Taponen3

Ei vittu kytät

Teksti Suvi Auvinen Kuvat Velda Parkkinen

Poliisi ajaa sinisellä autolla, kantaa afganistanilaisen vauvan lentokoneeseen pakkopalautettavaksi ja pysäyttää puukottajan kolmessa minuutissa.

1312. ACAB. Numero- ja kirjainyhdistelmä on tuttu näky talojen seiniin ja lyhtypylväisiin ­tägättynä viestinä ympäri maailman. Globaali hokema ”All Cops Are Bastards”, kaikki kytät ovat paskiaisia, tunnetaan hyvin myös Suomessa.

Väittämän mukaan kaikki kytät ovat lähtökohtaisesti paskiaisia, koska organisaationa vartioivat aseellisesti hallitsevan luokan etuja, toteuttavat pakko­palautuksia, eivät tutki nettihäirintää, antavat natsien partioida Helsingin kaduilla, kirjoittelevat rasistisia juttuja Facebookiin ja kyselevät papereita rodullistetuilta.

Ja sitten ne samat poliisit etsivät muistisairaita vanhuksia, pysäyttävät ihmisiä puukottavan terroristin kolmessa minuutissa edes tappamatta tätä, hakevat uhkaavat puolisot pois lapsia hakkaamasta ja poimivat liikenteestä vaaralliset kuskit pois.

Suomen ensimmäinen poliisilaitos perustettiin Turkuun vuonna 1816. Seuraavat poliisilaitokset perustettiin Helsinkiin vuonna 1826 ja Viipuriin vuonna 1836. Aluksi poliisilaitokset vastasivat Kansallisarkiston mukaan lähinnä järjestyksenpidosta ja valvonnasta. Myöhemmin tehtävät laajenivat ja poliisilaitokset alkoivat vastata rikostutkinnasta, irtolaisten kiinniotosta, rikollisia koskevien tilastojen ylläpidosta sekä ”irtolais- ja alkoholisti­asioista”.

Poliisin väkivaltamonopoli ja olemassaolo yhteiskunnassa oikeutetaan tarpeella suojella heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä epäsosiaalisilta yksilöiltä. Poliisin ydintehtävä on myös valvoa Suomen lain noudattamista.

Kahdessasadassa vuodessa yhteiskunta poliisin ympärillä on muuttunut merkittävästi. Pysyykö poliisi mukana muutoksessa, ja tarvitseeko nykyinen yhteiskunta poliisia?

Ylikomisario Jari Taponen, johtaja Helsingin poliisissa, nyökkää totisena kysymykselle poliisin tarpeellisuudesta.

”Kyllä minä voisin kuvitella, että yhteiskunta toimii aivan hyvin ilman poliisiakin. Helsingin syntyaikaan porvarit vahtivat järjestystä kaduilla, sen jälkeen palovartijat ja vasta myöhemmin poliisit. Yhteiskunta ilman poliisia voisi olla ajan mittaan erilainen. Riippuu ihan siitä, miten hyvin ihmiset omaksuisivat ne yhteiskunnan peli­säännöt ja noudattaisivat niitä ilman valvontaa.”

Taposen mukaan virallisen koneiston puuttuessa valvovan roolin saattaisi ottaa joku muu taho.

”Jos sillä ryhmällä ei olisi kansalaisten legitimiteettiä, niin niitä ryhmiä voisi syntyä lisää ja niiden välillä vuorostaan syntyä yhteenottoja. Tältä pohjalta luulen, että poliisillakin on oma paikkansa yhteiskunnassa.”

Laeista puhutaan niin poliisien keskuudessa kuin yhteiskunnassa ylipäätään ”yhteisinä pelisääntöinä”. Lainsäädäntö on kuitenkin jatkuva poliittinen prosessi, ja lait muuttuvat.  Voiko lakeja pitää yhteisesti sovittuina ”pelisääntöinä”?

”On selvää, että lakeja säätää yleensä jonkinlainen eliitti”, Taponen sanoo. ”Kun lakeja säädetään, niin niitä säädetään oman viiteryhmän eduksi. Kysymys siitä, toimiiko poliisi työväenluokkaisena toimijana omia luokka­etujaan vastaan, on ihan oleellinen. Poliisi, joka suorittaa lainvalvontaa, kohdistaa helposti valvontaa omaan yhteiskuntaluokkaansa. Jos ajatellaan vaikka rangaistusasteikkoja, niin nakkikioskivarkaudesta saa kovemman rangaistuksen kuin talousrikoksesta. Nykyään tosin on menty siihen suuntaan, että talous­rikoksiakin on alettu painottaa enemmän.”

Mä voin myöntää, etten oo ihan viaton, mutten läpeensä paha niinku ne vitun siat on. Näin sanoo räppäri Steen1 kappaleessa ”100 % vihaa ja väkivaltaa”.

Alunperin Steen1 käytti artisti­nimenään poliisisurmaaja Steen Christensenin nimeä. Nimeä kuitenkin paheksuttiin julkisesti niin paljon, että räppäri päätyi nopeasti vaihtamaan sen. ”100% vihaa ja väkivaltaa” -kappaleessaan Steen1 miettii, mikä yhteiskunnassa on vialla, kun pikkupojat haluavat tulla isoina poliiseiksi.

Taposesta ei pitänyt tulla poliisia.

”Isä kehuskelee edelleen sillä, että me ollaan vapaakasvatuksen poikia. Oikeastaan mitään suuntia ei annettu kotoa siihen, mitä pitäisi elämällä tehdä. Mutta sen isä sanoi, että ’tee mitä vaan, mutta älä mene poliisiksi’”, Taponen nauraa.

Taponen päätyikin kavereiden perässä Kauppaopiston kautta yrittäjäksi.

”Mutta yhtenä päivänä tuli töissä joku turhautumispiikki. Menin ruokatunnilla täyttämään paperit poliisilaitokselle, ja parin kuukauden päästä tuli kutsu pääsykokeisiin poliisikouluun.”

Poliisikouluun hakeutuu Taposen mukaan ”ihan tavallisia ihmisiä”.

”Vaikka mitä se ’tavallinen’ nyt sitten tarkoittaa? Jos katsoo sitä ainesta, niin onhan se ehkä homogeeninen miesvaltainen ryhmä, ikäluokka on se 20–25 vuotta. Syy poliisiksi hakeutumiseen on yleensä aina se, että haluaa olla käytännön töissä ja ihmisten kanssa tekemisissä.”

Vuonna 2016 Lännen media teki paljon huomiota saaneen poliisikyselyn. Kyselyyn vastanneista poliiseista 25,1 prosenttia kertoi äänestäneensä kokoomusta edellisissä vaaleissa. Perussuomalaisten kohdalla luku oli 24,4. Sekä kokoomusta että perussuomalaisia äänestäneitä on poliiseissa selvästi enemmän kuin väestössä keskimäärin.

Demareita poliiseista äänesti vain viisi prosenttia, vihreitä 3,3 prosenttia vastanneista. Erityisen epäsuosittu puolue poliisien keskuudessa oli vasemmistoliitto 0,8 prosentilla.

Taponen nyökyttelee kuunnellessaan lukuja.

”Ei tämä tulos yllätä yhtään. Kyllä se tulos näkyy siellä poliisin toiminnassa, arvoissa ja keskusteluissa. Vinouma puoluekannatuksessa saattaa liittyä hyvinkin paljon siihen, että koko oikeistolainen politiikka korostaa hyvin paljon valvontaa, rangaistusta ja yksilön omaa vastuuta asioista. Siellä luotetaan paljon viranomaiskontrolliin. Poliisin sisällä on olemassa vahva olettamus poliisitoiminnan pelotevaikutuksesta: että ihmiset eivät tee rikoksia, koska pelkäävät, että poliisi tulee ja rankaisee.”

Poliisi ei välttämättä siis ole läpi­leikkaus koko väestöstä tai edusta kattavaa otantaa eri arvoja omaavista ryhmistä.

”Ehkä poliisiksi tosiaan hakeutuu ihmisiä, jotka ajattelevat, että poliisin toiminta on heidän arvomaailmansa mukaista. Mutta toisaalta voit olla hyvinkin kirkasotsainen siinä vaiheessa, kun lähdet poliisikoulusta työpaikalle. Ja sitten jos työpaikkakulttuuri on hyvin tietynlainen ja tiettyjä arvoja korostava, niin kyllä siinä hyvin äkkiä nuorena ihmisenä sulaudut siihen.”

Taposen mukaan oikeistolainen ajatusmaailma ja poliisin käytössä olevat keinot korreloivat keskenään.

”Käytössä olevat metodit korostavat arvomaailmaa, joka on lähellä perussuomalais-kokoomuslinjaa.”

Taponen miettii työssään paljon yhteiskunnassa vallitsevia jännitteitä. Ennalta estävässä toiminnassa hän keskustelee useiden eri ryhmien kanssa ja on ollut mukana luomassa poliisikoulutukseen kokonaisuutta moninaisuuden kohtaamisesta. Kyseisessä koulutuksessa pyritään Taposen mukaan eroon ennakkoluuloista ja suojautumaan niiltä.

”Vaikka tällainen koulutus järjestettäisiinkin, niin toinen kysymys on se, kuinka pitkään ihminen pystyy pitämään omat ajatuksensa työyhteisössä alkuvaiheen paineessa. Se voi olla aika hankalaa. Sitten taas kun olet ollut töissä jonkin aikaa, niin jos et ole mennyt pilalle siinä alussa, saatat alkaa muistaa jotain siitä koulutuksesta, osaat ajatella omilla aivoillasi etkä mene lauman mukana. Joka työyhteisössä on pärjätäkseen omaksuttava sen yhteisön arvoja.”

Lännen median poliisikyselyssä puoluekannan todettiin näkyvän vastaustuloksissa esimerkiksi siten, että perussuomalaisia äänestäneiden joukossa turvapaikanhakijatilanne korostui erittäin suurena turvallisuus­uhkana.

”Se on sillä lailla ongelma, että mielipiteet aiheesta saattavat olla negatiivisia, vaikka pelot olisivat perusteettomia. Se saattaa pahimmillaan näkyä toiminnassakin.”

Harjoittaako poliisi etnistä profilointia?

Taponen huokaa syvään.

”Mitä minä tuohon nyt oikein vastaisin? Tuo on tosi problemaattinen kysymys.”

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Taponen jatkaa: ”Jos nyt sanon, että poliisi ei profiloi etnisesti… Niin sitten tiedän kuitenkin Facebook-keskusteluja, joissa poliisit puhuvat keskenään, että miten muuten sen ulkomaalaisen sitten tunnistaa, jos ei ulkonäöstä. Virallisesti voisin sanoa, että poliisin ehdottomasti ei pitäisi harjoittaa etnistä profilointia. Mutta kyllä se arki varmaan on toisenlaista.”

Taponen kysyy itse aiheeseen liittyen laajemman kysymyksen, miksi poliisin ylipäätään pitäisi harjoittaa ulkomaalaisvalvontaa.

”Jos se aiheuttaa sen, että me joudumme tekemään valvontaa jonkun muun kuin ihmisten käyttäytymisen perusteella, niin tässähän on paradoksi. Me valvomme lain noudattamista, mutta ulkomaalaisvalvonta ei perustu tekoihin vaan siihen, keitä ihmiset on.”

Tunnetko yhtään poliisia, joka on rasisti?

”Tunnen.”

Onko se ongelma?

”On se poliisiorganisaatiolle ongelma, ei se rasismi sille ihmiselle varmaan itselleen ole ongelma, ei kai se muuten olisi rasisti.”

Onko poliisilla organisaationa ongelma rasismin kohtaamisessa?

