Italian itärannikon säälimätön hellepäivä on kääntynyt trooppisen kosteaksi iltayöksi. Rumpali Clément Grin on koonnut patteristonsa pikkukaupungin keskustorille. Jo ennen ensimmäisiä bassorummun kumahduksia satoja katsojia on kertynyt soittajan ympärille ihmettelemään.
Verkkaisen alun jälkeen yleisön keskelle ilmaantuu punaisessa asussaan hahmo, joka eläytyy jokaiseen kolahdukseen ja rämähdykseen kuin sähköiskun saaneena. Nopeasti selviää, ettei kyse ole vain tanssista, vaan kommunikaatiosta, jossa yleisölläkin on oma roolinsa.
Heinäkuisilla Santarcangelon teatterifestivaaleilla on käynnissä sveitsiläisen Mélissa Guexin esitystaideteos DOWN Single version.
Puolisen tuntia kestävän teoksen aikana Guex vangitsee yleisön huomion hypnoottisella kehollisuudellaan. Ravistelevien kouristusten keskellä hän maanittelee ihmisiä lähemmäs itseään, mutta jo toisessa hetkessä tyrkkii heitä vihaisesti kauemmas. Syntyy vaikutelma valtavasta fyysisestä läsnäolosta ja vereslihaisesta pyrkimyksestä määritellä itse oma tilansa.
”Esitys etsii vielä muotoaan ja työstämme sitä koko ajan kiertueella. Oleellista on väkijoukon voima, jota löytyy yhtä hyvin vaikka rock-konserteista tai mielenosoituksista. Nyt halusin tutkia sitä, miten pystyn ohjailemaan yleisöä”, selittää Guex.
Suhteessa yleisöön hänestä on tärkeintä rakentaa jonkinlainen luottamuksen ja grooven yhdistelmä.
”Niiden avulla voin kutsua osallistujat mukaan, potkaista heidät kauemmas ja ottaa itse enemmän tilaa. Näin esitykseen syntyy vahva jännite viihdyttämisen ja vaikuttavuuden välille.”
[…]
