Yhteiskunta

Talousjournalismin sopulipelit

Lukuaika: 8 minuuttia

Talousjournalismin sopulipelit

Teksti Susanna Kuparinen & Jari Hanska

Ovatko toimittajat liian kilttejä vai ilkeitä? Susanna Kuparinen ja Jari Hanska tekivät kaksi pistokoetta siitä, miten etujärjestöjen tiedotteet menevät läpi medioiden taloustoimituksissa. He huomasivat, että litran mitat eivät juuri kyseenalaista. Kesän uusintajuttujen sarjassa artikkeli tammikuulta 2013.

Marraskuussa 2012 Kauppalehden toimittaja, Taloustoimittajat ry:n hallituksen entinen puheenjohtaja Harri Vänskä sekä kaksi päätoimittajaa Pohjalaisen Kalle Heiskanen ja Länsi-Savon Tapio Honkamaa julkaisivat talousjournalismia käsittelevän kirjan.

Kolmikolla on vaikuttava historia Suomen keskeisten medioiden taloustoimittajina. Jermut kirjoittavat, että ennen vanhaan toimittajat metsästivät ja dokailivat yritysjohtajien kanssa niin hanakasti, että jutut saattoivat jäädä kirjoittamatta, ellei sitten suojeltu niin sanottua maan etua.

Kirjan nimi Hyväuskoisuudesta kriittisyyteen kertoo paljon taloustoimittajien itseymmärryksestä vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisessä maailmassa.

Toffe-setä oli hyvin vihainen

Itseymmärryksen kasvua vastaan tosin sotii kirjan julkistamistilaisuus.

Keskustelun alustajaksi ei ole kutsuttu talousasiantuntijaa tai jotakin tulisieluista uuden sukupolven taloustoimittajaa vaan epämääräisissä kiinteistö- ja bonuskuvioissa ryvettynyt Finnairin hallituksen entinen puheenjohtaja Christoffer Taxell.

Kiltisti kuunteleva taloustoimittajien eliitti kutsuu tilaisuudessa Taxellia tuttavallisesti ”Toffeksi”.

Myös Voima on paikalla, nauhurin kanssa.

Puheenvuoronsa aikana Taxell kiihdyttää itsensä raivoon. Hän on erityisen huolissaan siitä, puhutaanko mediassa oikeista asioista – teemoista, joista vielä 30 vuoden kuluttua voidaan sanoa, että ne olivat tärkeitä.

Johtajien palkitseminen ei Taxellin mielestä ole yksi näistä aiheista. Hän haukkuu toimittajien lisäksi, tosin nimeltä mainitsematta, valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Heidi Hautalan, jonka katsoo ylittäneen valtuutensa erottaessaan Finnairin hallituksen palkkioiden salaamiseen liittyvän kohun vuoksi.

”Ei muisteta, että käydään kilpailua, koti-Suomessakin, hyvistä ihmisistä. Palkkaa maksetaan omistajan rahoista, eikä suuren yleisön rahoista. Harvemmin tämä mainitaan.”

Taxell itse unohtaa mainita, että Finnairin enemmistöomistaja on valtio, eli Taxellin paheksuma suuri yleisö. Paikalla olevat taloustoimittajat eivät viitsi oikaista Toffea.

Kyselyosio on vaimea.

Talousjournalistit ovat liian kilttejä

Tilaisuus on identtinen viime keväisen Björn Wahlroosin Markkinat, demokratia ja hierarkia -kirjan julkaisutilaisuuden kanssa, jossa sama talousmedian valiojoukko tyytyi kyselemään maailmantalouden näkymistä ja kehui ”Nallelle” lukeneensa kirjan.

Kriittisiä kysymyksiä ei irronnut, vaikka Wahlroosin kirja on yksi näyttävimpiä demokratian vastaisia ulostuloja miesmuistiin.

Talousjournalismia moititaan usein siitä, että toimittajat samaistuvat kohteisiinsa, joihin heidän pitäisi suhtautua kriittisesti. Tyypillisesti tämä näkyy siinä, että haastateltaviin suhtaudutaan myötäsukaisesti eikä heidän sanomisiaan kyseenalaisteta.