”Kyllä siitä voisi avoimesti keskustella. Facebook-tapauksen jälkeen poliisiylijohto otti kantaa tähän ja sanoi, että rasismi on kiellettyä.”

Auttaako se, että rasismi on kiellettyä?

”Ei se tietenkään niitä asenteita muuta, mutta on se tahdonilmaisu organisaatiolta, että meillä tällainen ei käy. Kyllä se on arvokysymys, ja jos meillä ei ole työpaikalla arvojohtajuutta, me eletään kuin pellossa. Työpaikkakulttuuri ratkaisee, miten yksittäiset poliisit käyttäytyvät. Jos on hyväksyttyä olla rasisti ja toimia niistä motiiveista, tietysti se näkyy kentällä. Siihen pitää myös puuttua, jos sitä havaitaan.”

Taponen sanoo, ettei hän kuule poliisilaitoksen kahvipöydissä enää nykypäivänä mitään rasistista.

”En sitten tiedä, ajatteleeko ne vaan, että Taponen on niin tiukkis, ettei sen kuullen ainakaan mitään”, Taponen nauraa. ”Mutta kyllä ajattelisin, että tässä on tapahtunut muutos.”

Rasismi on yksi yhteiskuntarauhaa uhkaava tekijä. Taponen näkeekin tilanteen muuttuneen selvästi huolestuttavampaan suuntaan.

”Se johtuu tästä yhteiskunnan polarisaatiosta, joka on alkanut jo ennen turvapaikanhakijoiden tuloa. Se on kanavoitunut nyt aika pitkälti maahanmuuttoon. Tämä turvapaikanhakijoiden tulo suurissa määrin vuodesta 2015 lisäsi vettä polarisaation myllyyn. Sitä kautta tällainen arkipäivän rasismi on lisääntynyt, samoin vihapuhe ja äärioikeiston ekstremismirikokset ovat lisääntyneet Helsingissä.”

Taponen pitää retoriikan koventumista huolestuttavana.

”Raja sen suhteen, millainen puhe on sopivaa ja millainen ei, siirtyy koko ajan. ’Tolkun ihmisten’ sijoittuminen jollain janalla muuttuu koko ajan sen mukaan, miten vihapuhe normalisoituu. Tavallisen kansan mielestä se alkaa näyttää normaalimmalta koko ajan. Nykypäivänä ’suvakki’ on haukkumasana. Ei kolme–neljä vuotta sitten ollut hävettävä asia olla suvaitsevainen, on ihan normaalia suvaita kanssaihmisiä.”

Taposen mukaan on hyvä kysymys, kuka siitä polarisaatiosta hyötyy.

”Kyllä siinä varmasti poliittisia syitä löytyy takaa.”

Monet eivät edes halua tehdä rikosilmoituksia vihapuheesta, sillä he tietävät, etteivät tutkinnat johda mihinkään. Onko poliisi instituutiona epäonnistunut, jos se ei voi mitään netin vihapuheelle?

”On. Toki ilmiökin on todella haasteellinen. En tiedä, onko mitenkään vaikuttavaa yrittää hillitä vihapuhetta netissä, vai onko taustalla niin isot vaikuttimet, ettei poliisin toiminnalla ole siihen mitään vaikutusta. Yleensäkään poliisitoiminnalla pelkästään ei saada turvallisuutta kovin paljon parantumaan.”

Suomessa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 asti. Lain mukaan haulikkoa saa käsitellä 15-vuotias, tähti­sadetikkua 18-vuotias. Alkoholia ei saa myydä päihtyneille henkilöille, joten on hyvä, ettei yhdenkään baarin ansaintalogiikka ei perustu tälle. Tieliikennelain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.

Poliisin tehtävä on – ainakin periaatteessa – valvoa lakien noudattamista.

