­Niklas Golitschek toimivat pakolaisleirillä vapaaehtoisina. Vapaaehtoiset auttavat muun muassa jakamalla vaatteita ja ruokaa leiriläisille ja siivoamalla aluetta. Kun yli kymmenen tuhatta henkilöä asuu keskellä mutaista peltoa, monet itsestäänselvät perusedellytykset – puhdas vesi, jätehuolto ja saniteettitilat – ovat luksusta, jota on vaikea järjestää. Idomenissa niitä ei ole. Goli­tschekin arvion mukaan noin 40 prosenttia leirin ihmisistä on lapsia.

Tascha Larsson ja Goli­tschek kertovat leiriympäristön olevan jatkuvassa muutoksessa.

”Poliittiset päätökset sekä avautuvat ja sulkeutuvat rajat ohjaavat jatkuvasti turvapaikanhakijoiden ihmisvirtaa eri suuntiin. Meidän voi olla hyvin vaikea arvioida, missä seuraavaksi pitäisi olla tai minne meidän tulisi siirtyä auttamaan”, Tascha Larsson kertoo.

Kreikkalaisen Praksis-avustusjärjestön koordinaattori ­Katerina Goula työskenteli leirillä alunperin vapaaehtoisena, mutta marraskuusta 2015 hän on ollut leirillä pakolaisavun koordinaattorina. Hän on yksi leirin noin 50 palkatusta henkilöstä. Lahjoitusten varassa toimiva Praksis-järjestö on toiminut Idomenin alueella virallisesti lokakuusta lähtien.

Ruoka- ja vaateavun lisäksi Praksisilla on lääkintätiimi, sosiaalisen tuen tiimi, tulkkeja, kääntäjiä ja kulttuuritulkkeja.

Goula vastailee tuon tuostakin puhelimeensa. ”I just have to make couple of short calls”, hän pahoittelee hymyillen. Ihmisiä ilmestyy jututtamaan häntä samalla, kun hän puhuu kreikaksi puhelimeen. Tilanne näyttää hallitulta kaaokselta.

Maaliskuun lopussa Goula arvioi Idemenin pakolaisleirillä olevan noin 10 000 tai 11 000 henkilöä. Mahdollisesti enemmän.

”Varmaa arviota ihmismääristä on vaikea antaa. Monet pysyttelevät telttojen sisällä etenkin nyt sateella.”

Kreikan hallitus aikoo kuulemma siirtää ihmiset Idomenista uudelle tai uusille pakolaisleireille Kreikan sisällä.

”Me emme perusta toimintaamme täällä siihen, mitä kuulemme uutisissa sanottavan, emme edes siihen, mitä kuulemme hallituksen viranomaisilta”, Goula sanoo.

”Tilanne muuttuu koko ajan. Me emme oleta yhtään mitään saati ota mitään itsentäänselvyytenä.”

Sääolosuhteet ovat huonot ja hygienia heikkoa. Toistaiseksi ruokaa on kuitenkin ollut riittävästi. Goula muistuttaa, että ihmiset kaipaavat myös arvokkuutta ja mahdollisuutta saada tietoa.

”Ihmiset täällä ovat alkaneet havahtua siihen, että raja on ollut nyt täysin kiinni viisi, kuusi päivää. Monet ovat alkaneet etsiä toisia vaihtoehtoja päästä eteenpäin. Useat ovat esimerkiksi lähteneet kohti toisia leirejä, joissa olla hetken ja ajatella omia vaihtoehtoja. Kukaan ei pysty ajattelemaan selkeästi jos seisoo polvia myöten mudassa.”

Viranomaisia leirillä edustavat YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja paikallinen poliisi.

 

Thessalonikista kotoisin oleva Goula on lopettanut työnsä lastentarhanopettajana ja tutkijana yliopistolla. Hänellä ei ole mielipidettä siitä, miten tilanne Idomenin-leirillä tulisi hoitaa. Hän uskoo kuitenkin, että ihmiset lähtevät vapaaehtoisesti leiriltä pois lyhyen ajan ­kuluessa.

”Todennäköisesti useat pakolaiset siirtyvät Kreikan sisällä niille pysyville leireille, joita armeija tällä hetkellä rakentaa. En myöskään usko, että tämä leiri tulee missään vaiheessa lähitulevaisuudessa olemaan tyhjä.”

Marraskuussa leirille oli ensimmäistä kertaa syntynyt jossain määrin pysyvä väestömäärä, kun raja suljettiin ensimmäistä kertaa osalta pakolaisista. Konflikteiltakaan ei ole vältytty.

”Jo tuolloin leirillä asui noin 5 000 ihmistä. Silloin he alkoivat järjestäytyä ryhmiksi oman kansallisuutensa mukaan, ja siitä seurasi kaikenlaisia alueellisia kysymyksiä, kuka saa olla missäkin ja mistä ryhmästä saa olla ketäkin auttamassa ruoka- ja vaate­jakelun kanssa. Silloin meillä oli konflikteja. No, ketään ei kuollut, mutta olen kyllä nähnyt, kun ihmiset ovat lyöneet toisiaan. Eihän sitä voi ikinä tietää, miten ne tilanteet voivat päättyä.”

Kesken haastattelun Goulan puhelin soi. Heti perään tulee lisää puheluita, ja Goulan puheesta voi päätellä, että hän vastailee kysymyksiin. Hänen äänensävynsä on ystävällinen. Jälkeenpäin Goula kertoo, että soittaja oli poliisi.

”Täällä oli aiemmin tänään iso mielenosoitus. Tilanne oli hetken uhkaava.”

Leirin työntekijät ja vapaaehtoiset eivät ole juurikaan tekemisissä Idomenin paikallisten asukkaiden kanssa.

”Sanotaanko näin, että mitä enemmän täällä on pakolaisia, sitä myötämielisemmin he tuntuvat suhtautuvat heitä (turvapaikanhakijoita) kohtaan.”

Kyse on Goulan mukaan voimasuhteista.

”Niin, sitä luulisi että se menisi juuri toisinpäin, mutta kyse on myös määristä. On helppo olla rasistinen ja huutaa jollekin, jos vastassa on vain yksi ihminen, mutta jos vastassa onkin 20 ihmistä, niin silloin täytyy jo olla vähän rauhallisempi ja ystävällisempi.”