Entisen Taloussanomien uutispäätoimittajana Markku Hurmerannan väitöskirjassa Talousmedia murroksessa kritiikkiä esittää muun muassa Helsingin Pörssin toimitusjohtaja Lauri Rosendahl: ”Kyllä meillä Suomessa ollaan vielä niin kilttejä, että täällä päästetään sekä talous- että poliittiset päättäjät tosi helpolla.”

Taloushybris jyrää toimituksissa

Talousjournalismin vaikutusvalta on kasvanut yhä jatkuvan finanssi- ja pankkikriisin myötä.

Hyväuskoisuudesta kriittisyyteen -kirjassa Tapio Honkamaa määrittelee taloustoimittajien ja talousuutisoinnin roolin journalismissa tärkeäksi, koska katsoo toimittajien välittävän tietoa nimenomaan poliitikoille, yritysjohtajille ja virkamiehille: ”Heidän kauttaan talousuutisten arvioidaan vaikuttavan yhteiskunnallisiin päätöksiin sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.”

Viime vuosina julkaistut tutkimukset taloudesta, politiikasta ja mediasta kertovat samaa: talous on ohittanut politiikan. Sen voi nähdä politiikan retoriikassa, jossa talousajattelu jyrää. Julkisessa keskustelussa poliittisista kysymyksistä puhutaan teknisinä ongelmina, joihin haetaan välttämättömiä ratkaisuja. Siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan olla luomassa, ei puhuta.

Talousmedian vieraantuminen politiikasta ja oman arvomaailman hämärryttäminen objektiivisuudeksi vaikuttaa oleellisesti siihen, millaista keskustelua yhteiskunnassa käydään.

Pankkien analyytikot puhuvat

Tutkija Matti Ylönen perkasi vuosi sitten läpi kaikki keskeiset printtimediat ja tutki sitä, millä tavalla media suhtautui EU:ssa vireillä olleeseen rahoitusmarkkinaveroon.

Ylösen huomio oli se, että etenkin pääkirjoituksissaan tiedotusvälineet vastustivat veroa. Lehdet käyttivät asiantuntijoina finanssisektorin etujärjestöjä tai pankkien omia analyytikkoja.

”Peruskäsitteet olivat usein väärin, puhuttiin esimerkiksi Tobinin verosta. Monet argumentit perustuivat jo moneen otteeseen kumottuihin uhkiin, kuten Ruotsin epäonnistuneeseen kokeiluun 1980-luvun rahoitusmarkkinaverosta. Rahoitusalan etujärjestöt saivat monessa lehdessä äänensä kuuluviin esteittä.”

Media määrää mistä puhutaan

Ylösen havaintoja tukevat Haaga-Helian viestinnän opiskelijan Maisa Korhosen opinnäytetyössään tekemät laskelmat. Korhonen tutki kolmen tärkeimmän talousmedian käyttämät lähteet. Hän poimi vuonna 2010 Kauppalehden, kauppalehti.fi:n ja Helsingin Sanomien talousuutisten lähteet kolmen viikon ajalta. Tulos hätkähdytti.

Ylivoimaisesti eniten, 53,3 prosenttia lähteistä oli talouden toimijoilta. ”Talouden alan eri toimijat asettavat siis itse suomalaisen talouskeskustelun agendan tärkeimmissä suomalaisissa talousmedioissa”, Korhonen päättelee.

Toiseksi eniten lähteinä käytettiin muita medioita: ”Media, mediatalot, toimitukset ja toimittajat asettavat siis myös itse talouskeskustelun agendaa.”

Talousjuttujen lähteistä yli viidennes oli raha-alalta. Politiikan toimijoiden osuus oli häviävän pieni, vain 5,4 prosenttia.

Etujärjestöt jyräävät

Teimme kaksi pistokoetta. Ensimmäisenä kohteena oli Tela, työeläkeyritysten etujärjestö.