”Pitää vain hyväksyä, että yhteiskunnassa tapahtuu jokin tietty määrä rikoksia jatkuvasti. Mehän itse lainsäädännön kautta määrittelemme sen, mikä on rikos ja mikä ei. Me päätämme, mikä on yleisesti hyväksyttyä toimintaa – ja sitten kaikki muu on rikollisuutta. Poliisin rooli on paljastaa, selvittää ja ehkäistä sitä rikollisuutta.”

Sillä on merkitystä, mitä poliisi painottaa.

”Strategisella suunnittelulla voidaan painottaa mitä tahansa. Jos päätetään painottaa vaikka rakennustyömaavalvontaa ulkomaisen työvoiman osalta, niin yhtäkkiä näyttää siltä, että meillä on hirveä ongelma sillä alueella. Se on prioriteettivalinta. Se tulee tilastoilla näkyväksi, ja silloin voidaan yhdessä kauhistella, että meillä on tällainen ongelma.”

Koskeeko sama logiikka myös paperittomia ja poliisin harjoittamaa ulkomaalaisvalvontaa?

”Mihin tahansa pannaan paukkuja, niin ilman muuta sieltä paljastuu rikollisuutta. Onhan se paradoksaalista, että ensin me teemme jostain ihmisryhmästä laittoman – sanomme, että heidän olemassaolonsa on rangaistavaa – ja sitten valvomme sitä. Kyllähän se saadaan näyttämään ongelmalta tilastoissa. Sitten seuraavana vuonna sitä asiaa valvotaan enemmän, koska ajatellaan, että valvonnalla saadaan se kuriin”, Taponen huokaa.

Poliisi ei kulje ympäri kaupunkia sulkemassa baareja, ottamassa kiinni ilman heijastinta liikkuvia ihmisiä tai ratsaa teinejä tähtisadetikkuja etsien. Valikoituvatko valvottavat lait hallitsevan luokan etujen mukaan?

”Kyllä se varmaan aika pitkälle menee noin. Poliittisen päätöksenteon kautta tulee strategia, ja poliisin tulossopimuksessa on valitut painopisteet. Sisäministeriössä laaditaan joka vuosi hallinnonaloittain toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Siihen sisältyy vuosittainen tulossuunnitelma, jossa määritellään keskeiset toimenpiteet ja linjaukset seuraavalle vuodelle. Sieltä tulevat ne prioriteetit, mikä on tänä vuonna tärkeää.”

Käytäntö on Taposen mielestä järkevä, koska poliisilla on paljon velvoitteita laissa ja periaatteessa mahdollisuus tehdä ihan mitä vain.

”On parempi, että se on jotenkin johdettua kuin että jokainen päättäisi itse, mitä painottaa. Pitää olla joku yhteinen näkemys siitä, mikä yhteiskuntaa uhkaa seuraavina vuosina ja mitkä ne ongelmat ovat. Sen perusteella pitäisi suunnata niitä resursseja.”

Vuoden 2016 poliisibarometrin mukaan suomalaisista 96 prosenttia pitää poliisia erittäin luotettavana tai melko luotettavana. Aarnion tapaus ja muut poliisiin liittyvät kohut eivät ole tuloksiin juuri vaikuttaneet. Taponen kritisoi barometrin tutkimusmetodeja.

”Eihän edes Pohjois-Koreassa ole tällaisia lukuja. Jos ihmisiltä kysytään abstraktilla tasolla abstraktia asiaa, niin ne vastaukset voivat olla tämänkaltaisia. Oikealla kysymyksenasettelulla saadaan tuollainen vastaus. Otantakin oli tuhat vastaajaa satunnaisotannalla: siellä on varmasti ­paljon ihmisiä, jotka eivät ole olleet aikoihin missään tekemisissä poliisin kanssa. Tutkimuksessa kävi nimittäin myös ilmi, että jos olet ollut poliisin kanssa tekemisissä, luotat poliisiin ­vähemmän. Mutta kyllähän tällaista lukua mielellään pidetään esillä. ­Luottamus on edellytys sille, että poliisi pystyy toimimaan yhteiskunnassa.”

Poliisin toiminta Aarnion tapauk­sessa tai muutoin ei ole heikentänyt myöskään Taposen omaa luottoa kollegoihin.

”Luotan kyllä niihin poliiseihin, joita tunnen, ja niihin, joiden kanssa työskentelen.”

Ovatko poliisilaitoksen pukuhuoneen kaappien ovet lukossa?

”Kyllä.”

Miksi?

”Niin, en ole edes miettinyt tätä. Kyllä pitäisin ne lukossa, pidän oman työhuoneenikin lukossa aina, kun en ole siellä. Hyvä kysymys. Että luotanko kollegoihin sitten vai en? Ehken sitten niin paljon luotakaan.”

Vaikka barometrit osoittaisivat korkeita lukemia ja poliisit – ainakin periaatteessa – luottaisivat vielä kollegoihinsa, on Suomeen syntymässä yhä suurempi väestöryhmä, jolle poliisi ei edusta luottamusta vaan uhkaa.

Poliisin valassa luvataan kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia. Poliisin oman valan voisi kuitenkin arvioida olevan ristiriidassa poliisin harjoittamaan toimintaan esimerkiksi pakkopalautusten suhteen.

Turvapaikkapäätösten valmistelussa, kohdemaiden turvallisuusarvioissa ja päätösten toimeenpanossa on ilmennyt jatkuvasti huomautettavaa. Oikeuskansleri on moittinut Maahanmuuttovirasto Migrin toimintaa. Hallinto-oikeus on valitusvaiheessa palauttanut Migriin 29 prosenttia päätöksistä.

Poliisin rooli pakkopalautuksissa on aiheuttanut paljon keskustelua: osa ihmisistä puolustaa poliiseja sillä, että ’nämä tekevät vain työtään’, osa vaatii poliiseja olemaan noudattamatta epäeettiseksi katsottuja määräyksiä.

Aihe on selvästi hankala. Taponen juo kahvia ennen kuin kommentoi.

”Jos jokaisen ihmisoikeutta kunnioi­tetaan ja ihmisoikeuksien toteutuminen on sidoksissa siihen, saako olla Suomessa vai ei, niin tottakai siinä on ristiriita. Sekin pitää muistaa tässä, että pakkopalautusta on todennäköisesti edeltänyt kolme kielteistä päätöstä. Poliisi on tässä todella hankalassa asemassa. Toisaalta pitää suorittaa lakisääteinen tehtävä ja toisaalta mukana on kysymys siitä, onko tämä eettisesti oikein. Mutta sitten pitää luottaa siihen, että järjestelmässä on tutkittu riittävän tarkasti ihmisen tilanne. Onko poliisilla sitten siinä roolia tulla toisenlaiseen lopputulokseen? Se on mielenkiintoinen kysymys.”

Taposen mukaan keskustelua käydään myös siitä, onko oikein, että poliisi joutuu tekemään palautuksen. On selvää, etteivät Migrin virkamiehet lähtisi hoitamaan pakkopalautusten käytännön työtä.

”Käännyn kyllä itse sille kannalle, että kyllä poliisin täytyy se homma suorittaa loppuun. Näitä eettisiä asioita pitää toki punnita… Mutta ei siitäkään mitään tulisi, jos poliisi sanoisi, että ei me tehdä tätä hommaa. Kyllä se paine pitäisi laittaa poliittisille päätöksentekijöille. Jos ollaan sellaisessa tilanteessa, että yhteiskunnan arvot ja teot menevät ristiin, se on yhteiskuntaa hajottava tekijä.”

Taponen muistuttaa, että lain mukaan poliisi ei voi olla toteuttamatta palautusta.

”Poliisilla on kuitenkin mahdollisuus laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.”

Taponen mainitsee Jyväskylän ja Kyyjärven pakkopalautukset tältä syksyltä. Kummassakin tilanteessa palautusuhan alla oli lapsiperhe, joista Kyyjärvellä perheen isän työlupaprosessi on edelleen kesken.

