Saako eläinteollisuutta kritisoida ja pitäisikö kriitikon argumentteihin vastata?

Ilmastokriisi etenee ja tietämyksemme myös tuotantoeläinten ymmärryksen tasosta kasvaa koko ajan. Lihan ja maidon tuottaminen vauhdittavat ilmastokriisiä, eikä kasvattaminen tapettavaksi ole moraalisesti ongelmatonta. Nämä ovat kiistattomia faktoja, mutta niihin suhtautuminen on mitä suurimmissa määrin ristiriitaista. 

Kaiken ihmiskunnan (itse)ruoskimisen keskellä on hyvä pitää mielessä, että eihän tässä juuri kukaan ole lähtenyt liikkeelle siitä, että ”tänäänpä aiheutan mahdollisimman paljon pahaa”. Ajattelemattomuus ja tietämättömyys ovat verrattomasti pahuutta yleisempiä. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa emme enää voi vedota tietämättömyyteen. Me tiedämme ja seuraavaksi meidän täytyy toimia.
Teoksessa käytetty kanalakuva on otettu varsin normaalissa suomalaisessa häkkikanalassa.

Tämä suhtautumisten ristiriita näkyy aiheesta käytävässä keskustelussa. Kun Kauniaisten seurakunnan seurakuntapastori Kari Kuula kirjoitti eläinten tehotuotantoon liittyvän blogikirjoituksen otsikolla: ”Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun”, oli vastaus raivoisa. Kuula perusteli kirjoituksessaan varsin seikkaperäisesti sen, että nykyisen kaltainen eläinteollisuus ei suinkaan ole sitä, mihin Raamatussa kannustetaan. Sen sijaan, että Kuulan kirjoituksesta suuttuneet olisivat vastanneet tekstissä esitettyihin argumentteihin, vedottiin siihen, että maatalousyrittäjillä on jo nykyisellään todella raskasta ja on väärin lisätä heidän taakkaansa.

Kristillinen luomisteologia lisää vielä kierroksia. Eläimet kuuluvat Jumalalle, eivät meille. Niinpä niillä on oikeus vapauteen ja elämään. Jotkut sanovat, että Jumalan kuvina ihmisillä on kuitenkin erityisasema luomakunnassa. Okei, sovitaan että on. Mutta tästä ei seuraa lupaa käyttää eläimiä hyväksi miten vain.

Jumalan kuvina olemme hyvän Luojan erityisiä merkkejä luomakunnassa. Jumala ei riistä tai kiduta ketään, joten meilläkään ei ole lupaa siihen. Sen sijaan meidän tulee henkiä rakkautta ja huolenpitoa kaikkea elävää kohtaan. Jumalan kuvana oleminen kutsuu viljelemään ja varjelemaan, ei omistamaan ja orjuuttamaan.”

Kuula huomauttaa tekstissään, että vaikka ihmiset ovat matkan varrella syöneet lihaa, ei sille käytännössä enää ole tarvetta. Myöskin nykyaikainen lajinjalostus ja tuotantotavat poikkeavat merkittävästi Raamatun aikaisista.

Toisin kuin mainosteollisuuden viesteistä voisi päätellä, kukaan ei oikeasti halua tulla syödyksi.
KUVA: Riiko Sakkinen, Eat Me Ramen Pig (2007)

Voisi perustellusti sanoa, että lihan syöminen on hedonistinen valinta ja sikäli aivan eri tavoin arvioitavissa kuin välttämättömyyden edessä tehdyt valinnat. Vaikka yksilön oikeuksia kunnioittavassa yhteiskunnassa henkilökohtaisia valintoja tulisi rajoittaa mahdollisimman vähän, niin ruoka ei ole pelkästään henkilökohtainen valinta. Ruuantuotanto synnyttää neljänneksen maailman kasvihinekaasupäästöistä. Reilusti yli puolet noista päästöistä syntyy lihantuotannosta ja päästöt uhkaavat ihan koko elonkehää.

Ja liittyyhän lihan syömiseen aina se yksilö, joka syödään. Melkoisen turvallisin mielin voi todeta, että minkään lajin yksilöt eivät toivo tulevansa syödyiksi.

