vaalit

Euroopan vaalikevään megatrendit

Punavihreiden ydinkysymys on, miten ne vastaavat sosiaalidemokraattisten puolueiden alamäkeen Euroopassa.

Teksti Antti Ronkainen Kuva Ninni Kairisalo

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi totesi Euroopan sosiaalisen mallin kuolleeksi vuonna 2012. Sittemmin sosiaalidemokraattiset puolueet ovat romahdelleet ympäri Eurooppaa.

Mitä tulee sosiaalidemokraattisten puolueiden tilalle?

Itävallan presidentinvaaleissa vihreiden Alexander Van der Bellen voitti äärioikeiston Norbert Hoferin. Hollannin parlamenttivaaleissa Vihreä vasemmisto nelinkertaisti kannatuksensa. Myös Suomessa vihreät oli kuntavaalien ainoa vaalivoittaja.

Itävalta, Hollanti ja Suomi osoittavat, että vihreät voivat olla seuraavat demarit. Tietokirjailija Pontus Purokurun mukaan ”demarius tarkoittaa laajaan keskiluokkaan vetoavaa turvallista opportunismia”, jossa ”ollaan tarvittaessa valmiita tekemään ’kipeitä päätöksiä’ eli leikkaamaan ja yksityistämään kokoomuksen kanssa”. (blogikirjoitus Muistiinpanoja vihervasemmiston voitosta 10.4.)

Demarien laskun taustalla lienee se, etteivät he ole kyenneet olemaan vastavoima markkina­liberaalille oikeistolle. Päinvastoin sosiaalidemokraattiset puolueet ovat sopineet ­Euroopan integraatiosta, jossa keskeisellä sijalla on ollut sosiaalisen Euroopan sijaan sääntöperustainen talouskuri.

Kehityksen taustalla on ”kolmas tie”, jolla viitataan oikeiston talousnäkemysten ja vasemmiston yhteiskunnallisten ideoiden yhteensovittamiseen. Sen myötä Euroopan sosiaalidemokraattiset ja vasemmistolaiset puo­lueet omaksuivat oikeistoliberaalit käsitykset valtiosta, taloudesta, yksilöstä ja oikeudenmukaisuudesta.

Politiikan fokus siirtyi yhteiskunnan kehityksen ohjaamisesta yksilöiden kannustimien ohjaukseen. Valtion tuli pidättäytyä puuttumasta tulonjakoon, työttömyyteen tai kokonaiskysyntään, sillä optimaalisin yhteiskuntapolitiikka määrittyi markkinoilla. Valtio voisi keskittyä räikeimpien epäkohtien korjaamiseen.

Kun Margaret Thatcherilta kysyttiin hänen suurinta poliittista saavutustaan, hän vastasi työväenpuolueen puheenjohtajan Tony Blairin.

Välttääkseen sosiaalidemokraattisten puolueiden virheet poliittisten toimijoiden on tehtävä välinsä selväksi Blairin johdolla omaksuttuun kolmanteen tiehen. Tämä koskee niin puoluei­ta kuin muita poliittisia liikkeitäkin.

Vihreät ovat esimerkiksi kiinnittäneet huomion eriarvoisuuteen ja ehdottaneet perustuloa ratkaisuksi globalisaatioon tuomaan epävarmuuteen. Mutta onko kyseessä vain räikeimpien markkinavääristymien korjaus? Mitkä kehityslinjat luovat eriarvoistumista, ja millä laadullisilla muutoksilla tähän kehitykseen voidaan puuttua? Minkälaista laadullista muutosta kolmanteen tiehen tarjotaan?

Ellei tätä poliittista reflektiota tehdä, sosiaalidemokraattien tilalle nousee Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin äärikeskustalaisuus.

Hänen talousohjelmassaan korostuu leikkauspolitiikan jatkaminen. Macron on vaatinut eurokriisin hoitoon velkahelpotuksia, joiden ehtona olisivat talouskurin sijaan rakenteelliset uudistukset. Rakenteelliset uudistukset tarkoittavat nykyisessä poliittisessa uusiokielessä yhtäältä kansantalouden kustannuskilpailukyvyn lisäämistä työntekijöiden palkkoja ja työehtoja heikentämällä. Toisaalta kansantalouden sisällä rakenteelliset uudistukset tarkoittavat työntekijöiden neuvotteluvoiman heikentämistä, sosiaaliturvan heikennyksiä, palkkakuria ja muita työn tarjonnan lisäämiseen tähtääviä reformeja.

Tämän vuoksi Juhana Vartiainen (kok.) on niin innoissaan Macronista.

Macronin äärikeskustalaisuus on kolmannen tien jatkamista vanhojen puolueiden pienenemisestä huolimatta. Macron on nimennyt hallitukseensa sekä sosialistien, republikaanien että keskustaoikeiston poliitikkoja. Macron on tehnyt opinnäytteensä ­Machiavellista ja häntä on juhlittu Euroopan uudistajana, mutta mikä tulee loppujen lopuksi muuttumaan?

Tämä määritellään syksyllä Saksan parlamenttivaaleissa.

Euroopan parlamentista Saksan politiikkaan loikanneen Martin ­Schulzin ja sosiaalidemokraattien nousu näyttää jääneen hetkelliseksi. Jos vaalit pidettäisiin tänään, Angela Merkelin kristillisdemokraatit voittaisivat vaalit selvästi.

Todennäköisempää onkin, että Macron ja Merkel vastaavat brexitiin vahvistamalla jäljelle jäävien EU-maiden sotilaallista yhteistyötä.

Politiikan siirtymä rakenteista yksilöihin on aiheuttanut sen, että äänestäjille sanat merkitsevät enemmän kuin teot. Purokurua lainaten politiikassa on tärkeää ”aistia, missä mennään ja mikä tuottaa hyvän fiiliksen”, sillä politiikassa on kyse tunteista ja haluista. Politiikan yksilökeskeisyyden vuoksi tärkeämpiä ovat äänestäjän tunteet ja halut kuin ehdokkaan tosiasiallisesti toteuttama politiikka. Ennen vaaleja tehty lupaus muutoksesta on tärkeämpi kuin vaalilupausten hylkääminen.

Onkin täysin mahdollista, että sosiaalidemokraattisten puolueiden romahtamiseen vastataan politiikassa muuttamalla puhetapoja ja jättämällä nykyinen politiikan viritys silleen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *