Lukuaika: 2 minuuttia

Kansiossa

Julius Kuusisaari

”Olen joka puun höylä”

Kuva: Zimema Mhone

Olen Julle ja olen vihdoinkin oppinut hyväksymään itseni semmoisena kuin olen. Olen raskaansarjan addikti, lapsenkengissä oleva runoseppä, sopivan kokoinen dorka, jonkintasoinen koirankepinheittäjä, juureton ikivaeltaja, rännikujan valtakunnasta karkotettu kuokkavieras. Rapu pippaloiden pelastuslaudan hätätorvensoittaja. Asun stadissa, kannatan HIFK:ta ja olen myös toivoton romantikko.

27.10.2021

Itä-Pasilassa toimistohommat ovat meneillään, valmiiksi riviin laitetut vihkot kutsuvat meikäläistä järjestämään niitä värityksen mukaan. Sisällön alkuperää ei mätsää olenkaan ulkokuoren trendikkääseen tyyliin, sydänsurulla maustetut kaunokirjallisuuden helmet eivät sovi harmaaseen muovikuoreen. Ihastuksesta kertovaa proosaa kirjoitetaan usein mustana valkoiselle taustalle, taustoista viis, kansion kuuluu olla kaikkea muuta kuin mustaa aukkoa matkiva, imevä ja kuluttava, kopioiva ja manipuloiva silppurin jäljistä kasattu fläppitaulu.

Vihreän kansion tarkoituksesta voidaan ehkä neuvotella, mutta vasta kun sisältö on turvallinen ja pitää paikkansa. Punaisen armeijan sihteerin sekavaa työpöytää muistuttava haalistunut ja pölyinen ”punainen” kansio saa jäädä ilman kypärää ja peliaikaa. Sen punakoneen pyöritystä on nähty ihan tarpeeksi. Sihteerin syyksi sitä jäätanssi-kiekko comboshowta ei saa pistää, mutta kansion sisältö on tutkittava tarkkaan ja huolella. Se punainen kansio saisi sisältää jonkinlaisia tulisuudesta kertovia sielusafkakirjoituksia, se taisi olla kommunismin valtakauden aikana yksi no-go zone. Siperia jne, raakana tarjottu ja talvinen kausiluonteinen ateria.

Mutta, takaisin näihin kansioihin. Yksi kerrallaan, sopiiko? Hieno homma. Sininen kansio viittaa yhteen rakkaaseen musiikkilajiin ja valtameriin. Meri, kaikkine aaltoineen, näyttävät usein sinisiltä ja kun ne rantautuvat, vaahto ja ilmalla täytteiset  kuplat pistävät paletin sekaisin. Olisiko Blues syntynyt joen- tai merenrannan läheisyydessä? Molempia voi syrjäseuduilla ihailla kuistilta, kun istuu oman sielunmaiseman sylissä.

Yksi yksinäinen ja vaaleanruskea pahvikansio lepää työpöydän alla. Se yrittää kovasti nostaa itsensä pystyyn, mutta pöydän alla oleva tila on liian kapea ja matala.

Väritys johtuu yksinkertaisesti siitä että pöydän alapuolelle heijastuva valo on liian heikko.

Se kaipaa ihan selvästi jotain värikästä, lämmintä ja nousujohteista sisältöä. Jos kirjoittaisi valoisaa ja tilavaa runoutta, kansion sisäinen valaistus voi herätä henkiin.

Toivon mukaan Itä-Pasilan väriloisto ehtii kekkereihiin messiin, se auttaisi tämän avuttoman ja tyhjän kansion heräämisessä ja henkisessä kasvussa.

Shangrin pianokansio on valkoinen, se on ainoastaan luovaa hulluutta aiheuttavalla matskulla ruokittu. Tekijänoikeuksista, ei ihan viis, mutta säveltää saa.

Minkä värinen meitsin tunnepäiväkirjän kansiosta tulee ? Valkoinen on hyvä alku, se värjäytyy fiiliksen mukaan.

Vaihtaisin sijamuodon tällaiseksi. Sitten lukija saa kuvan, että ollaan Itä-Pasilassa, ja Helsinkiä tunteva lukija voi päätellä runon edetessä paremmin, että mitä runon puhuja on tarkalleen ottaen tekemässä.

Omakehu-hanke kerää tarinoita yhteiskunnan laidoilla eläviltä miehiltä, etupäässä Uudenmaan alueella. Niitä työstetään ammattilaisten avulla julkaistaviksi. Runouden ja räpin lisäksi luvassa on myös spoken wordia, proosaa ja esseistiikkaa.

Voit lukea lisää Omakehu-julkaisusarjasta ja tekijästä täältä!

Kaikki julkaisut osoitteessa voima.fi/omakehu

  • 2.3.2022
  • Kirjoittanut voima