”Ihminen pitää valtavasti hyötyeläimiä, niitä on moninkertaisesti vapaana luonnossa liikkuviin verrattuna. Koska ne on jalostettu mahdollisimman tehokkaiksi raaka-aineiden tuottajiksi, niillä on monenlaisia vaivoja ja tauteja. Niitä säilytetään ahtaissa häkeissä, navetoissa ja altaissa, joissa ne kasvatetaan pikavauhtia lihoiksi. Niiden elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin tarjota kehonsa ihmisen hyödykkeeksi.

Totuus on inhottava. Viaton maitokin on kauhea tuote, kun tarkemmin ajattelee: lehmä keinosiemennetään, sen poikanen otetaan pois ja sitten siltä lypsetään maitoa näännyksiin asti.

Tällainen eläinten massakäyttö ei ole nykyään mitenkään välttämätöntä. Päinvastoin.”

Kirkon reaktio Kuulan kirjoitukseen on kiinnostava, jos toki myös masentava. Arkkipiispa Tapio Luoma kiirehti kieltämään Kuulan ajatukset ja kertomaan, että tietenkin tuottajien elämä on raskasta ja ei saa sanoa ilkeästi. Arkkipiispa Luoma ei kuitenkaan missään määrin kumonnut Kuulan argumentteja eläinteollisuuden ongelmallisuudesta.

Arkkipiispa Luoman suhtautuminen Kuulan tekstiin on sikälikin yllättävä, että hän itsekin puhui loppuvuodesta Voima-lehden haastattelussa kirkon vastuusta esimerkiksi ilmastonmuutoksen suhteen ja eläintuotanto liittyy aiheeseen mitä suurimmissa määrin.

”Holistisen, koko luomakuntaa koskevan ajattelun vahvistaminen on ennen kaikkea kirkon tehtävä ilmastonmuutoksen torjumisessa ja sopeutumisessa. En tiedä mistä on peräisin vanhakantainen ajattelu, että ihminen on luomakunnan kruunu. Ainakaan kauhean kristillinen se ei ole.. ..Jos kerran Jumala on antanut elämän, ja myös maailman, jossa elämme, niin meidän pitäisi pitää mahdollisimman hyvää huolta näistä Jumalan lahjoista.”

Myös useat Kuulan kirjoitusta kommentoineen piispat olivat arkkipiispan linjoilla ja jättivät Kuulan tuomitessaan vastaamatta hänen esittämiin argumentteihin.

On tietenkin totta, että Raamatusta voi löytyä perusteita jos mihinkin, mutta luulisi, että Raamattuun tukeutuviin argumentteihin olisi voinut vastata samalla mitalla. Nyt kirkon paniikkireaktio oli heittää pappi junan alle.

Kuvia Satakunnasta. Pastori Kuula totesi, että ”olemme muuttaneet puutarhaplaneettamme valtavaksi eläintehtaaksi, jossa tuntoisista olennoista tehdään orjia ja esineitä”.
Hieman vaikea on väittää vastaan. KUVAT: OE

Kirkon johtoportaan ohella myös tuottajajärjestö MTK hermostui. MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila kertoi, että järjestönsä selvittelee parhaillaan oikeudellisiin toimiin ryhtymistä. Hän julisti, että on ”kyseessä käytännössä paitsi kunnianloukkaus myös kiihoitus ammattiryhmää vastaan”. Sen lisäksi, että Marttilalta on jäänyt huomaamatta, että tuottajia yksilöimättä ei kunnia voi loukata, niin ammattiryhmään vastaan kiihotusta ei taida laista löytyä.

Myös Marttila jätti vastaamatta Kuulan esittämiin argumentteihin ja vetosi siihen, että tuottajat tekevät raskasta työtä.

Raskaita töitä on tehty kautta ihmiskunnan historian, mutta työn raskaus itsessään ei ole vielä mikään argumentti keskusteltaessa työn moraalista. Olen varma, että tälläkin hetkellä monet rehkivät esimerkiksi Brasiliassa ja Kaakkois-Aasiassa hävittäen sademetsää muun muassa rehu- ja palmuöljyplantaasien alta. Ei tätä sademetsien hävittämistä ole arvioitu työntekijöiden ahkeruuden perusteella, eikä pastori Kuulan argumentteja kumota sillä, että kerrotaan tuottajien ahkeruudesta.

Painostus Kirkko ja kaupunki -lehteä kohtaan on epäilemättä ollut väkevää ja lehti päätti poistaa Kuulan tekstin sivuiltaan. Edelleenkään kukaan ei ole vastannut Kuulan esittämiin argumentteihin.

Kaksi maailmaa. Ylempi kuva on otettu Satakunnassa. Alemmassa kuvassa on Saparomäessä elävä Paavo. Paavo tykkää käydä kävelyillä ja nukkua sylissä. KUVAT: OE ja Kristo Muurimaa (kuva Paavosta)

Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut yli kymmenen vuoden ajan suomalaisilla tiloilla salaa kuvattua materiaalia ja joka kerta uuden aineiston julkistaminen herättää keskustelua ja kauhistusta. Näiden kuvien perusteella tehdyt tilatarkastukset harvoin johtavat nuhteita suurempiin seurauksiin – ja usein ei edes niihin. Aineiston herättämät reaktiot yleisössä kuitenkin kertovat siitä, että todellisuus ei vastaa kuvitelmia ja se, minkä tuottajat mieltävät normaaliksi on monen silmissä kauhistus.

Olin hiljattain mukana yöllisellä kuvauskeikalla, jossa aktivistit kävivät kuvaamassa suljettuja sikaloita. Olen käsitellyt näitä kuvia toimittajan roolissa useita kertoja ja halusin nähdä, vastaako todellisuus sitä, mitä kuvissa näkyy. Lupia näille kuvauksille ei tietenkään oltu kyselty. Näkemäni saastaiset ja klaustrofobiset tilat syvensivät huolta tuotantoeläinten oloista.

Olen myös saanut viettää aikaa Porvoossa sijaitsevassa eläinten turvakoti Saparomäessä ja samalla olen tutustunut siellä asuviin yksilöihin. Ajatus siitä, että Saparomäen eloisien ja uteliaiden asukkaiden sukulaiset viettävät elämänsä näkemäni kaltaisissa tiloissa ahdistaa. Tämä kokemus vain alleviivaa niitä ajatuksia, joita pastori Kuula esitti kirjoituksessaan.

Kokemukseni myös sai miettimään, että tuskin työntekijöilläkää  erityisen viihtyisää siellä on. Ehkä voisimme yhdessä miettiä jotain vähemmän hirveää tekemistä kaikille.

Olemme muuttaneet puutarhaplaneettamme valtavaksi eläintehtaaksi, jossa tuntoisista olennoista tehdään orjia ja esineitä.”

Tässä se elämä sitten oli. Kuvat Kokemäeltä ja Eurajoelta näyttävät sen, miten vuosittain Suomessa lähes 80 000 000 broileria elää hetken, kunnes ei enää elä. KUVA: OE

Suomessa teurastettiin vuonna 2019 noin 79 miljoonaa broileria, 1,8 miljoonaa lihasikaa, 900 000 kalkkunaa, 500 000 broileremoa, 270 000 nautaa, 62 000 lammasta, 33 500 emakkoa, 18 000 sorsaa, 4 600 hanhea, 4 200 kanaa, 2 000 ankkaa, 1 100 hevosta ja 850 vuohta. Yhteensä teurastamoissa tapettiin vuodessa noin 82,5 miljoonaa yksilöä, joiden lisäksi tuotannossa ja kuljetusten aikana kuoli lukemattomia tilastojen ulkopuolelle jääviä.

”Jos Jeesus syntyisi nykyajan eläinten hehtaaritalliin, hän muuttaisi suunnitelmiaan saman tien. Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat.”

Mikäli viittaus keskistysleiriin särähtää korvaan, niin ainakin Yhdysvalloissa näistä suurista tuotantoyksiköistä käytetty concentrated animal feeding operation -nimitys menee suoraan asiaan. Tuon jenkkiläisen keskitetyn eläinten ruokkimisoperaation minimikoko on tuhat yksikköä, eli yksilöä. Suomessa kanalintuja kasvatetaan moisissa.

Kuulan pohdiskelu muun lajisten eläinten asemasta luomakunnassa oli perusteltua ja hyvinkin olennaista. Se, että kirkko asettui näin jyrkästi pastoriaan vastaan on tietenkin myös viesti lukemattomille kirkkoon kuuluville, jotka ovat samaa mieltä Kuulan kanssa siitä, että muun lajisten eläinten oikeudet tulisi ottaa huomioon uudella tavalla.

Kuten Jeesus sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’. (Matt. 25:41)

Kursivoidut sitaatit ovat seurakuntapastori Kari Kuulan poistetusta blogitekstistä. Kuten kaikki tiedämme, internet ei kuitenkaan unohda ja teksti on luettavissa täällä.

Jari Tamminen