Tela lähetti 6. lokakuuta 2012 tiedotteen, jossa väitettiin rahoitusmarkkinaveron rokottavan eläkesäästöjä 530 miljoonaa euroa.

Nopealla verkkohaulla ainakin seitsemän lehteä julkaisi uutisen Telan tiedotteen leikkaa-liimaa-pohjalta: Talouselämä, Taloussanomat, Arvopaperi, Kauppalehti, Helsingin Sanomat, Maaseudun tulevaisuus, Turun Sanomat.

Lisäksi Helsingin Sanomat julkaisi tiedotetta edeltävänä päivänä Telan johtajan Minna Helteen kirjoituksen pääkirjoitusaukeaman vieraskynä-palstalla.

Media ei kyseenalaistanut eläkeyhtiöiden oman etujärjestön lukuja, eikä ottanut selvää, mihin laskelmat perustuivat.

Tutkija Matti Ylönen otti yhteyttä Telaan ja pyysi laskelman perusteita. Niitä ei annettu.

”Telan luvut olivat esimerkki etujärjestöauktoriteetin voimasta Suomessa. Luvut perustuivat vuoden 2011 kassavirtoihin ilman, että olisi arvioitu vaikutuksia sen jälkeen kun eläkeyhtiöt olisivat sopeuttaneet toimintaansa veron tultua”, Ylönen kertoo.

”Tämä luki Telan kolmesivuisessa katsauksessa, josta luvut olivat, mutta lehtiin asti tämä ei tyypilliseen tapaan päätynyt. Lisäksi kyse oli senkin vuoksi villistä arviosta, että veron lopullinen muoto ja ala ei ollut vielä selvillä.”

Kriittisyys ei huvita

Toisen pistokokeen kohde oli Keskuskauppakamari, joka on kauppakamarien edunvalvoja. Keskuskauppakamari lähetti 9. lokakuuta 2012 pelottelutiedotteen otsikolla Viisi hanketta vaarantaa Suomen tulevaisuuden.

Siinä peloteltiin muun muassa rahoitusmarkkinaverolla ja ympäristölainsäädännöllä.

Ilman kriittistä arviointia tiedotteesta uutisoi ainakin kuusi lehteä: Iltalehti, Talouselämä, Taloussanomat, Kauppalehti, Helsingin Sanomat, Tamperelainen.

Helsingin Sanomat julkaisi muutama päivä myöhemmin Linnainmaan haastattelun, jossa toimittaja tyytyi lähinnä antamaan lisää tilaa Linnainmaan tuhon kuville.

Litran mitat eivät kyseenalaista

Maisa Korhosen tutkimuksen mukaan valtiolähteitä siteerataan harvoin.

Kun niin tehdään, lausunnot kirjataan ylös sellaisinaan. Viimeksi toimittajien kyvyttömyyttä kyseenalaistaa vallitsevat taloustotuudet kritisoi Taloussanomien entinen toimituspäällikkö Hannu Sokala. Nykyään Yleisradiossa työskentelevä Sokala toimitti tammikuussa esitetyn MOT:n jakson, jossa käsiteltiin entisen valtiovarainministeriön kansliapäällikön Raimo Sailaksen vaikutusta yhteiskuntaan.

”Sailas on vienyt meitä toimittajia vuosikaudet kuin litran mittaa. Valtiontalous on kaikille meille niin tärkeä asia, että jos jostain tarvittaisiin kriittistä journalismia, niin siitä”, Sokala kirjoittaa MOT:n blogissa.

”Me uskomme usein vain yhtä totuutta kerrallaan. Totuus on milloin kestävyysvaje, milloin kilpailukyvyn rapautuminen.”

Poliitikkoja väheksytään

”Taloustoimittajien suhde politiikkaan on vähän sama kuin useimpien yritysjohtajien”, Helsingin Sanomien politiikantoimittaja Teija Sutinen sanoo.

”Ei haluta ymmärtää, että politiikassa asioiden isot muutokset voivat kestää vuosia, vaativat ensin läpiajon omassa ryhmässä ja sitten hivutuksen hallitusohjelman kautta. Nyt näyttää olevan vaikea käsittää, että vaikka kokoomus on suurin puolue, niin kuuden puolueen hallituksessa tehdään kompromisseja.”

”Samoin tuntuu olevan vaikea käsittää, että esimerkiksi opettajan koulutuksella voi päästä valtiovarainministeriksi. Luotetaan mieluummin asiantuntijavaltaan kuin tällaisen demokraattisen prosessin hienoon huipennukseen, että Kokkolan tytöstä voi politiikan kautta tulla ministeriön ylin johtaja.”

Ottakaa oppia politiikasta

Teija Sutinen loikkasi politiikan puolelle taloustoimituksesta, ja suosittelee samaa myös muille.

”Itselleni kesti pitkään tajuta, että politiikassa puhe on teko. Taloudessa ei puhuta enää. Tosi harvinaisia alkavat olla haastattelut, joissa yritysjohtaja sanoo jotain oman pikku pilttuunsa ulkopuolelta.”

Finanssikriisin ja eurokriisin mainingeissa vaatimukset poliittisesta ohjauksesta ovat kasvaneet. Samalla puheenpainot ovat kiristyneet poliitikkojen kyvyttömyydestä ottaa vastuu kriisin ratkaisemisessa. Silti talousjournalismissa suhde talouspolitiikkaan ja lainsäädäntöön on etäinen.

Talous on kupla, jonka säännöt ovat irti muusta yhteiskunnasta. Talousuutisointi noudattelee yritysjohtajien arvomaailmaa, johon sen pitäisi suhtautua kriittisesti.

Avoimuus ei ole tärkeää

Poliittisen päätöksenteon kautta tehdään muutoksia, jotka vaikuttavat toimittajien arkeen.

Viimeisin uhka avoimuudelle on vuonna 2009 käynnistynyt arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistus. Yhtenä uudistuksena on hallintarekisteröinnin laajentaminen. Hallintarekisterin turvin veronkierto ja osakkeiden omistusten salaaminen muuttuisivat helpommaksi. Samalla toimittajien mahdollisuudet selvittää sijoitustoiminnan rikkeitä vaikeutuisivat huomattavasti.

Hallintarekisteröinnistä nousi kova meteli vuonna 2011. Lakialoitteeseen ottivat kielteisen kannan muun muassa Akava, Attac, Harmaan talouden selvitysyksikkö, keskusrikospoliisi, Journalistiliitto sekä Politiikan toimittajat ry. Lakialoitteen takana seisoivat tukevasti rahoitusalan etujärjestö Finanssialan keskusliitto, Pörssisäätiö ja Suomen Pankki.

Lakialoitteen haitoista huolimatta taloustoimittajien oma yhdistys ei ottanut asiassa kantaa.

”Taloustoimittajat ry ei halunnut lähteä mukaan hallintarekisterin laajentamista vastustavaan julkilausumaan”, Voiman haastattelema lähde kommentoi.

”Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Harri Vänskä sanoi hallituksen kokouksessa, että koska lakialoitepaketti on niin laaja, siihen pitäisi perehtyä kunnolla. Hän oli sitä mieltä, että omistusten salaamiseen tähtäävä lakialoite ei kuulu Taloustoimittajien rooteliin.”

Lojaali loppuun asti

Puhelimessa Vänskä kieltäytyy kommentoimasta Taloustoimittajien yhdistyksen päätöstä.

”Totta kai demokratiassa ja yhteiskunnassa mahdollisimman suuri avoimuus on perusteltua. Olen lojaali johtokunnalle ja niille päätöksille.”

Tutkivien toimittajien ja Oikeustoimittajien yhdistykset laativat tiedotteen, jossa valtiovarainministeriön lakiesitykseen otettiin kielteinen kanta. Yhdistykset jättivät VM:lle lausunnon huhtikuussa 2011.

”Yhdistysten mielestä läpinäkyvyys ja demokratian toimivuus ovat suurempia arvoja kuin vähäinen kustannussäästö pörssikaupan selvittelykustannuksissa, jota työryhmä esittää hallintarekisteröinnin ja muiden julkisuutta vähentävien ehdotusten perusteeksi”, lausunnossa todetaan.

Taloustoimittajat jättäytyivät ulos julkilausumasta vaikka kaiken järjen mukaan omistusten salaaminen haittaisi nimenomaan heidän työtään.

Weird shit.

_______________

Eikö mihinkään voi vaikuttaa?

Täyttäkää kaapit säilykkeillä ja muistakaa joditabletit! Näin voisi kuvailla toimittajien suhtautumista poliittisiin prosesseihin ja lainsäädäntöön. Politiikasta on tullut luonnontiedettä, jossa ratkaisut esitetään rationaalisina toimina, joihin ei voi vaikuttaa.

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyri Hänninen tunnistaa ongelman. ”Kyllähän lainsäädäntö koetaan etäisenä. Sehän on puiseva prosessi, mutta sitä kautta yhteiskuntaa ohjataan.”

Esimerkki voimattomuudesta on uutisointi hallintarekisteröinnistä. Lainsäädäntö tapahtuu tuolla jossain, ja meidän tehtävämme on istua ja odottaa. Kansalaisia informoidaan, kun valkoinen savu nousee piipusta.

Talouselämän uutispäällikkö Emilia Kullas kirjoitti hankkeesta 24. huhtikuuta 2011 artikkelissaan.

”Järjestelmä on toiminut hyvin, mutta veikkaan, että parin vuoden kuluessa hallintarekisteri tulee Suomeenkin. Omistuksen julkisuus ei tässä paljoa paina.”

Tässä vaiheessa lakialoite oli vasta poliittisen elinkaarensa alussa. Hallintarekisteröinnin laajentaminen on edelleen jäissä, poliittista päätöstä hankkeen eteenpäin viemiseksi ei ole tehty ja hallitusohjelman kirjaukset ovat ristiriitaiset.

Voiman haastattelussa Kullas kertoo, että hän oli taustahaastatteluissa saanut käsityksen, että EU:ssa tehtävän lainsäädännön vuoksi hallintarekisteri tulee myös Suomeen.

Kullas suhtautuu omistusten salaamiseen kielteisesti. ”Hallintarekisteriasia on yksi näistä hankkeista, joita pitäisi kritisoida paljon enemmän. Siinä on isoja julkisen tiedonkulkuun ja läpinäkyvyyteen liittyviä ongelmia.”

Kriisi toi kritiikin iholle

Tutkija Matti Ylönen on pitkään seurannut myös veroparatiisien paisumista ja finanssikapitalismia. Ylönen on varovaisen optimistinen ja näkee, että finanssikriisin jälkeisten viiden vuoden aikana talousjournalismista on tullut kriittisempää suhteessa yrityksiin ja poliitikkoihin etenkin suuremmissa medioista.

Talousjournalismissa on noussut esiin agendoja, joissa painotetaan enemmän yleistä etua, moraalia ja oikeudenmukaisuutta.

“Globaalikysymykset, rahoitusmarkkinat ja keskuspankit ovat tulleet iholle, ja se on varmasti ihan hyvä asia. Yksiäänisyys on vähentynyt siitä, mitä se oli viisi vuotta sitten”, Ylönen sanoo.

Politiikan paluu on mahdollinen

Nykyään uutisoidaan kyseenalaistaen talouden piilorakenteista: johtajien palkitsemisesta, ristiin istumisista pörssiyhtiöiden hallituksissa ja Suomessa toimivien yhtiöiden veronkierrosta.

Veronkiertouutisten tehtailu osoittaa, että taloustoimittajat voivat halutessaan tehdä uusia keskustelunavauksia.

”Mitä tulee tähän veroparatiisikeskusteluun, niin se on jännä juttu että demarit on alkaneet sitä viemään”, Helsingin Sanomien Jyri Hänninen sanoo. Hänninen lähti kustannusalan hommiin vuonna 2008, kun finanssikriisi mullisti maailmantalouden. Hän palasi toimittajan hommiin kesällä 2012.

Hänninen on kirjoittanut Hesariin muun muassa suomalaisten eläkeyhtiöiden sijoituksista veroparatiiseihin, ja seuraa aihetta.

”Toivon että demareilta tulisi jotain konkreettisia ehdotuksia. Vaikka järjestetään isoja veroparatiisikokouksia ja pidetään aihetta esillä, niin jos ongelmaan halutaan todella puuttua niin kyllä keinot on lainsäädännöllisiä. Se että keskustellaan asiantuntijoiden kesken ei muuta asiaa.”

Objektiivisuus on itsepetosta

Toimittajan etiikan perusta on riippumattomuus. Nykyään osataan tunnustaa se, että arvovapaata journalismia ei ole.

”Täydellinen objektiivisuus on harha, jota ei voi saavuttaa. Arvomaailma näkyy kiinnostuksen kohteissa”, Jyri Hänninen sanoo.

Myös pitkän linjan taloustoimittaja Harri Vänskälle riippumattomuus ja rohkeus ovat journalistin kirkkaita johtotähtiä. Toisaalta Vänskä kirjoittaa Hyväuskoisuudesta kriittisyyteen -kirjassa, että ”liikeyrityksiä seuraaville taloustoimittajille olisi erinomaista etua siitä, jos jossain vaiheessa hakeutuisi yrityselämän palvelukseen. Kaikkein tärkeintä on liikeyrityksen ajattelutavan sisäistäminen.”

Voiman haastattelemaa isossa konsernissa työskentelevää nuoremman polven taloustoimittajaa Vänskän lause naurattaa.

”En näe tuota toimittajalle mitenkään välttämättömäksi. Sitä paitsi liikeyrityksessähän minä jo nyt työskentelen.”

Kriisi yhdistää

Talousjournalistien uusi sukupolvi on kriittisempää kuin metsästysporukoissa viihtyvät menneisyyden miehet. Siksi media-alan murros osuu ikävään saumaan. Talouskriisi, jota taloustoimittajien pitäisi seurata, kaventaa heidän mahdollisuuksiaan tehdä työnsä kunnolla.

”Jo nyt on nähtävissä, että lehdet ovat ja ennen kaikkea tulevat olemaan aikaisempaa riippuvaisempia ulkoisesta aineiston tuotannosta”, Markku Hurmerannan väitöskirjassa sanotaan.

Helsingin Sanomissa talouden ja politiikan päällekkäin menevät teemat päätettiin ratkaista yksinkertaisella tavalla. Toimitukset yhdistettiin.

”Päällekkäisyys on lisääntynyt ennen kaikkea eurokriisin myötä. Tavoitteena on monipuolistaa sekä talouden että politiikan uutisointia”, toimituksen esimies Marko Junkkari perustelee.

Hän näkee suurimpana hyötynä sen, että talousjournalismiin saadaan aiempaa yhteiskunnallisempi ote ja iso yksikkö auttaa resurssien kohdentamista.

Joulukuun jälkinäytös

Kuukausi Vänskän ja kumppaneiden hymistelevän julkistamistilaisuuden jälkeen istumme kollegan kanssa helsinkiläisessä baarissa. Viereisessä pöydässä kolme miestä käy kovaäänistä väittelyä. Yksi huutaa pää punaisena, kaksi muuta kuuntelee kiukkuläikät kasvoilla loimottaen. Toinen heistä yrittää räksyttää jotain väliin.

Kas, kolme taloustoimittajaa siinä keskustelee Taloustoimittajat ry:n sisäpiirirekisterin lakkauttamisesta.

Finanssikriisin jälkimainingeissa vuonna 2009 Taloustoimittajat ry lakkautti internetissä olleen oman sisäpiirirekisterinsä, josta kuka tahansa saattoi käydä katsomassa mitä toimittajat itse omistavat.

Yhdistyksen silloinen hallituksen puheenjohtaja Juhana Rossi perusteli lakkauttamista Journalisti-lehden haastattelussa kustannussyillä. Rekisterin ylläpito maksoi 6 000 euroa vuodessa.

Toimittaja Ari Lahdenmäki penäsi Rossilta, eikö säästö ole aika mitätön, yhdistyksellä kun on säätiö, jossa muhii miljoonaomaisuus. Rossin vastaukset eivät vakuuttaneet.

”Rekisterin lakkauttaminen jakaa kentällä aika raskaasti mielipiteitä. Mä saan siitä vittuilua kollegoilta ja pomoilta jos mä lähen sitä kommentoimaan”, Voiman haastattelema toimittaja kiteytti. Monet haastateltavat vetosivat siihen, että rekisteriin ei saatu kaikkia taloudesta kirjoittavia toimittajia.

Toimittaja on terve, kun se riitelee

Baarissa tulee valomerkki, taloustoimittajat ampaisevat ulos joulukuiseen yöhön. Emme voi vastustaa kiusausta ja varjostamme heitä hetken hattu silmillä.

Rähinä jatkuu kadulla. ”Ootsä todella sitä mieltä, että se on ihan ookoo, että jos joku lukija Rovaniemeltä haluaa tietää esimerkiksi Juhana Rossin omistuksista, niin se on oikein, että sen pitää matkustaa 12 tuntia ja tuhat kilometriä junalla Helsinkiin ja mennä Arvopaperikeskuksen päätteelle näpyttelemään”, mies karjuu toiselle, joka huitoo käsillään ja säksättää vastaan. Kolmas mies kävelee vaiti, niska jäykkänä.

Julkisesti taloustoimittajat esiintyvät hyvin käyttäytyvänä ja yhtenäisenä joukkueena. Tosiasiassa he ovat moniäänistä ja riitaisaa porukkaa. Talousjournalismin tulevaisuuden kannalta se on vain hyvä asia.

Paitsi jos Toffelta kysytään.

Lue lisäksi Fifistä Kauppalehden päätoimittajan Arno Ahosniemen & Harri Vänskän haastattelut. Fifissä julkaistaan helmikuussa ”Toffen blaastaus” kokonaisuudessaan litteroituna. Tekstin pohjalta koostetaan lukudraamaesitys helmikuussa. Ohjaus Susanna Kuparinen, Taxellia esittää näyttelijä Santtu Karvonen. Esitys on osa Koneen säätiön rahoittamaa vuoden mittaista hanketta, jossa yhdistetään journalismia & dokumenttiteatteria.

Lue myös, kuinka Kauppalehden metsästyskursseilla toimitukset bondaavat etujärjestöjen kanssa Eettisyys ei ole kimppakivaa -artikkelista.

_______________

Oikaisu

Oheinen artikkeli on julkaisu sekä Voima-lehdessä että Fifissä.

Hyväuskoisuudesta kriittisyyteen -kirjan kirjoittajat, Pohjalaisen Kalle Heiskanen ja Länsi-Savon Tapio Honkamaa, ovat edelleen päätoimittajia, toisin kuin 25. tammikuuta ilmestyneessäVoiman juttuversiossa väitetään.

Lisäksi Voimassa Keskuskauppakamarin Leena Linnainmaan nimi on livahtanut Telan johtajan Minna Helteen tilalle. Copy-peisti-piru oli kopioinut kappaleen kahteen kertaan, kahteen eri kohtaan. Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, Helsingin Sanomat on julkaissut vieraskynä-palstallaan Telan Minna Helteen kirjoituksen, Keskuskauppakamarin Leena Linnainmaata lehti vain haastatteli. Myös KKK:n tiedotteen otsikko on korjattu Fifiin.

Jutun tekijät pahoittelevat ja aikovat kirjoittaa ensi viikolla Fifiin blogipostauksen otsikolla Kriittisyydestä itsekriittisyyteen.

_______________

Artikkeli julkaistu tammikuussa 2013 sekä Fifissä että Voimassa.

  • 5.7.2013