”Meillä oli keväällä Migrissä Ben Zyskowiczin johdolla tämmöinen yhteistyöryhmä, jossa oli kansalaisaktiiveja, poliitikkoja ja virkamiehiä. Migrin ylijohtaja Jaana Vuorio sanoi silloin, että vaikka ihmisellä olisi kielteinen turvapaikkapäätös, niin ihmisiä ei tulisi palauttaa, jos työlupaprosessi on kesken. Todennäköisesti tämä ihminen tulee saamaan oleskeluluvan, jos on töissä ja työlupa vireillä. Näissä tapauksissa pitäisi käyttää harkintaa ja priorisointia. Ulospäin näyttää siltä, ettei Jyväskylän ja Kyyjärven tapauksissa ole ehkä ollut tietoa tällaisesta priorisoinnin mahdollisuudesta.”

Nykyisen turvapaikkaprosessin ja työlupien viidakko on kuitenkin vaikeasti hahmotettava jopa viranomaisille itselleen. Vaikka Migri hoitaa sekä turvapaikka- että työlupaprosesseja, eivät virkamiehet kommunikoi keskenään: turvapaikkaprosessissa mukana olevilla tahoilla ei välttämättä ole tietoa työlupaprosessista. Saati että kukaan ehtisi informoida poliiseja eri virkamiesten päätöksistä.

Voisi väittää yksilön oikeusturvan vaarantuvan, jos ihminen otetaan kiinni ja pakkopalautetaan kesken oikeusprosessin. Taponen on samaa mieltä:

”On siinä iso ongelma.”

Kyyjärven pakkopalautustapauksessa perheen äiti pakeni metsään vauvansa kanssa nähdessään poliisiauton pihallaan. Onko poliisi instituutiona epäonnistunut, jos nainen ja vauva joutuvat pakenemaan nähdessään poliisin?

”Kyllä. Onhan tämä tosi ristiriitainen tilanne. Niiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilannetta pitäisi pystyä parantamaan, kuten usein pystytäänkin. Ja sitten on toisaalta se, että kielteisiä päätöksiä tulee ja poliisin tehtävänä on palauttaa heidät… Hankala yhtälö.”

Voisiko Taponen itse viedä pakkopalautettavan lapsiperheen Afganistanin koneeseen?

Taponen huokaa ja on pitkään hiljaa katsellen ikkunasta auringossa kylpevää Helsinkiä.

”Täältä sivusta on helppo huudella, että joo joo tai että en. Mutta itse tilanteessa se voisi olla eri asia. Noin absurdiin tilanteeseen en ole itse joutunut. En tiedä, pystynkö vastaamaan tuohon ollenkaan. Moraalisestihan se totta kai herättää tunteita. Yrittäisin varmaankin selvittää priorisoinnin, että onko juuri nämä ihmiset välttämätöntä palauttaa juuri nyt. Meidän organisaatio ei tunne tällaista harkintaa, ja yksilönä tämä on nyt minulle vaarallista puhetta kaikin puolin.”

Haastattelusta on kulunut muutama tunti, kun Taponen soittaa:

”Jäin miettimään sitä afganistanilaisen perheen palautusta. Meillä on poliisilaissa pykälä, jonka mukaan, jos tehtävän loppuun suorittamisella on sellaiset yhteiskunnalliset vaikutukset, ettei tehtävän suorittaminen ole perusteltua tai jos tehtävän suorittamisesta saatava hyöty on minimaalinen siitä koituvaan haittaan nähden, voi tehtävän suorittamisen keskeyttää. Jos esimerkiksi joku lähtee autolla pakoon keskusta-alueella, on takaa-ajosta tai autoa kohti ampumisesta suurempi haitta kuin hyöty. Pakkopalautuksista voisi ajatella samalla tavoin, jos niistä koituva yhteiskunnallinen haitta on kohtuuton. Tähän pykälään voisi tietysti tällaisissa tapauksissa vedota.”

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: